Jaakko L. Jyväskylä

Anonyymi-ap

Pakkoruotsikeskustelu on muuttunut. Se on vähentynyt, koska pakon purun puoltaminen on muuttunut tabumaisemmaksi, mutta ei se kokonaan ole kadonnut. Enää pakon kannattajat eivät entiseen malliin toistele niitä kliseitä, että matematiikkakin on pakollinen ja saksaa oppiakseen kannattaa opetella ruotsia ja suomenkielisten täytyy opetella ruotsia, koska surujen täytyy opetella ruotsia jne.. Sen sijaan he leimaavat pakon vastustajat moraalisesti rappiolla oleviksi. Tai sitten he yrittävät sivuuttaa perustelemisen sanomalla, että eivät ole olleet päättämässä.

Ennen: "Miksi ruotsi on pakollinen?" "Matematiikkakin on pakollinen, saksaakin oppii opettelemalla ruotsia ja koska ruotsinkielisissä kouluissa Suomessa täytyy opetella ruotsia."

Nykyään: "Miksi ruotsi on pakollinen?" "Ime munaa ääliö." "Kai pakkoa jotenkin pitää perustella, ei se muuten oikeutu." "Se on säädetty pakolliseksi. Minä en ole ollut päättämässä. Kysy päättäjiltä." "Haluan tällä kertaa tietää sinun mielipiteesi perusteet, joten ei auta muilta kysyä." "Taidat vihata ruotsinkielisiä. Ja varmaan somaleja ja homojakin. Haista vittu saatanan rasisti."

107

600

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Enemmin luen suoraan saksaa, kuin ensin ruotsia. Ihan kuin ruotsi olisi jokin ihmekieli, joka avaa kaikki muut kielet.
      Suomenruotsalaisetkin oikeistoituvat ja alkavat entistä nationalistisemmiksi, kai alkavat käyttää kohta vanhoja rotuoppeja. Kai heitä ahdistaa kun suomalaisetkin oppivat englantia ja menevät liiketaloudessa heidän edelleen. Talouseliitissä näkyy entistä enemmän suomalaisia nimiä ja sekös aateliston jämää harmittaa. Täälläkin yksi pelle yrittää repiä englantia suomalaisilta pois, ollen siis joko surujen tai venäjän asialla.

      • Anonyymi00002

        Sinä olet pelle tuon pakkoenglantisi kanssa.

      • Anonyymi00004
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Sinä olet pelle tuon pakkoenglantisi kanssa.

        Englantia ei ole Suomessa poislukien Ahvenanmaa lailla säädetty pakolliseksi, mutta käytännön syyt pakottavat englannin opetteluun. Tämän takia Perussuomalaiset puhuvat paitsi pakkoruotsista myös pakkoenglannista. Kumpaakaan ei enimmäkseen voi käytännössä välttää. Mutta ne pakot johtuvat eri syistä: englannin nousu ensisijaiseksi lingua francaksi ja globalisaatio ovat tehneet englannista käytännössä välttämättömän. Se sijaan ruotsin pakollisuus on keinotekoisesti mielivaltaisilla päätöksillä luotu.

        Pakkoruotsikeskustelu on muuttunut. Se on vähentynyt, koska pakon purun puoltaminen on muuttunut tabumaisemmaksi, mutta ei se kokonaan ole kadonnut. Enää pakon kannattajat eivät entiseen malliin toistele niitä kliseitä, että matematiikkakin on pakollinen ja saksaa oppiakseen kannattaa opetella ruotsia ja suomenkielisten täytyy opetella ruotsia, koska surujen täytyy opetella ruotsia jne.. vaan solvaavat ja uhkailevat.

      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Miksi uhriudut ja toistelet vanhoja persujen olkiukkoja?
        Miksi et pystymyöntämään että kieltenopetuksen todellinen ongelma on pakkoenglanti?

      • Anonyymi00005 kirjoitti:

        Miksi uhriudut ja toistelet vanhoja persujen olkiukkoja?
        Miksi et pystymyöntämään että kieltenopetuksen todellinen ongelma on pakkoenglanti?

        Oletko kuullut sellaisesta kirjasta, kuin Don Quijote?

      • Anonyymi00007
        Pakkoenglannittaja kirjoitti:

        Oletko kuullut sellaisesta kirjasta, kuin Don Quijote?

        Oletko lukenut sen, vai vain lyhyen selostuksen siitä pakkoenglanniksi?

      • Anonyymi00008
        Pakkoenglannittaja kirjoitti:

        Oletko kuullut sellaisesta kirjasta, kuin Don Quijote?

        Vihkaatko että aloittaja on yhtä tyhmä kuin tuulimylly?
        No olkia tuo ainakin pöllyttää...

      • Anonyymi00007 kirjoitti:

        Oletko lukenut sen, vai vain lyhyen selostuksen siitä pakkoenglanniksi?

        Ihan suomennettuna luin.
        Siinähän tärähtänyt ukko käy taistoa tuulimyllyjä vastaan, luullen niitä jättiläisiksi.
        Ihan samaan tapaan sinä käyt taistoa jotakin vastaan, jolle et voi yhtän mitään.

      • Anonyymi00011
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Miksi uhriudut ja toistelet vanhoja persujen olkiukkoja?
        Miksi et pystymyöntämään että kieltenopetuksen todellinen ongelma on pakkoenglanti?

        Mitä olkiukkoja tuossa oli?

      • Anonyymi00013
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Mitä olkiukkoja tuossa oli?

        Mitä vakio-olkiukkoja siinä ei ollut?

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Miksi uhriudut ja toistelet vanhoja persujen olkiukkoja?
        Miksi et pystymyöntämään että kieltenopetuksen todellinen ongelma on pakkoenglanti?

        Englanti on niin oleellinen kieli, ettei sen opettelusta voi kokonaan luopua. On kuitenkin taisteltava sen liiallistakin keskeisyyttä vastaan. Mutta sitä tarvitaan muuallakin kuin kouluissa, toisin kuin ruotsia.

        Ruotsi on kansainvälistä merkitystä enimmäkseen vailla, eivätkä useimmat suomalaiset sitä tarvitse luontaisesti vaan "tarve" on keinotekoisesti, itseisarvoisesti luotu ja tulos heikkenee. Pakkoruotsi ei enää kovin paljon toimi, eikä sitä enää saa toimimaan. Muttei sitä voi lakkauttaakaan. Pakkoruotsia, toisin kuin pakkoenglantia, ylläpidetään tekohengityksenomaisesti. Pakkoenglanti ei johdu enimmäkseen ideologisista syistä. Ei ole pakkoenglannin takana olemassa myöskään tyhjänpäiväistä pikkuruista lobbaripuoluetta, joka otettaisiin nöyristellen aina hallitukseen ja joka enimmäkseen pakon säilymisen takaisi.

        Joten kyllä pakkoenglanti ja -ruotsi ovat erilaisia ilmiöitä.

      • Anonyymi00015
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Pakkoruotsia (poislukien jotkin kalastajakylät ja pohattakorttelit) ylläpidetään itseisarvoisesti, toisin kuin englannin käytännössä pakollista opetusta. On siinä ero.

      • Anonyymi00016

        Pakkoenglanti johtuu nimenomaan ideologisista syistä, muun väittäminen kuten myös sen muka tarpeellisuuden ja korvaamattomuuden korostaminen on vain typerää olkiukkoilua.

      • Anonyymi00017

        Pakkoenglanti on ilmiönä paljon "pakkoruotsia" pahempi ja vaarallisempi.

      • Anonyymi00018
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Mitä vakio-olkiukkoja siinä ei ollut?

        Luettele ne vakio-olkiukot. Jos sen teet, niin lupaan luetella pakon perusteiksi käytettyjä klassikko-olkiukkoja.

        Jaakko Leinonen
        Silokkaantie 9 C 46
        40640 Jyväskylä.

      • Anonyymi00021
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Luettele ne vakio-olkiukot. Jos sen teet, niin lupaan luetella pakon perusteiksi käytettyjä klassikko-olkiukkoja.

        Jaakko Leinonen
        Silokkaantie 9 C 46
        40640 Jyväskylä.

        Englanti pakon?

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Mitä vakio-olkiukkoja siinä ei ollut?

        Ettet vain olisi käsittänyt väärin, mikä on olkiukko?

      • Anonyymi00033
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Ettet vain olisi käsittänyt väärin, mikä on olkiukko?

        En. Tuossahan lueteltiin lähes kaikki pakkoenglannittajan "vakio" olkiukot. Voi niitä myös valeiksi kutsua.

      • Anonyymi00037
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Pakkoruotsia (poislukien jotkin kalastajakylät ja pohattakorttelit) ylläpidetään itseisarvoisesti, toisin kuin englannin käytännössä pakollista opetusta. On siinä ero.

        Surkean itseisarvoista pakkoenglannin korostusta ja puolustelua.

      • Anonyymi00055
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        En. Tuossahan lueteltiin lähes kaikki pakkoenglannittajan "vakio" olkiukot. Voi niitä myös valeiksi kutsua.

        Kerro, mikä siinä oli olkiukkoilua.

      • Anonyymi00058
        Anonyymi00055 kirjoitti:

        Kerro, mikä siinä oli olkiukkoilua.

        Lähes kaikki.

      • Anonyymi00062
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Pakkoenglanti johtuu nimenomaan ideologisista syistä, muun väittäminen kuten myös sen muka tarpeellisuuden ja korvaamattomuuden korostaminen on vain typerää olkiukkoilua.

        Englanti on koko Suomessa tarpeellinen kieli, ruotsi vain pienessä osassa. Pakkoenglanti on koko maassa oppilasta varten, pakkoruotsi opettajaa varten paitsi joillakin elävästi kaksikielisillä paikkakunnilla, joihin eivät kuulu vain paperilla kaksikieliset kunnat kuten Helsinki, Vantaa, Turku ja Lohja. Siellä koulupakkoruotsi on näennäisen tarpeellinen osalle tulevan työuran takia, vaikkapa lääkäriksi, hammaslääkäriksi, sosiaalityöntekijäksi tms. päätymisen mahdollisuuden takia. Mutta se vähäinen pakkoruotsin tarve niillä paperikaksikielisillä paikkakunnilla johtuu vain siitä, että tarvetta keinotekoisesti lisätään lääkärien, hammaslääkärien, sosiaalityöntekijöiden jne. pakkoruotsin avulla. Keinotekoinen lisäys tässä syntyy siitä, että potilaita ei jaeta kielen mukaan, vaikka ihan hyvin voisikin.

        Kaksikieliset paikkakunnat voisi jakaa:

        -Kevyesti kaksikielisiin (5 - 15 %)
        -selkeästi kaksikielisiin (15 -25 %)
        -vahvasti kaksikielisiin (yli 25 %).

        Peruskoulupakkoruotsi koskisi vain yksikielisiä ruotsinkielisiä ja kevyesti ja selvästi kaksikielisiä paikkakuntia, ja kaikkien lääkärien, hammaslääkärien, sosiaalityöntekijöiden jne. kummankin tarve vain vahvasti kaksikielisiä.

      • Anonyymi00069
        Anonyymi00062 kirjoitti:

        Englanti ei oke Suomessa tarpeellinen kieli.

    • Anonyymi00006

      Totuus satuttaa?

      • Anonyymi00012

        Mikä totuus satuttaa?

      • Anonyymi00038
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Mikä totuus satuttaa?

        Se että ei huomaa omaa rasismiaan ja vihaansa vaan projisoi sen muihin.

      • Anonyymi00039
        Anonyymi00038 kirjoitti:

        Se että ei huomaa omaa rasismiaan ja vihaansa vaan projisoi sen muihin.

        Mikä tuossa rasismia osoitti?

      • Anonyymi00040
        Anonyymi00039 kirjoitti:

        Mikä tuossa rasismia osoitti?

        Mono asia.

      • Anonyymi00047
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Mono asia.

        Mainitse ne asiat.

      • Anonyymi00052
        Anonyymi00047 kirjoitti:

        Mainitse ne asiat.

        Etkö itse näe tai huomaa?

      • Anonyymi00054
        Anonyymi00052 kirjoitti:

        Etkö itse näe tai huomaa?

        En. Luettele ne asiat, niin kommentoin.

    • Anonyymi00009

      Kyllä pakkoruotsituksen voi lopettaa.
      Hajosihan Varsovanliittokin ja Neuvostoliitto on hajonnut YYA sopimuksella on pyhitty persettä.
      Samalla voisi lopettaa ahvenanmaan demilitarisoinnin .
      Kyllä kehitystä tapahtuu , noita inhottavia ikivanhoja paskakasoja on mahdollista hajoittaa.

      • Anonyymi00010

        Uus-suomettuneen Suomen ongelma on pakkoenglanti.

    • Anonyymi00022

      Ihme uhoamista.

    • Ruotsin osaaminen kuuluu Suomessa yleissivistykseen.🇫🇮👍

      • Anonyymi00028

        Kuka senkin määrittelee?

      • Anonyymi00028 kirjoitti:

        Kuka senkin määrittelee?

        Yleinen sivistyksemme.🇫🇮👍

      • Tuttu mies.👍🇫🇮

      • Anonyymi00057

        No et sinä ainakaan.

      • Voisiko sitten esittää niitä hyviäkin argumentteja?🤔

      • Anonyymi00083

        Eli olet suomenruotsalainen.

      • Anonyymi00083 kirjoitti:

        Eli olet suomenruotsalainen.

        Olen suomalainen ja osaan myös ruotsia.🇫🇮👍
        Samma på svenska.😇♥️👍

      • Anonyymi00084
        Demokrates kirjoitti:

        Olen suomalainen ja osaan myös ruotsia.🇫🇮👍
        Samma på svenska.😇♥️👍

        Näille pakkoenglannittajlle kaikki "vastaanväittäjät" ovat suomenruotsalaisia tms. "ikävää"....

      • Anonyymi00084 kirjoitti:

        Näille pakkoenglannittajlle kaikki "vastaanväittäjät" ovat suomenruotsalaisia tms. "ikävää"....

        Voi olla mutta voi olla olemattakin.😇🇫🇮👍
        - Matti Nykänen -

      • Anonyymi00085
        Demokrates kirjoitti:

        Yleinen sivistyksemme.🇫🇮👍

        Siinäkin osoittaa pakkoruotsin muuttumisesta itseisarvoiseksi

      • Anonyymi00086
        Demokrates kirjoitti:

        Voisiko sitten esittää niitä hyviäkin argumentteja?🤔

        Hyviä argumentteja mihin?

      • Anonyymi00087
        Demokrates kirjoitti:

        Yleinen sivistyksemme.🇫🇮👍

        Tunnet minut? Ettet vain olisi Keltinmäen urpomaisemman puolen poikia Höperöntieltä? Silokkaantie on vähän parempi.

      • Anonyymi00095
        Demokrates kirjoitti:

        Yleinen sivistyksemme.🇫🇮👍

        Kuka määrittelee yleisen sivistyksenne? Sinäkö? Keistä teistä puhut?

        Jaakko L

      • Anonyymi00096
        Demokrates kirjoitti:

        Yleinen sivistyksemme.🇫🇮👍

        Mistä se johtuu, että se on yleistä sivistystä?

        Jaakko L

      • Anonyymi00096 kirjoitti:

        Mistä se johtuu, että se on yleistä sivistystä?

        Jaakko L

        Suomi on kaksikielinen ja mm. virkamiesten on osattava ruotsia.⚖️🗡 Suomen historian tutkimuksenkin kannalta ruotsin kielen taito on ehdoton.📖

    • Anonyymi00029

      Miksi tämä keskustelu siirtyi alkuperäisestä aiheesta (pakkoruotsikeskustelun muuttuminen) toiseen aiheeseen? Esittäkää nyt perusteluja pakkoruotsin puolesta. Katsotaan, tuleeko vanha klassikkoperustelulitania. En usko, että enää tulee edes sitä. Koska pakkoruotsia ei perustella enää huonoillakaan perusteilla. Sen sijaan sivuutetaan pakkoruotsin vastustus halveksuntaa osoittaen tai sanotaan, että niin nyt vain on tai pyydetään kysymään perusteluja päättäjiltä tai kysytään, miksi sitä ajatella, kun ei sille mitään voi.

      Jaakko Leinonen

      • Anonyymi00034

        Eikö sinun pitäisi pikemminkin perustellamiksi vaadit pakkoenglantia kaikilta?

      • Anonyymi00036

        Siis ei mitään asiaperusteita, lähinnä vain mielipiteitä, ideologiaa ja osatotuuksia.

      • Anonyymi00041
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        Siis ei mitään asiaperusteita, lähinnä vain mielipiteitä, ideologiaa ja osatotuuksia.

        Asioita perusteltiin taas pääosin niiden seurauksilla.

      • Anonyymi00049
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        Siis ei mitään asiaperusteita, lähinnä vain mielipiteitä, ideologiaa ja osatotuuksia.

        Esitä sinä sitten perusteita pakkoruotsille

      • Anonyymi00051
        Anonyymi00049 kirjoitti:

        Esitä sinä sitten perusteita pakkoruotsille

        Miksi esittäisin?

      • Anonyymi00051 kirjoitti:

        Miksi esittäisin?

        Taidat olla itse suomenruotsalainen ja sinua ahdistaa kun sinua ei enää palvella ruotsinkielellä, niin kuin ennen. Lisäksi suomenkieliset rullaavat ohi ruotsinkielisestä "eliitistä" ja isoissa porhoissa on enemmän suomalaisia sukunimiä.
        Niin se viikon tauko. Osoita meille ettet ole riippuvainen tästä palstasta!

      • Anonyymi00053

        Surkeaa pakkoenglannittaja, surkeaa.

      • Anonyymi00060
        Anonyymi00051 kirjoitti:

        Miksi esittäisin?

        Huomaa, että yhä enemmän niin on käynyt, ettei pakkoruotsia enää edes yritetä perustella.

        Jaakko Leinonen
        Silokkaantie 9 C 46
        40640 Jyväskylä

      • Anonyymi00061
        Anonyymi00060 kirjoitti:

        Huomaa, että yhä enemmän niin on käynyt, ettei pakkoruotsia enää edes yritetä perustella.

        Jaakko Leinonen
        Silokkaantie 9 C 46
        40640 Jyväskylä

        Miksi perustelisin pakkoruotsia?
        Siksikö että se kuuluu viholliskuvaasi?

      • Anonyymi00064

        Älä viitsi valehdella....

      • Anonyymi00065
        Anonyymi00061 kirjoitti:

        Miksi perustelisin pakkoruotsia?
        Siksikö että se kuuluu viholliskuvaasi?

        Jos jotakin kannattaa ja vaatii kuten sinä ilmeisesti pakkoruotsia, on velvollinen puoltamaan kantaansa. Mutta ethän sinä puolla. Se on heijastuma siitä, että pakkoruotsista on tullut niin itsestään selvänä pidettävä, pyhä lehmä, että ei sitä edes yritetä enää perustella. Pakkoruotsi on ideologisoitunut. Sen vastustus olkiukkomaisesti leimataan vähemmistöjen (eikä kyse ole vain ruotsinkielisestä vähemmistöstä) vihaamiseksi, ja se liittyy samaan ideologiseen kategoriaan kuin abortit, islam ja pilvenpoltto.

        Jaakko Leinonen
        Silokkaantie 9 C 46
        40640

      • Anonyymi00066
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Eikö sinun pitäisi pikemminkin perustellamiksi vaadit pakkoenglantia kaikilta?

        Kannatan englannin pakollisuutta, koska se on käytännössä välttämätön taito nykymaailmassa. Ilman sitä yksilön mahdollisuudet työssä, opiskelussa ja tiedon hankinnassa kaventuvat merkittävästi. Kaikki kielet eivät ole tässä mielessä samanarvoisia.

      • Anonyymi00067
        Anonyymi00066 kirjoitti:

        Kannatan englannin pakollisuutta, koska se on käytännössä välttämätön taito nykymaailmassa. Ilman sitä yksilön mahdollisuudet työssä, opiskelussa ja tiedon hankinnassa kaventuvat merkittävästi. Kaikki kielet eivät ole tässä mielessä samanarvoisia.

        Englanti ei ole välttämätön ei käytännössä eikä teoriassa. Suomessa pakkoenglanti on vain päästetty viime vuosikymmeninä sellaiseen asemaan, että ilman sitä yksilön mahdollisuudet työssä, opiskelussa ja tiedon hankinnassa kaventuvat merkittävästi. Kaikki kielet eivät todellakaan ole samanarvoisia. vaan englantia suositaan ilman kunnon perusteluita ideologisista syistä suomen, ruotsin ja muiden kielten kustannuksella.
        Perustelet taas syytä huonoilla seuraamuksilla.

      • Anonyymi00068
        Anonyymi00065 kirjoitti:

        Jos jotakin kannattaa ja vaatii kuten sinä ilmeisesti pakkoruotsia, on velvollinen puoltamaan kantaansa. Mutta ethän sinä puolla. Se on heijastuma siitä, että pakkoruotsista on tullut niin itsestään selvänä pidettävä, pyhä lehmä, että ei sitä edes yritetä enää perustella. Pakkoruotsi on ideologisoitunut. Sen vastustus olkiukkomaisesti leimataan vähemmistöjen (eikä kyse ole vain ruotsinkielisestä vähemmistöstä) vihaamiseksi, ja se liittyy samaan ideologiseen kategoriaan kuin abortit, islam ja pilvenpoltto.

        Jaakko Leinonen
        Silokkaantie 9 C 46
        40640

        Minä en siis oke velvollinen perustelemaan pakkoruotsia mutta sinun pitäisi perustella pakkoenglanti ja primäärisyillä, ei kehäpäätelmillä, puolitottuksilla tai valheilla.

      • Anonyymi00088
        Anonyymi00061 kirjoitti:

        Miksi perustelisin pakkoruotsia?
        Siksikö että se kuuluu viholliskuvaasi?

        Siksi, että haluan tietää perustelujasi. Vaikkei niitä tule, on kysymyksilläni silti arvonsa: perusteiden tulemattomuus osoittaa sen puolesta, että olen oikeassa siinä päätelmässäni, että pakkoruotsia ei enää edes yritetä perustella.

      • Anonyymi00090
        Anonyymi00088 kirjoitti:

        Siksi, että haluan tietää perustelujasi. Vaikkei niitä tule, on kysymyksilläni silti arvonsa: perusteiden tulemattomuus osoittaa sen puolesta, että olen oikeassa siinä päätelmässäni, että pakkoruotsia ei enää edes yritetä perustella.

        Sinä olet väärässä lähes kaikessa ja teet kokoajan myös vääriä johtopäätöksiä.

      • Anonyymi00091
        Anonyymi00090 kirjoitti:

        Sinä olet väärässä lähes kaikessa ja teet kokoajan myös vääriä johtopäätöksiä.

        Missä olen väärässä? Osoita johtopäätökseni typeriksi.

      • Anonyymi00106
        Anonyymi00091 kirjoitti:

        Missä olen väärässä? Osoita johtopäätökseni typeriksi.

        Kaikessa. Olet päättänyt asian etukäteen ja etsit vain päätöstäsi tukevia asioita.

    • Anonyymi00043

      Lähetin Pietarsaaren RKP:lle sellaisen viestin, että meidän jyväskyläläisten kieltenopetus on rakennettu kuin Pietarsaaren suomenkielisiä ajatellen. Tuli tieto, että heillä Pietarsaaressa on suomi-ruotsi-kielikylpyjä. Kirjoitin, että sama malli ei sovi Jyväskylään kuin Pietarsaareen. Ei löytynyt vasta-argumentteja ilmeisesti, kun asettivat eston. Penteleet

      • Anonyymi00045

        Olikohan tuo edes oikeastaan osoite viestillesi?

      • Anonyymi00089
        Anonyymi00045 kirjoitti:

        Olikohan tuo edes oikeastaan osoite viestillesi?

        Kyllä oli.

    • Älä herrajumala anna tuolle hullulle nimeäsi ja puhelinnumeroasi!

      • Anonyymi00048

        Kenelle hullulle?

    • Anonyymi00070

      Pakkoenglanti on syntynyt globaalin tarpeen seurauksena, kun taas pakkoruotsi on poliittinen päätös, joka koskee vain yhtä maata. Englannin opetus on ollut peruskoulun vakiokäytäntö jo noin 60 vuotta, kun taas ruotsin pakollisuudesta on eriäviä mielipiteitä asiantuntijoiden keskuudessa.

      • Anonyymi00072

        Pakkoenglanti ei ole syntynyt minkään globaalin tarpeen vuoksi. Se on ajettu nykyiseen asemaansa väkivallalla ja painostuksella.

        60 vuotta myyräntyötä eikä kukaan ole reagoinut.

      • Anonyymi00073

        Sinulla on selvästi kaksoisstandardi kielten suhteen, yhdestä et näe kuin vain hyvää ja muista vain pahaa, miksiköhän?

      • Anonyymi00074
        Anonyymi00072 kirjoitti:

        Pakkoenglanti ei ole syntynyt minkään globaalin tarpeen vuoksi. Se on ajettu nykyiseen asemaansa väkivallalla ja painostuksella.

        60 vuotta myyräntyötä eikä kukaan ole reagoinut.

        Sinusta on nyt tehty valitus Suomi24 ylläpidolle.
        Et sinä ole täällä muuta kuin riitelemässä ja aina menet henkilökohtaisuuksiin.

      • Anonyymi00075
        Anonyymi00073 kirjoitti:

        Sinulla on selvästi kaksoisstandardi kielten suhteen, yhdestä et näe kuin vain hyvää ja muista vain pahaa, miksiköhän?

        Niin en kirjoittanut. Itse vain olkiukkoilit tulkitsemalla niin

      • Anonyymi00076
        Anonyymi00075 kirjoitti:

        Niin en kirjoittanut. Itse vain olkiukkoilit tulkitsemalla niin

        Kirjoitit.

      • Anonyymi00077
        Anonyymi00074 kirjoitti:

        Sinusta on nyt tehty valitus Suomi24 ylläpidolle.
        Et sinä ole täällä muuta kuin riitelemässä ja aina menet henkilökohtaisuuksiin.

        Pata kattilaa soimaa?

      • Anonyymi00078
        Anonyymi00076 kirjoitti:

        Kirjoitit.

        Missä kohdassa niin kirjoitin!

      • Anonyymi00079
        Anonyymi00078 kirjoitti:

        Missä kohdassa niin kirjoitin!

        Älä viitsi....

      • Anonyymi00097
        Anonyymi00073 kirjoitti:

        Sinulla on selvästi kaksoisstandardi kielten suhteen, yhdestä et näe kuin vain hyvää ja muista vain pahaa, miksiköhän?

        En väittänyt, että yhdestä näkisin vain hyvää ja muista pahaa, vaan että englanti on muita keskeisemmässä asemassa.

      • Anonyymi00098
        Anonyymi00072 kirjoitti:

        Pakkoenglanti ei ole syntynyt minkään globaalin tarpeen vuoksi. Se on ajettu nykyiseen asemaansa väkivallalla ja painostuksella.

        60 vuotta myyräntyötä eikä kukaan ole reagoinut.

        Pakkoenglanti on syntynyt englannin merkityksen korostuessa yhteiskunnassa kansainvälisten tendenssien johdosta. Se koskee useaa ei-englanninkielistä maata. Pakkoenglanti ei enimmäkseen ole keinotekoisesti, ideologisesti varta vasten tekemällä tehty järjestely. Lisäksi se ei ole vain yhden maan erikoisuus. Pakkoruotsin tapauksessa on täsmälleen päinvastoin: Pakko on vain yhden maan erikoisuus, ja tässä yhdessä maassa se pakko on luotu varta vasten ideologisilla poliittisilla päätöksillä. Ruotsin asema Suomessa on luonnostaan jatkuvasti heikennyt. Ruotsi on menettänyt aseman korkeakulttuurin ja hallinnon ykköskielenä, ja äidinkielisten puhujien määrä on vuosikymmenestä toiseen alentunut.

      • Anonyymi00099
        Anonyymi00098 kirjoitti:

        Pakkoenglanti nimenomaan on tekemällä tehty täysin keinotekoinen, ideologinen järjestelmä joka on pakotettu meille ulkomailta käsin.

      • Anonyymi00100
        Anonyymi00097 kirjoitti:

        En väittänyt, että yhdestä näkisin vain hyvää ja muista pahaa, vaan että englanti on muita keskeisemmässä asemassa.

        Jaa et vai?
        Ylistät pakkoenglantia kuin Jumalaa etkä näe siinä mitään ongelmia ( ne sinne heijastat ruotsinkielen ja ruotsinkielisiin).

      • Anonyymi00101
        Anonyymi00100 kirjoitti:

        Jaa et vai?
        Ylistät pakkoenglantia kuin Jumalaa etkä näe siinä mitään ongelmia ( ne sinne heijastat ruotsinkielen ja ruotsinkielisiin).

        Lopeta nuo olkiukot!

        En ylistänyt pakkoenglantia kuin Jumalaa. En kertonut, etten näkisi mitään ongelmaa. En heijastanut ruotsinkielisiin mitään. Arvostelin ruotsin pakollista opetusta

        Jaakko Leinonen

      • Anonyymi00105

        Niinpä, pakkoenglanti on pahempi koska sitä ei voi välttää.

      • Anonyymi00107
        Anonyymi00101 kirjoitti:

        Lopeta nuo olkiukot!

        En ylistänyt pakkoenglantia kuin Jumalaa. En kertonut, etten näkisi mitään ongelmaa. En heijastanut ruotsinkielisiin mitään. Arvostelin ruotsin pakollista opetusta

        Jaakko Leinonen

        Lopeta omasi. Rt pysty näkemään pakkoenglannissa mitään ongelmia vaan olet sen vanki ja uhri.

    • Anonyymi00080

      On tämä ketju osoitus pakkoruotsilobbauksen muuttumisesta epämääräiseksi hapuiluksi. Kritiikki yritetään vaientaa kääntämällä keskustelu toiseen asiaan ja syyttämällä suotta olkinukeista ja tekemällä olkinukkeja itse. Pakkoruotsi on ja pysyy, mutta se ei ole enää heikkojenkaan perustelujen varassa. Ennen niitä heikkoja perusteita olivat esimerkiksi se, että jotakin muutakin kieltä oppii ruotsia opettelemalla helpommin ja se, että matematiikkakin on pakollinen.

      Pakkoruotsikeskustelua jonakin kauniina torstaina vuonna 2046:

      "Miksi ruotsi on pakollista?" " No se vain on. Sen vain pitää olla. Pakkoenglanti on paha. Mutta on hyviä ilmoja pidellyt, Anssi Vähämäki lupasi aamulla vielä kauniin viikonlopun ja saat ottaa ryypyn tästä kossupullosta.'

      • Anonyymi00081

        No niin, taas lisää olkiukkoja.

    • Anonyymi00082

      Miten olisi, että RKP:n jäsenyyttä harkitseville pitäisi antaa tietoa puolueen fasistisesta taustasta?

      https://fi.wikiquote.org/wiki/Axel_Olof_Freudenthal

      Jos puolue jää ilman kansanedustajia kaksissa perättäisissä eduskuntavaaleissa, se tulee poistaa puoluerekisteristä. Tiedotettakoon suomenruotsalaisille RKP:n taustasta, jolloin on toivoa, että sille käy niin. Toisaalta voidaanhan puolue muutenkin poistaa puoluerekisteristä. Kuten Hollanti kielsi pedofiilipuolueen

    • Anonyymi00093

      Pakkoruotsia on ollut pitkään. Jotkin perinteikkäät tavat nyt vain perustelevat itse itsensä. Ei kättä heilauteta vastaantulijalle enää siksi, että tämä näkisi, ettei siinä ole asetta. Ei toiselle sanota "terve" enää sen ilmaisemiseksi, ettei kanneta sillä hetkellä tarttuvia tauteja. Samoin ei ruotsia enää enimmäkseen sen takia opetella, että saavutettaisiin kovin korkea kielitaito. Joillakin rannikko- ja saaristoalueilla tavoite ja vaatimustaso ruotsissa ovat korkeammalla. Jonkinlainen lievä pakko kaikkialla muualla vain kuuluu korrekteihin käytäntöihin. 1970-luvulta asti on ruotsia pakollisena aineena opetettu kaikille ja sitä ennen oppikoulussa jo 1870-luvulta lähtien. Se on suomalaisen kulttuurin kaunis vakiintunut käytäntö. Tähän tapaan selitin ruotsin opettajana ollessani Savossa noin 10 - 20 vuotta sitten, kun oli pahempi tilanne siten, että pakkoa kritisoitiin paljon. Nyt on tilanne parantunut, kun suhtautuminen on positiivisempi. Leinonen, päivitä hieman suhtautumistasi

    • Anonyymi00094

      Kuinka näitä riittää vielä vuonna 2026?

    • Anonyymi00103

      Ruotsi on toinen kansalliskieli, ja sen opiskelu kuuluu valtakunnallisen opetussuunnitelman mukaan kaikille oppilaille. Tämä pakollisuus ei ole opettajan oma päätös, vaan lainsäädännön vaatimus. Kielten opiskelu kehittää yleisiä oppimis- ja ajattelutaitoja, vaikka ruotsia ei käyttäisikään työelämässä. Lisäksi joissakin ammateissa ja viranomaistehtävissä ruotsin perustaidot ovat tarpeellisia.

      Haluan myös mainita, että aikoja sitten olen opettanut ruotsia henkilölle, jolle myöhemmin on tullut mielenterveysongelmia. Kyse on opetustilanteen jälkeisestä yksityiselämän yhteydenpidosta (jopa yöllä soitosta väittelyn takia, taas oli jäänyt asettamatta puhelin ei-soivaksi), joten vaitiolovelvollisuus ei tässä päde, mutta en kerro enempää yksityiskohtia, koska haluan suojata. Varotin häntä itse antamasta yhteystietojaan, koska hänen kaltaisiaan vihaavia on valitettavasti paljon. Ymmärtäkää häntä: hän on mielenterveydeltään pahoin järkkynyt sen jälkeen, kun opetin häntä.

      Ymmärrän, että aihe herättää tunteita, mutta tarkoitukseni on tuoda esille nämä faktat neutraalisti.

      • Anonyymi00104

        Hyvä, että jotain suostui sanomaan. Ei täysi idiootti tämä ole. Vuoden opetti ruotsia mulle. Sanoi, ettei mua (asperger, add, ocd, epilepsia) vihaa, mutta jos yöllisiä soittoja vielä tulee, joutuu poliisille kantelemaan.

        J. Leinonen

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2926
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      57
      2326
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2007
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1733
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      123
      1694
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      58
      1242
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1191
    Aihe