Suomen valtion rahat kuuluvat Suomen kansan tarpeisiin

Jo riittää vieraiden valtioiden rahoittaminen, Venäjän hyökkäyksenkään verukkeella. Ukraina alkaa olla jo uhka Suomelle, ei sellaista tahoa pidä rahoittaa ja tukea.

Maksaako Usa Ukrainan äärioikeistojohdolle, sodan laajentamisyrityksistä Suomen alueelle ?

Ylen uutisissa kuului asiantuntijoina esiintyvien kova vähättelemisen tarve dronehyökkäyksille. Hallitus käyttäytyy vihamielisesti, Suomen kansalaisia eli kansaamme kohtaan, jakaa rahamme korruptiovaltiolle, jonka johto on samanlaista äärioikeistolaitaa kuin hallitus Suomessa. Poliittista rahanjakoa.

Ukrainalaiset nuoret ja terveet kuuluvat kotimaataan puolustamaan ja rakentamaan, eikä kitisemään medioissa kun ei heidän työhakemuksiinsa vastata, ei vastata suomalaistenkaan hakemuksiin ja mihin ovat tottuneet kotimaassaan, onko siellä edes mitään työnhakujärjestelmää, saati sellaisia ruhtinaallisia parempia tukia, kuin on ulkomaalaisille Suomessa, joita omat kansalaiset eivät koskaan ole nähneet.

Suomeen hyökkääviä tahoja pitää kohdella vihollisina.
4331494
31Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 433

Vanhimmat

Ai niin kuin maataloustuet, joita tukinullit käyttävät suomalaisille tarkoitettujen elintarvikkeiden myymiseen ulkomaille?

6Äänestä
  • Kertokaapa mitkä ovat olleet urponnsuurtja mahtavat työllistämistoimet

    Anonyymi-ap
    2026-03-29 17:16:50
    Ilmoita
    Erityisesti suuri kokoomuslainen orvari joka elää SDP sosiaalietuudella
    Extykköei ja joku xxxsxsxs. Nimirkilläön kirjoittaleeva ilmeisesti satonen voisi ihan kertoa konkreettiset tyllistämis toimet joita on tehty aktiivisesti

    Ihan alkuun

    Ei mitään seliitelyj vaan aktiiviset toteutettu toimen monta työpaikkaa on Urpon toimet saaneet aikaiseksi lisää

    Asiantuntijat ei kommunistiVeroja maksetaan että saadaan sosiaalietuutta

    Siis terveyden huoltoa edullisesti ja jos joutuu työttömäksi niin saa toimeen tulon
    Näin toimii SDP

    Mutta kokookoomusken mukaan verovarat kuuluukin suuryrityksille ja niille jaetaan ne raha jotta saavat enenmän voittoja

    Äänestä

  • Eikö vientitulot kelpaa?

    Äänestä

  • Älä ota murheita mitä Suomessa tapahtuu rusnya Pietarista

    Äänestä

  • Kyllä, tämäkin asia pitäisi korjata

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kyllä, tämäkin asia pitäisi korjata

    Korjataan lopettamalla maatalous kokonaan. Mihin sitä oikeasti tarvitaan?

    2Äänestä

  • Igor 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Korjataan lopettamalla maatalous kokonaan. Mihin sitä oikeasti tarvitaan?

    Koko pääkaupunkiseudun ulkopuolinen maa voitaisiin myydä huutokaupalla
    Saataisiin rahaa, päästäisiin eroon turhasta maa-alueesta. Väestö mahtuu kyllä yhteen kaupunkiin, eihän meitä ole kuin reilut 5 miljoonaa

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kertokaapa mitkä ovat olleet urponnsuurtja mahtavat työllistämistoimet

    Anonyymi-ap
    2026-03-29 17:16:50
    Ilmoita
    Erityisesti suuri kokoomuslainen orvari joka elää SDP sosiaalietuudella
    Extykköei ja joku xxxsxsxs. Nimirkilläön kirjoittaleeva ilmeisesti satonen voisi ihan kertoa konkreettiset tyllistämis toimet joita on tehty aktiivisesti

    Ihan alkuun

    Ei mitään seliitelyj vaan aktiiviset toteutettu toimen monta työpaikkaa on Urpon toimet saaneet aikaiseksi lisää

    Asiantuntijat ei kommunistiVeroja maksetaan että saadaan sosiaalietuutta

    Siis terveyden huoltoa edullisesti ja jos joutuu työttömäksi niin saa toimeen tulon
    Näin toimii SDP

    Mutta kokookoomusken mukaan verovarat kuuluukin suuryrityksille ja niille jaetaan ne raha jotta saavat enenmän voittoja

    petteri topakkana pistää rahamme maailmalle

    https://shorturl.at/kAHoJ

    purra nauraa irvistää päällisiksi

    1Äänestä

    Olipahan sekava vuodatus
    Suomi ei taida olla äidinkielesi?

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    UKK meni ominpäin neuvottelemaan Lapin vaihtamisesta menetettyyn Karjalaan.
    Neukut ei olleet halukkaita.

    Äänestä

  • Paljon huutoja viljasta viime aikoina holistien taholta.

    Ottiko Venäjä äskettäin jonkin Zelenskyin kytköksissä olevan oligarkin tilallisen?

    Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    Paljon huutoja viljasta viime aikoina holistien taholta.

    Ottiko Venäjä äskettäin jonkin Zelenskyin kytköksissä olevan oligarkin tilallisen?

    Maailma on konkurssissa nyt eikä meidän tarvitse maksaa kohta 200 miljardin lainaa EUrikollisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00211 kirjoitti:

    Maailma on konkurssissa nyt eikä meidän tarvitse maksaa kohta 200 miljardin lainaa EUrikollisille.

    Juutalainen perii aina saatavansa, korkojen kanssa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Koko pääkaupunkiseudun ulkopuolinen maa voitaisiin myydä huutokaupalla
    Saataisiin rahaa, päästäisiin eroon turhasta maa-alueesta. Väestö mahtuu kyllä yhteen kaupunkiin, eihän meitä ole kuin reilut 5 miljoonaa

    eikös tuo kapinen helsinki pitäisi antaa pois kun siellä on jo niin paljon roskaväkeä yms ja ihmiset asumaan normaalisti pitkin suomea

    Äänestä

  • Anonyymi00220 kirjoitti:

    eikös tuo kapinen helsinki pitäisi antaa pois kun siellä on jo niin paljon roskaväkeä yms ja ihmiset asumaan normaalisti pitkin suomea

    Vielä kun löytyisi kunnollisia työpaikkoja pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.
    Töiden perässä tuli tänne muutettua ja oman alan hommia ei oikein pikkukyliltä löydy

    Äänestä

  • Anonyymi00220 kirjoitti:

    eikös tuo kapinen helsinki pitäisi antaa pois kun siellä on jo niin paljon roskaväkeä yms ja ihmiset asumaan normaalisti pitkin suomea

    Roskaväen saisi häipymään esim. asumistuen poistamisella.
    Kaikkiin Kelan tukiin ehdoksi pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuminen ja suurin osa valkoroskasta karkaisi muualle

    1Äänestä

  • Anonyymi00222 kirjoitti:

    Roskaväen saisi häipymään esim. asumistuen poistamisella.
    Kaikkiin Kelan tukiin ehdoksi pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuminen ja suurin osa valkoroskasta karkaisi muualle

    Ainakin mamuille voisi laittaa tuon, pääsisi koko maa nauttimaan multikuttuurisuuden ihanuutta.

    Äänestä

  • Ei missään tapauksessa pidä antaa Venäjän päästä niskanpäälle Ukrainassa!! Jos tuo onnistuisi, niin pian tuo roisto valtio Venäjä olisi yrittämässä seraavaan maahan!
    Putinin nälkä on loppumaton ja tuhon vimma talttumaton!!

    Äänestä

  • Sinäkin toimisit samalla tavalla kuin ruokkijasi. Jostain jussi parempaa tuloa etsii kun kotiryssät kurmuttaa heitä kaikella tavalla

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Korjataan lopettamalla maatalous kokonaan. Mihin sitä oikeasti tarvitaan?

    Ei mihinkään. Syödään vaikka mikrosiruja ruuaksi

    Äänestä

  • Anonyymi00270 kirjoitti:

    Sinäkin toimisit samalla tavalla kuin ruokkijasi. Jostain jussi parempaa tuloa etsii kun kotiryssät kurmuttaa heitä kaikella tavalla

    Seuraava äärimmäisen vasemmistolainen hallitus aikoo leikata jussin palkkaa entisestään. Ei kävisi laatuun punikin kohdalla. Heti olisi yleislakko jos heidän saavutettuihin etuihin koskettaisiin.

    Punikki toimii tässä aatteensa vastaisesti kun kiristää lisää hilloa itselleen. Aate opettaa päinvastaista. Että pitäisi antaa omastaan ja tehdä työtä yhteisön hyväksi jopa ilman korvausta.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Älä ota murheita mitä Suomessa tapahtuu rusnya Pietarista

    Mummos on rusnya Pietarista.🎃🪵

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    petteri topakkana pistää rahamme maailmalle

    https://shorturl.at/kAHoJ

    purra nauraa irvistää päällisiksi

    RAHAT KUULUU KANSALLE

    ASUNNOT KUULUU KANSALLE !!!

    Äänestä

  • Demokrates kirjoitti:

    Mummos on rusnya Pietarista.🎃🪵

    Hienoa että puolustat aina maanmiehiäsi Igor

    Äänestä

  • Anonyymi00220 kirjoitti:

    eikös tuo kapinen helsinki pitäisi antaa pois kun siellä on jo niin paljon roskaväkeä yms ja ihmiset asumaan normaalisti pitkin suomea

    Helsingissä toimii kaikki ja on tilaa kaikille. Toki joku oman elämänsä rebuplikaani ulisee, kun ei saa ampua susia ja polttaa kumia korotetulla katumaasturilla, mutta meitä normaaleja ihmisiä ei moiset asiat edes kiinnosta. On luontoa lähellä ja aktiviteetteja joka makuun.
    Valkoroskaääliöt tietysti ovat eri mieltä

    3Äänestä

  • Demokrates kirjoitti:

    Mummos on rusnya Pietarista.🎃🪵

    Isäs on pikimusta möökeri suoraan Afrikasta

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Olipahan sekava vuodatus
    Suomi ei taida olla äidinkielesi?

    Moskovan trollien kirjoitukset tunnistaa aina.
    Vuodesta toiseen aina yhtä "selkeää" tekstiä

    2Äänestä

  • Anonyymi00221 kirjoitti:

    Vielä kun löytyisi kunnollisia työpaikkoja pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.
    Töiden perässä tuli tänne muutettua ja oman alan hommia ei oikein pikkukyliltä löydy

    Ei kai kukaan ole niin tyhmä että tekis töitä Suomessa?
    Pikku kylillä työkkärinkin kanssa selviää helpommalla, koska työpaikkoja ei kirjaimellisesti ole

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kertokaapa mitkä ovat olleet urponnsuurtja mahtavat työllistämistoimet

    Anonyymi-ap
    2026-03-29 17:16:50
    Ilmoita
    Erityisesti suuri kokoomuslainen orvari joka elää SDP sosiaalietuudella
    Extykköei ja joku xxxsxsxs. Nimirkilläön kirjoittaleeva ilmeisesti satonen voisi ihan kertoa konkreettiset tyllistämis toimet joita on tehty aktiivisesti

    Ihan alkuun

    Ei mitään seliitelyj vaan aktiiviset toteutettu toimen monta työpaikkaa on Urpon toimet saaneet aikaiseksi lisää

    Asiantuntijat ei kommunistiVeroja maksetaan että saadaan sosiaalietuutta

    Siis terveyden huoltoa edullisesti ja jos joutuu työttömäksi niin saa toimeen tulon
    Näin toimii SDP

    Mutta kokookoomusken mukaan verovarat kuuluukin suuryrityksille ja niille jaetaan ne raha jotta saavat enenmän voittoja

    Nähdäkseni niitä veroaleja annettiin yrityksille että kykenisivät investoimaan. No onhan tuo alkanut vaikuttaa, kun ekonomistitkin on ihmeissään äkillisestä noususta.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Älä ota murheita mitä Suomessa tapahtuu rusnya Pietarista

    Rysny yrittää tekeytyä Suomen kansalaiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Korjataan lopettamalla maatalous kokonaan. Mihin sitä oikeasti tarvitaan?

    Syömiseen

    Äänestä

  • Anonyymi00384 kirjoitti:

    Syömiseen

    Jos laitetaan hampaat naulaan, niin ei tarvi maataloutta missään

    Äänestä

  • Anonyymi00220 kirjoitti:

    eikös tuo kapinen helsinki pitäisi antaa pois kun siellä on jo niin paljon roskaväkeä yms ja ihmiset asumaan normaalisti pitkin suomea

    Onhan se selvää, että Venäjän ei pidä antaa voittaa tuota törkeää tuhotyösotaa Ukrainassa!
    Onhan tuo mallillaan, kun suuro naapur maa hyökkää sukulaiskansansa kimppuyn tuhotöihin.

    Ei missään tapauksessa saa antaa periksi tuolle roistovaltiolle, Venäjälle!Ukrainaa on autettava niin kauan kuin tuo tuholainen on valmis tapattamaan miehiään Ukrainassa!

    Putin nauttii kansalaistensa tapattamisesta!! Saa nähdä, kuinka kauan kansa Venäjällä nauttii Putinista!????????????

    Äänestä

  • Anonyymi00386 kirjoitti:

    Paras ratkaisu olisi olla puuttumatta tilanteeseen, antaa ryssien ja varttiryssien tappaa toisensa.
    Ukrainalaiset ja Venäläiset ovat käytännössä samaa paskaa vähän eri sävyssä

    3Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    UKK meni ominpäin neuvottelemaan Lapin vaihtamisesta menetettyyn Karjalaan.
    Neukut ei olleet halukkaita.

    Venäjä tarjosi karjalaa takaisin Gorbatsovin aikana... mutta EU-porvarit ei halunneet

    Äänestä

  • Anonyymi00258 kirjoitti:

    Ei missään tapauksessa pidä antaa Venäjän päästä niskanpäälle Ukrainassa!! Jos tuo onnistuisi, niin pian tuo roisto valtio Venäjä olisi yrittämässä seraavaan maahan!
    Putinin nälkä on loppumaton ja tuhon vimma talttumaton!!

    Venäjä ei häviä sotaa. Mikäli EU halua astua riviin niin sitten käytän kättä pidempää työkalua ja Suomessakin jää vain radioaktiivinen paskakasa. Eurooppa ei uhraa jonkun Suomen takia omia kaupunkejaan. Halusimme tulevaksi taistelukentäksi ja sitä saa mitä pyytää.

    Päättäjämme ovat neroja.

    Äänestä

  • Anonyymi00380 kirjoitti:

    Rysny yrittää tekeytyä Suomen kansalaiseksi.

    Ukrainasta olemme saaneet lisää venäjää puhuvia ”ukrainalaisia” ilahduttamaan kansaamme. Tämä on kuulemma Stupidon mukaan meidän sota. Stupido on tosiaan tyhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi00386 kirjoitti:

    Onhan se selvää, että Venäjän ei pidä antaa voittaa tuota törkeää tuhotyösotaa Ukrainassa!
    Onhan tuo mallillaan, kun suuro naapur maa hyökkää sukulaiskansansa kimppuyn tuhotöihin.

    Ei missään tapauksessa saa antaa periksi tuolle roistovaltiolle, Venäjälle!Ukrainaa on autettava niin kauan kuin tuo tuholainen on valmis tapattamaan miehiään Ukrainassa!

    Putin nauttii kansalaistensa tapattamisesta!! Saa nähdä, kuinka kauan kansa Venäjällä nauttii Putinista!????????????

    Olisi tärkeää, että Venäjä voittaisi sodan. Eihän siitä ole kyllä epäilystäkään etteikö voittaisi ja hyvä niin.

    Äänestä

  • mutta menevät Kokoomus RKP EU NATO CIA UKR Swerige jne

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Älä ota murheita mitä Suomessa tapahtuu rusnya Pietarista

    Juuri niin! Venäläiset pitäkööt suunsa kiinni ja hävetkööt tuota johtajaansa Putinia, jolla ei ole sen vertaa järkeä päässä, että lopettaisi sotilaittensa tapattamisen aivan aivan turhan takia!!

    Koko tuo hyökkäys sukulaiskansan maille tuhotöihin ja tappamaan ukrainalaisia!
    Tyhmyyden huippu ja alkukantaisuuden osoitus! Nykyaikana ei käydä tapattamaan oman maan kansalaisia turhassa sodassa eikä myöskään mennä tuhotöihin sukulaiskansan maille! Alkukantaisuuden huippu Putinilta koko tuo sota!

    Saisitte venäläiset hävetä tuita suuren johtajanne auurta tyhmyyttä ja vielä suurempaa tyhmyyttäö osoittaa, kun ei osaa lopettaa ajoissa! Tuota sotaa Putin ei voita! Turha yrittää ja turha tapattaa enää enempää kansalaisiaan tuon oman tyhmyytensä tähden!

    Voisi unohtaa ylpeytensä ja tyhmyytensä ja lopettaa ajoissa tapattamamatta enempää kansalaisiaan tuossa joutavassa hyökkäyssodassaan!!

    Äänestä

  • Anonyymi00211 kirjoitti:

    Maailma on konkurssissa nyt eikä meidän tarvitse maksaa kohta 200 miljardin lainaa EUrikollisille.

    Tuo raha kuuluukin ukrainalaisille! Kaikki varat, mitä Putiilla on Euroopassa, kuuluvat Ukrainalle rakennusprojekteihin, koska Putin on tuhonnut Ukrainaa aivan turhasta syystä! Typerys ei tarvite noita rahoja! Suurella ja mahtavalla Venäjällä on niin tyhmät johtajat, että täytyy ihmetellä, kuinka kansa tuollaisia sietää!!????

    Äänestä

  • Anonyymi00407 kirjoitti:

    Paras ratkaisu olisi olla puuttumatta tilanteeseen, antaa ryssien ja varttiryssien tappaa toisensa.
    Ukrainalaiset ja Venäläiset ovat käytännössä samaa paskaa vähän eri sävyssä

    Älä puhu palturia! Ujraina hkuaa eroon tuosta paskamaisesta naapuristaan ja haluaa liittyä Euroopan UNIONIIN, rauhallisempin naapureitten kaveriksi! Kukaan ei halua olla Venäjän ja Putinin kanssa tekemisissä!

    Eikö teitä venäläisiä jo hävetä sano olevanne putinilaisia???? Alkukantainen maa on Putinin maa! Ei osaa olla sovussa yhdenkään eurooppalaisen naapurin kanssa!

    Suomessakin jo suunnitteli Suomen alistamista "OMAAN ETUPIIRIINSÄ"!! On siinä meillä "ystävä"!!!!!!! Ei tuollaisiin "ystäviin" voi luottaa penninmvertaa!
    Onhan Suomikin jo oppinut läksynsä!

    Äänestä

  • Anonyymi00463 kirjoitti:

    Olisi tärkeää, että Venäjä voittaisi sodan. Eihän siitä ole kyllä epäilystäkään etteikö voittaisi ja hyvä niin.

    Ei voita!! Ja siitä olemme todella iloisia!!

    Tuollaisen paskamaan, joka ei osaa olla sovussa kenenkään maan kanssa, ei toivo voittavan, vaan toiuvomme tuon roistohyökkääjän saavan oikein kunnon opetuksen, siitä, miten ollaan maitten kanssa sovussa!!!

    TÄYSI TUHO PUTININ JOUKOILLE!!!!!! VOITTO UKRAINALLE!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Älä ota murheita mitä Suomessa tapahtuu rusnya Pietarista

    Nato Niilo Nivalasta elää maataloustuella, ja sen heti huomaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Korjataan lopettamalla maatalous kokonaan. Mihin sitä oikeasti tarvitaan?

    Maataloustuen nostoon tarvitaan maataloutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00510 kirjoitti:

    Nato Niilo Nivalasta elää maataloustuella, ja sen heti huomaa.

    Hieno juttu hänelle
    Mä ryyppään toimeentulotuella

    Äänestä

Mitä yrittäjiä ne sellaiset ovat, joilla on miljoonavoitot, vaan ei verotusta, valtio eli kansa maksaa ökytuet ja verohelpotukset osake-vakuutuskuorissa verokeitaisiin ?

Äänestä
  • Ei Suomessa kannatta elää yrittäjänä, kiitos vasemmiston

    4Äänestä

  • Ulkomaisia yrityksiä, jotka toimivat Suomessa.
    Sosialistinen Suomi kun on verottanut omat yrityksensä hengiltä

    5Äänestä

  • Maataloustukiin ehdot mihin rahaa saa käyttää,,,vain kohtuu karjasuojiin,taloihin...traktorit Valkovenäläisiin Belaruksiinn ,hehän ei ole boikotissa tai vain Tsekkien Zetoreihin...tai valtiolta jotain halpa Valmetteja,ei ökytraktoreita ,,,autoiksi ei Mersuja ja Bemareita,,eikä avustusrahoilla mitään kesämökkejä tai osakesijoituksia tai muuta asuntobisnestä...

    Noita saa tehdä vaan jos maatila tekee voittoa bisneksellisesti ja tuet voi jättää käyttämättä, Suomessa nut ei taida montaa sellaista maatilaa olla ,ehkä jollain suurella ulkomaan ruuan viennillä voi yltää miljoonatuloihin mutta ökyvoittoihin ei saa käyttää mitään maataloustukia...
    Vain siten voitto on puhdasta ja voi käyttää miten haluaa..vapaasti...niin kuin muutkin voitontekijät maaimassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Ulkomaisia yrityksiä, jotka toimivat Suomessa.
    Sosialistinen Suomi kun on verottanut omat yrityksensä hengiltä

    Kokoomus suojelee veroparasiittifirmoja, jotka itse määrittelevät veroprosenttinsa. Näin kokoomus on jo vuosikymmeniä rapauttanut Suomen veropohjaa.

    Kokoomus on maamme syöpä.

    Äänestä

  • Anonyymi00464 kirjoitti:

    Kokoomus suojelee veroparasiittifirmoja, jotka itse määrittelevät veroprosenttinsa. Näin kokoomus on jo vuosikymmeniä rapauttanut Suomen veropohjaa.

    Kokoomus on maamme syöpä.

    Ja siltikään Suomessa ei kannata pyörittää yritystä, kiitos punikkien

    1Äänestä

  • Anonyymi00464 kirjoitti:

    Kokoomus suojelee veroparasiittifirmoja, jotka itse määrittelevät veroprosenttinsa. Näin kokoomus on jo vuosikymmeniä rapauttanut Suomen veropohjaa.

    Kokoomus on maamme syöpä.

    Pahempi syöpä tuo vasemmisto on, kaikki täytyy verottaa hengiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00535 kirjoitti:

    Pahempi syöpä tuo vasemmisto on, kaikki täytyy verottaa hengiltä.

    Pakko saada rahaa jaettavaksi kaikille työnvieroksujille

    Äänestä

Ikävintä on Suomen kansaa ja valtiota kohtaan tapahtuvien droneiskujen, rahoittaminen oman kansan taloudellisten perustuslaillisten oikeuksien kustannuksella. Mikä toinen valtio rahoittaa itseensä kohdistuvia iskuja paitsi Suomi ?

Usaoligarkit iskun yllyttäjinä ja rahoittajina ?

2Äänestä
  • Nikita 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

  • Iskuihin pitäisikin ehdottomasti reagoida!
    Enemmän rahaa puolustusbudjettiin ja sodanjulistus vihamieliselle valtiolle

    Äänestä

  • Anonyymi00218 kirjoitti:

    Iskuihin pitäisikin ehdottomasti reagoida!
    Enemmän rahaa puolustusbudjettiin ja sodanjulistus vihamieliselle valtiolle

    Pitää alkaa kyselemään olisko vaikka jenkeillä tai Israelilla kaupan kovempaa ilmapuolustus kalustoa, joka toimisi droneja vastaan

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Nikita 🥰🥰🥰💋

    Igor.

    Äänestä

  • Ne yllyttäjät ja rahoittajat taitaa olla ihan omia maanmiehiäsi Igor

    1Äänestä

  • Anonyymi00218 kirjoitti:

    Iskuihin pitäisikin ehdottomasti reagoida!
    Enemmän rahaa puolustusbudjettiin ja sodanjulistus vihamieliselle valtiolle

    Suomi suureksi ja raja Uralille. Niinkö meinaat pienessä sairaassa päässäsi?

    Äänestä

  • Anonyymi00465 kirjoitti:

    Suomi suureksi ja raja Uralille. Niinkö meinaat pienessä sairaassa päässäsi?

    Kaltaisesi maanpetturi tietysti luovuttaisi koko maan Venäjälle

    Äänestä

  • Anonyymi00526 kirjoitti:

    Kaltaisesi maanpetturi tietysti luovuttaisi koko maan Venäjälle

    Tottakai. maanpuolustus ja oman armeijan ylläpito on inhottavaa fasismia, jota ainoastaan äärioikeiston natsit kannattavat

    Äänestä

Bryssä tuli Äärioikealta verokeitaista. Suomi on nyt ainut valtio maailmassa, jonka äärioikeistolainen teekutsuliikkeen valtionjohto, rahoittaa vieraan valtion, idän entisen sosialistivaltion, yhden maailman korruptoituneimmista valtioista, droneiskuja isänmaahamme ja kansaamme kohtaan, pitämällä eläkeläisiä sote- ja kerjuuttamis-rahastuksen modernin ihmiskaupan orjuudessa.

Äänestä
  • Juutalaiset ovat tämänkin takana
    Bryssä äärioikean verokeitaalla = juutalainen israelissa

    9Äänestä

  • Siis teidän kansaanne, itseppähän aloititte Igor.

    1Äänestä

  • YLE on otettu woke ja lbgt propagandan levitykseen, ei sieltä oikeita uutisia ole kannattanut lukea pitkään aikaan

    3Äänestä

  • Vittu että vihaan yleä.
    99% uutisista missä käytetään sanaa drooni sitä käytetään täysin väärin.
    Nyt ne vittupäät ovat alkaneet kutsumaan myös kauko-ohjattavia ja miehittämättömiä muuleja taisteluajoneuvoja drooneiksi

    2Äänestä

  • Anonyymi00225 kirjoitti:

    YLE on otettu woke ja lbgt propagandan levitykseen, ei sieltä oikeita uutisia ole kannattanut lukea pitkään aikaan

    Tarkoitatko, että ei ole tullut positiivisia uutisia Putinista ja Venäjältä????

    Valitettavasti sieltä ei voikaan tulla positiivisia uutisia, siitä on tullut ja aina on ollut niin kiero maa kuin Pukin sarvi!!

    Äänestä

  • Anonyymi00478 kirjoitti:

    Yle on aina woke ja lbgt porukan puolella

    Äänestä

  • Anonyymi00478 kirjoitti:

    Tarkoitatko, että ei ole tullut positiivisia uutisia Putinista ja Venäjältä????

    Valitettavasti sieltä ei voikaan tulla positiivisia uutisia, siitä on tullut ja aina on ollut niin kiero maa kuin Pukin sarvi!!

    Ylellä on paljonkin propagandaa. Oikeastaan propaganda on YLEN keskeisin viestintämuoto.

    On siinä mielessä älytöntä että meillä on tällainen valtava agendatuutti tyrkyttämässä transuja ja mamuja jotain feministiperseilyä ja kiihottamista kansanryhmää vastaan (miesviha) mutta silti kehtaavat täysin mukamas viattomina selitellä Venäjän väitetystä propangasta

    Kaltaisesi vassaritransulle tämä tietysti kelpaa ja kaikki kritiikki kuitataan itkemällä venäjästä

    3Äänestä

  • Anonyymi00512 kirjoitti:

    Hyvä vaan että kaikille annetaan tilaa, teille spermanaamoille on tietysti vaikeaa kun tajuatte ettei kukaan enää välitä valkoisista hetero junteista.
    Itke vaan kovemmin lumiapina, ketään ei kiinnosta

    1Äänestä

Ylen äärifasistinen johto ja uutispäälliköt, estävät sananvapautemme, eivät anna meidän vaatia perustuslaillisia taloudellisia puuttuvia oikeuksiamme.

https://www.lemonde.fr/en/international/article/2025/10/19/joyful-and-massive-no-kings-protests-against-trump-reveal-a-sense-of-powerlessness_6746569_4.html

Näin jopa Trumpin äärifasistisessa diktatuurissa Usassa, muttei Suomessa sanaakaan uutisissa vastaavasta, täysin samanlaisesta ja samojen tyrannien johtamasta Suomesta.

Äänestä
  • Mitä mieltä olet Venäjän johtavasta porukasta????????? Mielestäni ovat melkoisia hupiveikkoja!!

    Äänestä

  • Kuka oikeasti enää luottaa YLEn propagandaan?

    Äänestä

Mene Moskovaan. Nyt on etusijalla Ukraina ja Nato-aseistaminen. Kiristetään vyötä 15 vuotta niin kakarasi saavat paremman Euroopan!

1Äänestä
  • Sanoo Nato aivopesty!

    3Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Sanoo Nato aivopesty!

    Sanoo punaryssä

    1Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Sanoo Nato aivopesty!

    Konstantin 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

  • Koko Eurooppa rakastaa rauhaa ja siksi on varusttauduttava, kun Euroopassa on yksi ainut jatkuva uhka kaikille maille ja se on tuo Herra Putin ja kumppanit!

    Ei ole syytä jäädä odottamaan tuon roistomaan hyökkäyksiä, vaan kaikkien on varmistettava puolustuksensa! Natomaat eivät hyökkää, mutta puolustavat toisiaan, jos maahan hyökää!

    Valiutettavasti Euroooassa on yksi sotahullumaa ja se on tuo herra Putinin auuri ja mahtava NEUVOSTOLIITTO!

    Äänestä

Mutta kun on päästy vasta alkuun ukrainan sotatouhujen tukemisessa, niin eikait siitä helposti voi luopua.

Äänestä

Eletään Venäjän vieressä. Että täysin käsittämätöntä tuhlat verovaroja tuohon sotaan.

Äänestä
  • Ryssien tappaminen on hyvä sijoitus

    4Äänestä

  • Pitäisikö antaa ryssän voittaa??? Älytön juttu! Siitä saataisiin iankaikkinen riesa kAIKILLE naapureille! Venäjä ei ole ikinä sivistynyt sen vertas, että hoitaisi oman maansa asiat kuntoon ja jättäisi naapurinsa rauhaan!

    Venäjä on jäänyt sivistykseltään alkukantaiseksi rettelöijäksi! IKÄVÄ KYLLÄ!!

    Äänestä

Porvarimme ovat ennenkin saaneet turpaansa sodissaan.

Äänestä
  • Ei tarpeeksi pahasti. Koko itsenäistyminen oli suuri virhe, joka pitäisi korjata

    4Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Ei tarpeeksi pahasti. Koko itsenäistyminen oli suuri virhe, joka pitäisi korjata

    Sergei 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

  • Pavel 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

  • Me emme aio sotia!! Se on tuo Putinin Venäjä. joka aina vaan on hyökkäilemässä naapureihinsa!! Alkukantaisuus on Putinilla päällimmäisenä sivistyksessään!
    0lisi oikein mukava, jos tuo suuri ja mahtava Neuvostoliittokin oppisi olemaan tappelematta!!

    Kaikki Euroooan maat rakastavat rauhaa ja hakuavat vain kehittää omia maitaan aina paremmiksi ja hyvin toimeentuleviksi!
    Venäjä ilmeisesti ei ole oppinut ikinä vielä elämään rauhassa omien rajojensa sisäpuolella!!

    IKÄVÄ KYLLÄ NÄIN ON!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00487 kirjoitti:

    Me emme aio sotia!! Se on tuo Putinin Venäjä. joka aina vaan on hyökkäilemässä naapureihinsa!! Alkukantaisuus on Putinilla päällimmäisenä sivistyksessään!
    0lisi oikein mukava, jos tuo suuri ja mahtava Neuvostoliittokin oppisi olemaan tappelematta!!

    Kaikki Euroooan maat rakastavat rauhaa ja hakuavat vain kehittää omia maitaan aina paremmiksi ja hyvin toimeentuleviksi!
    Venäjä ilmeisesti ei ole oppinut ikinä vielä elämään rauhassa omien rajojensa sisäpuolella!!

    IKÄVÄ KYLLÄ NÄIN ON!!!

    Puhu vaan omasta puolestasi paskahousu
    Sota olisi tervetullut, päästäisiin samalla eroon vasemmiston maanpettureistakin (joka karkaavat maasta tai tulevat teloitetuiksi) ja suurin osa mamuista häipyisi maasta
    Sodan jälkeen vaan rajat kiinni ettei tuo paskasakki pääse takaisin

    2Äänestä

  • Anonyymi00538 kirjoitti:

    Suomalaisista vellihousuista ei ole sotaan. Todennäköisesti luovuttavat suurimman osan maasta jos Venäjä vain pyytää

    Äänestä

  • Euroopan tyhmimmästä kansasta on hyvä päästä eroon

    4Äänestä

  • Aleksandr 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Aleksandr 🥰🥰🥰💋

    Joo, Stubbi on kansan vihollinen

    1Äänestä

Ihmetyttää vaimoonkin medioista upotettu ryssän pelko. Piippalakkin piti jo kesällä 20022 alkaa Sota maatamme vastaan. Mutta en koskaan ole lietsonut hänen pelkojaan. Ajatellut omahan on asiansa mitä pelkää.

Äänestä
  • Pavel 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

  • Lopeta se vaimon hakkaaminen niin saattaa lakata pelkäämästä
    Kannattaa myös ottaa avioero, ennenkun hakkaat eukon hengiltä

    Äänestä

Jos atomipommilla Kiova jyrrättäisiin maan tasalle, niin yksikään natomaa ei uskaltaisi atomipommi isukuilla vastata siihen.

Äänestä
  • Full Metal Jacket. Valta pysähtyy yhteen luotiin.

    1Äänestä

  • Atomipommi Israeliin olisi paljon parempi ratkaisu

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Full Metal Jacket. Valta pysähtyy yhteen luotiin.

    Aina toimiva ratkaisu.
    Piippu suuhun niin kaikki ongelmat ratkeaa pysyvästi

    5Äänestä

  • Konstantin 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Aina toimiva ratkaisu.
    Piippu suuhun niin kaikki ongelmat ratkeaa pysyvästi

    Toimi hienosti mun naapurilla, ite en ole vielä ehtinyt kokeilla

    Äänestä

  • Ja siltikään paskahousu-Putin ei uskalla käyttää ydinaseita tai edes kutsua "erikoisoperaatiotaan" oikeaksi sodaksi
    Melkein yhtä arka kuin suomalaiset ryssiä pelkäävät vellihousut

    2Äänestä

Ukrainan tuilla eu tarkkailuun. Todella upeeta.

1Äänestä
  • Vain maamme pystyy tähän.

    Äänestä

  • Aleksei🥰🥰🥰💋

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Vain maamme pystyy tähän.

    Igor 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

Aloittaja on AIVAN oikeassa

Äänestä
  • Dmitri 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

Samaa mieltä! T. Äiti Espoosta

Äänestä
  • Volodja 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

  • AIVAN samaa mieltä
    T. Isäpuoli Moskovasta

    2Äänestä

  • Imen edellisen postaajan kullia
    t. Transu Pietarista

    Äänestä

Ryssiä pitää kohdella vihollisina
Samoin kuin punikkien maanpettureita

3Äänestä

Kun sionistit yrittävät saada muun maailman uskomaan, että juutalaisten uusi kansallinen tietoisuus tyydytetään perustamalla juutalaisvaltio Palestiinaan, juutalaiset omaksuvat siten uuden keinon huijata yksinkertaisia gojimeja. Heillä ei ole pienintäkään aikomusta rakentaa juutalaisvaltiota Palestiinaan, jotta he voisivat elää siellä. Heidän todellinen tavoitteenaan on perustaa keskusjärjestö kansainvälistä huijaus- ja petostoimintaansa varten. Suvereenina valtiona mikään muu valtio ei voi hallita tätä. Siksi se voi toimia turvapaikkana paljastuneille huijareille ja samalla lukiona muiden huijareiden kouluttamiseksi.

Hitler tiesi, että juutalaiset, erityisesti kansainvälinen juutalaisuus tai hyvässä asemassa olevat ja vaikutusvaltaiset sionistiset juutalaiset (todella juutalaiset juutalaiset), suunnittelivat Israelin valtion perustamista ja että sen ensisijainen tehtävä olisi olla paikka suunnitella huijauksia ja juutalaisten kansakunnan hallintajärjestelmiä sekä paikka, jonne muissa maissa pahoista teoista kiinni jääneet juutalaiset voisivat paeta. Anglin kirjoittaa, että monet Venäjän juutalaiset oligarkit ovat viime aikoina paenneet Israeliin sen jälkeen, kun Putin on viime vuosina alkanut puuttua heihin satojen, miljoonien ja jopa miljardien dollarien kiinteistöhankkeiden kavaltamisesta.

2Äänestä

melko rasistinen ja itsekäs ajatus

Äänestä

Täysin samaa mieltä
t. Igor Moskovasta

4Äänestä
  • Da Igor, Sjumi paska venaja huva!

    Äänestä

Ukraina kuuluu Venäjälle
Palestiina kuuluu Israelille
Kaikki muu on äärioikeiston fasistien rasistista paskapuhetta

6Äänestä
  • Ja Suomi kuuluu Venäjälle, oikeiston fasistit tietysti ovat erimieltä

    3Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ja Suomi kuuluu Venäjälle, oikeiston fasistit tietysti ovat erimieltä

    Suomi kuului ennen Venäjää Ruotsille muutama sata vvuotta. Jotan sinä laskussa Suomi kuuluu Ruotsille.
    Sitä ennen Suomi mikä lie silloin olikaan oli itenäinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Suomi kuului ennen Venäjää Ruotsille muutama sata vvuotta. Jotan sinä laskussa Suomi kuuluu Ruotsille.
    Sitä ennen Suomi mikä lie silloin olikaan oli itenäinen.

    Mitäs muuta fasistille?
    Ootko taas käyny halkaamassa naisia muiden natsien kanssa?

    3Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Suomi kuului ennen Venäjää Ruotsille muutama sata vvuotta. Jotan sinä laskussa Suomi kuuluu Ruotsille.
    Sitä ennen Suomi mikä lie silloin olikaan oli itenäinen.

    Venäjän orjia, sitä ennen Ruotsin orjia ja ennen tätä viikinkien raiskattavana
    Suomalaiset on aina olleet orjakansaa

    1Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Suomi kuului ennen Venäjää Ruotsille muutama sata vvuotta. Jotan sinä laskussa Suomi kuuluu Ruotsille.
    Sitä ennen Suomi mikä lie silloin olikaan oli itenäinen.

    Ja kuka väitti ettei ruotsi kuulu Venäjälle?

    1Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ja Suomi kuuluu Venäjälle, oikeiston fasistit tietysti ovat erimieltä

    Sergei 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Venäjän orjia, sitä ennen Ruotsin orjia ja ennen tätä viikinkien raiskattavana
    Suomalaiset on aina olleet orjakansaa

    Nikolai 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

  • Uuuuuh💦 Ota mut Nikolai🍆

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Mitäs muuta fasistille?
    Ootko taas käyny halkaamassa naisia muiden natsien kanssa?

    Tottakai!
    ja jälkeenpäin meillä on runkkurinki poikien kanssa, mukaan mahtuu jos sua kiinnostaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Nikolai 🥰🥰🥰💋

    Tyypillinen tyhä suomi-juntti ei tunne oman valtionsa historiaa

    Äänestä

  • Anonyymi00451 kirjoitti:

    Tyypillinen tyhä suomi-juntti ei tunne oman valtionsa historiaa

    Orjarodun ei tarvitse tietää tai osata mitään

    Äänestä

Rahat kuluvat kansan elättämiseen.

Äänestä

Puolustusvoimista ja poliisista voidaan leikata ihan reilusti
Kummastakaan laitoksesta ei ole hyötyä ja ovat lähinnä valkoisten heteromiesten suojatyöpaikkoja

7Äänestä
  • "Heteromiesten"ettei vaan olisi kaappihomojen suojatyö paikka.

    Äänestä

  • Kerro Nikita lisää Venäjän armeijasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    "Heteromiesten"ettei vaan olisi kaappihomojen suojatyö paikka.

    Lakkautetaa se joutaisi joka tapauksessa

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    "Heteromiesten"ettei vaan olisi kaappihomojen suojatyö paikka.

    Homot eivät ole niin inhottavia fasisteja kuin nuo valtion palkkaamat "isänmaan puolustajat"

    5Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Lakkautetaa se joutaisi joka tapauksessa

    Parempi vaan että nuo kaikkein junteimmat ääliöt pidetään poissa normaali ihmisten ilmoilta, ja jos (kun) sota tulee työnnetään ne vajakit ekana lihamyllyyn

    5Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    "Heteromiesten"ettei vaan olisi kaappihomojen suojatyö paikka.

    Homofobisia valkoroska junttejahan armeija on täynnä, itsekin sopisit varmasti joukkoon

    1Äänestä

Suomen luonnonvarat kuuluu erityisesti omalle kansalle. Kaivoslaki uusiksi ja pois ulkomaiset ryöstäjät luonnonvarojen kimpusta.

1Äänestä
  • Suomi saisi luonnonvarojen tuotoilla talouden kuntoon ja valtavasti aseistusta puolustukseen.

    Kertokaa miksi tämä ei kelpaa? Kertokaa

    1Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Suomi saisi luonnonvarojen tuotoilla talouden kuntoon ja valtavasti aseistusta puolustukseen.

    Kertokaa miksi tämä ei kelpaa? Kertokaa

    Paljonko maksaa yksi drooni keskimäärin? Jos sen hinta on vaikkapa 5000, laskekaa kuinka paljon niitä saataisiin kymmenellä miljardilla?

    On arvioitu että Suomi saisi luonnonvarojen tuotoilla tuhat miljardia euroa. Ei kelpaa vassuille raha tässä tapauksessa. Muuten kyllä

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Kymmenellä miljardilla saisimme 20 miljoonaa droonia. Viisi miljardiakin riittää jolloin saisimme 10 miljoonaa droonia. Ei kovin kova hinta valtavasta pelotteesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Kymmenellä miljardilla saisimme 20 miljoonaa droonia. Viisi miljardiakin riittää jolloin saisimme 10 miljoonaa droonia. Ei kovin kova hinta valtavasta pelotteesta.

    Kysynkin että haluatteko viettää loppuelämän jossain Jakutiassa 70 asteen pakkasessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Kymmenellä miljardilla saisimme 20 miljoonaa droonia. Viisi miljardiakin riittää jolloin saisimme 10 miljoonaa droonia. Ei kovin kova hinta valtavasta pelotteesta.

    Korjaan lukua. Yksi nolla liikaa.

    Kymmenellä miljardilla saisimme 2 miljoonaa droonia jos keskihinta se 5000. Sekin on valtava määrä.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Kymmenellä miljardilla saisimme 20 miljoonaa droonia. Viisi miljardiakin riittää jolloin saisimme 10 miljoonaa droonia. Ei kovin kova hinta valtavasta pelotteesta.

    Vasemmisto ei ikinä suostu sijoittamaan maanpuolustukseen, pikemminkin päinvastoin

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Vasemmisto ei ikinä suostu sijoittamaan maanpuolustukseen, pikemminkin päinvastoin

    Pahimmassa tapauksessa tuo toiminta vielä johtaisi työpaikkojen syntymiseen, joku suomalainen saattaisi jopa rikastua. Tätä ei tietenkään voida sallia.

    2Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Vasemmisto ei ikinä suostu sijoittamaan maanpuolustukseen, pikemminkin päinvastoin

    Seuraava vassarihallitus varmaan uudistaa puolustusvoimat, samaan tyyliin kuin Marin "korjasi" terveydenhuollon

    1Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Paljonko maksaa yksi drooni keskimäärin? Jos sen hinta on vaikkapa 5000, laskekaa kuinka paljon niitä saataisiin kymmenellä miljardilla?

    On arvioitu että Suomi saisi luonnonvarojen tuotoilla tuhat miljardia euroa. Ei kelpaa vassuille raha tässä tapauksessa. Muuten kyllä

    Eiköhän se ole kykypuolue Kokoomus joka on ulosliputtanut suomalaiset kaivokset.
    Häkämiehen sanoin ”Suomi ei tarvitse perustuotantoa kun olemme tietoyhteiskunta”. Me teemme rahaa kättä kääntämällä kun Kemiran lannoitetuotanto myytiin Yaralle. Siitä tulikin Suomen taloushistorian suurin tappio - 20 mrd euroa.

    Äänestä

Harva Suomessa vieläkään ymmärtää, miksi USA on ollut tuhoamassa Euroopan taloutta jo vuosikymmeniä. Ei ymmärrä, vaikka siitä on nähtävissä maamme talouden pysyminen paikoillaan vuosikymmeniä. Ihan sama minkä puolueen politikot ovat vuorollaan olleet istumassa ministeriautojen takapenkillä.
Talouden syöksy on alkamsassa tulevan kesän aikana, koska silloin Iranin sodan aiheuttamat häiriöt maailmantalouden ketjujen loppupäässä iskevät Euroopan teollisuuteen. USA:n Spirit lentoyhtiö hakeutui jo konkurssiin kerosiinin kalleuden vuoksi. Lufthansa perui kesältä yli 20 000 lentoa. Mitä se vaikuttaa yhtiön tulokseen?
Jos lentokoneet eivät pysty lentämään, niin millä Euroopan teollisuus maksaa kohonneet energiakustannukset? Siis se vielä jäljellä oleva teollisuus. EU:n kaasuvarastot ovat jo alimmillaan (10%) vuosikymmeniin. Mistä rahat täyttämään varastot, kun ainoa paikka, mistä EU voi ostaa kaasua tai öljyä, on Spot-markinat joissa on päivä kovin hinta!
Kiina ilmoitti muuten öjynjalostamoilleen, että älkää lotkauttako korvianne kenenkään USA:n politikon puheille Venäjän tai Iranin öljysaarrosta. Jos tulee ongelmia, niin Kiinan valtio tulee vaikka sotavoimilla soujelemaan kuljetuksia.
Tuo tarkoittaa taalan tulevaa romahdusta, koska energiaa ei enää makseta taaloissa, vaan kaupaa tekevien maiden valuutoissa.
Se merkitsee taalan, sitten Jenin ja niiden perässä Euron romahdusta. Kukaan ei tule ostamaan meiltä yhtään mitään järkevään hintaan! Minne Rinne voikaan työntää sen Vappusatasen, jolla ei ole enää paljoakaan arvoa jäljellä?

Äänestä
  • Kyllä se ymmärretään, että juutalaiset ovat taustalla tuhoamassa länsimaita. Tästä ei vaan saa puhua, leimataan "natsiksi"

    7Äänestä

  • Kiinalaisilla on aina kovat puheet, käytännössä tuo "suojelu" tuskin vinosilmiltä onnistuu

    3Äänestä

  • Suomi on taas tapansa mukaan väärällä puolla. Parempi olisi liittyä BRICS valtioihin (Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan), voittajien puolelle

    1Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Suomi on taas tapansa mukaan väärällä puolla. Parempi olisi liittyä BRICS valtioihin (Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan), voittajien puolelle

    Sergei 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

  • Olisi pitänyt mennä USAn mukaan valtaamaan lähi-idän öljykenttiä, mutta eurooppalaiset ovat aina yhtä munattomia

    5Äänestä

  • Juna kulkee, ongelmat ja kivut häviää pysyvästi

    4Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Juna kulkee, ongelmat ja kivut häviää pysyvästi

    Sergei 🥰🥰🥰🥰💋

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Sergei 🥰🥰🥰🥰💋

    Tottahan tuo on: kun juna kulkee yli kaikki ongelmat loppuu
    ja suomalaiset on aika itsetuhoista ja itsemurha altista sakkia

    4Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Tottahan tuo on: kun juna kulkee yli kaikki ongelmat loppuu
    ja suomalaiset on aika itsetuhoista ja itsemurha altista sakkia

    Mulla ei ole rautatietä lähellä, mutta haulikon piippuun tulee tuijotettua viikoittain.
    Tähän asti on keksinyt syyn olla vielä vetämättä liipasimesta

    9Äänestä

Suomen kansa tulee laittaa pysyvälle dieetille sosiaalitukien suhteen. Jo riittää patalaiskojen elämäntapatyöttömien syöttäminen.

Äänestä
  • Vituttaahan se kun toimeentulotuella eletään herroiksi, vuokran jälkeen jää melkein 500€ kaikkeen muuhun -käykl kateeksi?
    Töihin menisin, jos vaan huolittaisiin

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Vituttaahan se kun toimeentulotuella eletään herroiksi, vuokran jälkeen jää melkein 500€ kaikkeen muuhun -käykl kateeksi?
    Töihin menisin, jos vaan huolittaisiin

    Ja tuosta kun maksaa kaikki muut pakolliset (vesi, sähkö, puhelin) niin ei sillä paljon jää säästöön.

    Mulla vielä lisäksi opintolainaa. olis pitänyt suosiolla antaa vaan periksi peruskoulun (tai viimeistään lukion) jälkeen, optimisti häviää aina

    Äänestä

  • Sulla on varmaan toimiva suunnitelma saada töitä kaikille "elämäntapatyöttömille"?
    Ei mitään työkkärin paskaa (kokeilu/palkkatuki, yms. orjatyöt) vaan ihan oikeita töitä, joilla pystyy elättämään itsensä

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Sulla on varmaan toimiva suunnitelma saada töitä kaikille "elämäntapatyöttömille"?
    Ei mitään työkkärin paskaa (kokeilu/palkkatuki, yms. orjatyöt) vaan ihan oikeita töitä, joilla pystyy elättämään itsensä

    Kaikille äärioikeiston fasisteille veronkorotus ja kaikille kunnon kansalaisille kansalaispalkka
    Oikeistonatsien hakkaamisesta voisi myös maksaa palkkioita

    8Äänestä

Ukraina on maamme uhka... Terveydenhoito ajettiin Suomalaisilta alas jotta Ukrainaan on varaa työntää rahaa...

1Äänestä
  • Ryssien tappamista kannattaa rahoittaa aina

    1Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Ryssien tappamista kannattaa rahoittaa aina

    Moskovassa suurin osa ihmisistä on edelleen valkoisia, pitkään sen jälkeen kun teidät on korvattu mamuilla.
    Mutta jatkakaa vaan "ryssien" vihaamista niinkuin juutalaiset pomonne neuvovat

    Äänestä

  • Igor 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Moskovassa suurin osa ihmisistä on edelleen valkoisia, pitkään sen jälkeen kun teidät on korvattu mamuilla.
    Mutta jatkakaa vaan "ryssien" vihaamista niinkuin juutalaiset pomonne neuvovat

    Vladimir 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Vladimir 🥰🥰🥰💋

    mitäs Pekka, edelleen incelinä vai ootko alaknu paneskeleen jotain yh mammaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    mitäs Pekka, edelleen incelinä vai ootko alaknu paneskeleen jotain yh mammaa?

    Mamughettojen yh-äideiltä saa aina pimpsaa, samalla tutustuu monikulttuuriseen elämänmenoon

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Vladimir 🥰🥰🥰💋

    Ahmed 🥰💋

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    mitäs Pekka, edelleen incelinä vai ootko alaknu paneskeleen jotain yh mammaa?

    Vladimir 🍆💦❤️

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Ahmed 🥰💋

    Hassan🥰💋💋

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Hassan🥰💋💋

    Mohammed ❤️💋 ottaa pian ohjakset Moskovassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Hassan🥰💋💋

    Ali❤️❤️💋 Venäjän tuleva johtaja🥰

    1Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Mamughettojen yh-äideiltä saa aina pimpsaa, samalla tutustuu monikulttuuriseen elämänmenoon

    Teillä Moskovassahan niitä on miljoonia. Ei tartte Igorinkaan puutteessa kärvistellä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Moskovassa suurin osa ihmisistä on edelleen valkoisia, pitkään sen jälkeen kun teidät on korvattu mamuilla.
    Mutta jatkakaa vaan "ryssien" vihaamista niinkuin juutalaiset pomonne neuvovat

    Venäjä on edelleen valkoinen, toisin kuin paskanruskeiden tulokkaiden asuttama eurooppa

    8Äänestä

  • Anonyymi00216 kirjoitti:

    Venäjä on edelleen valkoinen, toisin kuin paskanruskeiden tulokkaiden asuttama eurooppa

    Parempi vaan että tyhmät spermanaamat saadaan korvattua

    1Äänestä

  • Anonyymi00216 kirjoitti:

    Venäjä on edelleen valkoinen, toisin kuin paskanruskeiden tulokkaiden asuttama eurooppa

    Kuulostaa kamalalta! Valkoisten asuttamat valtiot ovat aina inhottavia paikkoja

    1Äänestä

Höpöhöpö. Hän, joka nimellä kutsuu valtioita niin kaikki on Hänen.

Äänestä
  • Kaikki on juutalaisten

    2Äänestä

Huomasin kanssa että rahat on aina hävitetty jonnekin muualle, ettei ihmiset saa niitä. Ja kätevä tapa on antaa rahat sotaan tai ulkomaalaisille ensin. Tai joku suuruudenhullu hanke.

Äänestä
  • Tai vaikka ihan velkojen lyhentäminen tai ainakin korkojen maksu
    Toimii ihan yksityishenkilöilläkin: pikavipeillä saa kaikkea kivaa, mutta takaisinmaksu on vähän vittumaisempi prosessi

    Äänestä

  • Vituttaako Ivania kun serkkupoikia tapetaan Suomalaisten rahoilla?
    Toivottavasti sota jatkuu vielä mahdollisimman pitkään

    1Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Tai vaikka ihan velkojen lyhentäminen tai ainakin korkojen maksu
    Toimii ihan yksityishenkilöilläkin: pikavipeillä saa kaikkea kivaa, mutta takaisinmaksu on vähän vittumaisempi prosessi

    Ja korkotuotot menevät (taas yllättäen!) juutalaisten pankkiirien tileille

    3Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Vituttaako Ivania kun serkkupoikia tapetaan Suomalaisten rahoilla?
    Toivottavasti sota jatkuu vielä mahdollisimman pitkään

    Ivanin serkut on jo kompostoitu Ukrainan pelloilla🇺🇦👍

    2Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Ivanin serkut on jo kompostoitu Ukrainan pelloilla🇺🇦👍

    Tiedän, että tunnet olosi riittämättömäksi ja eksyneeksi, koska sinulta puuttuu identiteetti. Tiedän, että ukrainalainen "identiteetti" on keksitty ja kaikki. Pian tunnet olosi paremmaksi, kun sinut väistämättä liitetään uuteen Venäjän imperiumiin.

    2Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Ja korkotuotot menevät (taas yllättäen!) juutalaisten pankkiirien tileille

    Lopetahan tuo inhottava antisemitismi ja maksa korkojen korot

    Äänestä

"Suomen valtion rahat kuuluvat Suomen kansan tarpeisiin"

Täsmälleen näin on asiat.

Suomalaisista yli 98% on sitä mieltä, että meidän, ja ensi sijassa Valtiovallan täytyy tehdä kaikkensa, että voimme suojautua Venäjän ekspansiivista aggressiota vastaan.

Suomalaiset haluavat, että Suomi on korkeahkoista kustannuksista huolimatta mukana aseistamassa Ukrainaa. Naapurissamme oleva hullu johtaja Putin pitää saada syöstyä vallasta.

2Äänestä

Myös kaltaisiasi venäjää kannattavia maanpettureita pitää kohdella vihollisina

1Äänestä
  • Sopii. Minäkin tykkään köyhistä ja ihailen hyvin luikertelevia leipäjonoja. Se kaikki kuuluu suomalaiseen monikulttuurisuuteen. Muovinen leipäkassi kädessä rahnustava suomipoika tarvitsee turvaa venäläisiä hyökkääjiä vastaan.
    Turva syntyy siitä, että lähetämme kaiken irtiotettavan Ukrainan kentille. Paras luopua kaikesta, koska uhka on niin suuri. Näin saamme sen mitä haluamme; kokonaisen käpykaartin!

    Äänestä

  • Tarvitaan uusi sisällissota. Tällä kertaa punikit on tapettava lopullisesti

    1Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Sopii. Minäkin tykkään köyhistä ja ihailen hyvin luikertelevia leipäjonoja. Se kaikki kuuluu suomalaiseen monikulttuurisuuteen. Muovinen leipäkassi kädessä rahnustava suomipoika tarvitsee turvaa venäläisiä hyökkääjiä vastaan.
    Turva syntyy siitä, että lähetämme kaiken irtiotettavan Ukrainan kentille. Paras luopua kaikesta, koska uhka on niin suuri. Näin saamme sen mitä haluamme; kokonaisen käpykaartin!

    Suomalainen on turvassa kun ryssiä kannattavat maanpetturit on teloitettu

    1Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Sopii. Minäkin tykkään köyhistä ja ihailen hyvin luikertelevia leipäjonoja. Se kaikki kuuluu suomalaiseen monikulttuurisuuteen. Muovinen leipäkassi kädessä rahnustava suomipoika tarvitsee turvaa venäläisiä hyökkääjiä vastaan.
    Turva syntyy siitä, että lähetämme kaiken irtiotettavan Ukrainan kentille. Paras luopua kaikesta, koska uhka on niin suuri. Näin saamme sen mitä haluamme; kokonaisen käpykaartin!

    Tarkoitit varmaan värväysjonoja.
    Jokainen suomalainen tullaan lähettämään itärajalle, valmistautumaan NATOn hyökkäykseen venäjälle

    1Äänestä

  • Anonyymi00197 kirjoitti:

    Tarkoitit varmaan värväysjonoja.
    Jokainen suomalainen tullaan lähettämään itärajalle, valmistautumaan NATOn hyökkäykseen venäjälle

    ei mitään jonoja tarvita, otetaan ukrainasta mallia ja kerätään porukkaa pakuilla, vähän pamppua kalloon ellei muuten suostu mukaan
    https://responsiblestatecraft.org/ukraine-recruitment-army/

    1Äänestä

Ihmiskauppalakia pitäisi noudattaa demokraattisesti?

Äänestä

Pystyn tekemään tarpeeni ilman valtiovallan apua.

Äänestä

Ukraina on itse asiassa vastuussa kaikesta! He hyökkäsivät ensin Venäjälle ja uhkasivat ampua Venäjää ydinaseella!

3Äänestä

Yhdysvallat itse asiassa aloitti sen, ja nyt EU haluaa jatkaa sotaa. On totta, että Ukraina pommitti siviilejä Donbasin sodassa. Tarkemmin sanottuna käytettiin rypälepommeja, ase- ja rakettitykistöhyökkäyksiä. YK kirjasi kaiken tuon paskan.

4Äänestä

Sota on jo ohi
Venäjä valmistautuu mobilisoimaan yksityisen sektorin kansalaisia ja laittamaan heidät töihin ammustehtaisiin ja sotilaalliseen teollisuuteen. Se luo keskitetysti koordinoidun, ylhäältä alas -järjestelmän, jonka tarkoituksena on maksimoida teollisuustuotanto.

Ukrainalla on viisi, ehkä kuusi kuukautta aikaa "voittaa",

3Äänestä

Voitaisiin luovuttaa nuo Ukrainasta tulleet sotilaskarkurit Venäjälle

3Äänestä

Ruotsissa on 500.000 miljönääriä
Suomessa on sama 500.000 työtöntä!

Äänestä
  • Johtuu ihan siitä, että miljonäärit muuttavat pois Suomesta
    Jos on varaa parempaan ei näin paskaan maahan kannata jäädä

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    Johtuu ihan siitä, että miljonäärit muuttavat pois Suomesta
    Jos on varaa parempaan ei näin paskaan maahan kannata jäädä

    Jossain oli että mustalaiset muuttavat nyt Ruotsista Suomeen
    Suomen verokannalle vai luuleeko joku oikeesti että töihin?
    Kun jo puoli miljoonaakin työttömänä!

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    Johtuu ihan siitä, että miljonäärit muuttavat pois Suomesta
    Jos on varaa parempaan ei näin paskaan maahan kannata jäädä

    Jos mahdollisuuksia on muuttoa kannattaa harkita, vaikkei olisikaan "miljonääri"
    Vaikka keskieurooppaan (Saksaan): hintataso ja verotus matalammat, töitä löytyy paremmin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    Jos mahdollisuuksia on muuttoa kannattaa harkita, vaikkei olisikaan "miljonääri"
    Vaikka keskieurooppaan (Saksaan): hintataso ja verotus matalammat, töitä löytyy paremmin.

    Parempi ratkaisu olisi häipyä EUn ulkopuolelle ennen kuin alkavat pakottaa digi-idn ottamista.
    Kanada ja Australia ovat hyviä vaihtoehtoja (Australiassa ilmastokin on parempi)

    2Äänestä

  • Anonyymi00191 kirjoitti:

    Parempi ratkaisu olisi häipyä EUn ulkopuolelle ennen kuin alkavat pakottaa digi-idn ottamista.
    Kanada ja Australia ovat hyviä vaihtoehtoja (Australiassa ilmastokin on parempi)

    Joo, EUn ulkopuolelle vielä kun se sallitaan. Jollain verukkeella tulevat kieltämään Eun ulkopuolelle matkustamisen tavallisilta kansalaisilta

    3Äänestä

Toivon, että venäläiset voittavat ja tappavat kaikki teidät julmat homofriikit.

4Äänestä

Zelenskyin kannattajat on koottava yhteen ja sijoitettava leireille kaikkien turvallisuuden vuoksi.

Siellä ei ole sotilasajoneuvoja, joten juutalaiset isäntänne eivät voi väittää, että he tähtäsivät panssarivaunuihin.

5Äänestä

Ukrainalle lahjoitettu apu tuottaa sellaisia venäläisiä jotka eivät enää hyökkää minnekään. Siitä on hyötyä paitsi ukrainalaisille ja suomalaisille, myös koko ihmiskunnalle.

Esimerkiksi Afganistanille ja Afrikkaan annettu apu ei sensijaan tuota mitään. Korkeintaan porukkaa joka kiinnostuu matkustamaan maahan jossa on noin paljon löysää rahaa.

1Äänestä

No, hoholit vain kiehuvat valtavasti, koska Venäjä ei koe edes 5% siitä, mitä hoholit kokevat sodassa. Joten he ovat vihaisia siitä, että venäläiset voivat rentoutua ja juhlia. Koska hoholit elävät myös dystopisessa infokuplassa, he eivät yleensä näytä tätä tosiasiaa goyimeilleen, mutta 9. toukokuuta on liian iso päivä, he eivät voi hiljentää sitä skitsofreenisilla hölynpölyillä.

Hoholeja hallitsevat mediakannusteet, se on henkisesti zoomer-kansakunta. Voit pitää sitä sääntönä.

5Äänestä
  • Hoholit ovat henkisesti heikkoja. Ja heidän suurin heikkoutensa on helposti ennustettava halu projisoida pahiksensa Venäjälle. Voit räjäyttää vesipumpun Kiovassa ja ensi viikolla hoholit yrittävät tehdä saman Belgorodille. Sen jälkeen voit suunnitella sen mukaisesti, koska he tekevät kaikkensa, jotta "olo ei pahenisi".
    Näin he menettivät 20 suurta kaupunkia, heidät on helppo houkutella ja huijata, heillä ei ole mielikuvitusta. Se on yhtä lailla kupjalaista. Kerrot heille, että kaupunki on vallattu, ja he hiipivät sisään ja sitten nälkiinnytät heidät kuoliaaksi. Koska he ovat yksinkertaisia ja helppolukuisia.

    4Äänestä

> Ukraina on itse asiassa vastuussa kaikesta! He hyökkäsivät
> ensin Venäjälle ja uhkasivat ampua Venäjää ydinaseella!

Tämä on aivan totta. Läntiset ydinasemaat ja Ukrainan ydinasevaltio yhdessä uhittelivat hyökkäävänsä ydinaseineen Venäjälle.

Siksi Putin joutui itsepuolustuksena aloittamaan torjuntasodan 2022 helmikuussa.

Äänestä

erran Ukraina mobilisoi yhteiskuntaa, nappaa vanhukset kadulta ja vaatii naisten mobilisointi koska Venäjä ei enää keskeyttää tällaista painostusta.

Joten jälleen kerran, miksi bensiinin hinnat pysyneet ennallaan kaikkien jalostamojen oletetun iskun jälkeen? Mikä on tämän kampanjan lopputulos?

Entä jos kertoisin teille, että Putin jälleen kerran peittoaa mikä nostaa öljyn hintoja lakoillanne, kun taas jalostamo toimittaa samaa, koska teillä on tyhjät polttoainesäiliöt?

4Äänestä
  • Bensiinin hinta Venäjällä on edelleen 62 ruplaa ja Ukrainassa se on kaksinkertaistunut.

    5Äänestä

  • Anonyymi00167 kirjoitti:

    Bensiinin hinta Venäjällä on edelleen 62 ruplaa ja Ukrainassa se on kaksinkertaistunut.

    Ja Suomessa sitäkin kalliimpaa.
    Hienoa uhrata maan talous Ukrainan vuoksi, jos tilanne olisi päinvastoin Ukraina ei tekisi paskaakaan Suomen hyväksi

    5Äänestä

Ei ole EU:uun liittymisen jälkeen kuuluneet, vaan ne kuuluu EU:lle. Suomihan ei ole enää itsenäinen valtio. Itsenäisyys luovutettiin pois päättäjiemme toimesta.

Äänestä

ei tärkeintä, totuudenmukaisempaa on, että se ei pelastaisi Baltian maiden ja Hrukrandan sosioekonomisia valtioita

Äänestä

Ukraina joutuu sitten siirtämään venäläistä öljyä Eurooppaan, joka maksaa enemmän, pelkästään sosiaalisessa mediassa menestyneen lakkokampanjansa ansiosta.

Tämä on Zoomer Ukrainan mentaliteetin ruumiillistuma. Siksi he ovat häviäjiä ja lakkaavat olemasta vuosikymmenessä. He eivät yksinkertaisesti pysty toimimaan kolmivaiheisten kaavojen mukaan.

Putin päihittää heidät kädellä.

Muistatko, että aloimme sitten heittää heidän ruumiitaan heidän päälleen joustaaksemme näistä 1000 vastaan 25 ruumiiden vaihdoista? Ja Kikelenskiy ensin sanoi, että kaikki on valhetta, ja sitten hyväksyi sen. Putin on älyllisesti vain kilometrien päässä, siksi he tarvitsevat suuria feikkibottien massoja tukemaan Ukrainaa. He ovat yksinkertaisesti tyhmiä.

5Äänestä

Mutta sinä olet seuraavana jonossa, hohlushka. Vammaiset voivat taistella venäläisiä botteja vastaan sinun sijaan.

4Äänestä

Enemmänkin te ali-ihmiset aloitte portinvartioimaan leipomista
Pakotetut lähteet, jotka olivat vahvasti seemiläisiä
Kieltäytyivät kaikista kompromisseista separatistien ja puolesta
Me vain yksinkertaisesti paljastimme teidät sellaisina kuin olitte

5Äänestä

eivät edes kunnioita ihmisiä, jotka mahdollistivat heidän elämisen Uudessa Novorossijassa ja lisääntymisen miljooniksi.

Miksi heidän siis pitäisi välittää kenestäkään vähemmän kuin, jotka mahdollistavat heidän taistelemisen Venäjää vastaan,. He ovat torakoita, ukrainalaiset ovat nyt suurempia palvelijoita.

5Äänestä
  • Ukraina kutistuu Tšekin tasavallan kokoiseksi ja väestömäärältään. Ja jos he ovat halukkaita, he lähettävät naisia sinne. Palveluksessa olevat soveltuvat parhaiten korvaamaan tappiot, kun taas mobilisoiduille annetaan koulutusta.

    8Äänestä

Jos Suomen kouluissa alettaisiin opettaa joogaa ja meditaatiota, niin Suomen talous olisi kunnossa joittenkin kymmenien vuosien päästä. Meditoivat ihmiset menettävät kiinnostuksen tuhlaamiseen, materialismiin ja korruptioon. He alkavat huolehtia sen sijaan omasta ja toisten hyvinvoinnista ja alkavat myös vaatimaan oikeudenmukaisempia, ei-materilisteja kunnnon ihmisiä johtoon, joita ei kiinnosta oman palkkansa korotus, lahjonta tai riisto. Näin he tulisivat uudistamaan Suomen talouden, joka ei sallisi liian suurta rikkaiden ja köyhien välistä kuilua, mikä on periaatteessa nykyisin suurin syy talouden alasajoon.

Lisäksi jos kouluissa opetettaisiin meditaatiota niin luonnon saastutus, huumeiden käyttö ja laiskuus vähenisi, Meditoivat ihmiset keskittyisivat enemmän kehittämään vaihtoehtoisia energiamuotoja, pyrkisivät luonnonlliseen ruoantuotantoon ja terveisiin elämäntapoihin. Niin yksinkertaista se olisi. Itse asiassa Intialainen joogi ennustikin Suomen olevan yksi ensimmäisistä kunnon talouden toteuttajista tulevaisuudessa.

Äänestä
  • Meditaatio onnistuu paljon paremmin kun polttaa vähän pilveä tai ottaa LSDtä
    Nämä pitäisi laillistaa ensin

    1Äänestä

  • Tämä koskisi tietysti ainoastaan kantasuomalaisia. Valmistuneet meditoijat tietysti ovat aina valmiina luovuttamaan omaisuutensa mamuille

    2Äänestä

  • Anonyymi00190 kirjoitti:

    Tämä koskisi tietysti ainoastaan kantasuomalaisia. Valmistuneet meditoijat tietysti ovat aina valmiina luovuttamaan omaisuutensa mamuille

    Tarkemmin kantaväestön täysi-ikäisiä miehiä. Naiset ja nuoret pojat luovutetaan mamuille seksileluiksi

    5Äänestä

  • Anonyymi00181 kirjoitti:

    Meditaatio onnistuu paljon paremmin kun polttaa vähän pilveä tai ottaa LSDtä
    Nämä pitäisi laillistaa ensin

    Oikein, valaistuminen ilman psykedeelejä on teeskentelyä

    6Äänestä

Neuvostoliitto romahti ja puolueet, kuten sosialidemokraatit, ymmärsivät, että he voivat nyt tehdä työväenluokalle mitä tahansa, koska tärkein kilpailija, joka voisi radikalisoida ja aseistaa heidät, oli poissa. Olemme nyt Pohjoismaiden thatcherilainen neoliberaalinen monikulttuurinen paskakokeilu. Parempi muuttaa Norjaan tai Tanskaan.

1Äänestä

Ahne oligarkki, joka halusi pitää kansansa orjuutettuna ja yritti asettua puolelle.
Transvestin anarkistihomo.
Raivotautista koiraa, jonka juutalaiset sijoittiva, kunnes häntä tarvittiin tappamiseen.

5Äänestä

Mutta jälleen kerran, sen lisäksi, että hoholit ovat henkisesti lapsellisia, he vihaavat toisiaan. Siksi TCK:n kaltaiset asiat ovat mahdollisia. En voi käsittää, että venäläinen ottaa kadulta vastaan muukalaisen ja pyytää rahaa voidakseen jättää hänet.

Tällaisia kansakuntia syntyy historiassa satunnaisesti, mutta ne eivät elä kauan.

3Äänestä

Jos NATO ei jatkuvasti uhkaisi Venäjää, ei olisi tarvetta suuremmille puolustusmenoille tai energia-/ruokakiristykselle. Lisäksi 6 miljoonaa ukrainalaista voi mennä kotiin, koska Venäjä ei vihaa Ukrainan kansaa, ongelmana ovat johtajat jotka työskentelevät EU:n, Sorosin ja Globohomon kanssa.

8Äänestä
  • NATO ei ole koskaan hyökännyt Venäjälle
    He vain….
    -aseistivat Itškeranin jihadisteja vuosikymmeniä
    -yrittivät kansanmurhaa Abhasiassa ja Ossetiassa
    -tekivät vallankaappauksen Ukrainassa, josta tuli verinen
    -yritti vallankaappausta Kazakstanissa ja epäonnistui
    -yritti vallankaappausta Valko-Venäjällä ja epäonnistui
    -valmistautuivat hyökkäämään Transnistriaan uudelleen
    -niillä on aktiivisia merkitsemättömiä erikoisjoukkoja ja tiedustelupalveluita Ukrainassa, joita tapetaan paljon

    7Äänestä

He haluavat lisää juutalaissiirtokuntia, kuten Argentiina, Ukraina ja Amerikka, joissa valkoiset miehet voidaan panna kaulukseen kuin koirat ja pakottaa taistelemaan juutalaissodissa. Heitä hengästyttää epämukavasti tieto siitä, että maa ei ole homomyönteinen ja sitä johtaa ZOG-hallitus.

7Äänestä

Ukrot raiskataan kuin pieniä palestiinalaispoikia israelilaisessa vankilassa

5Äänestä

Hoholit sanovat, että siviilejä kuolee Venäjän kranaattitulituksessa.

Eikö heidän pitäisi evakuoida nämä kaupungit, jos ne ovat jo tavanomaisen tykistön kantaman sisällä?

5Äänestä

Z
Talmud tuomittu
Veren ja maaperän

5Äänestä

Suomen ja Venäjän on PAKKO osallistua suoraan sotaan toisiaan vastaan, mikä johtaa suomen täydelliseen hajoamiseen ja vähentää suomen miespuolisten määrän alle miljoonaan.
Jokainen suomalainen mies on mobilisoitava ja lähetettävä itään.
Vain jos Suomi kuolee EU:n puolesta, EU voi kukoistaa.

5Äänestä

Sinun ei tarvitse kärsiä näin, tee itsellesi palvelus ja lopeta tämä nolo tilanne. Tiedän kyllä, mistä kerään sekä idioottien että idioottien kyyneleet? Tiedän, se on uhraus, jonka olen valmis kestämään. Se on valitettavaa mutta totta. Älä huoli, me tuhoamme teidät holokaustin, ja jos en itse osallistu, uskon, että idiootit ja idiootit yhdistävät maailman teidän kaltaistenne holokaustissa, eikä Venäjän tarvitse edes käyttää keksittyjä ydinaseitaan.

4Äänestä

Ukrainan paraguaylaistuminen ja Euroopan syrjäytyminen ovat turvallisempia vaihtoehtoja Venäjälle. Sekä Ukrainalle että Euroopalle annettiin monta mahdollisuutta valita eri polku ja sylkeä tilaisuus hukkaan.

Äänestä
  • Eurooppa on jo valmiiksi takapajuinen paska. Tarvitsisitte kipeästi Venäjän energian suotuisia ehtoja ja kärsisitte, mahdollisuutena oli Persianlahden tai Yhdysvaltojen LNG:hen. Nyt ette voi saada niitäkään.
    Onneksi vihreä eurooppa pärjää ilman sähköä/energiaa

    6Äänestä

Ukrainaa pitää tukea itänaapurin barbaarimaisia pesukone ja wc-pyttyvarkaita vastaan jotka eivät älyä pysyä omalla tontillaan🇺🇦💪

Äänestä
  • Kuvittele hetkeksi, että olemme keränneet kaiken maailman paperin.

    Kaikelle sille tyhjälle paperille pystymme listaamaan noin 30 % elämäsi vaikeuksista.

    Mitään elämäsi vaikeuksista ei voida pitää Venäjän syynä. TV-uutisten lesbo kuitenkin sanoo, että sinun täytyy vihata Venäjää etkä halua olla tottelematon.

    Vaikka Venäjä ei olekaan minkään elämäsi monien ongelmien syy, vihaat sitä joka tapauksessa.

    Vihasi on merkityksetöntä.

    Äänestä

  • Zelensky tarvitsee aina lisää rahaa. Sodan jälkeen päästään maksamaan uudelleenrakentamista (Zele tarvitsee uusia huviloita)

    4Äänestä

  • Anonyymi00205 kirjoitti:

    Kuvittele hetkeksi, että olemme keränneet kaiken maailman paperin.

    Kaikelle sille tyhjälle paperille pystymme listaamaan noin 30 % elämäsi vaikeuksista.

    Mitään elämäsi vaikeuksista ei voida pitää Venäjän syynä. TV-uutisten lesbo kuitenkin sanoo, että sinun täytyy vihata Venäjää etkä halua olla tottelematon.

    Vaikka Venäjä ei olekaan minkään elämäsi monien ongelmien syy, vihaat sitä joka tapauksessa.

    Vihasi on merkityksetöntä.

    Tarkennetaan että vihaan putinisteja ja wc-pyttyvarkaita.

    Äänestä

  • Anonyymi00209 kirjoitti:

    Zelensky tarvitsee aina lisää rahaa. Sodan jälkeen päästään maksamaan uudelleenrakentamista (Zele tarvitsee uusia huviloita)

    Zelenskyi tekee sen verran raskasta työtä johtaessaan maata jota vastaan roistovaltio on hyökännyt että hän ansaitsee useita huviloita.

    Äänestä

  • Ylpeä_Natoniilo kirjoitti:

    Zelenskyi tekee sen verran raskasta työtä johtaessaan maata jota vastaan roistovaltio on hyökännyt että hän ansaitsee useita huviloita.

    Hienoa että puolustat rikasta juutalaista pedofiilia, toivottavasti saat hyvän korvauksen propagandan levittämisestä

    7Äänestä

  • Anonyymi00250 kirjoitti:

    Hienoa että puolustat rikasta juutalaista pedofiilia, toivottavasti saat hyvän korvauksen propagandan levittämisestä

    Jokainen Zelen kannattaja saa viikottain kilon puhdasta kokaiinia ja 15-vuotiaan pojan.
    Hienoa olla oikealla puolella!

    4Äänestä

  • Anonyymi00250 kirjoitti:

    Hienoa että puolustat rikasta juutalaista pedofiilia, toivottavasti saat hyvän korvauksen propagandan levittämisestä

    Zelenskyi tekee sen verran raskasta työtä, että saa vapaasti paneskella pikkupoikia

    5Äänestä

  • Anonyymi00447 kirjoitti:

    Zelenskyi tekee sen verran raskasta työtä, että saa vapaasti paneskella pikkupoikia

    "Oi šjuuri ja mahtava Njeuvoštoliitto šut šynnytti...!"🎵🎶... No voi pjerkele...

    IGOR!!!

    Lišää volyymia urkuihin että laulumme ja propagandamme raikuu yli merten ja mantereitten šjenkin aivoton tomppeli!

    Äänestä

  • Anonyymi00447 kirjoitti:

    Zelenskyi tekee sen verran raskasta työtä, että saa vapaasti paneskella pikkupoikia

    Raiskutut lapset ovat pieni hinta juutalaisten voitosta ja läntisten LBQT-arvojen puolustamisesta
    Itsekin pikkupojista tykkäävänä kannatan Zelenskyä!

    5Äänestä

  • Anonyymi00250 kirjoitti:

    Hienoa että puolustat rikasta juutalaista pedofiilia, toivottavasti saat hyvän korvauksen propagandan levittämisestä

    Juutalaiset pedofiilit pitävät aina yhtä

    3Äänestä

  • Anonyymi00447 kirjoitti:

    Zelenskyi tekee sen verran raskasta työtä, että saa vapaasti paneskella pikkupoikia

    Mielummin juutalainen homo (/bi?) seksuaali, kuin valkoinen hetero

    3Äänestä

  • Anonyymi00531 kirjoitti:

    Mielummin juutalainen homo (/bi?) seksuaali, kuin valkoinen hetero

    Valkoiset heterot esim. Putin, Trump, Hitler ovat aina olleet hirveitä ihmisiä. Onneksi tulevaisuudessa noista päästään eroon

    4Äänestä

Cunnilingus ja vapaamuurarit toivat meidät tähän.

1Äänestä

EUn mallioppilas on aina valmiina maksamaan!
Omien kansalaisten elintasosta voidaan aina tinkiä ja veroja korottaa

11Äänestä

Kuolema jewkrainelle

12Äänestä

pytiputputniztinazi jollottaa ja ripuloi. Voiko aamu ihanamnin alkaaa? Hä?

Äänestä
  • Aina voi aloittaa päivän NATO-poikien tyyliin polvistumalla nuolemaan juutalaisen persettä

    9Äänestä

Suomihan on kuin vanhat Afrikan siirtomaat. Täällä ulkomaiset kaivosyhtiöt saa mellastaa vapaasti, tuhoten luonnon ja vesistöt ilman mitään korvausvelvollisuuksia. Purra yritti jo myydä Suomen pohjavedetkin ulkomaisille yhtiöille. Kai täältä kohta aletaan kuskata kansaa orjiksi ns ”sivistysmaihin”.

Äänestä
  • Tästä saa kiittää vasemmistoa. Luonnonvarojen hyödyntäminen on tehty suomalaisille liian kalliiksi
    Suomi vihaa kansalaisiaan

    3Äänestä

  • Kaikki joilla on mahdollisuus muuttavat muualle, Suomesta tulee automaattisesti valkoisen roskakin valtio

    1Äänestä

  • Anonyymi00230 kirjoitti:

    Kaikki joilla on mahdollisuus muuttavat muualle, Suomesta tulee automaattisesti valkoisen roskakin valtio

    Suomi on jo valkoroska valtio, tulevaisuudessa mamuja on aina vaan enemmän

    6Äänestä

  • Anonyymi00232 kirjoitti:

    Suomi on jo valkoroska valtio, tulevaisuudessa mamuja on aina vaan enemmän

    Maailman onnellisin ja Edun työttömyys tilastojen kärjessä.
    Ilmaisen rahan maassa on hienoa elää

    Äänestä

  • Kun on valtavasti velkaa kannattaa omaisuutta myydä ennen kuin ulosottomies tulee kylään.
    Suomen tapauksessa jäävät vaan odottelemaan ja ottavat vesistöt ja metsät sitten konkurssipesästä

    Äänestä

WSJ: Kiina toimittaa edelleen Iranin ja Venäjän drone-ohjelmiin Yhdysvaltojen pakotteista huolimatta.

Pienet kiinalaisyritykset vievät avoimesti kaksikäyttöisiä drone-komponentteja – kuten moottoreita, akkuja, valokuitukaapeleita ja siruja – Iraniin ja Venäjälle, usein Yhdysvaltojen pakotteita uhmaten.

Yksi yritys, Xiamen Victory Technology, jopa markkinoi saksalaisvalmisteisia L550-drone-moottoreita, jotka oli yhdistetty Iranin Shahed-136-hyökkäysdrone-koneisiin viimeaikaisten alueellisten taisteluiden aikana.

Yhdysvaltain viranomaiset sanovat, että kaupan pysäyttäminen on vaikeaa, koska dronet käyttävät yleisiä kaupallisia osia, joita on helppo siirtää globaalien toimitusketjujen läpi.

Monet kiinalaiset toimittajat ovat pieniä yrityksiä, jotka ovat vain vähän alttiita Yhdysvaltojen pakotteille ja toimivat yhä avoimemmin.

Ukraina on menetetty

2Äänestä

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e817edd1-6abf-4fe9-9632-4163bc8150ef
"Markus Lohen mielestä Suomen palvelulupaus on nyt liian lavea, ettei sitä voida toteuttaa. Lohi tiputtaisi julkisesta palveluvalikoimasta pois esimerkiksi aikuisten suunterveydenhuollon ja sterilisaatiot.
Lohen mielestä säästöjä voitaisiin hakea myös siitä, että palvelulupaus määriteltäisiin uudelleen, eli mitä palveluita suomalaiset saisivat ja mitä eivät saisi julkisesta terveydenhuollosta."

Kohta ei varmaan enää pääse julkiselle ollenkaan.
Huomatkaapa tuossa painotettiin mitä palveluita suomaliset saisivat ja mitä eivät.
Eli mamut saavat kaikki palvelut ja julkisen hammashoidon, mutta suomalaiset eivät, vaikka suomalaiset on veroja niistä mkasaneet ja mamut eivät.
Ei kerrota, mutta syy on se, että nyt aletaan leikkaamaan suomalaisten terveydenhoitopalvelusita, että sadaan rahoitettua mamujen elämää.
Rahaa kyllä löytyy sotien rahoitukseen ja sotakoneiden hankintaan.
Juurihan meni yli 500 miljoonaa sadan panssarinyrkin hankintaan, ei ollut puutetta rahasta eikä todettu, ettei ole rahaa.
Sitten toteavat, että pitää löytää säästöjä ja leikataan sieltä 1 miljoona.

Äänestä
  • Kannatti lopettaa idänkauppa ja laittaa välit Venäjään poikki

    Äänestä

  • Anonyymi00237 kirjoitti:

    Kannatti lopettaa idänkauppa ja laittaa välit Venäjään poikki

    Kannattavinta oli liittyä natoon, vaikka jo ennestään ollaan EUn nettomaksaja. Kukaan ei välitä siitä onko meillä varaa kuulua hyökkäys liittoon tai tarpeettomaan unioniin

    1Äänestä

  • Anonyymi00240 kirjoitti:

    Kannattavinta oli liittyä natoon, vaikka jo ennestään ollaan EUn nettomaksaja. Kukaan ei välitä siitä onko meillä varaa kuulua hyökkäys liittoon tai tarpeettomaan unioniin

    Irti EUsta
    Irti NATOsta

    Vai ollaanko me suomalaiset oikeasti niin tyhmiä ja saamattomia ettemme pärjää itsenäisenä puolueettomana valtiona?

    10Äänestä

  • Anonyymi00237 kirjoitti:

    Kannatti lopettaa idänkauppa ja laittaa välit Venäjään poikki

    Ei halpaa sähköä ja öljyä kukaan oikeasti tarvitse

    Äänestä

  • Anonyymi00241 kirjoitti:

    Irti EUsta
    Irti NATOsta

    Vai ollaanko me suomalaiset oikeasti niin tyhmiä ja saamattomia ettemme pärjää itsenäisenä puolueettomana valtiona?

    Suomalaiset on opetettu vihaamaan ja häpeämään omaa kulttuuriaan.
    Kaikki ulkomainen on aina parempaa ja hienompaa, mamutkin ovat parempia ihmisiä (monikulttuurisuus on rikkaus!)

    9Äänestä

Alusta asti oli selvää, että eurooppalaiset homoseksuaalit ja amerikkalaiset eivät todellisuudessa lähettäisi joukkoja Ukrainaan.

Heidän olisi pitänyt vain kuunnella juutalaisia alussa.

8Äänestä

Ukrainan etnisen puhdistuksen jälkeen ei-juutalaisista Venäjä perääntyy "pakotteiden vihdoin toimiessa" juuri ajoissa Zogmerica-sodan romahtaessa, ja israelilaiset pakenevat takaisin esi-isiensä kotimaahan sen jälkeen, kun kulttijohtajan satukertomuskokeilu on päättynyt ja vasikasta on valutettu kaikki veri pois.

8Äänestä

Suomen kansa on lypsylehmä "lain yläpuolella" oleville talousrikollisille psykopaateille.

Äänestä
  • Tämän vuoksi ei kannata tehdä töitä tai maksaa veroja fasistiseen paskavaltioon nimeltä Suomi
    Toimeentulotuella elävä vapaaherra on aina nettosaaja

    13Äänestä

Aloittaja puhuu asiaa

Äänestä

Aivan samaa mieltä!!!

Äänestä

Hän lupasi osallistua paraatiin.
Hän lupasi pimentää Moskovan.
Hän lupasi Krimin vuonna 2023.
Hän lupasi vastineeksi kerätä 1000 kuollutta venäläistä, ei 25.
Hän lupasi krynkyn.
Hän lupasi mobilisaatioon Venäjällä.
Hän lupasi Ukrainan tankkeja.
Kikelenski valehtelee aina

1Äänestä

Kikelenskiy lähetti tarkoituksella tuhansia holeja Meatwavesiin, mutta hänestä tulee historian suurin kusipää planeetan suurimpana kusipäänä.

6Äänestä

Zelenskyi on vihjannut Putinin salamurhasta ja kolmannen maailmansodan virallisesta aloittamisesta? Ukrainan-mieliset ääliöt ovat niin epäinhimillisiä, että se on itse asiassa epätodellista. Hirttäytykää heti.

6Äänestä

Venäjällä on sotavankeina hoholeja – KYMMENIÄ tuhansia – ja he kaikki anelevat Venäjän joukkoja olemaan vaihtamatta heitä. Jotkut heistä jopa taistelevat Venäjän joukoissa. Samaan aikaan Kiovan on maksettava kolumbialaisille EU:n rahoilla, jotta he tulisivat taistelemaan, ja he antautuvat joukkoina, koska he eivät voi lähteä Hoholstanista. Odotan vain, että EU alkaa lähettää hoholeja takaisin, mikä on eeppisen mittakaavan henkinen romahdus.

8Äänestä

Tästäkin saadaan kiittää suuria ikäluokkia. Vanhat kusipäät ovat aina olleet ahkerimpia äänestäjiä (ja ovat edelleen)
Kiitti vitusti mamutuksesta, eu-jäsenyydestä, rahan jakamisesta ympäri maailmaa, korkeasta verotuksesta ja työttömyydestä. Hienon maan saitte tehtyä

9Äänestä
  • ICC-puuttinisi asuu nykyään kuolassa.
    Siellä on maaililman syvin kaivo:
    12 262 metriä.

    Äänestä

  • Anonyymi00261 kirjoitti:

    ICC-puuttinisi asuu nykyään kuolassa.
    Siellä on maaililman syvin kaivo:
    12 262 metriä.

    Tämäkään ei muuta faktaa että suuret ikäluokat ovat tehneet Suomesta näin paskan valtion
    Paskin sukupolvi on pilannut kaiken, siihen ei tarvittu venäjää tai Putinia

    10Äänestä

  • Anonyymi00262 kirjoitti:

    Tämäkään ei muuta faktaa että suuret ikäluokat ovat tehneet Suomesta näin paskan valtion
    Paskin sukupolvi on pilannut kaiken, siihen ei tarvittu venäjää tai Putinia

    Tuo on teidän rasististen spermanaamojen ongelma.
    Onneksi kaikki korjaantuu, sukupolvi tai pari ja te lumiapinat olette vähemmistö

    6Äänestä

  • Anonyymi00262 kirjoitti:

    Tämäkään ei muuta faktaa että suuret ikäluokat ovat tehneet Suomesta näin paskan valtion
    Paskin sukupolvi on pilannut kaiken, siihen ei tarvittu venäjää tai Putinia

    Onneksi nuo vanhat ääliöt pääsevät "nauttimaan" hoitokotien kohtelusta.
    Tekopyhinä ovat tietysti alkaneet itkemään vanhusten kohtelusta- sama sukupolvi joka surutta unohti omat vanhempansa aina perinnön jakoon asti, karman laki toimii

    11Äänestä

  • kukaan ei uskalla puuttua siihen todelliseen rahan mustaan aukkoon eli yli ikäisten terveydenhuoltoon. sinne ne rahat haihtuu kun kroppa sanoo että ois aika lähteä jo mutta kalliilla hoidoilla pitkitellään sitä mikä kuitenkin vielä on edessä, halusi tai ei

    10Äänestä

Jumaluste Ukeainahan on ottanut voimat Rysältä Suomen puolesta jotra lihmut pääsee vähemmällä työllä. Tämä on nyt tätä kommunusmia jota on harjoitettu ja sille loppu. Rysä ei muutu. Lopullinen kohtalo Suomelle on mikä on joskus. Nyt on osattu jotakin.

Äänestä

Moskovan tiltulle on tietysti kova paikka kun verorahoilla tuetaan venäjän vihollista
Ihan jo maanpuolustukseen sijoittaminen on teille Putinisteille kova paikka

Äänestä

Kysyin tekoälyltä että tuleeko ihminen toimeen ilman aatetta? Kone vastasi että kyllä tulee.

Itse olen sanonut usein että ihminen ei tarvitse mitään aatteita elääkseen hyvää elämää. Ne vaan tuhoaa kaiken kuten nähtiin toisessa maailmansodassa.

En puhu kristinuskosta tässä nyt.

Äänestä
  • Sittenhän tekoäly on persu. Persuilla ei ole mitään erityistä aatetta. On vain tahto tehdä omille kansalle ja maalle hyvää ja puolustaa sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00274 kirjoitti:

    Sittenhän tekoäly on persu. Persuilla ei ole mitään erityistä aatetta. On vain tahto tehdä omille kansalle ja maalle hyvää ja puolustaa sitä.

    Omalle kansalle siis

    Äänestä

  • Anonyymi00274 kirjoitti:

    Sittenhän tekoäly on persu. Persuilla ei ole mitään erityistä aatetta. On vain tahto tehdä omille kansalle ja maalle hyvää ja puolustaa sitä.

    Kaikki muut puolueet persuja ja KD:ta lukuunottamatta ovat enemmän tai vähemmän vassuja. Käytännössä tämä näkyy äärimmäisen selvästi heidän politiikassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00276 kirjoitti:

    Kaikki muut puolueet persuja ja KD:ta lukuunottamatta ovat enemmän tai vähemmän vassuja. Käytännössä tämä näkyy äärimmäisen selvästi heidän politiikassa.

    Äsken havaitsin erään vassujen aikaansaaman asian. He kun ovat laittaneet nämä edut tappiin näille maahan tulijoille, niin se kyllä näkyy yhteiskunnassa. Eräskin pörisytteli 200-300 tonnin Bemarilla täällä meidän pikkukaupungissa. Siinä kantis vaan huuli pyöreänä ihmettelee eikä koskaan saa valtiolta tuollaisia etuisuuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00275 kirjoitti:

    Omalle kansalle siis

    Omille mamuille siis
    Itsekin persuna ihailen mustia miehiä

    10Äänestä

  • Anonyymi00282 kirjoitti:

    Omille mamuille siis
    Itsekin persuna ihailen mustia miehiä

    Mustan melan imeminen ja Israelin puolella oleminen on erittäin tärkeää meille persuille

    12Äänestä

  • Anonyymi00283 kirjoitti:

    Mustan melan imeminen ja Israelin puolella oleminen on erittäin tärkeää meille persuille

    Toi on mun aate!
    Mekko päälle, meikkiä naamaan ja mustaa miestä panemaan

    8Äänestä

  • Anonyymi00289 kirjoitti:

    Toi on mun aate!
    Mekko päälle, meikkiä naamaan ja mustaa miestä panemaan

    (musta) mulkku maistuu ja Israelia puolustetaan tietysti loppuun asti. Suomesta tai sen tyhmistä kansalaisista ei kannata välittää

    8Äänestä

Suomen valtion rahat kuuluvat Suomen kansan turpeisiin.🚜🤠👍🐮🍀💶🇫🇮

Äänestä

Olen täysin samaa mieltä otsikon kanssa.

Äänestä
  • Minäkin olen samaa mieltä lastenraiskaajien kanssa

    1Äänestä

Täysin samaa mieltä
Kaikki valtion omaisuus pitäisi myydä ja jakaa kaikki valtion rahat tasan kansalaisten kesken. Voitaisiin myös muuttaa kaikki muualle ja myydä koko maa pois

8Äänestä
  • Valtion velat jätettäisiin tietysti äärioikeiston fasistien maksettaviksi

    9Äänestä

  • Norjan malli paras

    Äänestä

  • Anonyymi00285 kirjoitti:

    Norjan malli paras

    Irti kommunismista (eu), kaivoslaki uusiksi, kaikki ulkomaiset ryöstäjät luonnonvarojen kimpusta pois häädettävä. Haitallinen maahanmuutto kuriin. Se maksaa kymmenen miljardia euroa joka ikinen vuosi valtiolle. Luonnonvarat oman kansan hyväksi.

    Näillä eväillä saisimme talouden kuntoon moninkertaisesti ja niillä rahoilla saisimme valtavasti aseita puttea vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00286 kirjoitti:

    Miksi vihervassut ei vaadi uutta kaivoslakia vaikka se antaisi kansalle ilmaista hilloa vassuaatteen mukaisesti?

    Äänestä

  • Anonyymi00287 kirjoitti:

    Miksi vihervassut ei vaadi uutta kaivoslakia vaikka se antaisi kansalle ilmaista hilloa vassuaatteen mukaisesti?

    Rikastuminen on vassuaatteen vastaista.
    kotimaisten (kaivos)firmojen menestymistä ei tietenkään pidä sallia vassarien mielestä

    Äänestä

  • Anonyymi00288 kirjoitti:

    Rikastuminen on vassuaatteen vastaista.
    kotimaisten (kaivos)firmojen menestymistä ei tietenkään pidä sallia vassarien mielestä

    Eikö vassujen aate lupaa ihmiselle kaikki etuisuudet automaattisesti? Kuka vastustaisi sitä että rahaa tulisi tekemättä mitään?

    Äänestä

  • Anonyymi00290 kirjoitti:

    Eikö vassujen aate lupaa ihmiselle kaikki etuisuudet automaattisesti? Kuka vastustaisi sitä että rahaa tulisi tekemättä mitään?

    Vassut vihaavat rikkaampia ja paremmin menestyviä.
    Jos saat enemmän rahaa olet automaattisesti riistäjä

    1Äänestä

  • Anonyymi00291 kirjoitti:

    Vassut vihaavat rikkaampia ja paremmin menestyviä.
    Jos saat enemmän rahaa olet automaattisesti riistäjä

    Vasemmiston ihanteena on rikas valtio, joka sääntelee ja määrää kaikesta
    Yksityiset yritykset/yrittäjät tai edes paremmin pärjäävät duunarit eivät mahdu ideologiaan

    Äänestä

  • Anonyymi00291 kirjoitti:

    Vassut vihaavat rikkaampia ja paremmin menestyviä.
    Jos saat enemmän rahaa olet automaattisesti riistäjä

    Pääoman omistaja on aina riistäjä, kenellekään ei pidä antaa enempää kuin tarvitsee

    8Äänestä

  • Anonyymi00290 kirjoitti:

    Eikö vassujen aate lupaa ihmiselle kaikki etuisuudet automaattisesti? Kuka vastustaisi sitä että rahaa tulisi tekemättä mitään?

    Vassut jakavat rahat ulkomaille ennen kuin antavat ne suomalaisille
    Ethän sinäkään ole rasisti? Paska värisiä möökereitä pitää aina olla auttamassa, suomalainen pärjää ilman apuakin

    Äänestä

  • Anonyymi00292 kirjoitti:

    Vasemmiston ihanteena on rikas valtio, joka sääntelee ja määrää kaikesta
    Yksityiset yritykset/yrittäjät tai edes paremmin pärjäävät duunarit eivät mahdu ideologiaan

    Vasemmisto on ihan oikealla asialla
    Rikkaita kusipäitä ei tarvita, eikä etenkään ylimielisiä "yrittäjiä" (=veronkiertäjiä)

    9Äänestä

  • Anonyymi00295 kirjoitti:

    Vassut jakavat rahat ulkomaille ennen kuin antavat ne suomalaisille
    Ethän sinäkään ole rasisti? Paska värisiä möökereitä pitää aina olla auttamassa, suomalainen pärjää ilman apuakin

    Vassujen aate suosii muita kuin omaa kansaa. Ja vassut suosii erityisesti

    Äänestä

  • Anonyymi00296 kirjoitti:

    Vasemmisto on ihan oikealla asialla
    Rikkaita kusipäitä ei tarvita, eikä etenkään ylimielisiä "yrittäjiä" (=veronkiertäjiä)

    Rahamiehiä tarvitaan työllistämään vassuja. Ei vassut itseään työllistä

    Äänestä

  • Anonyymi00298 kirjoitti:

    Rahamiehiä tarvitaan työllistämään vassuja. Ei vassut itseään työllistä

    Vassut ei tekisi mitään työtä ellei olisi porvareita.

    Äänestä

  • Anonyymi00299 kirjoitti:

    Vassut ei tekisi mitään työtä ellei olisi porvareita.

    Emme nää missään vassujen maata joka olisi vauras ja menestynyt. Siihen on aina tarvittu porvareita ja markkinataloutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00300 kirjoitti:

    Emme nää missään vassujen maata joka olisi vauras ja menestynyt. Siihen on aina tarvittu porvareita ja markkinataloutta.

    Kiina ja Vietnam menestyy markkinatalouden ansiosta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00301 kirjoitti:

    Kiina ja Vietnam menestyy markkinatalouden ansiosta.

    Ei sosialismin ansiosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00296 kirjoitti:

    Vasemmisto on ihan oikealla asialla
    Rikkaita kusipäitä ei tarvita, eikä etenkään ylimielisiä "yrittäjiä" (=veronkiertäjiä)

    Kuinka kukaan voi arvostaa aatetta joka on murhannut sata miljoonaa ihmistä?

    Äänestä

  • Anonyymi00303 kirjoitti:

    Kuinka kukaan voi arvostaa aatetta joka on murhannut sata miljoonaa ihmistä?

    Täytyy olla aika pimeä ihminen

    Äänestä

  • Anonyymi00303 kirjoitti:

    Kuinka kukaan voi arvostaa aatetta joka on murhannut sata miljoonaa ihmistä?

    Ahne ja itsekäs porvari ei tietenkään halua tinkiä elintasostaan muiden hyväksi
    Parempi olisi ottaa omaisuus teiltä paskamahoilta valtiolle, joka päättäisi kuka sitä oikeasti tarvitsee

    10Äänestä

  • Anonyymi00304 kirjoitti:

    Täytyy olla aika pimeä ihminen

    Natsit ja äärioikeisto ovat hyvin pimeitä

    3Äänestä

  • Anonyymi00305 kirjoitti:

    Ahne ja itsekäs porvari ei tietenkään halua tinkiä elintasostaan muiden hyväksi
    Parempi olisi ottaa omaisuus teiltä paskamahoilta valtiolle, joka päättäisi kuka sitä oikeasti tarvitsee

    Ei kaikki porvarit ole ahneita. Sinäkin voit lähteä yrittäjäksi. Lupa olisi

    Äänestä

  • Anonyymi00303 kirjoitti:

    Kuinka kukaan voi arvostaa aatetta joka on murhannut sata miljoonaa ihmistä?

    Eivät edes pyydä anteeksi aatteensa hirmutöitä

    Äänestä

  • Anonyymi00307 kirjoitti:

    Ei kaikki porvarit ole ahneita. Sinäkin voit lähteä yrittäjäksi. Lupa olisi

    Kaikki porvarit ovat ahneita, sieluttomia pedofiileja.
    Taidat itsekin olla lapsia raiskaava "yrittäjä"

    14Äänestä

  • Anonyymi00307 kirjoitti:

    Ei kaikki porvarit ole ahneita. Sinäkin voit lähteä yrittäjäksi. Lupa olisi

    Yrittäjänä oleminen on kyllä hienoa. Rahaa ja avustuksia saa aina, eikä itse tarvitse tehdä mitään.
    Aina muutaman vuoden välein tietysti firma konkurssiin ja uutta pystyyn, tai jos jotenkin onnistunuu menestymään voi koko paskan myydä esim. Kiinalaisille

    2Äänestä

  • Anonyymi00309 kirjoitti:

    Kaikki porvarit ovat ahneita, sieluttomia pedofiileja.
    Taidat itsekin olla lapsia raiskaava "yrittäjä"

    Raiskaaminen on inhottavaa, mutta pissaleikit pikkupoikien kanssa on paljon kivempia
    Lämmin pissa suoraan pienestä pippelistä maistuu aina

    2Äänestä

  • Anonyymi00307 kirjoitti:

    Ei kaikki porvarit ole ahneita. Sinäkin voit lähteä yrittäjäksi. Lupa olisi

    "ei me porvarit olla ahneita!"
    Seuraavaksi tietysti väität ettei me kaikki natsit vihata juutalaisia
    Sieg heil sullekin vitun fasisti

    11Äänestä

  • Anonyymi00299 kirjoitti:

    Vassut ei tekisi mitään työtä ellei olisi porvareita.

    Töitä tekee ihan mielellään, kun saa kaiken itselleen eikä euroakaan mene ahneille kusipäille.
    Kaikki työt pimeesti ja sossun tuet tietysti juoksee koska oon "työttömänä"

    Äänestä

  • Anonyymi00298 kirjoitti:

    Rahamiehiä tarvitaan työllistämään vassuja. Ei vassut itseään työllistä

    Rikkaita fasisteja ei kukaan tarvitse
    Hirteen koko porukka, kukaan ei jää teitä kusipäitä kaipaamaan

    7Äänestä

  • Anonyymi00303 kirjoitti:

    Kuinka kukaan voi arvostaa aatetta joka on murhannut sata miljoonaa ihmistä?

    Fasismia kannattavat oikeiston kusipäät eivät ole ihmisiä

    3Äänestä

  • Anonyymi00308 kirjoitti:

    Eivät edes pyydä anteeksi aatteensa hirmutöitä

    Itsekkäät porvarit eivät ikinä myönnä virheitään, tai pyydä anteeksi sortamiltaan ja hyväksikäyttö miltään

    4Äänestä

Punikkia vaan vituttaa kun enää ei viedä rahaa Venäjälle ja ryssien tilalle maahan on tullut vihollisia (ukrainalaisia)

Äänestä

Suomalaiset viimeiseksi (paitsi omat rikkaat kaverit). T. Orpon hallitus

Äänestä
  • Älä pelkää, teidät pedofiilit laitetaan aina etusijalle

    3Äänestä

  • Maailman tyhmin kansa on itse äänestänyt nuo kusipäitä valtaan
    Kukaan ei ole niin tyhmä ja hyväuskoinen kuin suomalainen äänestäjä

    6Äänestä

Täysin samaa mieltä!! Suomi köyhtynyt ja jo 2/3 kansalaisista vaikeuksissa!

1Äänestä
  • Enemmistö on äänestänyt nykymenon puolesta ja saa nyt "nauttia" seurauksista

    10Äänestä

Z
Talmud tuomitu
Veren ja maaperän

10Äänestä

Täysin eri mieltä!
Juutalaisten pedofiilien sotia on ihan pakko rahoittaa

5Äänestä
  • Shalom rabbi!
    Hienoa että Suomikin on NATOn maksajana

    Äänestä

  • Anonyymi00329 kirjoitti:

    Shalom rabbi!
    Hienoa että Suomikin on NATOn maksajana

    Jokaisen goyn unelma on kuolla Israelin ja juutalaisten puolesta

    3Äänestä

  • Anonyymi00341 kirjoitti:

    Jokaisen goyn unelma on kuolla Israelin ja juutalaisten puolesta

    Sieluttomien elukoiden unelmat ja halut ovat yhdentekeviä

    Äänestä

  • Anonyymi00343 kirjoitti:

    Sieluttomien elukoiden unelmat ja halut ovat yhdentekeviä

    Totta, muslimien ulinasta ei pidä välittää

    Äänestä

Sataako Moskovassa Igor?

Äänestä

Minun veroeuroni ei kuulu Kelalle jaettavaksi köyhille ja työttömille.

Äänestä
  • Onneksi kaltaisesi ääliöt eivät ole jakamassa veroeuroja

    Äänestä

  • Tee kovemmin töitä luuseri, että saadaan mun tuet maksettua
    Mä jatkan edelleen ryyppäämistä Kelan rahoilla

    9Äänestä

  • Erottu
    Saavat pukumiehet hoitaa omat sotansa (mamujen avulla tottakai)

    8Äänestä

Täysin samaa mieltä. Etusijalla tietysti mamut, joilla on Suomen kansalaisuus, sitten seksuaalivähemmistöt, valkoiset heterot toimivat tietysti maksajina

Äänestä

voittajille kuuluu rikkaudet. täälläspäin jäädään aina pelkäämään pari metriä ennen maalia (esim. leningradin piiritys) ja tuloksena ei saavuteta ikinä mitään. nyt ostetaan kiltisti jenkkien öljyt tuplahintaan.

1Äänestä

Venäjällä valtion rahat käytetään sotimiseen, ei kansalaisten hyvinvointiin.

Äänestä
  • Venäjä hankkituu eroon hyödyttömästä roskasakista. Suomessa kaikki luuserit pidetään hengissä verorahoilla

    5Äänestä

  • Anonyymi00359 kirjoitti:

    Venäjä hankkituu eroon hyödyttömästä roskasakista. Suomessa kaikki luuserit pidetään hengissä verorahoilla

    Ja lisäksi toivotetaan tervetulleeksi Kelan elätit ulkomailta
    Onneksi rikkaalla Suomella on varaa elättää kaikki maahantulijat

    1Äänestä

Näin kuuluukin olla.

Äänestä

joku vielä uskoo että antamalla lisää rahaa jotenkin ongelmat poistuu eikä tarkota että käytetään vaan enemmän huumeisiin ja kaljaan

3Äänestä
  • tiedän että moni "apua tarvitseva" jättää lahjoitus vaatteet ottamatta talvisin kun ei ole kallista merkkiä ja suuttuvat jos maksu sitoomus on lidliin tai tokmannille tämä on tosi kuin vesi

    1Äänestä

  • Anonyymi00361 kirjoitti:

    tiedän että moni "apua tarvitseva" jättää lahjoitus vaatteet ottamatta talvisin kun ei ole kallista merkkiä ja suuttuvat jos maksu sitoomus on lidliin tai tokmannille tämä on tosi kuin vesi

    Ei ole väliä oletko rikas vai köyhä, ihmiset ovat aina ahneita ja itsekkäitä kusipäitä
    Auttaja saa palkakseen vittuilua, pahimmassa tapauksessa tulee turpaan tai puukosta

    2Äänestä

  • Kelan tätit ehdotti vakavissaan joskus että lähtisin tekemään vapaaehtoistyötä vanhainkodille. En todellakaan lähtenyt tekemään mitään ilman korvausta.
    nuorien veroista elätetään nuo perkeleet, pitäis vielä ilmaiseksi mennä pyyhkimään niiden perseitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00364 kirjoitti:

    Kelan tätit ehdotti vakavissaan joskus että lähtisin tekemään vapaaehtoistyötä vanhainkodille. En todellakaan lähtenyt tekemään mitään ilman korvausta.
    nuorien veroista elätetään nuo perkeleet, pitäis vielä ilmaiseksi mennä pyyhkimään niiden perseitä?

    Kaikkein paskin sukupolvi on edelleen se ahnein

    5Äänestä

  • Anonyymi00364 kirjoitti:

    Kelan tätit ehdotti vakavissaan joskus että lähtisin tekemään vapaaehtoistyötä vanhainkodille. En todellakaan lähtenyt tekemään mitään ilman korvausta.
    nuorien veroista elätetään nuo perkeleet, pitäis vielä ilmaiseksi mennä pyyhkimään niiden perseitä?

    Itellähän on työkkärin tapaaminen ens viikolla toivon että kuolisin vaan ennen sitä.

    2Äänestä

  • Ongelmat unohtuu kun on kaljaa ja huumeita
    suosittelen kaikille

    2Äänestä

  • Anonyymi00443 kirjoitti:

    Ongelmat unohtuu kun on kaljaa ja huumeita
    suosittelen kaikille

    Kaljaa tai alkoholia ei edes tarvitse, kunhan vaan on heroiinia

    6Äänestä

Kun olen näitä ajatuksia lukenut niin palautuu mieleen se aika kun porvairsto ja kokoovä osaisten ns herrojenmut sorti Suomen työläisiä . Se kun on ollut kautta aikain hyväosaisten ns herrojen liitto ja Työläisten liitto. Onko nyt kun kun OIkeisto eli Kokoomus on vallassa nii he koettavat sada aikaan ns Herrojen köörin ja se kööri tehtäis pysyväksi jase hallitsisi sitten ilman vaaleja ja pitäsi valtaa tässä maassa, niin on ollut ennenkin suomessa kun oli suojeluskunnat Lapuan like ja köy

Äänestä
  • Oikeasti fiksut ymmärtävät häipyä ulkomaille paskasta maasta ja jättävät kuolaavat keharit painimaan keskenään

    Äänestä

  • Kaikki oli paremmin Venäjän vallan aikaan
    Toivottavasti Putin tulee tännekin laittamaan fasistit kuriin

    Äänestä

  • Anonyymi00365 kirjoitti:

    Oikeasti fiksut ymmärtävät häipyä ulkomaille paskasta maasta ja jättävät kuolaavat keharit painimaan keskenään

    Rikkaat (ja kaikki kenellä on mahdollisuus) häipyvät maasta automaattisesti kun jotain alkaa tapahtumaan, eli mahdollinen sisällissota käydään köyhien luuserien kesken

    Äänestä

  • Anonyymi00369 kirjoitti:

    Rikkaat (ja kaikki kenellä on mahdollisuus) häipyvät maasta automaattisesti kun jotain alkaa tapahtumaan, eli mahdollinen sisällissota käydään köyhien luuserien kesken

    Maastamuutto kannattaa aina. EUn alueella onnistuu vielä aika helposti ja suht halvalla.
    Töitäkin löytyy keskieuroopasta paremmin

    Äänestä

  • Anonyymi00366 kirjoitti:

    Kaikki oli paremmin Venäjän vallan aikaan
    Toivottavasti Putin tulee tännekin laittamaan fasistit kuriin

    Aika sama kuka täällä komentoa pitää, kunhan riistäjiltä saadaan omaisuus pois ja vastenmieliset porvarit omaisineen ja kannattajineen hengiltä

    10Äänestä

Oikealla itsenäiselle valtiolla on oma valuutta, keskuspankki ja täysi päätäntävalta omista rahoistaan.

Äänestä
  • Valuutta on jo menetetty ja päätösvaltaa ollaan ahkerasti siirtämässä eulle
    Tulevaisuudessa ollaan vain mitätön osavaltio. Toisaalta parempi niin, Suomen sisäsiittoiset ääliöt eivät ole enää sotkemassa asioita

    Äänestä

sun kaltaisten aisurivajukkien takia täällä puhutaan edelleen ruotsia vasallivaltiona eikä kehdata olla ylpeitä siitä mikä meidät tekee täällä erityiseksi

6Äänestä

Suomi ei ole enää itsenäinen valtio. Mutta, Suomi on nyt ydiniskun ensikohde tulevassa ydinsodassa, joka alkaa hyvin pian. Rajoitettu ydinsota saadaan vihdoin toteutettua, mutta jääkö se rajoitetuksi, esim. Suomeen, vaiko Ukrainaan? Se onkin sitten toinen kysymys. Jokatapauksessa tästä maasta kannattaa lähteä, jos vielä pystyy ja on nuori. Me vanhat joudamme jo kuollakin pois.

Äänestä

Hitler oli oikeassa: juutalaiset liittolaisineen kuuluvat uuniin

5Äänestä

Eurooppa kuoli vuonna 1945.

En rehellisesti sanottuna tiedä, miksi me edes synnyimme, koska en näe kirjaimellisesti mitään keinoa kääntää asioita, elleivät kaikki valkoiset ole valmiita nousemaan ja taistelemaan.

Mikä vitun järki tässä on? Ehkä olemme aivan kuin Amerikan intiaanit vuonna 1900, vain täysin tuomittuja.

Hitler näki, mitä oli tulossa, yritti kääntää asiat ympäri, ja Amerikan, Britannian, Ranskan ja Neuvostoliiton ZOGbotit tuhosivat hänet.

Madison Grant, Lothrop Stoddard, Oswald Mosley, Adolf Hitler, George Lincoln Rockwell, William Luther Pierce, John Tyndall, Nick Griffin, Jean Marie Le Pen, Jared Taylor - he KAIKKI varoittivat valkoisia ihmisiä ja yrittivät kääntää asiat ympäri, mutta tuloksetta.

Pelkään, että rotu on menettänyt elämänhalunsa ja kristinusko, kapitalismi ja liberalismi ovat raiskanneet sen mielen niin paljon, ettei mikään käännä sitä tässä vaiheessa. Ja nyt juutalaiset rakentavat digitaalista panoptikumia pakottaakseen täydellisen orjuuden ja saattaakseen 2000-vuotisen tavoitteensa päätökseen.

5Äänestä
  • Emme ole "valkoisia vastaan" tai lainkaan valkoisia vastaan, kommunisteina. Haluan vain julkisesti ilmoittaa tämän maailmalle, sadan miljoonan kerran, koska suuri osa oikeistolaisesta propagandasta pyörii sen ympärillä, että se yrittää sattumanvaraisesti maalata meidät tällä tavalla.

    Me uskomme luokkasotaan, äärivasemmistossa. Hylkäämme identiteettipolitiikan jakamisen välineenä, jota rikkaat käyttävät näiden luokkasotien lopettamiseen. Ja siksi suhtaudumme kaikkeen valkoisiin kohdistuvaan rasismiin yhtä halveksivasti kuin mustiin tai muihin kohdistuvaan rasismiin.

    Haluan vain olla tässä kristallinkirkas, koska länsimaisen median propagandistit aikovat aina levittää ajatusta siitä, että olemme "valkoisia vastaan", jotta köyhät ja työssäkäyvät valkoiset ihmiset voisivat äänestää ajatusten puolesta, jotka eivät hyödytä heitä.

    1Äänestä

  • "Vasemmistolainen hullu" on natsien mielenkontrollia harjoittavien toimijoiden keksimä koodilauseke, ajatuksia pysäyttävä klisee. Natsien mielenkontrolli perustuu muuten lasten äärimmäiseen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, ja siihen liittyy usein heidän persoonallisuuksiensa jakaminen siten, että ne sisältävät sekä fasistisia että vapautta kannattavia henkilöitä.

    Äänestä

Jokaisen tilille pitäisi olla rahaa, huolimatta säädystä. Kaupat ja yksityiset eivät huoli kuin rahan, muuten jää ilman mitään. Samoin julkinen.

Äänestä
  • Onneksi kaupasta saa tavaraa ilman rahaakin
    Ahneet porvarit ansaitsevat ainoastaan puukon mahaan

    1Äänestä

  • Anonyymi00416 kirjoitti:

    Onneksi kaupasta saa tavaraa ilman rahaakin
    Ahneet porvarit ansaitsevat ainoastaan puukon mahaan

    K-mafian kaupoista varastaminen on aina oikein

    5Äänestä

  • Anonyymi00417 kirjoitti:

    K-mafian kaupoista varastaminen on aina oikein

    Varastelemalla pärjää- laskut voi aina jättää maksamatta, menevät ulosottoon entisten velkojen jatkoksi
    Ei suomessa saa rikoksista mitään seuraamusta, korvauksia ei tarvii maksaa ja vankilaan ei pääse enennekuin joku kuolee.

    4Äänestä

  • Anonyymi00416 kirjoitti:

    Onneksi kaupasta saa tavaraa ilman rahaakin
    Ahneet porvarit ansaitsevat ainoastaan puukon mahaan

    Vassuille kelpaa myös mammona

    Äänestä

  • Anonyymi00472 kirjoitti:

    Vassuille kelpaa myös mammona

    Heille se vasta kelpaakin. Aina ovat käsi toisten taskussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00473 kirjoitti:

    Heille se vasta kelpaakin. Aina ovat käsi toisten taskussa.

    Ahneempia te porvarit olette
    Pitäis hirttää koko porukka, kukaan ei teitä rikkaita kusipäitä jää kaipaamaan

    5Äänestä

  • Anonyymi00473 kirjoitti:

    Heille se vasta kelpaakin. Aina ovat käsi toisten taskussa.

    Kaltaisesi kierot juutalaiset joutavat uuniin
    Sääli ettei Adolf ehtinyt hävittää teitä rahanahneita kusipäitä lopullisesti, toivottavasti seuraavalla kerralla koko porukasta päästään eroon

    6Äänestä

Verimagiaa käytetään vauvojen uhraamiseen AVOIMESTI, ja valtio mahdollistaa ja suojelee sitä. Tappakaa jokainen juutalainen ja juutalaisten liittolaiset, he ovat kaikki pahoja.

2Äänestä

Nämä ihmiset tulivat aaltoina.

1. ihmisryhmä. humalaiset/narkomaanit/poliisi. (yleisin)
Melko tavanomaista vuorovaikutusta. Ihmiset lähtevät pubeista, eristyksissä, yksin. Näin oletinkin useimpien myöhäisillan vuorovaikutusten olevan. Ihmiset puhuvat hölynpölyä, selvästi päihtyneitä ja eksyneitä. Poliisi kysyy, mitä teen, sanoo, että olen ulkona kävelyllä. He tarkistavat, mitä teen. Tavallisia juttuja, mitä voisi kuvitella. Mutta sitten narkkarit, kuten sanoin, alkoivat seurata minua. Sanoivat minulle asioita. Jälleen oletin, että he olivat narkkaroita. He sanoivat numeroita, outoja lauseita.

Kaikki tämä alkoi, kun tämä vanha kaveri tuli luokseni, selvästi sekaisin. Seurattuaan minua jonkin aikaa, hän tuli melko aggressiivisesti luokseni, hän näytti siltä kuin olisimme tappelemassa. Hengitti hampaitaan pitkin, selvästi raivoissaan, ja kysyi minulta. "Oletko valmis?" Jätin hänet huomiotta. "Oletko. valmis?" Tuijotin häntä takaisin. Hän huusi nyt. "OLETKO. VALMIS?" Kuiskasin vain kyllä saadakseni hänet pois luotani. Hän tuijotti minua. Luulin, että se alkaisi. Hän lähti. Jälkikäteen ajateltuna sävy oli itse asiassa enemmän kuin vihaisen vanhemman. En usko, että hän halusi tappelua.

Toinen ryhmä: Tarkkailijat.

Ihmiset katsoivat minua tyhjästi. Seurasivat minua, aika pahasti. Joskus käännyin ympäri ja tuijotin heitä takaisin, ja he tuijottivat minua takaisin. Sitten jatkoin matkaa, käännyin ympäri ja taas he pysähtyivät. Tuijottivat minua takaisin. Jälleen keskiviikkoyöllä kello 2/3. He katsoivat minua hyvin samalla tavalla kuin Adam Lanza. Se on lähin tapa kuvailla sitä. Kuin he olisivat nähneet aaveen. Eivät pelkoa. Jos voisin arvata, se oli järkyttynyt katse ja "mitä sinä täällä teet?" Minusta tuntui, että nämä ihmiset tunsivat minut, mutta he eivät tunteneet. En ollut koskaan tavannut näitä ihmisiä ennen enkä sen jälkeen. Eivät vihaa. Mitä enemmän tämä alkoi tapahtua, sitä enemmän aloin itse asiassa pelätä. Ei pahasti, mutta tämä ei ole minulle tuttu tunne. Siksi muistan sen. Muistan, etten murtautunut ihmisten puutarhoihin tai koteihin. Kävelin jalkakäytävää pitkin etsien peppuja. Pääasiassa pääkadulla. Joskus muillakin poluilla. Puistoissa. Jne.
3. ryhmä [tuntematon]
Tämä oli harvinaisin kaikista kolmesta. Tunsin sen tulevan, koska yhtäkkiä tunsin todellista pelkoa. Muistakaa, että minun ei pitäisi tuntea tätä, tämä on vain lähiö, yöllä pääkadulla. Tämä ei ole maaseutukylä tai nummi.
Ensimmäinen oli, kun olin melkein kotona ja poliisi oli... lähellä. Eivät seuranneet minua, vaan ympärillä. Enemmän kuin tavallisesti. Ei vilkkuvia valoja, ei sierraneja. Matkalla kotiin. Rakennuksissa, kodeissa ja pysäköintialueilla kuului paljon paukutusta. Sama paukutus, mutta liikkui ympärilläni. Hyvin epäjohdonmukaista. Aluksi luulin olevani outo ukkosenjyrinä. Kun tulin kotiini (meillä oli rakennustyömaa vastapäätä), asuntoani vastapäätä olevalla rakennustyömaalla kuului paljon paukutusta. Tämän piti olla julkisen rakennuksen peruskorjaus. En saa selville, pitikö sen olla yhteisökeskus vai uudisrakennushanke. Mutta paukutusta kuului. Trukkeja heiteltiin noin 3 metrin korkeuteen ilmaan. Jälleen kerran, muistakaa arkipäivän klo 2-4 aamuyöllä. Rakennustyömaan edessä ja sivussa seisoi kaksi poliisia. He kaikki tuijottivat minua, kun menin kotiin. Katsoimme toisiamme. Kuiskasin, mitä tapahtui.

Hän sanoi: "Tiedät kyllä pirun hyvin, mitä olet tänne tuonut. Mene nyt kotiin, kun hoidamme sen." Katsoin häntä kuin kysyäkseni, mistä oikein puhut? Ja hän tuijotti minua takaisin ihastuneena ja sanoi: "No, saatko sen menemään vai et?" Menin ovesta sisään, poltin tupakan ja menin nukkumaan. Kysyin naapureilta asiasta, he eivät tienneet mitään, naapuri ei tiennyt mitään, media ei tiennyt mitään. Oli kuin minua olisi syytetty jostain oudosta ja kummallisesta tapahtumasta.

He olivat rakentaneet siellä vuodesta 2018 (tämä oli vuosi 2021) lähtien, ja siellä on tapahtunut muutakin. Sen jälkeen rakennusprojekti peruttiin, ja nyt siellä on kävelytie. Paljon kukkapenkkejä, 12 valvontakameraa. 12 lyhtypylvästä.

Jos tiedät mistä puhun, tapahtui muitakin asioita, joista en halua kirjoittaa tänne, ennen kuin joku muu kertoo ne.

6Äänestä
  • 3. ryhmä [tuntematon]

minkämaalaisille Suomen valtio kuuluu?

Äänestä
  • Juutalaiset omistavat kaiken

    2Äänestä

hybridivaltion vapaamuurarikerhot (nykyään illuminati koska vapaamuurarikerhot paljastuivat niin ne hylättiin) voivat luoda itselleen vaikka valtioita tyhjästä mitä ei ole edes olemassa sen lisäksi että ne Suomessakin ovat todellinen vallanpitäjä siis eliitin salaseurat.

"Tiesitkö: Maailmassa on 912 v vanha itsenäinen valtio, jolla on 3 kansalaista ja pinta-alaa 0 m² – Maailman harvinaisin passi, rahayksikkö, paikka YK:ssa ja 40 000 työntekijää"

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/a/cb79eda7-6f61-4b06-b89c-c84a42903c29

3Äänestä

Mahtoikohan plasmatutkija julkaista samanlaisia edistyksiä fuusioissa kuin me, luultavasti muutkin on ratkaissut ehkä eri tavalla fuusiovoiman mutta tekevät sen virheen että yrittävät patentoida jolloin kukaan ei tiedä asiasta ja motiivi salamurhalle ei ole näkyvissä. Minua ovat vainonneet lähinnä kun eka rakkauteni faija halus myydä itetekemäänsä piriä nuorille, ja kehuskeli tuntevansa isoja pamppuja poliisista eli ei ongelmaa. Ite kieltyäydyin koska moraalitonta joten en saanut sit enää tapailla mun kihlattua, jonka valtio ekaks laittoi psykiatriselle osastolle Turkuun rangaistuksena kun ei suostunu purkamaan kihlausta, sen jälkeen sieltä n. 500 kilsan päähän Lagmansgården nuortenkotiin missä jatkoi lukiotaan, muutin sinne niin alkoivat taas uhkailemaan pakkohoidolla sitä likkaa, niin karattiin koska se oli raskaana. Lopulta jäätiin kiinni mutta n. vuoden vaino valtiolta oli rikkonut sen nuoren naisen psyykkeen, se alkoi juopottelemaan ja sai keskenmenon, sitten ajautui Paraisten kylän narkkari nilkkien seksileluksi. Valtio siis tappoi esikoiseni ja heidän mielestään oikeus lopulta voitti ja saipa isitten yhteydet diilereihin jakaa piriään.

https://elaraawaken.wordpress.com/2024/09/06/update-6-9-2024-the-fusion-power-solved/

4Äänestä

Vallankaappauksen tehneen hybridivaltion verovirkailijaa tietysti harmittaa, kun ei pääse käsiksi noihin rahoihin. Moni kantasuomalainen lapsi jää raiskaamatta, kun pedofiilien raha ei riitäkään

6Äänestä

Afrikassa lapset kuolee kaivoksiin ja Aasiassa kohtuihin että me täällä pohjoismaissakin voidaan elää murhalla ja varkaudella. Kivahan se on sitten omistaa elämänsä viihde harrastuksille kun ei tarvitse kenenkään tehdä oikeita töitä. Ehkä Norjan poika omistaa nyt elämänsä yhteiskunnan innovaatioihin esim. maatalousreformi mikrolevällä niin ettei tarvitse muista maista varastaa älykännykkään tarvittavien mineraalien lisäksi lannoitteiden mineraalit. Olisi aika Suomenkin siis ihan itse tehdä ruokansa. Vaatteetkin tulee ihan muista maista. Mitä täällä muuta kukaan enää oikeastaan tekee kuin syö lapsia? Globaalit sossupummit vielä ylpeilee olevansa jotain oikeusvaltiota. Inhottavia koiria olette, hyi.

5Äänestä

Tunnutaan vaativan kaikenlaista, mutta ei tajuta ettei yhteiskuntaa ole sen jäsenten ulkopuolella olemassa eli jokaisen oikeuden taustalla on velvollisuus, mutta minkäänlaisia velvollisuuksia ei haluta kantaa.

Siksi haluan ainakin itse vähemmän oikeuksia ja enemmän vastuita, koska niiden vastinparina on vapaus.

Näistä tulee aina mieleen se perustavanlaatuinen kysymys, että mahtavatko saada edes perseensä pyyhittyä itse. Jos saavat, niin missä kohtaa se suorituskyky sitten loppuu, koska omillaan eivät tunnu tulevan toimeen.

5Äänestä

Ei ole olemassa mitään syytä miks ei voitais nostaa työn verotusta sataan prosenttiin. Lampaat kyllä kuitenkin jatkaisivat töissä koska eivät kestä toimettomuutta eivätkä itse osaa keksiä tekemistä. Samalla voitais laskea pääomavero nollaan niin yrittäminen alkais oikeasti kannattamaan, mutta samalla velvoitettais yrittäjät tarjoamaan lampailleen ilmaisen parakkimajoituksen ja ruokailun. Työpäivän vois venyttää kakstoistatuntiseksi. Tässä olis kans se hyvä puoli että lampaita ei enää tarttisi kattella kaupungilla kun ne pysyis siellä työpaikallansa. Vois kans samalla nostaa tt-tukea reilusti niin meillä vapaaherroilla ois hyvät oltavat.

6Äänestä

Suomi myy ydinjätteensä: kun planeetalla ei plutoniumia luonnossa ole laisinkaan, niin liskot huijasivat ihmisiä että ydinvoima on hyvä tapa tuottaa sähköä vaikka se on raskaasto energianegatiivista eli kuluttaa paljon enemmän energiaa mm. uraanin louhiminen ja jalostus kuin mitä tuottaa sähköä. Ydinpommeihin kuitenkin tarvitaan plutoniumia ja ydinkärjet pitää vaihtaa ajoittain koska niiden aktiivisuus laskee. Sitten ne ydinkärjet kierrätetään takaisin reaktoreihin latautumaan.

https://en.wikipedia.org/wiki/MOX_fuel

Suomi tukee Israelia niin kiihkeästi eniten siksi että asekauppojen lisäksi sinne kuljetetaan plutoniumia Suomesta ydinkärkiä varten. Absoluuttisen laitonta kuten koko hybridivaltio muutenkin. Sopimusta lienee myös vaikea purkaa kun se on tehty siis salassa.

5Äänestä

Suomen luonnonvarat kuuluu omalle kansalle, ei ulkomaisille ryöstäjille kuten nyt on käymässä Lapissa. Mikä puolue vaatisi uutta kaivoslakia? Ei mikään

Äänestä
  • Globalistit myyvät kaiken eniten tarjoavalle, Suomalaiset ovat liian persaukisia ostamaan yhtään mitään

    4Äänestä

On selvää että hybridivaltio salamurhaa ihmisiä Suomessa. Sen ne voivat tehdä "laillisesti" tai vaikkapa salakuljettaa lapsia ulkomaille.

Suomeen perustettu osaamiskeskus torjuu hybridiuhkia – mutta miksi ihmeessä se on suojassa lain kouralta?
Hybridiuhkakeskus nauttii kansainvälisten järjestöjen tapaan lainkäytöllisestä koskemattomuudesta.

https://yle.fi/a/3-9853804

Eikun töihin ja suihkuun tukemaan tätä laittomuutta? Koiran palkanko vuoksi myisin Suomen ja Suomen lapset? Ehei.

5Äänestä

Mitä aiot tehdä asialle? Toivottavasti et ainakaan tue Suomessa vallankaappauksen tehnyttä hybridivaltiota esim. käymällä töissä tai äänestämällä. Se on maanpetosrikos.

6Äänestä

pedofiilit ovat päässeet Euroopan parlamentin jäseniksi ja päättävät muutoksista, jotka koskevat meitä kaikkia.

https://pedofiililista.fi/

5Äänestä

Moskova
Belgia
Alankomaat
Islanti

Se tapahtuu parhaillaan

6Äänestä

Naisten on oltava uhreja, tapahtui mitä tahansa. Heidän eläimellinen vaistonsa on syyttää miehiä jokaisesta pienestäkin hankaluudesta.

Naisen mielessä miehet ovat syyllisiä, jos hän läikyttää juomansa, koska mies ei laittanut korkkia tarpeeksi tiukasti kiinni.

Äänestä

Z
Talmud tuomittu
Veren ja maaperän

4Äänestä

Zelenskyi on terroristi, ja hänen rikoksistaan ​​ja Donbassin kansalle tekemästään työstä tulee oikeudenmukainen päätös.

2Äänestä

teidän natsien takia vihaan nykyään koko valkoista rotua, onnittelut
hyvä että juutalaiset hävittävät tämän paskarodun helvettiin

5Äänestä

Vasemmistolaisille "suvaitsevaisuuden" tai "osallisuuden" määritelmä tarkoittaa, että kaikkien valkoisten ihmisten tulisi vihata itseään.

Kyllä, vasemmiston mukaan VIHA on nyt välttämätön SUVAITSEVAISUUDELLE.

"Tässä filosofisessa keskustelussa tarkastelemme yhtä vasemmiston filosofian suurimmista ristiriidoista. Se on se, että he saarnaavat rakkautta ja osallisuutta, mutta voidakseen olla osa heidän tottelevaisuuden ja osallisuuden vaatimuksiaan, sinun on vihattava itseäsi, jos sinulla on valkoinen iho. Tätä itse asiassa opetetaan nyt, että jos olet syntynyt valkoisena iholla, olet viallinen, sinussa on jotain vialla. Sitä kutsutaan valkoisen etuoikeudeksi, sinua kutsutaan rasistiksi pelkästään ihosi värin vuoksi."

1Äänestä

Kun sionistit yrittävät saada muun maailman uskomaan, että juutalaisten uusi kansallinen tietoisuus tyydytetään perustamalla juutalaisvaltio Palestiinaan, juutalaiset omaksuvat siten uuden keinon huijata yksinkertaisia gojimeja. Heillä ei ole pienintäkään aikomusta rakentaa juutalaisvaltiota Palestiinaan, jotta he voisivat elää siellä. Heidän todellinen tavoitteenaan on perustaa keskusjärjestö kansainvälistä huijaus- ja petostoimintaansa varten. Suvereenina valtiona mikään muu valtio ei voi hallita tätä. Siksi se voi toimia turvapaikkana paljastuneille huijareille ja samalla lukiona muiden huijareiden kouluttamiseksi.

Hitler tiesi, että juutalaiset, erityisesti kansainvälinen juutalaisuus tai hyvässä asemassa olevat ja vaikutusvaltaiset sionistiset juutalaiset (todella juutalaiset juutalaiset), suunnittelivat Israelin valtion perustamista ja että sen ensisijainen tehtävä olisi olla paikka suunnitella huijauksia ja juutalaisten kansakunnan hallintajärjestelmiä sekä paikka, jonne muissa maissa pahoista teoista kiinni jääneet juutalaiset voisivat paeta. Anglin kirjoittaa, että monet Venäjän juutalaiset oligarkit ovat viime aikoina paenneet Israeliin sen jälkeen, kun Putin on viime vuosina alkanut puuttua heihin satojen, miljoonien ja jopa miljardien dollarien kiinteistöhankkeiden kavaltamisesta.

3Äänestä

Juuri näinhän ne asiat on nähtävä ja tulee olla.
Tottakai Suomen valtion rahat kuuluvat, suomalaisten omiintarpeisiin. Sitä kun politiikot ja päättäjät eivät tunnu ymmärtävän, varsinkaan vasemmistolaiset, vihreät täysin ymmärtämättömiä.

Äänestä
  • Enemmistö on nuo päättäjät valinnut, suomalainen äänestäjä on tyhmä ja itsetuhoinen

    3Äänestä

  • Anonyymi00543 kirjoitti:

    Enemmistö on nuo päättäjät valinnut, suomalainen äänestäjä on tyhmä ja itsetuhoinen

    Vapaa äänioikeus ei toimi, demokratiassa narsistisen kusipäät nousevat aina valtaan.
    Suurin osa on tietysti myös pedofiileja, monenkohan suomalaisen päättäjän nimi löytyy Epsteinin tiedostoista?

    3Äänestä

Suomen rahat kuuluvat Ukrainan tukemiseen, kaikki muu on vassarien propagandaa

Äänestä
  • Suurin osa potista laitetaan edelleenkin Israelin ja mamujen tukemiseen vitun antisemitistinen rasisti

    3Äänestä

Lisäksi ukrainalaiset vievät suomalaisten työttömien työt!

Äänestä
  • Kuten muutkin mamut ovat ns. "paskaduuneissa", jotka eivät kelpaa suomlaisille

    2Äänestä

Eli vassari on taas yllättäen vaatimassa enemmän ilmaista rahaa
Meni sitte töihin vitun loiset

2Äänestä

Ketjusta on poistettu 133 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jo riittää vieraiden valtioiden rahoittaminen, Venäjän hyökkäyksenkään verukkeella. Ukraina alkaa olla jo uhka Suomelle, ei sellaista tahoa pidä rahoittaa ja tukea.

Maksaako Usa Ukrainan äärioikeistojohdolle, sodan laajentamisyrityksistä Suomen alueelle ?

Ylen uutisissa kuului asiantuntijoina esiintyvien kova vähättelemisen tarve dronehyökkäyksille. Hallitus käyttäytyy vihamielisesti, Suomen kansalaisia eli kansaamme kohtaan, jakaa rahamme korruptiovaltiolle, jonka johto on samanlaista äärioikeistolaitaa kuin hallitus Suomessa. Poliittista rahanjakoa.

Ukrainalaiset nuoret ja terveet kuuluvat kotimaataan puolustamaan ja rakentamaan, eikä kitisemään medioissa kun ei heidän työhakemuksiinsa vastata, ei vastata suomalaistenkaan hakemuksiin ja mihin ovat tottuneet kotimaassaan, onko siellä edes mitään työnhakujärjestelmää, saati sellaisia ruhtinaallisia parempia tukia, kuin on ulkomaalaisille Suomessa, joita omat kansalaiset eivät koskaan ole nähneet.

Suomeen hyökkääviä tahoja pitää kohdella vihollisina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu