Vapaa-ajattelijain liitto ry myönsi vuosittaisen Väinö Voipio -palkinnon sata vuotta täyttävälle Krematoriosäätiölle. Liiton mukaan säätiö on koko historiansa ajan edistänyt hautauskulttuuria, jossa korostuvat suvaitsevaisuus, ekologisuus ja yksilön kunnioitus. Säätiö kunnioittaa jokaisen maailmankatsomusta, myös uskonnottomien.
Krematoriossa tuhkattiin ensimmäinen vainaja 24.3.1926. Säätiö oli edelläkävijä, toinen krematorio avattiin vasta neljä vuosikymmentä myöhemmin. Nykyään helsinkiläisistä vainajista tuhkataan yli 90 %.
Krematorion tiloissa on pidetty lukemattomia saattopuheita. Viimeisen 25 vuoden ajan uskonnottomat puheet on järjestänyt Pro-Seremomiat, jonka osakas Vapaa-ajattelijain liitto on.
Palkinto on nimetty Vapaa-ajattelijain liiton aiemman puheenjohtaja Väinö Voipion mukaan. Edellisen palkinnon sai siviilivihkijä Sanna Harju. Muita palkittuja ovat esimerkiksi vuonna 2006 professori Esko Valtaoja kosmologian kansanomaistamisesta kirjoissaan sekä 2011 Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta järjestettyään promootiojumalanpalveluksen rinnalle uskonnottoman vaihtoehtotilaisuuden.
https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/krematoriosaatio-palkinto/
Krematoriosäätiölle Väinö Voipiio -palkinto
16
176
Vastaukset 16
- Anonyymi00001
Koska palkinto luovutettiin?
- Anonyymi00003
Sitä koskeva vastausviesti on poistettu.
- Anonyymi00014
Palkinto luovutettiin viime viikonvaihteessa.
- Anonyymi00004
ai jaa tähtitieteen professori
joka ei ole kosmologi
sai siis Valiiton shit down-k-mikkojärjestöltä kosmologian palkinnon
Tähtitiede on hävinnyt toimiala maista, joissa ei ole satelliitteja tutkimuksia
varten, eivät Nasan kaverit kirjoista lukevalle asioitaan kerro vaan
julkaisevat itse
Seuraavaksi voitte palkita psykiatrin (hävinnyt toimiala, nykyisin neurotiede)
sydänlääketieteen kansanomaistamisesta- Anonyymi00005
Edellisen palkinnon sai siviilivihkijä Sanna Harju ja sitä edellisen lääkäri Juha Hänninen. Muita palkittuja ovat esimerkiksi Uskontojen uhrien tuki sekä Nuorten filosofiatapahtumaa Nufitia järjestävä Helsingin nuoret filosofit.
- Anonyymi00007
Anonyymi00005 kirjoitti:
Edellisen palkinnon sai siviilivihkijä Sanna Harju ja sitä edellisen lääkäri Juha Hänninen. Muita palkittuja ovat esimerkiksi Uskontojen uhrien tuki sekä Nuorten filosofiatapahtumaa Nufitia järjestävä Helsingin nuoret filosofit.
Joo, vapaarijärjestö on luonnotieteellisesti puoskarijärjestö ja aivan pihalla, jotain nimiä ein Stein tietää ja se sitten lässytetään hämäykseksi kouluja käymättömille
Typerintä Valiitossa on nollatiedon = filosofian tukeminen tyyppiesimerkki pskapuheesta joka työnnetään laiskanhäpöinä roskiin tekoälyn myötä esasaaristeluina
(Saarisen viimeinen (?) esiintyminen oli vastaväittelijänä akuankkaväitöskirjan hyväksyminen Rovaniemellä joka hylättiin = todella superharvinaista, joskus
yliopisto kiusalla kostona hyväksyy kun tieteellinen vastaväittelijä hylkää humpuukina, 14.12. 2023 Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokouksessaan antanut Törhösen väitöskirjalle arvosanan hylätty)
- Anonyymi00009
Palkinto jätteen säätiön 100-vuotisjuhlassa. Jakajina Jori zmäntysalo ja Marja Vinni.
- Anonyymi00010
Jaettiin. Jakajana Jori Mäntysalo.
- Anonyymi00011
Säätiö ei ole erityisen vaparimielinen. Se sallii kristilliset hautajaiset toisin kuin vaparien hautausmaat.
Tapaus osoittaa, että vaparit eivät löydä kaltaisiaan palkittavia ja joutuvat siksi palkitsemaan tahoja, jotka toimivat vastoin heidän periaatteitaan.
Tämäkin osoittaa, miten marginaalinen vaparijoukkio on. Säätiön tyypit varmaantakana päin naureskelevat vapareille.- Anonyymi00013
"Se sallii kristilliset hautajaiset toisin kuin vaparien hautausmaat."
Mielenkiintoista!
Missä ja milloin Krematoriosäätiö on ottanut kannan että vastustavat vaparien hautausmaita? - Anonyymi00018
Anonyymi00013 kirjoitti:
"Se sallii kristilliset hautajaiset toisin kuin vaparien hautausmaat."
Mielenkiintoista!
Missä ja milloin Krematoriosäätiö on ottanut kannan että vastustavat vaparien hautausmaita?Kun aikoinaan Helsingin kaupunki oli suunnittelemassa uskonnotonta hautausmaata Viikin pelloille (vai oliko peltojen viereiseen metsäsaarekkeeseen), tutki se myös kuka voisi pyörittää toimintaa. Kysyttiin myös Krematoriosäätiöltä, joka silloin ilmoitti kantanaan (en muista perusteluja), ettei hoitovastuuta annettaisi vapaa-ajattelijoille.
- Anonyymi00012
Sallii syrjimättämäzt myös uskonnottomat saattotilaisuudet
Toisin kuin kirkon kappalit. - Anonyymi00015
Luovuttajina Jori Mäntysalo ja Marja Vinni. Kuva fn-sivuilla ja fb-ryhmässä.
- Anonyymi00016
Vastaanottajana Krematoriosäätiön hallituksen puheenjohtaja Marcus Rantala.
- Anonyymi00017
Tosi hyvä päätös. Hieno veto 100 vuotta sitten vastoin kirkon vastustusta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771610
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106832En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203608- 129581
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo60502