Tehdään nyt yksi asia heti kättelyssä selväksi. Kaikki vetoaminen Suomen osalta vuoden 1907 Haagin sopimukseen ja puolueettomuusvelvoitteeseen on höpöhöpöä. Raadollinen fakta on tämä: Suomi ei ole enää puolueeton valtio. Me emme ole olleet sitä pitkään aikaan, ja NATO-jäsenyyden sekä Yhdysvaltojen kanssa solmitun DCA-sopimuksen myötä olemme de facto ja de jure läntisen sotilasliittouman etulinjan valtio.
Siksi kansainvälinen laki puolueettoman valtion ilmatilasta ei koske meitä tässä konfliktissa. Olemme valinneet puolemme, ja Venäjä tietää sen tasan tarkkaan. Me toimitamme Ukrainalle aseita ja olemme sallineet vieraiden valtioiden (Yhdysvaltain) sotilastukikohdat maaperällemme.
Kun katsotaan tilannetta tästä näkökulmasta, kyse ei ole siitä, että Suomi ”rikkoo puolueettomuuttaan” sallimalla droonien lennon. Kyse on siitä, että Suomi toimii täsmälleen siinä roolissa, johon se on uudessa maailmanjärjestyksessä alistettu: Naton ja Ukrainan hyökkäysreittinä ja puskurivyöhykkeenä.
Muutama päivä sitten oli Stubbin isännöimä JEF-kokous ja Suomi on tässä asetelmassa pakkoraossa. Ukrainalle annetaan (tai sitä jopa ohjeistetaan) lentää droonit tätä kautta.
Jos ilmavoimat ampuu droonit alas rajalla, Suomi suojelee Venäjän öljysatamia ja asettuu liittolaisiaan (Ukrainaa/Natoa) vastaan. Joten Suomen johto tekee ainoan asian, minkä vasallivaltio voi tehdä: se kääntää katseensa pois. Annetaan niiden lentää, pidetään Hornetit ilmassa vain ”tarkkailemassa” ja jos joku putoaa maahan, selitetään kansalle, että ”tämä oli ikävä vahinko”.
Kuvakaappaus: Reuters
Venäjän pelikirja (Casus Belli)
Ja tässä kohtaa viimeistään on hyvä ymmärtää, että Venäjälle on aivan yhdentekevää, mitä Petteri Orpo selittää Ilta-Sanomissa. Venäjä näkee tutkistaan, että aselavetit tulevat Suomen ilmatilasta heidän kriittiseen infrastruktuuriinsa. Putin ei panikoi vaan kerää nämä tapaukset kansioonsa.
Kun Venäjälle tulee strateginen tarve iskeä Suomeen (esimerkiksi katkaisemalla meidän LNG-huoltomme merellä, tuhoamalla datakaapeleita tai tekemällä kyberiskuja sähköverkkoon), he lyövät tämän kansion pöytään ja sanovat: ”Suomi salli alueeltaan sotilaalliset iskut meitä vastaan. Me vain vastaamme.”
Me annamme juuri nyt Venäjälle täydellisen, legitiimin tekosyyn eskalaatioon silloin, kun se heille parhaiten sopii.
Suomen johdon ei välttämättä enää edes ”tarvitse” haluta sotaa, sillä se on ajanut itsensä asemaan, jossa sillä ei ole enää sananvaltaa siihen, käydäänkö sotaa meidän ilmatilassamme vai ei.
Täydellinen tekosyy poikkeustilalle kotimaassa
Muistatte varmasti sen säännöstelyn, polttoainepassit ja digitaalisen kontrollin, jonka sanoin aiemmissa kirjoituksissani vaativan psykologisen laukaisimen? Tämä on se laukaisin.
Kun kansa näkee Ylen etusivulla, että taivaallamme lentää vieraiden valtioiden sotadrooneja ja ilmavoimat on ”tehostetussa valmiudessa”, pelko ottaa vallan. Kansa on silloin psykologisesti täysin kypsä ottamaan vastaan mitä tahansa hallituksen määräämiä poikkeustilalakeja.
”Kansallisen turvallisuuden vuoksi joudumme rajoittamaan liikkumista.”
”Kriittisen infran suojelemiseksi meidän on siirryttävä polttoaineen ja sähkön tiukkaan säännöstelyyn.”
”Informaatiosodan torjumiseksi meidän on rajoitettava viestintää verkossa.”
Kukaan ei vastusta näitä ”väliaikaisia” (eli pysyviä) digitaalisia kahleita, jos vaihtoehtona pidetään sitä, että sota tulee omalle takapihalle. Jos tai kun drooneja alkaa sataa Kouvolan metsiin ja F-18 Hornetit huutavat taivaalla tunnistuslennoilla, kansa ymmärtää, että sota ei ole enää jossain kaukana televisiossa. Se on tullut fyysisesti meidän takapihallemme.
Tässä pelon ilmapiirissä hallituksen on äärimmäisen helppo astua esiin ja sanoa: ”Hyvät kansalaiset. Sodan uhka on nyt välitön ja fyysinen. Turvataksemme yhteiskunnan toiminnan, polttoaineen riittävyyden ja infran, meidän on julistettava poikkeustila. Otamme käyttöön tiukat säännöstelytoimet ja digitaalisen valvonnan välittömästi.”
Suomi vedettiin näin helposti myös fyysisesti osaksi sotaa Venäjää vastaan
Tilanne on juuri näin kylmäävä. Sotaan ei nykypäivänä astuta sisään torvet soiden ja virallisilla julistuksilla. Siihen liu’utaan, askel ja myönnytys kerrallaan, kunnes huomataan, että omat rajat ja oma ilmatila ovat muuttuneet suurvaltojen sijaissodan fyysiseksi taistelukentäksi.
Suvereniteetin hiljainen luovutus
Kaikki alkaa ”solidaarisuudesta” ja ”arvopohjasta”. Ensin lähetetään suojavarusteita. Sitten kevyttä aseistusta. Sitten raskasta tykistöä. Aivan kuten koko Ukrainan konfliktin ajan on tehty. Sitten avataan omat tukikohdat (DCA-sopimus) ja jaetaan tiedustelutietoa. Jokainen askel perustellaan sillä, että ”tämä ei vielä tee meistä sodan osapuolta”. Mutta todellisuudessa jokainen askel sitoo valtion tiukemmin osaksi laajempaa sotakoneistoa. Kun infrastruktuuri, tiedustelu ja poliittinen pääoma on kiedottu yhteen liittolaisten kanssa, suvereniteetti omien rajojen hallintaan on jo menetetty.
Siksi kansainvälinen laki puolueettoman valtion ilmatilasta ei koske meitä tässä konfliktissa. Olemme valinneet puolemme, ja Venäjä tietää sen tasan tarkkaan. Me toimitamme Ukrainalle aseita ja olemme sallineet vieraiden valtioiden (Yhdysvaltain) sotilastukikohdat maaperällemme.
Kun katsotaan tilannetta tästä näkökulmasta, kyse ei ole siitä, että Suomi ”rikkoo puolueettomuuttaan” sallimalla droonien lennon. Kyse on siitä, että Suomi toimii täsmälleen siinä roolissa, johon se on uudessa maailmanjärjestyksessä alistettu: Naton ja Ukrainan hyökkäysreittinä ja puskurivyöhykkeenä.
Muutama päivä sitten oli Stubbin isännöimä JEF-kokous ja Suomi on tässä asetelmassa pakkoraossa. Ukrainalle annetaan (tai sitä jopa ohjeistetaan) lentää droonit tätä kautta.
Jos ilmavoimat ampuu droonit alas rajalla, Suomi suojelee Venäjän öljysatamia ja asettuu liittolaisiaan (Ukrainaa/Natoa) vastaan. Joten Suomen johto tekee ainoan asian, minkä vasallivaltio voi tehdä: se kääntää katseensa pois. Annetaan niiden lentää, pidetään Hornetit ilmassa vain ”tarkkailemassa” ja jos joku putoaa maahan, selitetään kansalle, että ”tämä oli ikävä vahinko”.
Kuvakaappaus: Reuters
Venäjän pelikirja (Casus Belli)
Ja tässä kohtaa viimeistään on hyvä ymmärtää, että Venäjälle on aivan yhdentekevää, mitä Petteri Orpo selittää Ilta-Sanomissa. Venäjä näkee tutkistaan, että aselavetit tulevat Suomen ilmatilasta heidän kriittiseen infrastruktuuriinsa. Putin ei panikoi vaan kerää nämä tapaukset kansioonsa.
Kun Venäjälle tulee strateginen tarve iskeä Suomeen (esimerkiksi katkaisemalla meidän LNG-huoltomme merellä, tuhoamalla datakaapeleita tai tekemällä kyberiskuja sähköverkkoon), he lyövät tämän kansion pöytään ja sanovat: ”Suomi salli alueeltaan sotilaalliset iskut meitä vastaan. Me vain vastaamme.”
Me annamme juuri nyt Venäjälle täydellisen, legitiimin tekosyyn eskalaatioon silloin, kun se heille parhaiten sopii.
Suomen johdon ei välttämättä enää edes ”tarvitse” haluta sotaa, sillä se on ajanut itsensä asemaan, jossa sillä ei ole enää sananvaltaa siihen, käydäänkö sotaa meidän ilmatilassamme vai ei.
Täydellinen tekosyy poikkeustilalle kotimaassa
Muistatte varmasti sen säännöstelyn, polttoainepassit ja digitaalisen kontrollin, jonka sanoin aiemmissa kirjoituksissani vaativan psykologisen laukaisimen? Tämä on se laukaisin.
Kun kansa näkee Ylen etusivulla, että taivaallamme lentää vieraiden valtioiden sotadrooneja ja ilmavoimat on ”tehostetussa valmiudessa”, pelko ottaa vallan. Kansa on silloin psykologisesti täysin kypsä ottamaan vastaan mitä tahansa hallituksen määräämiä poikkeustilalakeja.
”Kansallisen turvallisuuden vuoksi joudumme rajoittamaan liikkumista.”
”Kriittisen infran suojelemiseksi meidän on siirryttävä polttoaineen ja sähkön tiukkaan säännöstelyyn.”
”Informaatiosodan torjumiseksi meidän on rajoitettava viestintää verkossa.”
Kukaan ei vastusta näitä ”väliaikaisia” (eli pysyviä) digitaalisia kahleita, jos vaihtoehtona pidetään sitä, että sota tulee omalle takapihalle. Jos tai kun drooneja alkaa sataa Kouvolan metsiin ja F-18 Hornetit huutavat taivaalla tunnistuslennoilla, kansa ymmärtää, että sota ei ole enää jossain kaukana televisiossa. Se on tullut fyysisesti meidän takapihallemme.
Tässä pelon ilmapiirissä hallituksen on äärimmäisen helppo astua esiin ja sanoa: ”Hyvät kansalaiset. Sodan uhka on nyt välitön ja fyysinen. Turvataksemme yhteiskunnan toiminnan, polttoaineen riittävyyden ja infran, meidän on julistettava poikkeustila. Otamme käyttöön tiukat säännöstelytoimet ja digitaalisen valvonnan välittömästi.”
Suomi vedettiin näin helposti myös fyysisesti osaksi sotaa Venäjää vastaan
Tilanne on juuri näin kylmäävä. Sotaan ei nykypäivänä astuta sisään torvet soiden ja virallisilla julistuksilla. Siihen liu’utaan, askel ja myönnytys kerrallaan, kunnes huomataan, että omat rajat ja oma ilmatila ovat muuttuneet suurvaltojen sijaissodan fyysiseksi taistelukentäksi.
Suvereniteetin hiljainen luovutus
Kaikki alkaa ”solidaarisuudesta” ja ”arvopohjasta”. Ensin lähetetään suojavarusteita. Sitten kevyttä aseistusta. Sitten raskasta tykistöä. Aivan kuten koko Ukrainan konfliktin ajan on tehty. Sitten avataan omat tukikohdat (DCA-sopimus) ja jaetaan tiedustelutietoa. Jokainen askel perustellaan sillä, että ”tämä ei vielä tee meistä sodan osapuolta”. Mutta todellisuudessa jokainen askel sitoo valtion tiukemmin osaksi laajempaa sotakoneistoa. Kun infrastruktuuri, tiedustelu ja poliittinen pääoma on kiedottu yhteen liittolaisten kanssa, suvereniteetti omien rajojen hallintaan on jo menetetty.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Maantieteen fysiikka ottaa vallan
Kuten tiedetään, fysiikkaa ei pääse pakoon. Ukraina tarvitsee kipeästi iskuja Venäjän taloudelliseen selkärankaan (öljynjalostamoihin), ja Suomenlahti / Itä-Suomi on siihen logistisesti paras reitti ohi Venäjän tiheimmän ilmatorjunnan. Kun sijaissotaa käyvä liittolainen (tai sen takana oleva suurvalta) tarvitsee ilmatilaasi, sinä annat sen. Puskurivaltiolla ei ole enää tuossa vaiheessa vaihtoehtoja. Jos kieltäydyt, petät omat liittolaisesi. Jos suostut, tuot sodan omalle maaperällesi. Tämä tapahtui juuri.
Venäjän taskuun pelattu oikeutus (Casus Belli)
Ja tässä on se Suomen kannalta kaikkein vaarallisin lopputulos. Venäjän ei tarvitse reagoida tähän huutamalla ja rämistelemällä sapeleita. Heidän tarvitsee vain kirjata tämä ylös. Nyt Moskovalla on kiistaton, fyysinen todiste siitä, että Suomen aluetta käytetään hyökkäyksiin Venäjän kriittistä infrastruktuuria vastaan. Se on kansainvälisen oikeuden silmissä ja Venäjän omassa sotilasdoktriinissa täydellinen casus belli – oikeutus sotilaallisiin vastatoimiin. Ja Venäjä päättää, koska ja miten kovia nämä toimet ovat, eikä Suomella ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa ne vastaan. He voivat lunastaa tuon oikeutuksen milloin tahansa. Ehkä silloin, kun Hormuzinsalmi on tukossa, Eurooppa huutaa amerikkalaista kaasua ja Venäjä päättää mystisesti katkaista Suomen viimeiset LNG-yhteydet tai merikaapelit Itämerellä ”vastatoimena Suomen vihamieliselle toiminnalle”.
Juridinen terminologia vs geopoliittinen fysiikka
Lopuksi asian ymmärtämiseksi vielä avattuna hiuksenhieno, mutta elintärkeä ero juridisen terminologian ja geopoliittisen fysiikan välillä. Poliitikot tulevat piiloutumaan ensimmäisen taakse, mutta konfliktin todellisuus mitataan jälkimmäisellä. Puretaan tämä auki, jotta ymmärrätte täsmälleen, millä tavalla Suomi juuri astui rajan yli, ja miten johto yrittää sen selittää parhain päin.
Juridinen silmänkääntötemppu (De Jure)
Jos kysyt kansainvälisen oikeuden professorilta tai Petteri Orpolta, he vastaavat tiukasti: ”Ei, Suomi ei ole sodan osapuoli.” Kansainvälisen oikeuden (esim. Geneven sopimusten) tiukan tulkinnan mukaan valtiosta tulee aseellisen selkkauksen osapuoli (co-belligerent) vasta, kun sen omat asevoimat osallistuvat suoraan vihollisuuksiin toista valtiota vastaan. Aseiden toimittaminen, tiedustelutiedon jakaminen tai edes oman ilmatilan ”vuotaminen” ei vielä juridisesti tee Suomesta sotaa käyvää maata. Tähän pykälään Suomen johto tulee tarraamaan kiinni kuin hukkuva pelastusköyteen. He tulevat sanomaan, että koska meidän Hornetimme eivät ampuneet Venäjälle, me olemme edelleen ulkopuolisia.
Raadollinen fysiikka (De Facto)
Mutta fysiikka ei välitä lakikirjoista. Sodankäynnin todellisuudessa (ja erityisesti Venäjän sotilasdoktriinissa) olet sodan osapuoli sillä sekunnilla, kun sinun maaperääsi tai ilmatilaasi käytetään hyökkäyksen laukaisualustana tai läpikulkureittinä vastustajan strategisiin kohteisiin.
• Kun Venäjän ennakkovaroitustutkat havaitsevat lähestyviä drooneja tai ohjuksia, ne eivät lue niiden kyljestä, onko niissä Ukrainan vai Suomen lippu. Ne näkevät vain vektorin, joka tulee Suomen ilmatilasta.
• Tuossa tilanteessa Suomen ilmatila on muuttunut fyysiseksi taistelukentäksi ja Venäjän öljy-infran taktiseksi hyökkäyssuunnaksi.
Tässä mielessä voidaan täysin oikeutetusti sanoa, että Suomesta tuli juuri konkreettisesti ja fyysisesti sodan osapuoli. Me olemme nyt osa sitä kineettistä (fyysistä) tappoketjua, jolla Ukrainan (ja sen liittolaisten) iskut Venäjän maaperälle mahdollistetaan.
Harmaan alueen maalitaulu
Tämä kaikki asettaa Suomen äärimmäisen vaaralliseen ”harmaan alueen” tilaan.
Koska emme ole virallisesti sodassa, Venäjä ei todennäköisesti julista sotaa tai lähetä tankkeja rajan yli (mitä estää myös Nato-artikla 5). Mutta koska olemme fyysisesti osana hyökkäysreittiä, Venäjä katsoo oikeudekseen vastata fyysisesti.
Se ei tarkoita avointa sotaa, vaan ”onnettomuuksia”:
• Kaapeleita katkeaa merenpohjassa.
• Kriittinen infrastruktuuri (kuten LNG-terminaalit tai sähköasemat) kokee selittämättömiä häiriöitä.
• GPS-häirintä Itä-Suomessa ja Suomenlahdella lamauttaa lentoliikennettä ja logistiikkaa.
Venäjä voi pelata täsmälleen samaa juridista peliä kuin Suomi: ”Me emme ole sodassa Suomen kanssa, nuo kaapelit vain katkesivat itsekseen.”
Puskurivyöhykkeen realiteetti
Kansalle myytiin Nato-jäsenyys suojakilpenä, joka pitää sodan poissa Suomesta. Todellisuudessa se teki meistä läntisen liittouman etulinjan, jonka ilmatilan kautta käydään nyt sitä konkreettista uuvutussotaa Venäjän energiainfrastruktuuria vastaan. Juridisesti saatamme olla vielä hetken rauhassa, mutta fyysisesti me olemme jo taistelukenttä.
Petri Rautio 29.3.2026
Nato oli virhe ja Ukrainaan aseiden sekä rahan kippaaminen.
Selvääkin selvempää.
Sotakiihkoisten päätäjien mielestä nato on ainut järkevä asia ja sotimista pitää rahoittaa, vaikka on paljastunut ukrainan korruptio, niin suomen päätäjt vaan hekottelee ja lähettä lisää rahaa, heidän mielestä korruptio on ihan ok.
No tietenkin, koska päätäjät harrastavat myöskin korruptiota, suomi on korruptoitunut valtio.
Venäjä ei hätkähdä mistään lilliputtivaltioista. Katselin, että Venäjällä ainakin kaksi toimivaa öljysatamaa. Ukrainalta loppuu kohta rahat. Sitten on sota taputeltu. Hyvää pääsiäistä 🐤
Ukraina varmaan järjestää niin, että sota laajenee venäjän nato maihin, kuten baltiaan ja suomeen kun ukraina on häviämässä.
Ohjataan vaan droneja nato maiden kautta Venäjälle, niin saadaan sota laajentumaan nato maihin.
Trumppi on suurempi uhka suomen tietoliikenteelle.
Trumppi voi lamauttaa suomen muutamassa tunnissa ilman kaapeleiden katkomista, kun määrää microsoftin lopettamaan ohjelmistojen toiminnan suomessa, niin eipä toimi senjälkeen mikään.
Trump on jopa uhannut lamauttaa suomen, jos ei totella.
Uhka on ollut olemassa kaiken aikaa mitä on Microsoftin ohjelmia käytetty, mutta asialle on naureskeltu, jos joku on sen esittänyt.
Erityisesti jos joku on viitannut alunperin Suomalaislähtöiseen Linux-käyttöjärjestelmään. Suomi maksaa päälle miljardin vuodessa lisenssimaksuja, joten kai se on se syy miksei asiasta saisi puhua. Mehän olemme maan tavan mukaisesti nettomaksaja.
Mukavaa kun lehdet nyt julki uutisoivat aiheesta, josta täällä ei vielä eilen saanut kommentoida vaan se poistettiin.
Ihme kun aloitusta ei ole...