Metsähallituksen toiminta

Anonyymi-ap

Ympäristöministeriö hyllytti tilaamansa selvityksen tuulivoiman vaikutuksista maakotkiin sen jälkeen, kun Metsähallitus oli arvostellut selvitystä, Kaleva kertoo.


Metsähallitus kehotti elokuussa 2024 ympäristöministeriötä jättämään selvityksen julkaisematta, koska selvitys voi ”tarpeettomasti hankaloittaa tuulivoimakehitystä” ja vaarantaa ilmastotavoitteiden toteutumisen. Kommentin allekirjoitti Metsähallituksen pääjohtaja Juha Niemelä.

Metsähallitus on myös jäädyttänyt oman tuulivoiman maakotkille aiheutuvien vaikutusten raportin päivittämisen.


Uhanalainen maakotka on rauhoitettu koko Suomessa.
Metsähallitus hyllytti myös toisen selvityksen, joka käsitteli tuulivoiman vaikutuksia merikotkille ja muille merilinnuille. Suomen ympäristökeskus kuitenkin julkaisi selvityksen vuonna 2025.

Metsähallitus myös kielsi työntekijöitään valittamasta Kuusamon valtuuston hyväksymästä Maaningan tuulivoimaosayleiskaavasta.

Kalevan selvittämissä tapauksissa Metsähallituksen luonnonsuojelutehtävät jäivät liiketoiminnan edistämisen taakse. Artikkeli perustuu lehden viranomaisille tekemiin tietopyyntöihin.

12

515

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Missä viipyy vihreiden puolustuspuheet maakotkien puolesta. Kaikkeen turhaan kyllä puututaan, mutta nyt ei kun olisi todellista aihetta! Eikä myöskään kaikkeen turhaan puuttuvat eloapinat ole puuttuneet asiaan vaikka makaamalla perjantairuuhkassa 4-tiellä tai Manneheimintiellä Arkadiankadun risteyksessä! Miksi vihreät eivät nyt toimi kun olisi puoltoa kansalaisilta?

      • Anonyymi00010

        Vihreäpuolue voisi muuttaa nimensä vihermustapuolueeksi. Eikös sellaiset värit ole islamistiterroristien lipuissa? Vihreäthän ovat vaihtaneet luonnonsuojelun terroristien suojeluksi.


    • Anonyymi00002

      Toimivien tuulivoimaloiden vaatima rakennusala on noin 0,008 % Suomen kokonaispinta-alasta (maa, järvet ja meret). Aivan merkityksetön maakotkien menestymisen kannalta. Mikä on kaupunkialueiden osuus kokonaisalasta?

      • Anonyymi00008

        Kun ne sijoitettaan linjaan muuttoreitille niin ne niittää kotkia monta.
        Katso joskus kuvaa miten ne on sijoitettu jos yrittäisit lentää siitä suoraan niin et ehdi huomatakaan kun 200km vauhdilla kiitävä keihään kärki niittää sinutkin.

        Mielenkiintoista tulee olemaan myös ne lentävät keihäät jotka silppuuntuu kun sota alkaa ja romahtavat maahan tai lentävät kilometrien päähän.
        Mutta eihän siitä välitä kukaan joka rakentaa metropoleja lasista ja saavat sitten lasisilppua lentämään ihmisiin kun siellä sota alkaa, siis KUN se alkaa ei jos se alkaa.


      • Anonyymi00011

        Valitettavasti luonto ei seuraa teidän sairasta tilastotiedettänne mutta teille se on toki hyvä keino edistää tuhoa ja pahuutta. Onneksi tilastotiedekin katoaa viimeisessä sodassa.


    • Anonyymi00003

      Tulee kansalaisille tunne että koko ajan **staan silmään tässä ilmastohömpässä! Osa siitä on tottakin, mutta tässäkin kotkien pesintäasiassa on törkeys huipussaan. Sitten kuitenkin jotkut jopa ihmettelevät etteivät aikuistuneet kansalaiset hyväksy vihreiden ym. vastaavien toimintaa kun he koko ajan toimivat kansalaisjärjen vastaiseksi. Sitten vielä pilaavat normaalien luontoihmisten maineet. Ilmankos katukielessä edelleen puhutaan viherpiipertäjistä ja viherhörhöistä! Osassa lisähöysteenä on näiden huumemyönteisyys.

      • Anonyymi00004

        Ilmasto- ja ympäristöpuheet toimivat hyvin käytännössäkin jos niitä esittävät yhden puolueen jäsenet. Muiden puheita ei huomioida.


    • Anonyymi00005

      Valitaanko sinne Ympäristöministeriöön henkilöstö puolueen ( vihreät ) jäsenkirjan perusteella? Kun normaalit käytännön asiat menee noin pahasti pieleen. Tietysti myös samalla valtion velka kasvaa!

      • Anonyymi00006

        Kyllä valitaan. Jos ei ole vihreiden jäsenkirjaa niin on turha edes hakea kyseiseen virkaan.


    • Anonyymi00007

      Samalla mentaliteetilla on kaikki tuho saatu aikaseksi.
      Ei ministeriöt tai virastot ole olemassa hyvän puolesta vaan pahan puolesta. Ja siksi tuhoutuvat viimeisessä sodassa pian.

    • Anonyymi00009

      Ydinvoima ydinvoima.

    • Anonyymi00012

      Ikean omistama tuulivoimapuisto Kemin Ajoksessa romahdutti alueella pesivien lintujen määrän. Tuulivoimapuistot eivät siis ole välttämättä hyvä asia luonnolle eikä myöskään alueen maanomistajille joille Ikea on kieltäytynyt maksamasta minkäänlaisia korvauksia rakennusvaiheessa antamistaan lupauksista huolimatta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      690
      2718
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1366
    3. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1274
    4. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      113
      1225
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      47
      1188
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      103
      1042
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      112
      953
    8. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      949
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      761
    Aihe