tuskin keskustan vellihousuista siihen on. Keskustalla oli Suomen 2000-luvun paras pääministeri, Juha Sipilä, joka nosti hallituksellaan Suomen rähmällään olleen talouden pystyyn. Vasemmiston räikeä Sipilän vastainen valepropaganda aiheutti kuitenkin keskustalle pahan vaalitappion. Keskustalle tuli vetelät pöksyyn. Sen sijaan, että olisi ryhdikkäästi seissyt Juha Sipilän takana ja puolustanut tämän hyvää politiikkaa puolue hylkäsi oman miehensä ja raukkamaisesti vielä meni "vihollisen" puolelle apuriksi vihervasemmiston hallitukseen.
Kaikissa Suomen puolueissa olisi tarvetta perusteelliseen puhdistautumiseen ja linjan muutokseen. Keskustalle se puhdistautuminen tarkoittaisi tuon häpeällisen vaiheen tunnustamista ja Juha Sipilän kunnian palauttamista. Siihen puolueella ei kuitenkaan näytä olevan sisua ja siksi en suosittele keskustankaan äänestämistä seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Keskustalle olisi mahdollista tervehdyttää polarisaation vaivaamaa suomalaista politiikkaa, mutta
9
166
Vastaukset
- Anonyymi00001
Ilmeisesti on niin, että Sipilä on onnistunut parhaimmin pääministerinä. Ei hän kuitenkaan ennättänyt laittaa Suomen taloutta kuntoon. Toki hän antoi hyvän pohjan seuraavalle vaalikaudelle, mutta valitettavasti asiat menivät niinkuin menivät.
Sipilä ei halunnut väistyvänä puheenjohtajana määrittää puolueensa linjaa vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen. Keskustan olisikin pitänyt valita uusi puheenjohtaja ensi tilassa, jotta puolue olisi voinut määrittää linjaansa uuden puheenjohtajan johdolla.Miten niin ei ennättänyt? Suomi pääsi kiinni uuteen nousukauteen kun edellinen oli jäänyt kokonaan väliin. Vihervasemmistolaiset keskustelupalstoilla väittivät, että mitään ei toimia ei mukamas tarvittukaan Suomen talouden nostamiseksi jaloilleen, nousukausi hoiti homman. Se oli uskomattoman törkeää valehtelua, mutta upposi kansaan.
Marinin hallitus hyödynsi Sipilän hallituksen työtä ilman kiitoksen sanaakaan edeltäjälleen. Päälle kaatuneista kriiseistä selvittiin ihan kunnialla, mikä ei todellakaan olisi ollut mahdollista jos talouden tila olisi ollut sama kuin mitä se oli Kataisen hallituksen jälkeen.
Juha Sipilä ei ole varsinaisesti poliitikko. Ehkä hän oli liian kiltti puolustaakseen itseään ja hallitustaan. Ei halunnut hankaloittaa seuraajansa työtä. Sipilä oli liian kiltti puolueelleen, hänen olisi pitänyt olla jämäkämpi ja puolustaa työtään. Kun hän ei niin tehnyt niin Suomi siitä kärsii.
Sipilän hallituksen pitäisi olla malli muille hallituksille sen sijaan. että sille jäi vastustajien törkeillä valheilla mustamaalaama maine. Voi verrata vaikka niitä jälkiseurauksia, joita Ahon hallituksen toimilla oli - ne näkyvät Suomessa vieläkin. Sipilän hallituksen mukamas "kyykytykset" olivat vain ohimenevää ponnistelua ja pientä tilapäistä tinkimistä eduista. Mitään pysyviä jälkiä niistä ei jäänyt. Saa nähdä kuinka karmeat jäljet Orpon hallituksen älyttömästä ideologisesta hölmöilystä jää suomalaiseen yhteiskuntaan.- Anonyymi00002
Oikonomi kirjoitti:
Miten niin ei ennättänyt? Suomi pääsi kiinni uuteen nousukauteen kun edellinen oli jäänyt kokonaan väliin. Vihervasemmistolaiset keskustelupalstoilla väittivät, että mitään ei toimia ei mukamas tarvittukaan Suomen talouden nostamiseksi jaloilleen, nousukausi hoiti homman. Se oli uskomattoman törkeää valehtelua, mutta upposi kansaan.
Marinin hallitus hyödynsi Sipilän hallituksen työtä ilman kiitoksen sanaakaan edeltäjälleen. Päälle kaatuneista kriiseistä selvittiin ihan kunnialla, mikä ei todellakaan olisi ollut mahdollista jos talouden tila olisi ollut sama kuin mitä se oli Kataisen hallituksen jälkeen.
Juha Sipilä ei ole varsinaisesti poliitikko. Ehkä hän oli liian kiltti puolustaakseen itseään ja hallitustaan. Ei halunnut hankaloittaa seuraajansa työtä. Sipilä oli liian kiltti puolueelleen, hänen olisi pitänyt olla jämäkämpi ja puolustaa työtään. Kun hän ei niin tehnyt niin Suomi siitä kärsii.
Sipilän hallituksen pitäisi olla malli muille hallituksille sen sijaan. että sille jäi vastustajien törkeillä valheilla mustamaalaama maine. Voi verrata vaikka niitä jälkiseurauksia, joita Ahon hallituksen toimilla oli - ne näkyvät Suomessa vieläkin. Sipilän hallituksen mukamas "kyykytykset" olivat vain ohimenevää ponnistelua ja pientä tilapäistä tinkimistä eduista. Mitään pysyviä jälkiä niistä ei jäänyt. Saa nähdä kuinka karmeat jäljet Orpon hallituksen älyttömästä ideologisesta hölmöilystä jää suomalaiseen yhteiskuntaan.Sipilä ei todellakaan ennättänyt laittaa taloutta kuntoon. Suunnan hän toki muutti, mutta työ jäi kesken. Olisi ollut hyvä, että Sipilä olisi voinut jatkaa pääministerinä. Hän oli ja on kaiketi yhtä Suomen mies, joka ei haikaillut eikä haikaile kansainvälistä arvostusta.
Sitä, että työ jäi kesken, ei kuulu pitää moitteena. Suomihan oli ennen häntä tuuliajolla, ja tuskinpa kukaan olisi onnistunut reippaasti paremmin.
- Anonyymi00003
Sipilä oli Keskustalle jopa niin hyvä pääministeri, että johtamansa puolue romahti vuoden 2019 vaaleissa peräti -7,3 %-yksikköä. Oikonomi persuna siis ruinaa Keskustaa taas perskokkariyhteistyöhön? Vellihousuiksi nimittelyhän se onkin tehokas keino päästä tavoitteensa?
Persujen tie käy oppositioon.Keskusta todella romahti vaaleissa. Sipilä itse oli sitä ennakoinut muistaakseni jotenkin niin, että Suomen talouden hän saa kyllä kuntoon sisäisellä devalvaatiolla, mutta poliittinen hinta siitä voi olla kova.
Vuoden 2019 vaalit olivat todella ikävä luku suomalaisen politiikan historiassa. Se oli valheiden voitto totuudesta, se oli kiihkoilevan propagandan voitto järjestä, se pahensi polarisaatiota ja se heikensi ja rapautti demokratiaa. Orpon hallituksen tuhoisa reunaoikeistolainen politiikka on suoraa seurausta kaikesta siitä.
Demokratia on paras yhteiskuntamalli ihmisten valtaenemmistön kannalta, mutta ei se erehtymätön eikä haavoittumaton ole. Kansa on demokratiassa vallankäytön tuomari, mutta tuomari voi erehtyä. Kansaa voidaan johtaa harhaan ja kansan mielipiteitä voidaan ohjailla. Se on uhka kansanvallalle. Se on myrkkyä, johon ainoa lääke on se, että kansat oppivat erehdyksistään niin, ettei niitä enää voida johtaa harhaan. Valitettavasti kaikki on siinä suhteessa vielä aivan auki niin Suomessa kuin koko maailmassa.- Anonyymi00005
Oikonomi kirjoitti:
Keskusta todella romahti vaaleissa. Sipilä itse oli sitä ennakoinut muistaakseni jotenkin niin, että Suomen talouden hän saa kyllä kuntoon sisäisellä devalvaatiolla, mutta poliittinen hinta siitä voi olla kova.
Vuoden 2019 vaalit olivat todella ikävä luku suomalaisen politiikan historiassa. Se oli valheiden voitto totuudesta, se oli kiihkoilevan propagandan voitto järjestä, se pahensi polarisaatiota ja se heikensi ja rapautti demokratiaa. Orpon hallituksen tuhoisa reunaoikeistolainen politiikka on suoraa seurausta kaikesta siitä.
Demokratia on paras yhteiskuntamalli ihmisten valtaenemmistön kannalta, mutta ei se erehtymätön eikä haavoittumaton ole. Kansa on demokratiassa vallankäytön tuomari, mutta tuomari voi erehtyä. Kansaa voidaan johtaa harhaan ja kansan mielipiteitä voidaan ohjailla. Se on uhka kansanvallalle. Se on myrkkyä, johon ainoa lääke on se, että kansat oppivat erehdyksistään niin, ettei niitä enää voida johtaa harhaan. Valitettavasti kaikki on siinä suhteessa vielä aivan auki niin Suomessa kuin koko maailmassa.No nythän suomalainen kansanvalta osoittaa reagoivansa istuviin päättäjiin. Sen näkee gallupeista. Kyllä se vielä Suomessa toimii, mutta saapa nähdä, toimiiko enää rapakon takana ensi syksynä. Hiljainen toive on, että luonto tekisi tehtävänsä ja hoitaisi Trumpin pois ennen USA:n marraskuun vaaleja.
- Anonyymi00004
Olen samaa mieltä Sipilästä. Kukaan pääministeri Suomessa ei ole 2000-luvulla tehnyt niin paljoa epäitsekästä työtä Suomen eteen kuin Sipilä teki. Epäitsekkyydellä tarkoitan sitä, että Suomen talouden käänne oli hänelle paljon tärkeämpää kuin se, mitä Keskustan kannatukselle tapahtuisi sen jälkeen tai miltä Keskusta tai hän itse näyttäytyisi niiden päätösten valossa.
Sipilän ja seuraavan hallituksen pääministereissä oli suuri ero: siinä seuraavassa hallituksessa oli aina tärkeintä, miltä asiat näyttivät ja miten kävisi SDP:n kannatukselle. Jossain kriittisessä tapauksessa laitettiin jopa joku muu kuin pääministeri selittelemään asiaa - vain sen takia, ettei pääministerin tarvinnut ottaa harteilleen ikävän näköistä asiaa. Myös Instagram-näkyvyyksillä oli suurta merkitystä. No, silloin oli tietysti vallassa tyypillinen poliitikko, jolle oli erittäin merkityksellistä, miltä hän itse ja hänen puolueensa näyttäytyisivät päätösten valossa.
Aloituksesta kuitenkin sellainen kommentti: Jos olet huolissasi "polarisaation vaivaamasta politiikasta" ja ajattelet, että "Keskustalle olisi mahdoiista tervehdyttää" sitä, niin ei se varmaankaan onnistuisi kuvaamallasi tavalla. Tarkoitan sitä, että nimetään joku ryhmittymä "viholliseksi" tai jotain vastaavaa. Polarisaation tervehdyttäminen tarkoittaisi, että ollaan valmiita tekemään yhteistyötä jokseenkin kaikkien kanssa. Sitähän keskustalaisuus on vuosikymmenien aikana tarkoittanut!
No, itse en olisi niin valmis yhteistyöhön, että Vihreitä ottaisin mukaan Keskusta-hallitukseen. Ja nykyinen Vasemmistoliittokin lähellä Vihreitä olevana puolueena on itselleni kovin vieras. Olen melko porvarillisesti ajatteleva, mutta silloin kun Vasemmistoliitto oli vielä vasemmistopuolue, niin ainakin tiesi, mitä siitä suunnasta tulee!!! Nykyisen "identiteettipolitiikan" aikana ei oikein aina tiedä, mikä Vasemmistoliitollekaan on tärkeintä - ovat luisuneet Vihreiden kaltaseksi liikkeeksi?- Anonyymi00006
Minusta Sipilän kuvaaminen epäitsekkääksi on kyllä aikamoista kaunistelua. Pääministerikautensa oli täynnä omansa sekä kaveripiirinsä lähes nepotistisia tekoja. Ja sitten vielä kokoomuslaisen Bernerin junttaaminen "keskustalaiseksi" ministeriksi. Ylipäätään, Sipilähän käveli 2015 puoluevaltuunton tahtotilan yli, kun enemmistö keskustalaisista vaikuttajista halusi puolueen lähtevän punamultahallitusta kasaamaan.
- Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Minusta Sipilän kuvaaminen epäitsekkääksi on kyllä aikamoista kaunistelua. Pääministerikautensa oli täynnä omansa sekä kaveripiirinsä lähes nepotistisia tekoja. Ja sitten vielä kokoomuslaisen Bernerin junttaaminen "keskustalaiseksi" ministeriksi. Ylipäätään, Sipilähän käveli 2015 puoluevaltuunton tahtotilan yli, kun enemmistö keskustalaisista vaikuttajista halusi puolueen lähtevän punamultahallitusta kasaamaan.
Sipilälle tärkeintä oli, että Suomen talouden käänne saadaan aikaiseksi. Oman maineen ja puolueen menestyksen kustannuksella, jopa. Luultavasti siksi halusi myös sellaisen hallituspohjan kuin halusi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2271628- 1861581
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä441174Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad46871- 14740
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30731Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21720- 36701
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20666Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627