Jori ja naispappeus

Jori inttää aiheesta nyt jo vaparien Facebook-sivullakin.

Juttu lähti siitä, että Jori on sanonut naispappeuden olevan Raamatun vastaista, koska Paavali on sanonut, että naisen pitää vaieta seurakunnassa. Joku oli siihen huomauttanut, että Paavalin mielestä nainen voi kuitenkin profetoida. Eli ei tarvitsekaan vaieta.

No nyt meni Jorin naispappeusvastaisuus niin solmuun, että hän päätti vaihtaa levyä. Facebook-ränttäyksen päätteeksi hän selittää, että Paavalin mukaan ei ole tasa-arvoa miehen ja naisen välillä.

No mitä tekemistä tällä on naispappeusasian kanssa? Myöntäisi vain reilusti, että oli (taas) väärässä. Mutta eihän se pystymihinkään rehellisyyteen koskaan.

Ja mitä tuohon tasa-arvoon tulee, niin taas ajaa Jori karille. ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” (Gal. 3:28).

Tässä taas näkee, miksi uskonnottomana EI kannata kuulua vapareihin. Ensinnäkin jauhetaan uskonnosta, jopa raamatuntulkinnasta, ja sitten se tehdään vielä huonosti niin, että uskonnottomana saa hävetä silmät päästään, kun uskovaiset pyörittävät Jorin mennen tullen. Ja tyyppi on vieläpä vaparien puheenjohtaja.

Älkää maksako jäsenmaksuja tuollaiseen uskonnottomien häpäisyyn. Erotkaa vapareista.
22303
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

No voih, en ole käynyt lukemassa hänen näkemyksiään vielä. Toki hänellä on oikeus näkemyksiinsä. Jos Raamattua kuitenkin luetaan tarkasti, huomataan ettei asia ole yksiselitteinen.
Paavalin näkemykset siitä, että mies on naisen pää, Kristus miehen pää ja Jumala Kristuksen pää, ei estä naispappeutta, mutta kyseenalaistaa kyllä kolminaisuusopin.

Äänestä

Mitä hemmettiä! Miksi vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja osallistuu keskusteluun naispappeuden perusteista Raamatussa?!

Äänestä
  • Uskomatonta mutta totta! Itse sanon tuolle ei kiitos. En maksa vapareille jäsenmaksua.

    Äänestä

Juu, tasa-arvoa. Sitten jaellaan miestenlehtiä kadulla. Tai no jaettiin, mutta tempauksesta ei haluta irtisanoutua, ei sitten millään.

Äänestä

Onhan se erikoista, että vapari komppaa naispappeuden vastustajia, vaikka on väärässä.
Asia, jota on syytä pitää esillä.

Äänestä

Aika hiljaisia ovat naiset vaparitilaisuudessa. Lieneekö vaiennettuja?

Äänestä
  • Nainen keittäköön kahvia vaparisedille.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Nainen keittäköön kahvia vaparisedille.

    Kyllä vapariudessa on vahvoja maskuliinisuuden piirteitä. Jos ajatellaan keskustelutilaisuuksia, niin lähinnä ne taitavat olla turvallisia tiloja epämukavien kysymysten varalta. Kukaan ei koskaan haasta eikä kyseenalaista ja jos niin tekisi vaikutus olisi varmaan hiukan sama kuin menisi seurakunnan tilaisuuteen kyseenalaistamaan kolminaisuutta tai Jeesusta.

    Äänestä

Jorin pitää paimentaa vain omaa seurakuntaansa, vapaa-ajattelijoiden lahkoa, johon kuuluu 1300 vapariuskovaista.

Vaparius ei tee ihmiselle hyvää 💋

Äänestä
  • Kyse tosiaan on lahkosta. Koko ajan otetaan kantaa kirkkoon, naispappeihin yms. Eihän tuommoinen ole mitään uskonnottomuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kyse tosiaan on lahkosta. Koko ajan otetaan kantaa kirkkoon, naispappeihin yms. Eihän tuommoinen ole mitään uskonnottomuutta.

    Vapaa-ajattelu on vain niitä varten, jotka ovat sisäisesti kiinni uskossa ja lahkossaan käyttävät kaiken energiansa sen kanssa painimiseen. Erotkaa vapareista.

    Äänestä

Erotkaa vapareista.

Äänestä
  • 👍🏼👍🏼👍🏼

    Äänestä

  • Jep

    Äänestä

  • Kyllä

    Äänestä

  • Tietysti

    Äänestä

  • Kyllä

    Äänestä

Erotkaa. Vapareista. Heti.

Äänestä

Meri kyyristyy, maa ei kestä. Ihanaa aikaa.

Äänestä

Erotkaa vapareista

Äänestä

On toi vaparius järjetöntä

Äänestä

Tuo peejii aiheuttaa myötähäpeää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jori inttää aiheesta nyt jo vaparien Facebook-sivullakin.

Juttu lähti siitä, että Jori on sanonut naispappeuden olevan Raamatun vastaista, koska Paavali on sanonut, että naisen pitää vaieta seurakunnassa. Joku oli siihen huomauttanut, että Paavalin mielestä nainen voi kuitenkin profetoida. Eli ei tarvitsekaan vaieta.

No nyt meni Jorin naispappeusvastaisuus niin solmuun, että hän päätti vaihtaa levyä. Facebook-ränttäyksen päätteeksi hän selittää, että Paavalin mukaan ei ole tasa-arvoa miehen ja naisen välillä.

No mitä tekemistä tällä on naispappeusasian kanssa? Myöntäisi vain reilusti, että oli (taas) väärässä. Mutta eihän se pystymihinkään rehellisyyteen koskaan.

Ja mitä tuohon tasa-arvoon tulee, niin taas ajaa Jori karille. ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” (Gal. 3:28).

Tässä taas näkee, miksi uskonnottomana EI kannata kuulua vapareihin. Ensinnäkin jauhetaan uskonnosta, jopa raamatuntulkinnasta, ja sitten se tehdään vielä huonosti niin, että uskonnottomana saa hävetä silmät päästään, kun uskovaiset pyörittävät Jorin mennen tullen. Ja tyyppi on vieläpä vaparien puheenjohtaja.

Älkää maksako jäsenmaksuja tuollaiseen uskonnottomien häpäisyyn. Erotkaa vapareista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu