Aristoteles määritteli hienosti hyvän puheen, puheen pitämisen ja puhujan kolme keskeistä lähtökohtaa: ethos, pathos ja logos. Hyvän puheen pitää olla vaikuttava ja vakuuttava sekä puhujan tulee olla uskottava. Puheessa tulee vedota sekä tunteisiin että järkeen.
Viime sunnuntain striimattu liturgia Uspenskin katedraalista oli tässä suhteessa pohjakoksketus ja farssi. Arkkipiispa ei löytänyt kansiosta sihteerinsä kirjoittamaa palmusunnuntain saarnaa ja ilmeisesti joko määräsi tai pyysi toimittavasta papistosta rovasti Rauno Pietarisen tehtävään.
Piispan pitäisi aina ja kaikissa olosuhteissa pystyä pitämään hyvä opetuspuhe ilman kirjoitettua tekstiä.
Tähän ovat kyenneet hyvin syvällisellä ja Aristoteleen retoristen ohjeiden mukaan vain muutamat piispat ja papit sodan jälkeen: arkkipiispa Paavali, metropoliitta Tiihon, rovastit Erkki Piiroinen, Pentti Hakkarainen, Mitro Repo ja Teo Merras.
Mielipide on täysin subjektiivinen.
Mikä on papiston saarnaamisen ja saarnojen taso tällä hetkellä?
Viime sunnuntain striimattu liturgia Uspenskin katedraalista oli tässä suhteessa pohjakoksketus ja farssi. Arkkipiispa ei löytänyt kansiosta sihteerinsä kirjoittamaa palmusunnuntain saarnaa ja ilmeisesti joko määräsi tai pyysi toimittavasta papistosta rovasti Rauno Pietarisen tehtävään.
Piispan pitäisi aina ja kaikissa olosuhteissa pystyä pitämään hyvä opetuspuhe ilman kirjoitettua tekstiä.
Tähän ovat kyenneet hyvin syvällisellä ja Aristoteleen retoristen ohjeiden mukaan vain muutamat piispat ja papit sodan jälkeen: arkkipiispa Paavali, metropoliitta Tiihon, rovastit Erkki Piiroinen, Pentti Hakkarainen, Mitro Repo ja Teo Merras.
Mielipide on täysin subjektiivinen.
Mikä on papiston saarnaamisen ja saarnojen taso tällä hetkellä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Paavali, Jumalan apostoli ja Jumalan sanan luoja, sanoi puheestaan, että saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Jumalan voiman osoittamista.
Mutta toisaalta mitä väliä mitä siellä lukee.
Sitä on vain tarpeen käyttää kun herjaa muita että juttu menee uskonnonvapauden piikkiin.
Valitettavasti äitinsä tavoin isä Teo ammentaa tästä lähteestä:
http://orthodoxinfo.com/phronema/fr-paul-tarazi-from-study-to-heresy.aspx
80-luvun pappisseminaarin ohjenuora oli: Docere, delectare, movere (kaiketi: johdanto, aiheen käsittely ja huippuna mielenliikutus)
"Opeta, viihdytä, liikuta"
Ainakin meidän seurakunnassamme Joensuussa saa tosi hyvää opetusta.
Kumpi näistä pääsiäistervehdyksistä puhuttelee Sinua enemmän, Kuopion piispan Jari Jolkkosen ajankohtainen, kirkon sanomaa tulkitseva ja henkilön uskottavuutta korostava tervehdys vai Suomen ortodoksisen kirkon piispojen yhteinen kirkon perinteestä ja uskosta ammentava kaukainen, ulkokohtainen ja kaunosieluinen tervehdys? Kummassa tervehdyksessä toteutuu paremmin Aristoteleen retoriikan kolme ulottuvuutta?
https://www.sisa-savolehti.fi/paakirjoitus-mielipide/9351779
https://ort.fi/news/suomen-ortodoksisen-kirkon-piispojen-yhteinen-paasiaistervehdys-herran-vuonna-2026/
On makuasia, kumman pääsiäistervehdyksistä kokee sieluansa ravitsevammaksi. Itseäni puhutteli ortodoksisen kirkon piispojen teksti enemmän.
Piispan juttu on lähempänä todellista elämää. Siinä sanotaan että Israel on tehnyt kansanmurhia Raamatun kertomuksen mukaan ennenkin.
Sitten se mikä ei voi kuvioon:
"Kristuksen todelliset seuraajat eivät edistä röyhkeää imperialismia eivätkä ahdasta eturyhmäetiikkaa. Kristuksen askelissa he puolustavat sovintoa ja oikeudenmukaista rauhaa kaikkien kesken."
Olisi pitänyt vain hienosti selitellä sovituksesta mitä Kristus on tehnyt ja muuta kirkollista liturgiaa eikä iskeä noin aivan käytännön elämään ja ajatteluun.
Luterilaisessa kirkossa saarna on jumalanpalveluksen keskiössä. Ortodoksisessa kirkossa se ei ole keskiössä, mutta on tärkeä osa jumalanpalveluksen kokonaisuutta.
Minua häiritsee nämä saarnat, jotka ovat toisten ulkopuolisten henkilöiden/ teologien kirjoittamia, joita saarnaa lukeva ei ole sisäistänyt ja tekee kaiken lisäksi paljon lukuvirheitä.
Saarnan tulisi olla lyhyt, siäistettyä syvää pohdintaa, joka kasvaa omasta hengellisestä kokemuksesta, mutta jossa voi käyttää myös kirkkoisien ja raamatun sisältöä tukena.
Saarnan tulisi sisältää vain muutamia keskeisiä teemoja, mutta sitäkin syvällisemmin. Se ei voi olla "sillisalaatti" kaikkea mahdollista. Saarna ilman sanomaa on kuin tyhjä tynnyri.
Erityisen tärkeää on saarnan aito ja luonteva esittäminen. Saarna ilman syttynyttä asennetta ja esittämistä on kuin kuiva esitelmä. Hyvä ymmärrettävä esiintymistapa, hallussa oleva puhetaito ja kunnollinen retoriikka ovat välttämättömiä. Kannattaa siis asettua aina kuulijoiden asemaan ja tasolle.
Toivoisin myötähäpeän välttämiseksi, että Suomen ortodoksisessa kirkossa kiinnitettäisiin erityistä huomiota sekä saarnojen että niiden esittämisen tasoon. Puhetaito on harvoille luonnonlahja, mutta sitä voi opiskella, kehittää ja harjoitella.
Joensuun yliopiston eksegeetti Lauri Thuren kuvasi nykypappien sekä luterilaisten että ortodoksien saarnaamisen tasoa varsin väkevästi: "Pakko myöntää: nykyiset suomalaiset saarnat ovat keskimäärin kehnoja, kuivia kuin Nevadan hiekka tai vetisiä kuin Mika Myllylän suo. Ei edes bussia odottavan kymmenminuuttinen ole niin pitkä kuin jumalanpalveluksen saarnan kuulijan eikä saman päivän iltapäivällä enää kukaan muista, mitä pappi tai piispa sanoi. Onneksi, voi joku lisätä."
Tämä aika ja tämän ajan ihmiset tarvitsevat persoonallisia, lohduttavia ja parantavia saarnoja.
Saarna ei saisi olla vain evankeliumin ja epistolatekstin kuvausta ja uudelleen esittämistä, vaan sen tulisi olla tarjoamista, ojentamista, kylvämistä, istuttamista ja lahjoittamista.