Ne Helsingin taivaalla lentäneet, tekivät ihan tietosia muodostelmia ja nauttivat pääsystään Suomen ilmatilaan.
Zelen on turha selitellä tapahtumia vahingoiksi, ”me eksyttiin”.
Ja koska ei ole luottamusta, eikä tarvitsekaan olla,
Venäjä, helvetin ukrot, jenkit, ja kaikki sotiin eksyneet
katupojat - EI TÄNNE. Tossa on kieltolappu.
Ilmatilaloukkaukset oli tarkoitettu koko Suomen alueella olevalle väestölle.
Olen todella surullinen.
Droonit eivät eksyneet, niillä härnätään ja testataan
20
171
Vastaukset
- Anonyymi00001
Otetaanko seuraavaksi käsittelyyn
suomen homehtuneet kasarmit?
Lue - saatanlliset sisäilmaongelmat sairastuttaa siellä olijat.
Missä on Suomen päivitetty puolustus ja o m a
tiedustelu?
VAI ROIKUTAANKO SUOMESSA KAIKESSA TOISTEN LAHKEISSA?
Sanoin vuosia sitten, että kamat pitää päivittää, ei lakkauttaa.
MIKSI SUOMALAISET VÄTYKSET ULKOISTI PUOLUSTUKSEN?
EIHÄN RAHALLA VOI OSTAA PUOLUSTUSTA,
SIELLÄ JOKAINEN HUIJAA TOISIAAN.
EI OLE OLEMASSAKAAN MITÄÄN KUMPPANUUTTA!- Anonyymi00005
V.ttu mitä ulinaa.
- Anonyymi00015
Anonyymi00005 kirjoitti:
V.ttu mitä ulinaa.
Ihmeellistä, että Kouvola oli ensimmäinen kohde.
Vai oliko?
- Anonyymi00002
Nyt jokainen hyrräpää testailee
millaisella laitteella pääsee
ja minne.
sauliniinistö
piti tärkeä
liimautua saksalaisiin ja belgialaisiin
ja se luovutti kaiken mikä oli irrotettavissa.
Suomi lakkasi olemasta sen kaudella.
nyt korjataan satoa… - Anonyymi00004
sipilä ja sanna
mitä haluasitte vielä
ANTAA POIS SUOMESTA?
katianen poltti Suomen varmuusviljat.
vihreät lakkautti Suomen energiaomavaraisuuden.
1994-1995 annettii yhdellä allekirjoituksella pois
perustuslaki.- Anonyymi00007
Suomi on energiaomavarsisempi kuin koskaan. Se nyt vaan on fakta.
- Anonyymi00016
Anonyymi00007 kirjoitti:
Suomi on energiaomavarsisempi kuin koskaan. Se nyt vaan on fakta.
Ei ole.
Katso hinnoittelua. Ja siihen on syy.
KAIKKI ON EPÄVARMEMPAA.
Mikä oli edellisen sodan opetus?
Mitä tulee turvata?
- Anonyymi00006
Isänmaallisuus ei ole ollut
muotia tai edes sallittua
EU aikana.
Isänmallisuus häpäistiin, pilkattiin…
Sen huomaa. - Anonyymi00008
Suomen media ja
unionistinen kerros
LAITTOI KAIKKI PAUKUT
IHMISTEN KYTTÄÄMISEEN
SUOMEN SISÄPUOLELLA.
Luotiin pelkoa, hallittaan pelolla.
Tismalleen JUOPON KÄSIKIRJASTA.
LUODAAN PERHEHELVETTI.
Heikennetään oma puolustus,
sillähän ei ole väliä…
vai mitä densat? - Anonyymi00009
Ketju on täyttä tiltujen sontaa. Kirjoitusasukin on todella heikkoa.
- Anonyymi00011
Kirjoittaa lyhyiden virkkeiden mohikaani...
- Anonyymi00010
Ukrojen ja Venäjän perhehelvetti
on korruptio.
EU kopioi sen ja käyttä ihan samaa.
Suomi muutti oman demokratian EU korruptiomalliksi.
Paskat perheet - pelikortit. - Anonyymi00012
Kun Eurooppa lähettää rahaa Ukrainaan niin harhautumiset loppuu.
- Anonyymi00014
Tämä on riski.
- Anonyymi00013
Taitaa olla välinpitämättömyyttä sen suhteen, että katsotaan vaan, että teidänkin tulee olla mukana uhrauksissa entistä enemmän. Ja sovittu ylempää.
- Anonyymi00017
Россия прекрасна
- Anonyymi00018
Anonyymi00017 kirjoitti:
Россия прекрасна
Sori, mut en näe Venäjässä paljoakaan kaunista.
Se on tossa ja…
- Anonyymi00019
Miksei pommidrooneja ammuttu alas meren päällä?
Eikö annettu lupaa?
Onko joku luvannut vieraan valtion käyttää Suomen ilmatilaa pommidroonien lentoreittinä?🤔- Anonyymi00020
Ensimmäinen on riski vaikka kuinka houkuttais.
Jälkimmäinen vaihtoehto olis sikamainen
typerä,
mut miten typerään toimintaan tässä varaudutaan?
Homma olis pitänyt hoitaa ennakoinnilla
aikaa sitten.
- Anonyymi00021
Eräässä venäläisjulkaisussa sanottiin, että droonit tulevat Ukrainasta tarkoituksella Baltianmaiden ja Suomen luvalla näiden ilmatilakäytävien kautta ohjautuakseen Venäjälle. Uhkailevat pudottavansa droonit heti huomattuaan näiden maiden ilmatiloissa ja luovansa näin ilmavalvonnan riippumatta tapahtuuko tuo näiden maiden meri- tai maa-alueilla.
Saapa nähdä milloin tällainen ensimmäinen shabotaasi tapahtuu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain627552Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1242979- 1431813
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651669Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1191487Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1691439- 1321182
- 78869
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 53774