Sisäministeri Mari Rantanen (ps) toteaa MTV:lle, että paluukeskus voisi sijaita Euroopan ulkopuolella kolmannessa maassa. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS
Kuuntele juttu
Markus Puolakanaho
10:51
Paluukeskukset niin sanotuissa kolmansissa maissa ovat mahdollinen ratkaisu turvallisuusuhaksi arvioitujen ihmisten saamiseen pois Suomesta, kertoo sisäministeri Mari Rantanen (ps) MTV Uutisille.
Ongelman taustalla on niin kutsutut irakilaiskaksoset, joita pidetään uhkana Suomen turvallisuudelle. Heitä ei voi kuitenkaan MTV:n mukaan poistaa maasta, koska heitä uhkaa jopa kuolemantuomio kotimaassaan.
Jos paluukeskuksia perustettaisiin kolmansiin maihin, niihin voitaisiin sijoittaa Rantasen mukaan ihmisiä, jotka syyllistyvät rikoksiin tai ovat uhaksi kansalliselle turvallisuudelle. Sisäministeri ottaa MTV:n uutisessa esiin Euroopan parlamentissa juuri hyväksytyn paluuasetuksen, joka mahdollistaa paluukeskusten perustamisen kolmansiin maihin.
– Kyllä me odotamme varsin nopeata tulosta ja lopullista hyväksyntää. Sanoisin, että kesään mennessä, Rantanen sanoo MTV:lle.
Sisäministeri arvioi uutisessa, että paluukeskuksia alettaisiin perustamaan heti lain tullessa voimaan. Pohjoismaat selvittävät yhteisessä hankkeessaan, mihin keskuksia voitaisiin perustaa. Rantasen mukaan paluukeskus voisi sijaita jossain kolmannessa maassa, Euroopan ulkopuolella.
Lue lisää kirjoittajalta
Markus Puolakanaho IS
Ongelman taustalla on niin kutsutut irakilaiskaksoset
Anonyymi-ap
8
190
Vastaukset
- Anonyymi00001
bvbb
- Anonyymi00002
Hyvä hanke.
Paluukeskuksia tarvitaan. - Anonyymi00004
Alholista on adoptoitu yksi henkilö Suomeen vieraan vallan agentiksi.
- Anonyymi00005
cdcd
- Anonyymi00007
,,,
- Anonyymi00008
Ottaisi nyt Yle veljekset aamu tv: hen....
- Anonyymi00009
kovia tekemään töitä-valtio maksoi palkkaa 400000e
- Anonyymi00010
4444
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2752875Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka472280Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3471987- 1131717
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1051644Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121365- 661307
- 681243
- 551179
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771151