Ei hätää meillä suomalaisilla, jo parissa päivässä viranomaiset ovat selvittäneet että kyseessä voisi olla drooni.
Parikkalan drooni
Anonyymi-ap
2153
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tapana tutkia ennen kuin hutkia.
Ensin voidaan kohde tunnistaa ilma-alukseksi, ettei se ole naapurin Toivon potkukelkka.
Sitten pitää katsoa, onko siinä tunnisteita: onko se suomalaista alkuperää, esimerkiksi harrastelijan lelu, vaiko Ukrainan tai Venäjän tai jonkin vielä yllättävämmän tahon omaisuutta. Voiko sen palauttaa lähettäjälleen (tavallisesti ei)?
Ennen kun päästetään kyläläiset ja turistit ottamaan selfieitä droonin kanssa, selvitetään onko siinä räjähteitä mukana (vain noin joka kolmannessa ukrainalaisdroonissa on).
Joulupukilla ja Muumipeikolla on etuoikeus tulla kuvatuksi ilma-aluksen kanssa ennen muita.
Kummimkin ja kaiketinkin, aika nopeita on tutkijat meillä ja varmasti palkkansa ansainneet.