Viime päivinä olemme saaneet tietoomme, että ukrainalaisia drooneja tuli syvälle Suomen alueelle. Viranomaiset kehuivat toisiaan kilpaa hyvästä yhteistyöstä. Epäilykseni heräsivät heti muutamasta syystä. Puolustusvoimat ja muut viranomaiset eivät tienneet kaikista drooneista, eivät varoittaneet vähintään Kaakkois-Suomen asukkaita, eivät tuhonneet niitä jo merellä ja vetosivat erilaisiin kriteereihin ja vielä pallottelivat vastuuta toisilleen. Tulee mieleen korona-aika, jolloin viranomaiset vakuuttelivat korkeasta valmiudesta. Totuus oli jotain muuta eli kasvomaskit olivat vanhentuneet käyttökelvottomiksi ja lopuksi niitä ostettiin rikolliselta. Nyt on sama tilanne eli Suomi ei kykene edes muutamaa droonia torjumaan! Miettikää sitä, että niitä tulisi yhtäkkiä esim. 200 kappaletta ja eri ilmansuunnilta. Viranomaiset selkeästi valehtelevat ja totuus on jotain ihan muuta - kyvyttömiä suojelemaan suomalaisia. Olen huomannut jo vuosia sitten, että silloin kun viranomaiset vakuuttelevat ja rauhoittelevat kansalaisia, että ongelmaa tai vaaraa ei ole, niin asia on juuri päinvastoin! Pidän tätä erittäin huolestuttavana asiana. Minulle esim. presidentin tai hallituksen edustajan vakuuttelu, että Suomeen ei kohdistu sotilaallista tai muuta uhkaa, on juuri päinvastoin. He eivät kerro tai eivät halua uskoa siihen vaaraan, koska pelkäävät. Faktisesti uskon Venäjän hyökkäävän Suomeen lähitulevaisuudessa. Olemmeko valmiita - emme ole. Nyt pitäisi järjestää massiivisia kertausharjoituksia ja realistisesti, että ylipainoiset, älypuhelimenraplaajat ja muut tavalla tai toisella rajoitteiset saisivat karaistuneisuutta ja inhorealismia vallitsevaan tilanteeseen Euroopassa ja maailmassa. USAn tukeen ei missään nimessä voi luottaa - eivät pärjää edes Iranille rehellisesti sanottuna. Eivätkä missään nimessä pärjäisi Venäjälle. USA hyökkää vain uskoessaan voittavansa, mutta Iranin suhteen tuli kaikkien aikojen möhläys. Kysymys kuuluu, mitä tekee Suomi? Jatkuuko sama liturgia: Me luotamme USAaan ja NATO on vahva ja yhtenäinen? Kun lukee muun Euroopan medioita, niin syntyy aivan erilainen kuva nykyisestä tilanteesta maailmalla. NATO on vain paperi ja nimellisesti pystyssä. Jos on perehtynyt Venäjän historiaan, niin oli strateginen virhe aloittaa suunsoitto heti NATO-hakemuksen jälkeen. Elämme muutoksen aikaa, jossa USAn suurvalta-asema on romahtamassa, NATO tulee hajoamaan ja Suomen on haettava liittolaisuutta EU- maiden joukosta ja lopetettava illuusioissa eläminen ja ideologinen haihattelu. Muuten Suomi niminen valtio katoaa Euroopan kartasta tulevaisuudessa. Mitä sinä teet? Lähdetkö maasta vai aloitatko aktiivisen toiminnan poliitikkojen käytöksen muuttamiseksi? Se sinun pitää arvioida, onko jo liian myöhäistä vai ei!!
Suomi, droonit ja turvallisuus
4
103
Vastaukset
- Anonyymi00001
Juuri näin!! Nyt ne raukat eivät edes tiedä tuliko niitä drooneja ja kuinka monta. Uskomatonta millaista sähläystä taas viranomaisilta. Jotakin nuotiota luulivat ensin drooniksi - en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa! Yhden uutisotsikon mukaan suomalaiset näkevät nyt drooneja joka paikassa. Varapresidentti Vance väittää alieneita paholaisiksi. Saatan kuvitella, että amerikkaa niin suuresti ihaileva ja mielistelevä Suomi kohta näkee myös paholaisen näköisiä alieneita lentävän Suomeen droonilla tai jollakin muulla tunnistamattomalla aluksella... ja viranomaiset eivät tee mitään tietystikkään. Mikä ihme tätä maata vaivaa?? - aivan sairas koko maa ollut jo 1990-luvun alusta lähtien!!
- Anonyymi00002
Heisulivei! 🧑🎄 Ei pelota droonit.On sen verran nähty elämässä. Antaa tulla vaan!! Hyvää yötä ja kauniita unia. 🐥.
- Anonyymi00003
Kieltäydyt siis pelkosi takia tunnustamasta tosiasioita? Vuoden 1945 jälkeen ei ole tälläistä sotilaallista toimintaa kohdistunut Suomeen!!! Yhden totuuden Suomessa ei voi olla eri mieltä kuin vallitseva mielipide. Muutoin olet maahanmuuttaja, hullu tai täysin tyhmä.
- Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Kieltäydyt siis pelkosi takia tunnustamasta tosiasioita? Vuoden 1945 jälkeen ei ole tälläistä sotilaallista toimintaa kohdistunut Suomeen!!! Yhden totuuden Suomessa ei voi olla eri mieltä kuin vallitseva mielipide. Muutoin olet maahanmuuttaja, hullu tai täysin tyhmä.
Tällä kommentilla en tiedä miksi sinua kutsuisi. Hui!!!! Kaikkea hyvää sinulle! Ei pelota vieläkään. 🧑🎄
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607492Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232916- 1421766
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1301134
- 73827
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707