Pärämätsi ja Ilves- tähti Mönevar "Möyssy" Saadetdin!

Syyskuinen myrsky vuonna 1929. Mustanlahden satamasta lähti HL Kuru- matkustajalaiva, muassaan 160 sielua. Vain hetken matkattuaan matkustajat hylkäsivät laivan Siilinkarin lähellä, kovassa ristiaallokossa. Vain 22 palasi koskaan takaisin tukevalle maaperälle. Kuru vajosi hetkessä pohjaan ja ihmiset jäivät pinnalle.

Pärämätsien myynti alkoi Suomessa Siilinkarin grillillä noin 35 vuotta myöhemmin. Mönevar oli lopettanut menestyksekkään hokki- uransa Ilveksessä vajaa 10 vuotta aiemmin ja opiskellut kondiittorimestariksi. Hänen veljensä Ali oli vasta aloittelemassa Ilves- uraansa, joka sisälsi mm. Eurooppa Cupin hopeat vuonna 1967. Samassa joukkueessa pelasi myöskin toinen turkkilainen, nimeltään: Erkan Nasib.

Ensimmäiset pärämätsit valmistuivat äiti- Saadetdinin tekemänä, Juhani Linkosuon valvovien silmien alla, Siilinkarin grillissä.

Menin Siilinkarin ohi Tarjanteella muutama kesä sitten, mutta grillistä ei näkynyt edes perustuksia. HL Kurua en myöskään nähnyt, mutta toisaalta vesi oli aika sameaa.

Tampereella on muuten yksi Suomen ainoista pärämätsi- museoista. Ja Sorsapuistossa on pärämätsi- näköispatsas.

Voitte toki myös keskustella Kuumista Koirista ja Vaakon Nakista.

1

127

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näsinneula rakennettiin 1970-luvun alussa tekniikoilla, jotka olivat siihen aikaan todella edistyksellisiä. Tässä käytännössä, miten se tehtiin:

      🏗️ 1. Perustukset ensin
      Kallioon louhittiin tasainen alusta.
      Valettiin massiivinen teräsbetoninen perustus.
      Torni ankkuroitiin kallioon teräspulteilla.

      👉 Tämä vaihe ratkaisi koko tornin vakauden.

      🧱 2. Keskipylväs valettiin liukuvaluna

      Tornin “runko” on ontto betoniputki. Se tehtiin liukuvalutekniikalla:

      Muotti nostettiin hitaasti ylöspäin koko ajan
      Betonia valettiin jatkuvasti muotin sisään
      Työ oli yhtäjaksoista, jopa vuorokauden ympäri

      👉 Torni “kasvoi” ylöspäin noin muutamia metrejä päivässä.

      🏢 3. Yläosan rakennus (näköalatasanne + ravintola)

      Kun runko oli valmis:

      Yläosan leveä “lautanen” rakennettiin erikseen
      Siihen tuli:
      näköalatasanne
      pyörivä ravintola
      Rakenteet nostettiin ja valettiin paikalleen korkealla
      🔧 4. Hissit ja tekniikka
      Tornin sisään asennettiin nopeat hissit
      Sähkö, ilmanvaihto ja muut järjestelmät vedettiin onttoon runkoon
      🌬️ 5. Tuulitestaus ja viimeistely
      Rakennetta testattiin kestämään kovia tuulia
      Huipulle asennettiin antenni ja viimeistelyosat
      💡 Mikä teki tästä vaikeaa?
      Korkeus (168 m)
      Tuuliolosuhteet järven rannalla
      Jatkuva valutyö ilman keskeytyksiä
      1970-luvun rajallisempi teknologia

      👉 Lopputulos: Pohjoismaiden korkein näkötorni valmistuessaan – ja edelleen yksi Tampereen tunnetuimmista maamerkeistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      2499
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      975
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      806
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      46
      751
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      50
      734
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      654
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      605
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      594
    10. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      68
      586
    Aihe