Olipa kerran eräs kiltti mies, joka tykkäsi kertoa tarinoita, auttaa ihmisiä ja syödä kalaa aina kun siihen tuli hyvä tilaisuus. Hänellä oli paljon ystäviä, koska hänen seurassaan sai nauraa ja olla oma itsensä.
Sitten tapahtui surullinen asia, ja mies kuoli. Ystävät olivat murheissaan ja veivät hänet lepäämään kallioon tehtyyn hautaan. Oven eteen vieritettiin iso kivi. Sellainen, jota ei siirrä edes kolme vahvaa vuohta tai yksi erittäin päättäväinen mummo.
Kulki yksi päivä.
Kulki toinen päivä.
Kolmantena aamuna kuului *raps… raps…*.
Kivi oli siirtynyt.
Ja mies istui haudassa haukotellen.
— Olipas pitkät päiväunet, hän sanoi ja venytteli niin, että selkä naksui kuin popcorn.
Hän lähti etsimään ystäviään. Nämä olivat lukinneet ovet ja kuiskailivat sisällä.
Yhtäkkiä mies seisoi heidän keskellään.
— Miten sinä tänne pääsit?! ystävät huusivat.
Mies kohautti olkapäitään.
— Ovet olivat kiinni, mutta minä en viitsinyt koputtaa.
Aluksi kaikki tuijottivat. Sitten halattiin. Sitten naurettiin. Ja koska ilo tekee nälkäiseksi, he söivät yhdessä kalaa. Mies söi oikein hyvällä ruokahalulla, jotta kaikki varmasti ymmärtäisivät: tämä ei ollut mikään kummitusjuttu.
Päivät kuluivat jutellen, kävellen ja välillä vähän ihmetellen. Sitten eräänä päivänä taivaalle ilmestyi iso, pehmeä pilvi.
Se ei ollut tavallinen pilvi.
Se näytti vähän pumpulilta, vähän vaahtokarkilta ja vähän siltä sohvalta, johon tekee mieli hypätä.
Pilvi laskeutui hiljaa heidän viereensä ja *puff!* — siitä tuli portaat.
— No niin, kyyti taitaa olla täällä, mies sanoi.
Hän astui pilven päälle. Pilvi pomppasi kevyesti kuin trampoliini.
— Oho! Tämä on mukavampi kuin aasi, hän nauroi.
Pilvi alkoi nousta hitaasti ylöspäin. Ensin se leijui puiden latvojen tasolla. Linnut lensivät vierelle ihmettelemään.
— Minne mennään? varis raakui.
— Ylös päin, mies vastasi.
Pilvi kohosi korkeammalle. Talot näyttivät legoilta, ihmiset muurahaisilta ja joet hopeisilta nauhoilta. Tuuli pörrötti hiuksia ja pilvi teki välillä pieniä mutkia, aivan kuin olisi kokeillut ohjausta.
Ystävät vilkuttivat alhaalta.
Pilvi teki vielä yhden iloisen kiepin — ihan kuin olisi sanonut hyvästit tanssimalla — ja nousi sitten korkealle siniseen taivaaseen.
— Muistakaa olla ystävällisiä toisillenne! mies huikkasi.
Ja sitten pilvi katosi auringonvaloon.
Ystävät seisoivat hetken hiljaa.
— Luuletteko, että pilvessä oli turvavyöt? yksi kysyi.
— Toivottavasti eväät ainakin, toinen sanoi.
He nauroivat — ja lähtivät kotiin kertomaan kaikille, että joskus kaikkein ihmeellisimmät asiat alkavat surusta mutta päättyvät toivoon.
Sen pituinen se.
Hyvää pääsiäistä! 🐣☁️✨
Sitten tapahtui surullinen asia, ja mies kuoli. Ystävät olivat murheissaan ja veivät hänet lepäämään kallioon tehtyyn hautaan. Oven eteen vieritettiin iso kivi. Sellainen, jota ei siirrä edes kolme vahvaa vuohta tai yksi erittäin päättäväinen mummo.
Kulki yksi päivä.
Kulki toinen päivä.
Kolmantena aamuna kuului *raps… raps…*.
Kivi oli siirtynyt.
Ja mies istui haudassa haukotellen.
— Olipas pitkät päiväunet, hän sanoi ja venytteli niin, että selkä naksui kuin popcorn.
Hän lähti etsimään ystäviään. Nämä olivat lukinneet ovet ja kuiskailivat sisällä.
Yhtäkkiä mies seisoi heidän keskellään.
— Miten sinä tänne pääsit?! ystävät huusivat.
Mies kohautti olkapäitään.
— Ovet olivat kiinni, mutta minä en viitsinyt koputtaa.
Aluksi kaikki tuijottivat. Sitten halattiin. Sitten naurettiin. Ja koska ilo tekee nälkäiseksi, he söivät yhdessä kalaa. Mies söi oikein hyvällä ruokahalulla, jotta kaikki varmasti ymmärtäisivät: tämä ei ollut mikään kummitusjuttu.
Päivät kuluivat jutellen, kävellen ja välillä vähän ihmetellen. Sitten eräänä päivänä taivaalle ilmestyi iso, pehmeä pilvi.
Se ei ollut tavallinen pilvi.
Se näytti vähän pumpulilta, vähän vaahtokarkilta ja vähän siltä sohvalta, johon tekee mieli hypätä.
Pilvi laskeutui hiljaa heidän viereensä ja *puff!* — siitä tuli portaat.
— No niin, kyyti taitaa olla täällä, mies sanoi.
Hän astui pilven päälle. Pilvi pomppasi kevyesti kuin trampoliini.
— Oho! Tämä on mukavampi kuin aasi, hän nauroi.
Pilvi alkoi nousta hitaasti ylöspäin. Ensin se leijui puiden latvojen tasolla. Linnut lensivät vierelle ihmettelemään.
— Minne mennään? varis raakui.
— Ylös päin, mies vastasi.
Pilvi kohosi korkeammalle. Talot näyttivät legoilta, ihmiset muurahaisilta ja joet hopeisilta nauhoilta. Tuuli pörrötti hiuksia ja pilvi teki välillä pieniä mutkia, aivan kuin olisi kokeillut ohjausta.
Ystävät vilkuttivat alhaalta.
Pilvi teki vielä yhden iloisen kiepin — ihan kuin olisi sanonut hyvästit tanssimalla — ja nousi sitten korkealle siniseen taivaaseen.
— Muistakaa olla ystävällisiä toisillenne! mies huikkasi.
Ja sitten pilvi katosi auringonvaloon.
Ystävät seisoivat hetken hiljaa.
— Luuletteko, että pilvessä oli turvavyöt? yksi kysyi.
— Toivottavasti eväät ainakin, toinen sanoi.
He nauroivat — ja lähtivät kotiin kertomaan kaikille, että joskus kaikkein ihmeellisimmät asiat alkavat surusta mutta päättyvät toivoon.
Sen pituinen se.
Hyvää pääsiäistä! 🐣☁️✨
Vastaukset 2
Vanhimmat
Johan on tarina :)
Mitä tapahtui tuon kiltin miehen päiväunien jälkeen syömille kala-aterioille ?
Sitä ei ole satuun kirjattu.