Kysyttiin että mitä astronautit tekevät lennon aikana? Vastasi että "painavat nenänsä ikkunaan ja katselevat maisemia". Kertoo jotain matkan tieteellisestä arvosta.
Avaruustutkija kertoi kuulennosta
Anonyymi-ap
34240
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Volvo mies kertoo, miten ohitti työmatkalla sukkulan.
https://www.youtube.com/watch?v=BvnDqnCfsnU
Kamalan kallis raketti lähti kuuta kohti. Astronautit saivat jo vessan hajalle.
Niitä maisemia ei kovin moni ole nähnyt, toivottavasti tallentavat kaiken nykytekniikalla.
Pakkohan kuuhun tai siihen suuntaan on päästä ennen kuin Kiina ehtii. Onneksi ei ole meidän verorahoista pois.
Miehitetyt avaruuslennot ovat kallista peeärrää lähes täysin vailla tieteellistä arvoa, ainakaan sellaista, mitä ei voisi saavuttaa miehittämättömillä luotaimilla ja roboteilla.
Kansa näköjään kuitenkin tahtoo "sankareita" ja niitä saatuaan avautuvat veronmaksajan kukkaronnyörit suopeammin myös sen oikean avaruustutkimuksen tekemiselle.
Ihmiset vaan ovat sellaisia; vähän höppänöitä. 🤭
Ruokarobotit toimii mainiosti, eivät sairastu tai valita pitemmilläkään matkoilla.
Ei sitä tiedä mitä avaruudesta tai kuun toiselta puolelta löytyy. Ihmisen silmät kertoo enemmän kuin tekniikka. Hyvä homma että tulee uutta tutkimusta.
Kerro lisää siitä "uudesta tutkimuksesta".
Turtianokin tekee tutkimukset silmillään, ja se mitä näkee on siten, eli taivas on kupoli ja maa on litteä.
No ehkei nyt ihan noinkaan. Kyllä mielestäni tieteen kehitys vaatii pysyvää tukikohtaa kuuhun ja sitä ennen on tehtävä miehitettyjä lentoja. Mutta toki jos tarkoitus on vain tutkia kuun kamaraa, niin siihen riittäisi kyllä luotaimetkin.
Tuokin lento on ainakin osittain olemassa vain sen vuoksi että Trump pääsee pällistelemään maahan palanneiden kanssa ja selittämään kuinka koko lento oli hänen ansiotaan.
lento merkityksetön ja täyttä teatteria!
Amerikkalaisen pullistelun näyte, mutta: kun rahaa on, voi sitä näinkin käyttää. Tiedä sitten näkevätkö nälänhätää sieltä kiertoradaltaan. Tuskinpa.
Dronejen takia eivät varmaan tällä kertaa viitsi laskeutua. Marsissakin droneja NASA:n valokuvissa.
Teki synnyitte ihan vahigossa tälle pallolle, kukaan tuskin huomais jos vahingossa katoaisitte.
Näinhän ei avaruutta "valloiteta". Matkanopeus nytkin on vain murto-osa valon nopeudesta, eikä sekään riitä tähtimatkailuun, paitsi elokuvissa.
Tasan ja tarkkaan ottaen hirvittävä määrä rahaa on tähänkin hankkeeseen tuhlattu, mutta vielä pientä mikä kuluu sotimiseen ja aseiden R/D. Maailman lapset kiittää.
Ilman näitä ihmettelijöitä jotka lähtevät vuoren/vesien yli oltaisiin vielä Afrikassa paskomassa pusikkoon syöden syöpäläisiä toisistamme!!!
Vertailun vuoksi, Irakin sota maksaa jenkeille yli miljardi dollaria päivässä ja Yksittäinen Artemis-laukaisu kustannusarvio on n.4,1 miljardia dollaria,,, Huom. Elikkä Jenkit käyttäneen Iranissa sotimiseen jo vähintäänkin 40 miljardia ja kasvaa joka päivä yli miljardilla
Itse asiassa koko maailman sotilas menot ovat lähes 3000 miljardia dollaria 2025 ja koko Artemis ohjelman kustannukset n.100 miljardia johonka osallistuvat yritykset ja Euroopan avaruusjärjestö ESA, se on niin suhteellista!!!
Näinhän se tasan tarkkaan osapuilleen on. Ikävä kyllä.
Noin 5...7 vuotat sitten oli käynnissä kova säpinä ja innostus, että jo muutaman vuoden kuluttua tehdään miehitetty lento Marsiin. Elon Muskin raketit tekevät siitä nopeasti arkipäivää.
Realiteetit olivat silloin useilat asiantuntijoiltakin aivan hukassa.
Pelkästään omalle lähietäisyydellä Kuu-taivaankappaleelle lentokin on monivuotinen projekti. Mutta siis ihminen Marsiin ja sinne pysyvästi asumaan, taikka vaihtoehtoisesti paluulento takaisin Maahan.
Kaikki jotka tätäkin tekstiä nyt luette. Kenenkään teidän elinaikananne ihminen ei tule tällaista Mars-matkaa tekemään. Jotkin robotit ja tekoälyt saattavat käydä, mutta ei ihminen.
Olet veli/sisko täysin oikeassa. Kaikki muu on unelmaa ja haihattelua, kunnes joskus, eräänä päivänä keksitään tapa matkustaa valon nopeudella. Ja sittenkin se on ihmiselämän mitassa surkean hidasta.
uskooko joku vielä. että kuussa käytiin 60v sitten
Niin, uskooko joku vielä että maa on litteä ja tähdet ovat reikiä taivaankannessa,,,
Salaliittoteoreetikoiden mielestä ihminen ei selviä hengissä Maata tuhansien kilometrien etäisyydellä ympäröivän Van Allenin säteilyvyöhykkeen läpi, josta mennään läpi aina Kuuhun lennettäessä.
Kaksi tuntia voimakkaassa säteilyssä käristäisi sinutkin. Mutta Apolloihin se ei tehonnut. Laita alumiinia mikroon, niin näet miten hyvin se kuumoduuli kestää.
Salaliittoteoreetikoiden mukaan Van Allenin säteilyvyöhykkeen läpi menemiseen tarvittaisiin 7 metriä paksu lyijysuojaus.
Kyllä naamat sitten venähtää kun Alienit saapuu...ja tuo sellasen raketin jolla voi kruisailla maailmankaikkeuksista toiseen huippunopeudella.
Valon nopeus on se huippunopeus. Ja sekin aika susihidas jos matkaan lähdetään.
Tekoäly on mahdollistanut sen että kansalle voidaan luoda taas valheita.
Koekaniineja ovat. Ihmiskeho ei hevin taivu maapallon ulkopuoliseen elämään.
Ja nyt on lisäksi myös naikonautti kyydissä.
Meillä kunnallisvero-% on sitä luokkaa että en halua osallistua avaruuslentoihin.
Surullista on että planeetalla on kasapäin varallisuutta, josta suuri osa kuitenkin käytetään aseisiin ja sotimiseen. Köyhyys, nälkä ja sairaudet toissijaisia.
Hei Kuu-ukko, ei pidä sinun sureman
Tämä rakettimme hetkessä valmistuu
Ja sen määränpää on kuu
- No pikkuoravat, täällähän te olette
- Joo!
- Minä etsin vyötäni. Nestori, missä se on?
- Ota olkaimet!
- En minä löytänyt niitäkään, mutta mitäs te puuhaatte?
Matka kuuhun nyt kaikkia kiinnostaa
Kuka ensiksi ehtiikään
Sepä taitoa vaatii ja tekniikkaa
Jota meillä on ennestään
Hei Kuu-ukko, ei pidä sinun sureman
Tämä rakettimme hetkessä valmistuu
Ja sen määränpää on kuu
- Vai kuu. Viis siitä nyt! Missä on minun vyöni?
- Älä aina häiritse!
Tässä raketissa on kolme vaihetta
Ja nopeus hirmuinen
Kohta meillä on hurrata aihetta
Kun me valmiiksi saamme sen
You might also like
G63
C.Gambino
Air
Marcus & Martinus
Many Men
23
Hei Kuu-ukko, ei pidä sinun sureman
Tämä rakettimme hetkessä valmistuu
Ja sen määränpää on kuu
- Vai on tuo kummallisen näköinen peltipönttö muka raketti (Joo joo!), kaikkea kanssa. Mutta kuunnelkaa minua nyt
Minun täytyy lähteä kaupunkiin ja minun täytyy löytää vyöni
Elmeri, missä se on?
- Ota olkaimet!
- En löydä. Simeoni, missä on minun vyöni?
- Hanki henkselit!
- Äh. Nestori, viimeisen kerran: missä on minun vyöni?
- Viimeisen kerran: hanki itsellesi olkaimet!
Nyt on rakettimme valmis ja kaivataan
Vain avaruuslentäjää
Joka ensiksi ohjaajan paikallaan
Syöksyvyönsä kiinnittää
Hei Kuu-ukko, ei pidä sinun sureman
Tämä rakettimme hetkessä valmistuu
Ja sen määränpää on kuu. (Juu juu!)
- Syöksyvyö, vyö. Taitaa polttaa jo
No, nytpä minä alankin jo aavistaa
Mistä löytyy se kadonnut vyö
Taitaa olla paras rakettiinkin kurkistaa
Jopa selviää ilkityö
Onpas ahdas tämä ohjaamo raketin
Ja täällähän on vyö ja olkaimet
Ihan niin kuin arvelin!
Astro-Saukki koelentäjä löydettiin
Syöksyvyökin sopivan mittainen
On laitettu rakettiin
- Hei mitäs- mitäs tuo on? avatkaa tuo luukku heti!
- Pikkuoravien kuuraketti valmiina lähtöön!
- Pojat, mitä te oikein aiotte ja mikä mikäs täällä käyrää?
- Tännehän- tähän tukehtuu! Hei, mitä te oikein aiotte?
Hei Kuu-ukko, ei pidä sinun sureman
Saukki kiertää vain pari kierrosta
Ja jälleen palajaa