Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance on omien sanojensa mukaan ”pakkomielteinen” avaruusolennoista ja ufoista.
Varapresidentti avautui aiheesta lauantaina konservatiivien suosimassa Benny Show -podcastissa, brittilehti The Guardian kertoo.
Vance harmittelee, ettei ole vielä päässyt paneutumaan tunnistamattomia lentäviä esineitä koskeviin Yhdysvaltain hallinnon asiakirjoihin.
– En ole vielä ehtinyt paneutua tähän tarpeeksi, mutta aion tehdä niin. Usko pois, olen ihan pakkomielteinen tästä, Vance intoilee.
Vuonna 2019 katolilaiseksi kääntyneellä varapresidentillä on erikoinen teoria avaruusolennoista, joita hän kuvailee ”taivaallisiksi olennoiksi, jotka lentelevät ympäriinsä ja tekevät ihmisille outoja asioita”.
Vance haluaa katsoa selittämättömiä ilmiöitä mieluummin uskonnollisesta näkökulmasta.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/3345c2aa-6c0d-45b9-8973-14c96e1837e2

Vastaukset 3
Vanhimmat
Montako aloitusta tästä eri palstoilla nähdystä aiheesta tarvitaan?
Kyllä demoni demonin tuntee .
Alienit paljastaessaan itsensä ihmiskunnalle tuhoaisivat Kapitaali-imperiumin keskusvallan plutokratisen finanssikapitalismin ja fossiilitalouden, joten tietenkin he näyttäytyvät rahavaltaeliitin silmissä demobäneilta, jotka uhkaavat vakautta eli etuoikeutettujen asemaa ja valtaa.