"Sillä mitä taitaa ihminen "

Anonyymi-ap

Saarnaaja 2:1-6, 8-13 FB38
[1] Minä sanoin sydämessäni: Tule, minä tahdon koetella sinua ilolla, nauti hyvää. Mutta katso, sekin oli turhuutta. [2] Naurusta minä sanoin: "Mieletöntä!" ja ilosta: "Mitä se toimittaa?" [3] Minä mietin mielessäni virkistää ruumistani viinillä — kuitenkin niin, että sydämeni harrastaisi viisautta — ja noudattaa tyhmyyttä, kunnes saisin nähdä, mikä olisi ihmislapsille hyvä, heidän tehdäksensä sitä taivaan alla lyhyinä elämänsä päivinä. [4] Minä tein suuria töitä: rakensin itselleni taloja, istutin itselleni viinitarhoja. [5] Minä laitoin itselleni puutarhoja ja puistoja ja istutin niihin kaikkinaisia hedelmäpuita. [6] Minä tein itselleni vesilammikoita kastellakseni niistä metsiköitä, joissa puita kasvoi.
[8] Minä kokosin itselleni myöskin hopeata ja kultaa ja kuninkaitten ja maakuntien aarteita ja hankin itselleni laulajia ja laulajattaria ja ihmislasten iloja, vaimon, jopa vaimoja. [9] Minä tulin suureksi ja yhä suuremmaksi, yli kaikkien, jotka olivat olleet ennen minua Jerusalemissa. Sen ohessa pysyi minussa viisauteni. [10] Enkä minä pidättänyt silmiäni mistään, mitä ne pyysivät, enkä kieltänyt sydämeltäni mitään iloa, sillä minun sydämeni iloitsi kaikesta vaivannäöstäni, ja se oli minun osani kaikesta vaivannäöstäni. [11] Mutta kun minä käänsin huomioni kaikkiin töihin, joita minun käteni olivat tehneet, ja vaivannäköön, jolla olin vaivannut itseäni niitä tehdessäni, niin katso: se oli kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua; eikä ole hyötyä mistään auringon alla. [12] Kun minä käännyin katsomaan viisautta ja mielettömyyttä ja tyhmyyttä — sillä mitä taitaa ihminen, joka tulee kuninkaan jälkeen, muuta kuin tehdä, mitä jo ennen on tehty? — [13] niin minä näin, että viisaus on hyödyllisempi tyhmyyttä, niinkuin valo on pimeyttä hyödyllisempi.

https://bible.com/bible/365/ecc.2.1-13.FB38

17

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Sinä laitat noita pitkiä juttuja. Minulla on tapana laittaa vain yksi ramaantun kohta silloin tällöin. Tälle päivälle on lause.

      Minun sydämeni iloitsee, mieleni riemuitsee, minun ruumiini ei pelkoa tunne. Ps. 16:9

    • Anonyymi00002

      Onneksi meillä on Jeesus ja ajassa nyt. Juuri tämä juhlallinen päivä. Tämä toinen pääsiäispäivä. Messuineen, saarnoineen, puheineen, harrasteineenkin.
      Onneksi meillä on Jeesus, tuo herännyt Herra.
      Jälleen muistutukseksi tänäkin wuonna. Kiitos.
      Me menemme ja tiedämme, tiedämme ja menemme.
      Emme kuitenkaan itse teoin, ettei kukaan meistä voisi teoillamme kerskata.
      Me menemme siten, kuin itse Herra on säätänyt. Niin ajan, niin paikan. Kuin kaiken luomakunnassamme. Jo aikojen alusta asti, kiitos.

      • Anonyymi00005

        Sammutan ilosi - Apostolien tekojen 19. luku kumoaa yhdessä kolminaisuusopin tunnustuksen kanssa ylösnousemuksen - Jeesus jäi kirottuna helvettiin, Raamatun mukaan, teidän sielujenne lunnaiksi. Ei kirkon sieluton vainajan siunaaminen ole mihinkään muuttunut.


      • Anonyymi00017
        UUSI
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Sammutan ilosi - Apostolien tekojen 19. luku kumoaa yhdessä kolminaisuusopin tunnustuksen kanssa ylösnousemuksen - Jeesus jäi kirottuna helvettiin, Raamatun mukaan, teidän sielujenne lunnaiksi. Ei kirkon sieluton vainajan siunaaminen ole mihinkään muuttunut.

        Sitäkö Apostolien tekojen 19. luku sulle aukeni.?
        Ja ken kertoo, että ihminen on sieluton.? Jopa me kurjista kurjimmat "armonkerjäläiset."


    • Anonyymi00003

      Ei ole kuulkaa arvon toverit Sanalla kysyntää nykyaikoina. Kaikki muut vaan kiinnostaa, seksijutuista lähtien. Heti kyllä kysyntää löytyy, kun siitä puheenparreksi käy.
      "Ei mitään uutta auringon alla."
      Toivon mukaan se yksi Sanaterroristi ei ole kutsuttu paikalle.

      • Anonyymi00006

        On sanalla kysyntää - mutta vain totuutena, kun uskovaiset valehtelevat tällä kertaa taas ylösnousemuksen vastoin Raamatun tietoa.


    • Anonyymi00004

      Tuo on totta. Joku aloittaa samasta aiheesta aloituksen toisensa jälkeen. Jos pitkään on ollut kaksi aihetta, Päivi ja homous.
      On vaikea uskoa että olisi noin monta aloittajaa, joten ilmeisesti yksi ja sama. Jollakin toisella sivulla se on politiikka ja hallituksen parjaaminen.
      Kai näin toimivan henkilön sitten kuuluu purkaa pahaa oloaan, vaikka vain kyseenalaistamalla uskovaisen henkilön uskon tai jotakin itselleen vastakkaista puoluetta kannattavan mielipiteen.
      Mutta niin saa asia olla. Olen löytänyt oman mission uskossani, en solvaa kenenkään muun ismiä, en arvostele, en torju. Tasapainossa itseni ja Jumalani kanssa kuljen omaa tietäni. Niin on hyvä. Laitan vain rakentavan raamatunlauseen heille jotka haluavat lukea. Jos ei kukaan, on se itselleni iloksi. 2026-04-06 08:23:40

      • Anonyymi00007

        Niin, pitäisi sanoa edes se pointti, että mitä kopioinnillaan haluaa sanoa.


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Niin, pitäisi sanoa edes se pointti, että mitä kopioinnillaan haluaa sanoa.

        Jukolavita, kun tekstit ovat tuhansien vuosien takaa, jos niissä on joku pointti, on ihmisen edes kyettävä kääntämään sen filosofia tämän päivän kielelle. Jos edes sitä ei viitsi tehdä niin olkoon.


      • Anonyymi00009

        Kumman Jumalan kanssa - juutalaisten vai israelilaisten. Siis palvotko Jeesusta uhrinasi?


      • Anonyymi00010
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Kumman Jumalan kanssa - juutalaisten vai israelilaisten. Siis palvotko Jeesusta uhrinasi?

        Raamatussa on edelleen kaksi Jumalaa ja kaksi täysin eri oppia.


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Raamatussa on edelleen kaksi Jumalaa ja kaksi täysin eri oppia.

        Myös kaksi eri evankeliumia näihin oppeihin - on taivasten valtakunnan evankeliumi, minkä Paavali Raamatussa kiroaa ja Paavalin julistama syntievankeliumi.


      • Anonyymi00012
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Myös kaksi eri evankeliumia näihin oppeihin - on taivasten valtakunnan evankeliumi, minkä Paavali Raamatussa kiroaa ja Paavalin julistama syntievankeliumi.

        Ja näissä on eri Jumalat.


      • Anonyymi00013
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Ja näissä on eri Jumalat.

        "Tasapainossa itseni ja Jumalani kanssa kuljen omaa tietäni.", kirjoitat. Ei kerro vielä kummasta opista tai tiestä on kyse.


      • Anonyymi00014
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        "Tasapainossa itseni ja Jumalani kanssa kuljen omaa tietäni.", kirjoitat. Ei kerro vielä kummasta opista tai tiestä on kyse.

        Tieto on erittäin ratkaisevaa Matt.7 luvun mukaan, koska näillä kahdella tiellä on täysin eri päätepiste.


      • Anonyymi00015
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        "Tasapainossa itseni ja Jumalani kanssa kuljen omaa tietäni.", kirjoitat. Ei kerro vielä kummasta opista tai tiestä on kyse.

        Luterilaisesta kristinuskosa on kyse. En tunne raamattua niin hyvin että pystyisin suoraan kertomaan mistä kahdesta opista tässä on kysymys sinun mielestäsi. Enkä nyt rupea niitä raamatusta lukemaan. Jos pidät minua vääräuskoisena, niin anna palaa, ei sillä ole minuun mitään vaikutusta. Katsos kun autuaita ovat yksinkertaiset. Vähän itseironiaa kehiin.


    • Anonyymi00016

      sillä mitä taitaa ankka
      minä sanon ihminen on vain ankan sulan veroinen ei muuta , höyhen sato tekee sen turhaksi 🤣

      ei tavoitteet lopu maailman kaikkeudessa , sen tietää jokainen !!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      74
      7617
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      128
      3037
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      153
      1884
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      69
      1709
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      126
      1540
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      172
      1482
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1202
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      879
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      48
      822
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      784
    Aihe