Suomessa bensanhinta ei ole lähellekään maailman kärkeä.

Voimme hyvin lisätä hintaa reilusti ja samalla nostaa sähköautoilun hintoja.
Töihin voi myös kävellä tai pyöräillä.
Autoilun kilometrikorvaukset pois.
3114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jep, sano sille takahikiän vanhukselle, että kaivaa fillarin aitannurkasta esille ja polkaisee 100+ kilsan päähän terveysasemalle.

Äänestä

Nyt on läskipossu oikeassa.

Äänestä

Kandee seurata mitä oikeasti tapahtuu, eikä vaan seurata suomen alueen probagandaa.

Lainaus mv-lehden lukijan kynästä. " Lukutoukka 06.04.2026 13:07
Kommentit: 5404

Tätähän se sitten on. Kuten hyvin tiedämme, jotkut osaavat pelata korttinsa oikein – ja jotkut toiset taas eivät osaa.

Selvääkin selvemmin alkaa käydä ilmi, että nämä EU-johtajat kuuluvat tuohon jälkimmäiseen porukkaan. Ja tästäkin rupusakista juuri Suomen johtajat erottuvat kaikkein surkeimpina epäonnistujina.

Tätä Suomen johtajien suorastaan kolossaalista epäonnistumista alleviivaa erityisesti se tosiseikka, että lähtökohtaisesti meidän tilanteemme energian saamisen suhteen oli yksi helpoimmista ja ongelmattomimmista, kun verrataan moniin muihin EU-maihin. Niinpä ei olisi vaadittu kovinkaan kummoista osaamista ja viitseliäisyyttä, jotta tämä jo valmiiksi pedattu hyvä tilanne olisi saatu jatkumaan entisen kaltaisena. Eli kohtuuhintaisen energian saaminen olisi jatkunut ja toimitusvarmuus pysynyt korkealla tasolla – mikä luonnollisesti olisi heijastunut myönteisesti koko kansantalouteemme.

Tämä hyvä tilanne ei kuitenkaan Suomen valtiojohdolle kelvannut, vaan he itse omilla päätöksillään lähtivät aivan määrätietoisesti tuhoamaan tätä aiempien polvien rakentamaa kestävää pohjaa ja asettivat koko Suomen kohtalon täysin epärealististen haihattelujen ja tuulentupien varaan – jotka sitten tietysti pettivät, kuten odotettavissa olikin.

Niinpä me nyt sitten olemme keskellä näitä ongelmia, jotka viikko viikolta tuntuvat vain pahenevan, eikä minkäänlaista ratkaisua tilanteen helpottamiseksi ole näköpiirissä".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Voimme hyvin lisätä hintaa reilusti ja samalla nostaa sähköautoilun hintoja.
Töihin voi myös kävellä tai pyöräillä.
Autoilun kilometrikorvaukset pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu