https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33905bc4-8c5a-404e-bb90-9f00aef4a1ba
Tekijän kuva
Tea Rissanen
Tänään klo 0:01
Helsingin Maunulassa syttyi maanantai-iltana hieman ennen kello kymmentä ajoneuvopalo, jossa pakettiauto roihahti liekkeihin. Helsingin pelastuslaitoksen mukaan tuli ehti levitä myös viereiseen henkilöautoon.
Iltalehden lukija kertoo ihmetelleensä ulkoa kuulunutta pauketta, ja sen jälkeen huomanneensa tilanteen. Hän arvioi, että tilanne kesti kokonaisuudessaan noin reilun tunnin.
Pelastuslaitokselta kerrotaan, että molemmat autot saatiin sammutettua. Pakettiauto kärsi tilanteessa merkittäviä vahinkoja. Pelastuslaitoksen arvion mukaan ajoneuvon moottori- ja ohjaamotila tuhoutuivat täysin.
Palo sai alkunsa pakettiauton moottoritilasta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Voivoi. Olisiko vihreät asialla? Hiipivät yön pimeydessä sytyttelemässä polttomoottoreita palamaan vauhdittaakseen sähköautomyyntiä?
Onneksi tuo on vain tavaraa, siis rahalla korvattavaa ja "suur"kaupungissa palokunta on paikalla parissa minuutissa, jos tuo olisi sattunut kehä kolmosen ulkopuolella, olisi palanut kaikki.
No, kannattaa myös huomioida nuo sähköfillarit, joita pidetään huushollissa sisällä varkaiden varalta. Siinä oli pahemmat ainekset, kun kärvähti Oulussa kerrostalissa.