Trump joutui myöntymään tulitaukoon. "Eeppinen raivo" muuttui eeppiseksi epäonnistumiseksi.
Iran piti puolensa pommituksista huolimatta. Pystyi pudottamaan kalliita lentokoneita vaikka Trump väitti että kaikki on Iranissa tuhottu. Hallinto ei vaihtunut, kasvot vain nuorentuivat.
Trump tuli lopulta järkiinsä. Kohonnut öljyn hinta, laskevat pörssikurssit, huono sotamenestys ja sodan epäsuosio jenkeissä saivat hänet taipumaan. Ehkä myös puheet siitä että hän on mielipuoli?
Eeppinen epäonnistuminen
16
74
Vastaukset
- Anonyymi00001
Nyt palattiin suunnilleen samaan pisteeseen kuin sodan alussa. Hormuzin salmi aukeaa, ainakin enimmäkseen. Öljyn hinta laskee, ainakin hieman. Eri asia palauttaako Trump Venäjän öljypakotteet, jotka hän kiiruhti poistamaan. Sota oli hänelle hyvä tekosyy auttaa Putinia.
- Anonyymi00002
Trumpin keskittymiskyky loppui. Hän suunnittelee jo hyökkäystä Kuubaan, mikä olisi helpompi kohde.
- Anonyymi00003
Koko sota on malliesimerkki siitä, miten tuhoisia ovat
a) öljyriippuvuus
b) äärikansallismielinen, imperialistinen ideologia, joka yrittää tavoitella kuviteltua "suuruutta" tuhoamalla ihmisiä muissa maissa.
Tätä ideologiaa edustavat Trumpin Maga ja Putinin Z.- Anonyymi00004
Kumpikin ideologia jäljittelee Hitleriä.
- Anonyymi00005
Voittajaksi jää taas Kiina. Sen ideologia on rappeutunut jäänne maolaisuudesta, mutta siinäkin on mukana imperialismia, joka kohdistuu Taiwaniin ja Etwlä-Kiinan mereen. Kiinan johto on kuitenkin maltillinen ja realistinen.
Kiina kärsii korkeasta öljyn hinnasta, mutta ei enää kauan. Se rakentaa valtavaa vauhtia aurinko- ja tuulienergiaa, ja suurin osa uusista autoista käy sähköllä. Maan päästöt ovat kääntyneet laskuun. - Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Voittajaksi jää taas Kiina. Sen ideologia on rappeutunut jäänne maolaisuudesta, mutta siinäkin on mukana imperialismia, joka kohdistuu Taiwaniin ja Etwlä-Kiinan mereen. Kiinan johto on kuitenkin maltillinen ja realistinen.
Kiina kärsii korkeasta öljyn hinnasta, mutta ei enää kauan. Se rakentaa valtavaa vauhtia aurinko- ja tuulienergiaa, ja suurin osa uusista autoista käy sähköllä. Maan päästöt ovat kääntyneet laskuun.Kiia tuo eniten öljyä Persian lahdelta, 1,7 mrd barrelia. Sen jälkeen tulevat Intia 0,8, Japani 0,7, Etelä-Korea 0,7 ja koko muu Aasia 1,3 mrd barrelia.
Yhdysvallat tuo 0,3 mrd barrelia, vaikka sillä on omaa öljyntuotantoa. Eurooppa tuo 0,2 mrd barrelia.
Persian lahdelta viedään myös maakaasua ja valmiita lannoitteita. - Anonyymi00008
Anonyymi00005 kirjoitti:
Voittajaksi jää taas Kiina. Sen ideologia on rappeutunut jäänne maolaisuudesta, mutta siinäkin on mukana imperialismia, joka kohdistuu Taiwaniin ja Etwlä-Kiinan mereen. Kiinan johto on kuitenkin maltillinen ja realistinen.
Kiina kärsii korkeasta öljyn hinnasta, mutta ei enää kauan. Se rakentaa valtavaa vauhtia aurinko- ja tuulienergiaa, ja suurin osa uusista autoista käy sähköllä. Maan päästöt ovat kääntyneet laskuun.Ilmeisesti Kiina painosti Irania neuvotteluihin ja tulitaukoon.
- Anonyymi00010
Anonyymi00006 kirjoitti:
Kiia tuo eniten öljyä Persian lahdelta, 1,7 mrd barrelia. Sen jälkeen tulevat Intia 0,8, Japani 0,7, Etelä-Korea 0,7 ja koko muu Aasia 1,3 mrd barrelia.
Yhdysvallat tuo 0,3 mrd barrelia, vaikka sillä on omaa öljyntuotantoa. Eurooppa tuo 0,2 mrd barrelia.
Persian lahdelta viedään myös maakaasua ja valmiita lannoitteita.Suomen öljyntuonti kokonaisuudessaan oli 2025 tekoälyn mukaan vain 6 - 8 miljoonaa tonnia, eli 44 - 59 miljoonaa tynnyriä.
Pikkumäärä!
Yhteensä öljyä tuotiin 4,5 mrd euron edestä, mistä suurin osa 3,6 mrd eurolla Norjasta.
Koko tuonnista se oli 6,6 %. Muita öljypohjaisia tuotteita tuonnista oli 13 %.
Mutta kaikki tuokin on turhaa, ja siitä pitäisi päästä eroon. - Anonyymi00012
Anonyymi00010 kirjoitti:
Suomen öljyntuonti kokonaisuudessaan oli 2025 tekoälyn mukaan vain 6 - 8 miljoonaa tonnia, eli 44 - 59 miljoonaa tynnyriä.
Pikkumäärä!
Yhteensä öljyä tuotiin 4,5 mrd euron edestä, mistä suurin osa 3,6 mrd eurolla Norjasta.
Koko tuonnista se oli 6,6 %. Muita öljypohjaisia tuotteita tuonnista oli 13 %.
Mutta kaikki tuokin on turhaa, ja siitä pitäisi päästä eroon.Suomen kivihiilen käyttö laski viime vuonna 66 % ja maakaasun käyttö 20 %. Lähde: Energiavirasto
- Anonyymi00014
Älä unohda kolmatta öykkäriä. Eli Netanjahua.
- Anonyymi00007
Fiksut maat vähentävät öljyriippuvuutta. Aurinko- ja tuulivoima, sähköautot, muut kuin öljypohjaiset lannoitteet.
Euroopassa on vielä paljon riippuvuutta maakaasusta, toisin kuin Suomessa.
Saa nähdä kestääkö aselepo. Jos kestää, niin raakaöljyn ja kaasun hinta laskee, mutta tuskin sotaa edeltävälle tasolle.- Anonyymi00009
Vihreästä siirtymästä tulee eeppinen öljyn ja kaasun kysynnän väheneminen. Iskee Putlerin ja Trumplerin lähipiirien bisneksiin. Vance kävi jo itkemässä että Unkarin pitäisi tuoda öljyä Venäjältä.
- Anonyymi00016
Tramp ja putin vastustavat uusiutuvaa energiaa koska se vie pohjaa fossiilitaloudelta.
30% Kiinan talouskasvusta johtuu nimenomaan uusiutuvaan energiaan siirtymisestä.
Kuka siis pelaa korttinsa oikein pitkää peliä ajatellen.
- Anonyymi00011
Netanjahu yrittää jatkaa sotaa Trumpista huolimatta. Saa nähdä pystyykö Trump estämään häntä. Jos ei, niin Hormuzin salmi pysyy suljettuna.
Suomalaisten kannattaa nyt sopeutua korkeampaan öljyn hintaan.
Hallituksen pitäisi valmistautua keinoihin, millä öljyä voidaan säästää.
Kattonopeus maanteille, öljylämmityksen muuttaminen käymään uusiutuvalla öljyllä, maa-, ilma- ja vesilämpöpumppuihin siirtyminen, tuuli- ja aurinkovoiman lisääminen, sähköautojen latausasemien lisääminen ovat nopeita toimia. Maataloudessa luomu- ja hiiliviljely,
biokaasureaktoreiden tukeminen ym.- Anonyymi00013
Ruotsinlaivat laskivat jo nopeutta polttoaineen säästämiseksi.
- Anonyymi00015
Netanjahu on jätettävä yksin. Maailma ei häntä kaipaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks63746Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?872703Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U1062534Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut232229Purralla luistaa hihna isolla pyörällä
Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä802058- 451992
Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1021893Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?
Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä2671801Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin1221777Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si111418