Kirjoituksenne edustaa sellaista ajattelua, jota soisi esiintyvän yhä harvemmin sivistyneessä yhteiskunnassa. Ihmisten siirtely maanosasta toiseen jonkinlaisena työvoima- tai avioliittoreservinä muistuttaa enemmän karjakauppaa kuin vakavasti otettavaa yhteiskunnallista keskustelua.
On ymmärrettävää, että maaseudun rakennemuutos ja työvoimapula herättävät huolta. Silti ratkaisujen tulisi perustua työn arvostuksen kohottamiseen, oikeudenmukaiseen palkkaukseen ja elinolojen kehittämiseen – ei siihen, että oletetaan jossakin päin maailmaa olevan joukko naisia valmiina täyttämään toisten tarpeet.
Yhtä kyseenalainen on ehdotuksenne kotimaisten naisten leimaamisesta työtä vieroksuviksi. Monet heistä ovat hakeutuneet muille aloille juuri siksi, että raskas maataloustyö ei enää vastaa nykyisiä odotuksia työoloista tai toimeentulosta. Tätä muutosta ei korjata pilkalla eikä pakkomuutolla, vaan kehittämällä maaseudun elinkeinoja nykyaikaisemmiksi ja houkuttelevammiksi myös omalle väestölle.
Toivottavaa olisi, että keskustelua käytäisiin vähemmän kärjistäen ja enemmän ratkaisuja etsien. Yhteiskunta, joka alkaa tarkastella ihmisiä vaihdettavana työvoimana, on vaarallisella tiellä.
Nimim. “Kohtuuden ääni”
Vihervasemmistolaiselle väestönvaihtajalle
5
123
Vastaukset 5
Kyse ei ole vain ihmisten siirtelystä, kun puhutaan maahanmuutosta/maastamuutosta/sisäisestä muutosta. On sekä tarve että halu. Nämä ovat muuttoa motivoivia asioita. Yrityksillä voi olla tarve saada uuttaa työvoimaa ja ihmisillä halu päästä paremman elämän makuun.
Suurin maahanmuuttoaalto tapahtui edeltävinä vuosisatoina, kun eurooppalaiset maahanmuuttajat siirtyivät sen paremman elämän toivossa Amerikkaan. Sitten he keksivät tuoda Afrikasta orjatyövoimaa itselleen. Näin syntyi erityisesti Yhdyvaltojen valtio, joka koostui eurooppalaisista maahanmuuttajista ja afrikkalaisista orjista sekä näiden jälkeläisistä. Muusta osasta Amerikkaa puuttuvat nämä orjat, muuten nekin ovat eurooppalaisten muuttajien asuttamia. Australia on asutettu myös eurooppalähtöisesti ja maaosaa käytettiin aiemmin mm. vankisiirtolana. Myös suomalaisia on siirtynyt Amerikkaan ja myöhemmin suuria määriä maan väestöstä. Sota-aikana lapsia vietiin pohjoismaihin turvaan.
Muuttamiseen motivoi elintaso, sotien ja vainojen pakeneminen ja jatkossa ilmastonmuutoksen vaikutukset. En ihan ymmärrä, miksi tällainen syystä tapahtuva muuttohaluisuus kuuluisi sivistyneeseen maailmaan. Jos tässä ajassa hakee sitä sivistymättömyyttä, se liittyy esim. ilmastonmuutoksen vähättelyyn ja nykyisten sotien tukemiseen. Jos esim. sota Iranissa ja Lähi-idässä vielä jatkuu, se voi johtaa massiiviseen pakolaisuuteen.- Anonyymi00001
"Jos esim. sota Iranissa ja Lähi-idässä vielä jatkuu, se voi johtaa massiiviseen pakolaisuuteen."
Vihervasemmistohan sitä maahanmuuttoa ja islamisaatioa voimakkaasti ajaa.
Sitähän sinäkin voimakkaasti toivot? - Anonyymi00002
nu'vui,
peräkammarin nettosaaja natsia,
ahistaa... - Anonyymi00004
Anonyymi00002 kirjoitti:
nu'vui,
peräkammarin nettosaaja natsia,
ahistaa...Sinä paljastat aina itsesi
- Anonyymi00006
Sellainen kommentti, että Brasilian väestöstä 10,2 % (20,7 miljoonaa) kertoo olevansa "mustia" ja 45,3 % (92,1 miljoonaa) "Pardo", joka tarkoittaa eri "rotujen" sekoitusta, pitäen sisällään myös afrikkalaistaustaisuutta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791682
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.107869En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207634- 133608
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo90606- 48566
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37536
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15520