Kata Kärkkäisellä on kepussa hyvä meriitti heti alusta alkaen

Katariina Souri keskustan eduskunta­vaali­ehdokkaaksi

Souri sanoo tiedotteessa keskustan olevan hänelle luontainen puoluevalinta.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000011933612.html

Se hyvä meriitti on loikkaritausta! Jätyk alkumetreillä oman poppoonsa. Sillä sitä menestyy kepulandiassa.
16253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jätti oman poppoonsa...

Äänestä

Keskustassa on tilaa yrittäville, nukkuvia komukoita ei tarvita, ne vasemmistopuolueisiin nukkumaan ja ilmaisille lounaille.

Souri kertoo lähtevänsä suurella innolla mukaan keskustan toimintaan. Tiedotteessa Souria kuvaillaan sipoolaiseksi kirjailijaksi ja taiteilijaksi, mutta myös pientilan emännäksi.

– Keskustaan mukaan lähteminen tuntuu erittäin luontevalta. Asiat, joita olen pitänyt esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja ajanut julkisuudessa ovat hyvinkin keskustalaisia, Souri toteaa.

Souri kertoo myös arvostavansa keskustan pitkiä perinteitä ja yhteisöllistä luonnetta.

Äänestä

Hugh oli kunnon mies. Kaikkea ei paljasteta.

Äänestä

Saako kepulit taas uuden kulttuuriministerin, jolle käydään laivaristeilyllä antamassa "hytissä ohjausta"...

Kanki-Kaikkonen on höpöäijä Masa-hiireen verrattuna. Nati-Nasalla oli näyttöä niissä hommissa...

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tanja_Karpela

Kihlausten kuningatar...

Äänestä

Hän tietää paljon maanviljelyksestä, metsän hoidosta. Ja on osallistunut ahkerasti tupailtoihin ja niiden keskusteluihin.
Kannattaa polttoaineverojen alentamista, koska maaseudulla pitää päästä ajamaan pikiä matkoja.

Äänestä
  • Linnuntietä mitaten matkaa on Miehikkälästä Helsinkiin 160 km, eli noin 6 suuntaansa, joka tekee noin tankillisen per siivu.

    Äänestä

Kepuhan ilmiselvästi luottaa Sanna Marin efektiin,pitää olla tyylikäs (nuori) nainen ja vielä Mensan jäsen!

Äänestä
  • Mensalla testeineen ja käytännön selvällä järjellä ei ole mitään tekemistä keskenään. Liekkö sitten ainoa kepussa...

    Äänestä

Surkeaa on. Suomen tulevaisuus näistä on jo nähty. Pysyisi vain tuokin tyhjäpää jossain muualla.
Nämä ns julkkikset on jo nähty.

Äänestä
  • Hienoa, että Katariina Souri liittyi keskustaan. Tervetuloa!

    Äänestä

Päämaksisteriksi tarvittaisiin jo yli 30% kannatus? Mutta:


NOUSEEKO KESKUSTAN KANNATUS LÄHELLE 20%:IIN?
Jos vielä minimieläkkeitä aiotaan korottaa 500 euroa/kk +2.5% indeksikorotuksella vuosittain, JA NIIN TODELLA TEHDÄÄN, kannatus nousee jo lähelle 20%? (Niille, jotka asuvat EU-aluella. Tai itse kannatan, että kansalaispalkka myös eläkeläisille. Vähätuloisia eläkeläisäänestäjiä on paljon.


Jos Keskusta alkaa kannattaa 1600 euron kansalaispalkkaa 4 tunnin työvelvoitteella, työttömien määrä putoaa 0%:iin ja Keskustan kannatus nousee yli 25%:iin ja Keskustasta tulee pääministeripuolue? Halpatyövoimaako? -ei! Jos kuitenkin jokaisella terveellä kansalaisella on jo oppivelvollisuus ja opiskeluvelvoitteet, jokainen voi opiskella ja hankkia parempipalkkaisia töitä. Työvoiman kohtaanto-ongelma poistuisi, kun samalla työvoiman kohdentamisesta päättäisivät työnantajat ja työnhakijat yhdessä ja myös velvoittavan lisäkouluttamisen ja oppisopimusten kautta osaamistasoa lisäämällä.

Eläkekatto siis esim. 3500-4000 euroon kuukaudessa. Kansalaispakka ja 4 tunnin päivittäinen viisi päivää viikossa työvelvoite kaikille terveille aikuisille. Valtio ja työnantajat kvalifioisivat työntekijät yhdessä. Miten kohonneet eläkekulut katettaisiin? Kahdella tai kolmella tavalla. Ensinnäkin terveiden eläkeikärajaa nostamalla esim. 67-70 vuoteen, huoltosuhteen vaatimalla tavalla. Asiantuntijoiden ja korkeasti koulutettujen hyödyntämisellä ohjaamassa nuorempia ja vähemmän ruumiillista kuntoa vaativissa tehtävissä, vaikka osa-aikaisina (lisä)työntekijöinä, työn suunnittelijoina, innovoijina hyödyntäen ammattiosaamisesta tulleissa myös. ns. hiljaisen tietotaidon ”kisälli-oppipoika” mallien siirtämisellä sukupolvien välillä, jne.
Toinen säätämiskeino olisi verotuksen kohdentaminen siten, että kotimaassa eläkeläisinä asuvilta perittäisiin esim 15% vero ja ulkomailla eläkepäiviä viettäviltä 25-30% vero eläkkeistä. Tätä voi perustella sillä, että kotimaassa asuvat kuluttavat suomalaisten tuottamia palveluja ja muita hyödykkeitä ja kulutustarvikkeita, joista valtio saa mm. arvonlisäveron sekä välillisiä monia muita tuloja.

Mitä hullua? Äläppä nyt hättäile, mieti ensin huolellisesti veli ja sisko suomalainen. Ja räknää laskimesi kanssa ja matemaatikot pääkalkulaattorilla. Ja vot -johan rupes moni asia selkiytymmään muuallakin kuin Ströms Öössä.


Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen kannattaa eläkekattoa. Elle Laitila

Jari Hanska
Eilen klo 16:25
Keskusta on teettänyt Verianilla kyselyn eläkekaton käyttöönotosta. Kyselyssä vastaajille esitettiin väite ”suurimpia eläkkeitä rajaamaan on perusteltua säätää euromääräinen katto”.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen kannattaa eläkekattoa. Elle Laitila

Eläkekatto saa kansalta yllättävän vastaanoton
Keskusta ehdottaa eläkekattoa. Puolueen teettämä kysely paljastaa, että myös kansalaisilta löytyy ajatukselle varsin laajaa tukea.

Vastaajista 35 prosenttia oli väittämästä täysin samaa mieltä ja 30 prosenttia osittain samaa mieltä.

Sloganit:
”Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan!”
”Onnea tai epäonnea meille kummallekin!”
”Kohtelemmeko-päätämmekö ystävää kuin vihollista – kannattajaa kuin mielivallalle alistettua?”


El Morisco 007

Äänestä

Tarvitaanko enää näitä pellejä lisää .

Äänestä

Hyvä vedonlyönnin kohde on Sourin Kepusta eroamisen ajankohta.
Veikkaan Q2/2027

Äänestä
  • Nyt vielä Timo Soini keskustan ehdokkaaksi.

    Äänestä

Sontatalikko vaan käteen!

Äänestä
  • Ei ole ollenkaan hassumpi sekään, kuuluu olennaisesti navetoihin ja talleille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Katariina Souri keskustan eduskunta­vaali­ehdokkaaksi

Souri sanoo tiedotteessa keskustan olevan hänelle luontainen puoluevalinta.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000011933612.html

Se hyvä meriitti on loikkaritausta! Jätyk alkumetreillä oman poppoonsa. Sillä sitä menestyy kepulandiassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu