Entinen pankkiiri on vihdoin löytänyt kutsumuksensa. Ei enää korkoja, lainoja ja Excel-taulukoita, vaan luontoa. Tai ainakin niin hän väittää. Uusi ammatti on ”hyvinvointivalmentaja”, jonka brändin ytimessä pitäisi olla metsä, hiljaisuus ja sisäinen rauha.
Kun kuitenkin katsot hänen somekanavaansa, huomaat nopeasti, että luonto jää sivurooliin. Pääosassa on hän itse – yli kuusikymppinen nainen, joka poseeraa melko paljastavissa kuvissa ja julistaa, kuinka ” rohkeaa” on näyttää vartaloaan ja puhua avoimesti aikuisten naisten tunteista - tai lähinnä itsestään.
Tämä on se hetki, jolloin kapitalismin viimeinen nauru kaikuu korvissasi.
Nainen, joka vuosikymmeniä myi rahaa rahasta, on nyt myymässä itsensä. Ei rehellisenä vanhana naisena, joka on oppinut jotain elämästä, vaan versiona itsestään, jossa hän on samanaikaisesti haavoittuva, seksuaalisesti vapautunut ja viisas. Kohderyhmä on selvä: keski-ikäiset naiset, jotka kaipaavat jotain ”aitoa” ja ”rohkeaa”.
Kuvittele: vuosikymmeniä toimistossa muiden rahoja laskiessaan hän on nyt vaihtanut korkokannan sisäiseen värähtelyyn. Entinen talousammattilainen on löytänyt ”energian” ja ”tuntojen” kielen. Ja mikä on hänen suurin saavutuksensa? Se, että hän uskaltaa poseerata melko intiimeissä asetelmissa ja kutsua sitä ”kehollisena rohkeutena”.
Kuusikymmentä vuotta vanha ihminen, joka on elänyt koko aikuisikänsä järjestelmässä, jossa haavoittuvuus nähtiin heikkoutena, kertoo nyt somessa, kuinka vapauttavaa on olla ”alaston sielu”. Se ei tunnu aidolta vapautumiselta. Se tuntuu bisnekseltä – vanhalta bisnekseltä uusissa vaatteissa, tai paremminkin ilman niitä.
Todellinen rohkeus olisi ollut hiljaisuutta. Luontoa ilman selfietä. Se, ettei tarvitse julistaa kaikille, kuinka rohkea on. Sen sijaan saamme postauksia, joissa hän seisoo metsässä melko paljastavassa asennossa ja kirjoittaa: ”Olen vihdoin löytänyt itseni. Ja te, rakkaat sisaret, voitte löytää itsenne kanssani.” Viesti on niin läpinäkyvä, että se voisi olla pörssitiedote: Osta osakkeeni, ne ovat nyt pehmeitä ja haavoittuvia.
Tämä ei ole aitoa luontosuhdetta. Se on luonnon käyttö markkinointikanavana. Se ei ole aikuisten naisten tuntojen kunnioittamista, vaan niiden hyödyntämistä. Ja ennen kaikkea tämä on säälittävä näytelmä ihmisestä, joka ei kestä enää olla näkymätön. Pankkiirina hän edusti näkymätöntä valtaa. Nyt hän on näkyvä – mutta vain siksi, että on riisunut itsensä riittävästi saadakseen klikkauksia ja tykkäyksiä. Lisänä on myös tekstiä rakkaudesta - tai pikemminkin sen irvikuvasta.
Eläkeikää lähestyvä ihminen poseeraa somessa kuin nuori vaikuttaja, joka on juuri oppinut filtterin käytön. Se ei tunnu rohkealta. Se tuntuu surulliselta. Se on keski-ikäisen version somevaikuttajuudesta – ilman nuoruuden aitoutta ja anteeksiantamattomuutta.
Hyvinvointivalmentaja? Ehkä paperilla.
Todellisuudessa hän on vain seuraava tuote: entinen pankkiiri, joka myy itsensä paketoituna luonnonvihreään rusettiin ja ripauksella väitettyä rohkeutta. Ja pahinta on, että joku ostaa. Koska maailma on täynnä ihmisiä, jotka haluavat uskoa, että jonkun toisen somepäivitykset ja poseeraukset voivat korvata sen, mitä heiltä itseltään puuttuu.
Se ei korvaa. Se vain muistuttaa, miten syvällä olemme kaikessa.
Kun kuitenkin katsot hänen somekanavaansa, huomaat nopeasti, että luonto jää sivurooliin. Pääosassa on hän itse – yli kuusikymppinen nainen, joka poseeraa melko paljastavissa kuvissa ja julistaa, kuinka ” rohkeaa” on näyttää vartaloaan ja puhua avoimesti aikuisten naisten tunteista - tai lähinnä itsestään.
Tämä on se hetki, jolloin kapitalismin viimeinen nauru kaikuu korvissasi.
Nainen, joka vuosikymmeniä myi rahaa rahasta, on nyt myymässä itsensä. Ei rehellisenä vanhana naisena, joka on oppinut jotain elämästä, vaan versiona itsestään, jossa hän on samanaikaisesti haavoittuva, seksuaalisesti vapautunut ja viisas. Kohderyhmä on selvä: keski-ikäiset naiset, jotka kaipaavat jotain ”aitoa” ja ”rohkeaa”.
Kuvittele: vuosikymmeniä toimistossa muiden rahoja laskiessaan hän on nyt vaihtanut korkokannan sisäiseen värähtelyyn. Entinen talousammattilainen on löytänyt ”energian” ja ”tuntojen” kielen. Ja mikä on hänen suurin saavutuksensa? Se, että hän uskaltaa poseerata melko intiimeissä asetelmissa ja kutsua sitä ”kehollisena rohkeutena”.
Kuusikymmentä vuotta vanha ihminen, joka on elänyt koko aikuisikänsä järjestelmässä, jossa haavoittuvuus nähtiin heikkoutena, kertoo nyt somessa, kuinka vapauttavaa on olla ”alaston sielu”. Se ei tunnu aidolta vapautumiselta. Se tuntuu bisnekseltä – vanhalta bisnekseltä uusissa vaatteissa, tai paremminkin ilman niitä.
Todellinen rohkeus olisi ollut hiljaisuutta. Luontoa ilman selfietä. Se, ettei tarvitse julistaa kaikille, kuinka rohkea on. Sen sijaan saamme postauksia, joissa hän seisoo metsässä melko paljastavassa asennossa ja kirjoittaa: ”Olen vihdoin löytänyt itseni. Ja te, rakkaat sisaret, voitte löytää itsenne kanssani.” Viesti on niin läpinäkyvä, että se voisi olla pörssitiedote: Osta osakkeeni, ne ovat nyt pehmeitä ja haavoittuvia.
Tämä ei ole aitoa luontosuhdetta. Se on luonnon käyttö markkinointikanavana. Se ei ole aikuisten naisten tuntojen kunnioittamista, vaan niiden hyödyntämistä. Ja ennen kaikkea tämä on säälittävä näytelmä ihmisestä, joka ei kestä enää olla näkymätön. Pankkiirina hän edusti näkymätöntä valtaa. Nyt hän on näkyvä – mutta vain siksi, että on riisunut itsensä riittävästi saadakseen klikkauksia ja tykkäyksiä. Lisänä on myös tekstiä rakkaudesta - tai pikemminkin sen irvikuvasta.
Eläkeikää lähestyvä ihminen poseeraa somessa kuin nuori vaikuttaja, joka on juuri oppinut filtterin käytön. Se ei tunnu rohkealta. Se tuntuu surulliselta. Se on keski-ikäisen version somevaikuttajuudesta – ilman nuoruuden aitoutta ja anteeksiantamattomuutta.
Hyvinvointivalmentaja? Ehkä paperilla.
Todellisuudessa hän on vain seuraava tuote: entinen pankkiiri, joka myy itsensä paketoituna luonnonvihreään rusettiin ja ripauksella väitettyä rohkeutta. Ja pahinta on, että joku ostaa. Koska maailma on täynnä ihmisiä, jotka haluavat uskoa, että jonkun toisen somepäivitykset ja poseeraukset voivat korvata sen, mitä heiltä itseltään puuttuu.
Se ei korvaa. Se vain muistuttaa, miten syvällä olemme kaikessa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.