YLE: "Trump suuttui sodan epäonnistumisesta EU:lle, ei Venäjälle"

Venäjä on auttanut Irania iskuissa Yhdysvaltoja vastaan. Silti Trumpin kritiikki kohdistuu Eurooppaan. Ratkaiseva testi on lauantaina.


Näyttää siltä, että epäonninen hyökkäys Irania vastaan on ajanut Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin raivon partaalle.

En sano, että tämä seuraa tiettyä kaavaa, mutta missä on Trumpin kritiikki Venäjää kohtaan, kun EU:n Nato-maat saavat kuulla kunniansa?

Kritisoitavaa olisi.

Venäjä on muun muassa toimittanut Iranille satelliittikuvia Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten vastaisten iskujen tueksi sekä tarjonnut kyberapua iskujen tehostamiseksi, kertovat Ukrainan viranomaisiin ja turvallisuuslähteisiin nojaavat tiedot.

Lisäksi Venäjä on siirtänyt Ukrainassa hankkimaansa osaamista Iranille, erityisesti droonien käytössä ja ilmapuolustuksen kiertämisessä.

Yhdysvaltalais- ja eurooppalaislähteiden mukaan kyse ei ole yksittäisistä toimista, vaan laajemmasta yhteistyöstä, jossa maat koordinoivat toimintaansa Yhdysvaltoja vastaan.

Venäjä ei siis ole sivustakatsoja, vaan epäsuora osapuoli konfliktissa.

Silti Yhdysvaltojen paine kohdistuu toisaalle.

Venäjä on saanut vapautuksia öljypakotteista samalla, kun Trump uhkaa vetää joukkoja Euroopasta ja nostaa Grönlannin taas kiistanaiheeksi.

Trumpin mielestä Nato-maiden olisi pitänyt tulla avuksi, kun Iran käytännössä sulki Hormuzinsalmen.

Vaikka Espanja rajoitti ilmatilaansa Yhdysvaltojen sotakalustolle, olivat Yhdysvaltojen eri puolilla Eurooppaa sijaitsevat tukikohdat tärkeitä Yhdysvaltojen operaatiolle.

Venäjän pakotevapautusten on määrä päättyä 11. huhtikuuta, ellei niitä jatketa.

Vielä päätöstä vapautusten jatkamisesta ei ole tehty.
13161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Trumpin mukaan Venäjän öljyä tarvitaan energiamarkkinoiden vakauttamiseksi. Asiantuntija-arvioiden mukaan Venäjän öljy ei ole ratkaisevasti vaikuttanut öljyn maailmanmarkkinahintoihin.

Jos Yhdysvallat jatkaa vapautuksia Venäjän öljynviennille, auttaa se Venäjää enemmän kuin maailman öljymarkkinoita.

Yhdysvallat olisi siinä tapauksessa valmis katsomaan Venäjän toimia läpi sormien tilanteessa, jossa se antaa konkreettista apua Yhdysvaltojen viholliselle.

Äänestä

Vaikka Trump on hullu, niin ei hän sentään niin tyhmä ole, että purisi kättäj joka häntä syöttää. Hänen ja putinin diiliin kuuluu se, että hän ei kritisoi putinia.

1Äänestä

Hyvä pikku aivopesty lammas ei tietenkään mainitse tiettyä tahoa laisinkaan... Tämä on suomalaisten nykytaso.

1Äänestä
  • SDPn pääministeri johdatti Suomen banaanivaltioksi älyttömällä ja perusteettomalla 40 miljardin valtionlainallaan.
    Tätä lainaa joudutaan maksamaan vuosikymmeniä ja Suomen tie hyvinvointivaltiona on loppu.

    Marinin luoma koronahysteria oli juuri se kaaostila, johon Marin yritti luoda sosialismin idealismia. Kaikki kuitenkin meni päin seiniä, tätä myöten sosialismin näyttö oli hirvittävä vaikutuksineen.

    1Äänestä

Venäjä auttaa Irania kohdistamaan iskut USAn kohteisiin.

USA auttaa Ukrainaa kohdistamaan iskut Venäjän kohteisiin.

Olisihan se nyt aivan naurettavaa, jos USAn presidentti alkaisi pillittää Venäjälle. Se olisi USAlta heikkouden osoitus.

Äänestä

Taco-mies on Putinin kaveri eikä tietenkään sano tästä mitään pahaa koskaan.

Oranssi idiootti kuvittelee myös että hän olisi Naton komentaja joka voisi komentaa kaikki Nato-maat osallistumaan hänen omiin hyökkäyssotiinsa. Ääliö ei tiedä edes sitä että Nato on puolustusliitto ja että sen 5. artikla aktivoituu vain jos johonkin Natoon kuuluvaan maahan on ensin hyökätty. Mikään oranssin apinan mahtikäsky ei sitä aktivoi.

Äänestä
  • Uskon Trumpin tietävän että eurooppalaisilla menisi löysät housuihin vaikka ei tarvitsisi kuin puolustaa tankki- ja rahtilaivoja ei toivotuilta hyökkäyksiltä.

    Äänestä

  • Seuraavaksi Trump poistaa Ukrainalta, Usa:n tiedustelutuen…
    Taas diktaattori Putin kiittää…

    Äänestä

Vieläkö täältä takahikiältä löytyy joku joka ei tiedä että Venäjä on siellä missä pahuus, kuten Kiinakin?

Jospa Trump näkee Eurooppalaisissa pienen pienen kipinän oikeudenmukaisuuteen, toisin kuin Putinin Venäjässä. Jospa Eurooppaan kannattaa valaa uskoa itseensä. Jospa Eurooppa täytyy muistuttaa mitä siltä nyt odotetaan. Osa Eurooppa tahtoisi tunkea kaninpääntä pensaaseen ja töpöhäntä vain näkyy.
Eurooppa ei saa unohtaa sitä missä tilanteessa se nyt on.

Euroopan on herättävä näkemään maailman palopesäkkeiden tilanne, tajuttava missä mennään. Kiina ja Venäjä TOISTAISEKSI jättäneet Iranin oman onnensa nojaan. Toivottavasti eivät palaakaan.

Äänestä
  • Venäjä vain olosuhteiden pakosta ja Kiina odottaa sopivaa hetkeä, kun se voi poimia Taiwanin itselleen…

    Äänestä

Hieman tekoälyä. Hieman hioisin tuota vasuria (tekoäly), mutta en voi koko tekoälyä kuitenkaan käydä läpi. On asiat jotenkin tuonnepäin.
"Donald Trump muistuttaa Eurooppaa sen maantieteellisestä sijainnista ja turvallisuusvelvollisuuksista ensisijaisesti siksi, että hän haluaa siirtää vastuun ja kustannukset Euroopan puolustuksesta eurooppalaisille itselleen. Trumpin hallinnon mukaan Eurooppa on ollut jo 80 vuotta liian riippuvainen Yhdysvalloista, ja hän vaatii liittolaisia kantamaan suuremman osan taakasta."
Yhdysvallat on auttanut, auttaa ja tulee auttamaan Eurooppaa paljon, mutta Euroopan on aika ottaa vastuuta itsestään.

Miksi jotkut kuvittelevat olevansa kuin lapsia amerikkalaisiin verrattuna, että Yhdysvallat on isä ja äiti ja Eurooppa lapsi jota Yhdysvaltojen pitää ilman muuta suojella. Ja että Eurooppa ei ole vastuussa itsestään! Kuten ulkoministeri Marco Rubio sanoi,
Yhdysvallat on Euroopan lapsi.

Äänestä
  • Eurooppa on viherpunikkien käskyvallassa ja eivät ne näe Venäjää, eikä islamisaatiota minkäänlaisena uhkana länsieuroopalle…

    Äänestä

Tyhjenikö pankki?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjä on auttanut Irania iskuissa Yhdysvaltoja vastaan. Silti Trumpin kritiikki kohdistuu Eurooppaan. Ratkaiseva testi on lauantaina.


Näyttää siltä, että epäonninen hyökkäys Irania vastaan on ajanut Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin raivon partaalle.

En sano, että tämä seuraa tiettyä kaavaa, mutta missä on Trumpin kritiikki Venäjää kohtaan, kun EU:n Nato-maat saavat kuulla kunniansa?

Kritisoitavaa olisi.

Venäjä on muun muassa toimittanut Iranille satelliittikuvia Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten vastaisten iskujen tueksi sekä tarjonnut kyberapua iskujen tehostamiseksi, kertovat Ukrainan viranomaisiin ja turvallisuuslähteisiin nojaavat tiedot.

Lisäksi Venäjä on siirtänyt Ukrainassa hankkimaansa osaamista Iranille, erityisesti droonien käytössä ja ilmapuolustuksen kiertämisessä.

Yhdysvaltalais- ja eurooppalaislähteiden mukaan kyse ei ole yksittäisistä toimista, vaan laajemmasta yhteistyöstä, jossa maat koordinoivat toimintaansa Yhdysvaltoja vastaan.

Venäjä ei siis ole sivustakatsoja, vaan epäsuora osapuoli konfliktissa.

Silti Yhdysvaltojen paine kohdistuu toisaalle.

Venäjä on saanut vapautuksia öljypakotteista samalla, kun Trump uhkaa vetää joukkoja Euroopasta ja nostaa Grönlannin taas kiistanaiheeksi.

Trumpin mielestä Nato-maiden olisi pitänyt tulla avuksi, kun Iran käytännössä sulki Hormuzinsalmen.

Vaikka Espanja rajoitti ilmatilaansa Yhdysvaltojen sotakalustolle, olivat Yhdysvaltojen eri puolilla Eurooppaa sijaitsevat tukikohdat tärkeitä Yhdysvaltojen operaatiolle.

Venäjän pakotevapautusten on määrä päättyä 11. huhtikuuta, ellei niitä jatketa.

Vielä päätöstä vapautusten jatkamisesta ei ole tehty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu