Ikävä tuottaa pettymys monille. Mutta se, että Trump sattuisi sinua kiukuttamaan, ei tarkoita sitä, että Trump tultaisiin syrjäyttämään.
Myöskään Netanyahua ei tulla vangitsemaan eikä tuomitsemaan kansainvälisessä tuomioistuimessa. Kenenkään rohkeus ei ikinä edes riittäisi Netanyahun vangitsemiseen.
Myöskään Netanyahua ei tulla vangitsemaan eikä tuomitsemaan kansainvälisessä tuomioistuimessa. Kenenkään rohkeus ei ikinä edes riittäisi Netanyahun vangitsemiseen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hyviä äijiä molemmat.
Suomen ukk uuno jatkaa myös ja kansa häviää.
Vassarilla jalan polkeminen ja tasajalan hyppely jatkuu siis vielä vuosia.
Vain harvoin vassarin kiukku muuttuu todellisuudeksi...
Aloittajapersu haaveilee TACO:n tatista poskessaan.
Vassarilla kiukku korkealla. Hyvä niin!
Kuolee kohta
Kaikki me kuollaan joskus, eli olet ainakin jäljillä.
Hoitaa loppuunsa asti.
Virkakauden loppuun!