Ja ohitetaan nyt se painovirheraamattu, jossa lukee "Tee aviorikos".
Me ajattelemme nykyisen käsityksemme mukaan vanhan testamentin määräyksiä ja ohjeistusta, mutta muinainen aviorikos oli hiukan jotain muuta kuin mitä siitä nykyään ajatellaan.
Aviorikos oli oikeastaan varkaus, toisen omaisuuteen kajoamista, koska nainen oli ensin isänsä ja sittemmin miehensä omaisuutta. Niin ollen mies ei saanut maata naimisissa olevan naisen kanssa. Sen sijaan mies saattoi maata naimattoman naisen kanssa ja maksaa sakot ja ottaa tämän vaimokseen, tai maata orjien tai ehkä palvelusväenkin kanssa. Oli sitten itse naimisissa tai ei.
Tämäkään raamatun määräys ei ole siis ehdoton, vaikkakin kristinusko siirtyi aika nopeasti yksiavioisuuteen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Asiasta löytyy varmasti muualtakin, tässä on Bart Ehrmanin kertomana asiasta
https://youtu.be/73kFt62_-K0?si=Rn-nho6Q9IhpcJn0&t=1356
Lankousavioliitto oli myös suorastaan velvollisuus. Suvun jatkuminen meni avioliiton (yksiavioisuuden) edelle.
Ehdoton ehkä vaatii hieman tarkennusta sen suhteen mitä olen ajatellut.
Yksi on se, ettei nykyinen käsitys vastaa alkuperäistä tarkoitusta.
Toinen on se, että kertomuksen mukaan Jeesus muutti tähän liittyviä käytäntöjä.
Kyseessä ei siis ole jokin jumalalta tullut ohje tai määräys, vaan ajassa elänyt laki ja tapa.
On edelleen hyvä muistaa ettei ilmeisesti ole tietoa siitäkään miten lakia on sovellettu käytännössä.
Tuossa sitä omaisuus luetteloa:
Älä tavoittele toisen taloa. Älä tavoittele hänen vaimoaan, älä orjaa tai orjatarta, älä hänen härkäänsä, älä hänen aasiaan äläkä mitään, mikä on hänen
Ja kaikki synnit saa anteeksi, kun vetoaa Jeesuksen nimeen. Kunhan tekee parannuksen.