Kaksoisstandardien varjossa,, Jenkeille ei sanktioita

Kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukraina vastaan, kansainvälinen yhteisö reagoi nopeasti: pakotteita asetettiin laajasti ja maa suljettiin ulos monista urheilutapahtumista. Sen sijaan tilanteissa, joissa Yhdysvallat ja Israel ovat vastoin kansainväliseiä lakeja käyttäneet sotilaallista voimaa Iran vastaan, vastaavaa yhtenäistä reaktiota ei ole nähty.

Tämä herättää kysymyksen kansainvälisen järjestelmän johdonmukaisuudesta.
Miksi samoihin tekoihin ei vastata samalla tavalla?
Onko kyse kansainvälisestä oikeudesta vai poliittisesta voimatasapainosta?
Todellisuudessa reaktiot eivät synny pelkästään periaatteista, vaan myös valtioiden vaikutusvallasta, liittolaissuhteista ja taloudellisista intresseistä.

Kaksoisstandardit heikentävät luottamusta kansainväliseen järjestelmään. Jos sääntöjä sovelletaan valikoivasti, niiden legitimiteetti murenee.
Juuri siksi johdonmukaisuus olisi tärkeää – muuten riskinä on maailma, jossa voima ratkaisee enemmän kuin yhteiset pelisäännöt.
17221
6Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kansainväliset lait voi unohtaa.
Maailma on jakautunut.
Toisella puolella USA, Israel ja EU ja toisella puolella Kiina, Venäjä.
Muut maat tasapainoilee sitten näiden ryhmittymien välillä.
Ei oman porukan jäsenille aseteta pakotteita tms.

2Äänestä

Obamassa oli oikeaa presidenttiainesta. Trump osaa kuitenkin väsyttää vastarinnan uhoamisellaan.

1Äänestä

Porukka odottaa, että Amerikka hankkiutuu eräästä herrasta eroon. Ihan uskomatonta menoa ja sitten odotetaan, että muut maat oikovat sotkut. Mitään ei hoideta loppuun. ADHD on sakilla. Eikä ole edes laillinen tapa sotia, kun ei keneltäkään edes kysytty. Mukaanlukien amerikkalaiset. Muka-demokratia.

1Äänestä

Kaksoistandardit, eli skitsofrenia, aiemmin jakomielitauti on varsin ikävä mielentila ihmisessä.

3Äänestä
  • Kuulee ääniä. Taitavat tulla venätältä.

    Äänestä

Elämme totuudenjälkeistä aikaa.
Ollaan kuin Ukrainassa ei olisi tapahtunut mitään ennen kuin Venäjä aloitti operaationsa.
Iranissa yritettiin kaikkia samoja temppuja kuin millä Kiovassa saatiin menestys.
Vastakkinasettelua (värivallankumousta), opposition aseistamista (Maidanin veriteot), hallinnonvaihdosta murhilla (Janukovitsin karkotus).
Iranissa se ei onnistunut niin lähdettiin suoriin hyökkäyksiin "maan vapauttamiseksi diktatuurista".
Sotavoimalla uhittelu, lisää laivoja ja lentotukialuksia alueelle.
Koko pelikirja on käyty läpi mutta ei toiminut Iranissa.
Valeneuvottelutkaan eivät enää onnistu.
Ja kun mitkään temput ei onnistu niin Trump vaikuttaa seonneen täysin.
Voidaan odottaa että uudemman ajan suurin taantuma ja lama kohtaa länsimaailmaa.
Opetelkaa kasvattamaan perunaa ja ottakaa porsas ja kanoja parvekkeelle.

4Äänestä
  • Tervemenoa sinne diktatuuriin jota ei muka ole olemassa. Mene ja itke.

    Äänestä

Missähän vaiheessa Kiina alkaa sotimaan Taiwania tai Filippiinejä vastaan.

Kiinan tuleva hyökkäys Taiwaniin ei muuten todennäköosesti edes riko kansainvälisä lakeja. Toisin kuin Venäjän ja USA:n nykyiset toimet.

1Äänestä
  • Toivottavasti suomalaispelaajat heitettäisiin vittuun NHL:stä kostoksi jatkuvasta Trumpin haukkumisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Toivottavasti suomalaispelaajat heitettäisiin vittuun NHL:stä kostoksi jatkuvasta Trumpin haukkumisesta.

    Siinä sinulle sananvapautta, trolli! Olisit varmaan onnellinen.

    Äänestä

Iran (IRGC) hyökkäsi Israeliin 7.10.2023 alkaen ja on jatkanut usealla rintamalla.

Nyt kun Israel ja USA iskevät takaisin Iraniin, on vasemmisto pöyristynyt Israelin ja USA:n aloittamasta "hyökkäyssodasta".

Vasemmistossa kaksoisstandardit kukkii.

1Äänestä
  • Kannattaisi varmaan kuulla asiantuntijoita enstex. Trump ei kuuntele.

    Äänestä

Totta. Amerikkalaiset urheilijat pitäisi myös laittaa osallistumaan urheilukisoihin ilman kansallisia tunnuksia.

1Äänestä

Holtiton lippalakkivanhusnarsisti on tehnyt Usasta hylkiövaltion.

1Äänestä

Vihervasureiden mielestä olisi ok, että Iranilla olisi ydinase, eikä myös haittaa että pommittavat "rypäle" pommeilla siviilikohteita?? Ihmisoikeuksia ei myöskään ole ei varsinkaan vääräuskoisilla eikä naisilla.

1Äänestä
  • Ennen tätä sotaa Iran ei pommittanut yhtään mitään, eikä maa ole aloittanut yhtään sotaa satoihin vuosiin. Iranilla ei ole ydinasetta. Ovatko yrittäneet sellaista valmistaa, on epäselvää.

    Äänestä

Mikä ihmeen Tiltuposti
tästäkin palstasta on
tullut ❔
😁

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukraina vastaan, kansainvälinen yhteisö reagoi nopeasti: pakotteita asetettiin laajasti ja maa suljettiin ulos monista urheilutapahtumista. Sen sijaan tilanteissa, joissa Yhdysvallat ja Israel ovat vastoin kansainväliseiä lakeja käyttäneet sotilaallista voimaa Iran vastaan, vastaavaa yhtenäistä reaktiota ei ole nähty.

Tämä herättää kysymyksen kansainvälisen järjestelmän johdonmukaisuudesta.
Miksi samoihin tekoihin ei vastata samalla tavalla?
Onko kyse kansainvälisestä oikeudesta vai poliittisesta voimatasapainosta?
Todellisuudessa reaktiot eivät synny pelkästään periaatteista, vaan myös valtioiden vaikutusvallasta, liittolaissuhteista ja taloudellisista intresseistä.

Kaksoisstandardit heikentävät luottamusta kansainväliseen järjestelmään. Jos sääntöjä sovelletaan valikoivasti, niiden legitimiteetti murenee.
Juuri siksi johdonmukaisuus olisi tärkeää – muuten riskinä on maailma, jossa voima ratkaisee enemmän kuin yhteiset pelisäännöt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu