Unkarin "persut", eli keskusta-oikeistolainen konservatiivipuolue on Perussuomalaisiakin tiukempi mm. maahanmuuttossa.
Mutta kiitos kuitenkin vankkumattomasta tuestanne, paIstavassarit. Persuilussa on tulevaisuus, myös teidänkin.
☝️😆
Mutta kiitos kuitenkin vankkumattomasta tuestanne, paIstavassarit. Persuilussa on tulevaisuus, myös teidänkin.
☝️😆
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onhan Tanskan demareillakin tiukka linja maahanmuuttoon. Ei siihen persuja tarvita, myyvät vain maansa Venäjälle ja Trumpille rotu_hygienian nimissä
Järjetön mamurua on puolueista riippumaton asia. Nyt varsinkin kun haitat jo haittaavat koko kansantaloutta joka valtiossa.
Niin ei puolue täydellinen ole, mutta ainakin korruption vastainen ja demokratiamyönteinen (tosin sekin jää vielä nähtäväksi).
Tärkeintä on kuitenkin se, että ei ole Putinin eikä Trumpin sylikoira kuten Orban.
Mistä sen tietää, mikä suhmurointi Unkarissa alkaa näitten uusien kykyjen kesken?
Persuilu on mennyttä aikaa, koita vaan niellä se fakta!!
Nyt unkarilaiset äänestivätkin Putinin ja Trumpin hevovvittuun sotkemasta maansa asioita. Ei muuta.
Kaikki tietävät tuon, eihän kukaan odottanut siihen asiaan mitään muutosta. Orbanin entinen puoluetoveri ja oikeistokonservatiivi, jolla oli noista asioista samantyyppiset näkemykset kuin Orbanillakin.
Ne tärkeät pointit tuossa vallanvaihdossa ovat aivan muualla. Länsimielisyys ja EU-myönteisyys, rehottavan korruption kitkeminen ja irtautuminen Putlerin talutusnuorasta, jossa Putleri talutti Orbania kuin koiranpentua.
Myös Unkarin kansalaisyhteiskunnassa riittää paljon rukkaamista, jotta sinne saataisiin takaisin niitä demokraattisen oikeusvaltion perusteita, joita Orbanin hallinto oli systemaattisesti tuhonnut. Sananvapaus, tiedotusvälineiden vapaus, riippumaton oikeuslaitos...
Tärkeä pointti on myös se että tuota muutosta siellä ajoivat nimenomaan nuoret, jotka haluavat itselleen ja Unkarille parempaa tulevaisuutta. Näkivät Orbanin toimet synkkänä umpikujana joka ei johda mihinkään parempaan. Nyt nuoret siellä uskovat taas parempaan tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiinsa ja sehän on valtion kannalta tietenkin hemmetin tärkeää ja hyvä juttu.
Ai nyt jo kaikki sen "tietää" vaikka edelleenkin räyhägeeniset vinoilee persuille, että se oikeamielinen ja demokratia voitti ja se kuulemma ärsyttää persuja. Eipä tainnut monikaan persujen lisäksi tietää, mikä ja kuka voitti vaalit. Mutta varmasti se totuus etenee kohti vassarin tajuntaa, vaikkakin se on kuin täin etenistä tervassa.