https://www.verkkouutiset.fi/a/karkotuksia-tehostetaan-paatoksesta-valittaminen-ei-enaa-toisi-suoraa-lykkaysta/#ce9b185a
Suomen ulkopuolella olevalle ulkomaalaiselle voitaisiin jatkossa määrätä ennakollinen maahantulokielto, vaikka henkilöllä ei olisi aiempaa lupahistoriaa Suomessa. Näin pystyttäisiin estämään ennakolta esimerkiksi tunnettujen tai ulkomailla tuomittujen terroristien tulo Suomeen sekä Schengen-alueelle.
Maahantulokiellon määräisi poliisi joko muiden turvallisuusviranomaisten esityksestä tai omasta aloitteestaan. Maahantulokielto koskisi koko Schengen-aluetta.
Hallitus on jo aiemmin tehnyt lakimuutoksia, joilla on nopeutettu karkottamispäätösten täytäntöönpanoa ja tehostettu maahantulokieltojen määräämistä.
Kesäkuussa 2025 voimaan tulleella lakimuutoksella mahdollistettiin karkottamispäätösten nopeampi täytäntöönpano turvapaikka-asioissa.
Toukokuussa 2025 voimaan tuli lakimuutos, jonka mukaan Suomen ulkopuolella olevalle ulkomaalaiselle voidaan määrätä maahantulokielto yleisen järjestyksen, yleisen turvallisuuden tai kansallisen turvallisuuden vaarantamisen vuoksi tilanteisissa, joissa henkilöllä on jo aiempaa lupahistoriaa Suomessa.
karkotuksia-tehostetaan-kokoomus uutisoi
Anonyymi-ap
4
119
Vastaukset 4
- Anonyymi00001
Limnell ja Toveri inhottaa moktar gubta ryhmää?
- Anonyymi00002
Kannatan matujarrua. Sudan on vielä pelastamatta, heitä on 33 miljoona hädänalaista.
- Anonyymi00003
mitä eikö 5 negan kääpiö voi enää valittaa päätöksestä , kyllä ennen oli ne ihmisoikeudet 🤣🤣🤣
- Anonyymi00004
444
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22822Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha535756- 80677
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561