Lainailen tässä lähinnä Edward Carpenterin (The Origin of Pagan and Christian Beliefs) ja James Frazerin (The Golden
Bough) kokoamaa tietoa. Carpenter oli merkittävä tienraivaaja, koska hän ytimekkäästi yhdisti kristillisen mytologian
ainekset naapurikansojen ja koko Lähi-idän kulttuurien perinteisiin ja osoitti lisäksi kirkkaasti, että kristinuskon
Jeesus-hahmo ei ole ainoastaan samantyyppinen myyttien, allegorioitten ja symbolien kokoelma kuin naapurikansojen
vastaavat ihmisjumalat vaan että kristillinen mytologia on oleellisesti sidoksissa myös eläinrataan ja Auringon vuotuiseen
kiertoon tasaus- ja seisaussymboliikan kautta. Tässä häthätää koottuja poimintoja plus panen omiani.
Kristiusko on arkkityyppinen kertomus, siinä on sankari, porvarilliselta nimeltään ehkä Jeesus, myyttiseltä nimeltään,
Kristus, Voideltu tai Vapahtaja. Sankarilla on sama rooli ja tehtävä kuin muillakin merkitykseltään samanlaisilla
ihmisjumalilla. Ihmisjumalat liikkuvat myyttisessä ajassa Jumalan alkuunpanemassa rattaanpyörän liikkeessä, jossa on
vain kaksi selvää kohokohtaa: syntymä ja kuolema.
Muita Jeesus-myyttiä muistuttavia aurinko-jumalia olivat mm.: Dionysios, kreikkalaisten hedelmällisyyden ja viinin jumala;
Attis-syyrialainen nuoruuden ja kasvillisuuden jumala; Mithra persialainen härkä-jumala; Apollo kreikkalaisten valon,
musiikin, ennustustaitojen jumala ja Herkules kreikkalaisten sankari-jumala; Krishna intialaisten palvottu personalisoitu ja
emotionaalisesti kyllästetty jumala.
Kaikki nämä aurinko-jumalat pelastivat maailman ja ihmiset. Miltä ihmeen hirviöltä? Elämältä! Elämä kuluu, se
rappeutuu, muodot hapertuvat, tarvitaan Pelastaja. Aikakausien kuluessa ihmisen minuus juurtui elämän aineellisuuteen
yhä syvemmälle, ihmisen ego otti illusorisen roolin ihmisen todellisena minuutena. Tarvitaan aina ja ikuisesti uusiutuva
hengellinen herätys todelliseen itseyteen, joka on identtinen ihmisen Taivaallisen Minän (Isän) kanssa. Aurinko-jumalat
taistelevat oman taistelunsa illusorisia voimia (sekä sisällä itsessä että ulkona maailmassa) vastaan ja luopuvat,
uhrautuvat ja antavat ruumiinsa aineelle, mutta nousevat hengessä jumalan luo.
Aurinko-jumalat ovat dynaamisia, ne käyvät läpi muutamia peruskokemuksia, joita heijastavat auringon todelliset liikkeet
(maan todelliset liikkeet) taivaalla. Muun muuassa vuodenkiertoon liittyvä juhlia ja tapauksia ovat seuraavat kristillisen
mytologian merkkipäivät ja tapahtumat:
Idän tietäjät tulivat tähden johdattamana Jeesus-lapsen luolaan. Muissa perinteissä tähti voidaan määritellä Siriukseksi,
joka joulun tienoilla illalla nousi idäss ä auringonlaskun jälkeen (Kun aurinko-jumala poistuu manalan valtakuntaan, sen
korvikkeeksi ilmaantuu sijaisvalo, joka näyttää tietä tulevan valon luo).
Jeesus syntyi kuten Mithra, Apollo ja Dinosyos 25.12, päivänä, jolloin talvipäivänseisaus tapahtuu ja valo alkaa jälleen
voimistua auringon kohotessa vähän korkeammalle päivittäisellä kaarellaan taivaan poikki. Jeesus syntyi tarun mukaan
tallissa, vanhemman tradition mukaan luolassa. Vastaavasti Mithra, Apollo ja Dionysos syntyivät luolassa, paikassa,
jonne Aurinko ei loista. Luola on symboli vanhasta vuodesta, joka on jo valoton, pimeä, vailla toivoa. Jouluun sijoitettu
syntymä sanoo, että Jeesus syntyi uutena aurinkona, uutena jumalana.
Joulun jälkeen on pienempiä kristillisen mytologian mukaisia pyhiä, on Tapaninpäivä 26.12., loppiainen (6.1.),
kynttilänpäivä (2.2.), saksalaisen perinteen Lentz-jakso (maaliskuussa). Näitä päivä vietetään lisääntyvin kynttilöin, joka
merkitsee edelleen auringon valovoiman kasvua tultaessa kohti kevättä.
Jeesus ristiinnaulittiin pääsiäisenä, jota ennen vietettiin 25.3.,eli kevätpäiväntasauksen aikoihin, jolloin aurinko syntyi
uudelleen kivuten eteläiseltä taivaanpuoliskolta pohjoiselle. Ylösnousseen Jeesuksen symboliksi tuli lammas, eli Oinas,
vanhan juutalaisen perinteen rituaalinen uhrieläin. Justinus Marttyyri kertoo mm. juutalaisten perinteestä, jossa teurastettu
lammas käristettiin tulen päällä sidottuna yhdellä säikeellä alaruumiistaan päähän ja toisella säikeellä selän kautta
eturaajoihin. Tässäkö se ristiinnaulittu Kristuksen prototyyppi on, jonka juutalainen mielikuvitus siirsi tapahtuneeksi
historialliseksi tosiasiaksi?
Kevätpäiväntasaukseen osuu monien kulttuurien ja uskontojen keskeisiä juhlia. Niiden alkulähde on taivaallisessa
tapahtumassa, jossa Aurinko-jumala kasvaa valossaan yli pimeyden kun p äivän pituus saavuttaa yön pituuden.
Kristinuskossa Aurinko-jumalan voitto pimeyden (kuoleman) voimista on pysyvä; Jeesuksen kuolema lunastaa (sic)
kaikki ihmiset ja Jeesus itse nousee kuolleiden valtakunnasta taivaan korkeuteen, Isän tykö. Myös Osiris ja Attis
nousevat kuolleista.
Jeesuksen mielikkioppilaan, Johanneksen päivää vietetään 24.6.(Suomessa Juhannus), joka on kesäpäiväntasauksen
ajankohta ja samalla Jeesuksen syntymäpäivän peilikuva, antiskioni.
Jeesuksen äidin, Marian taivaanastumispäivää juhlitaan 15.8. ja Maria on saanut syntymäpäiväkseen 8.9., jolloin
Aurinko-jumala on Neitsyessä. Myös Mithra, Apollo ja Dionysios syntyivät neitseestä. Noin yhdeksän kuukautta Neitsyen
jälkeen eläinradalla ollaan Kauriissa,Jeesuksen syntymämerkissä. Se, että ihmisen mieli väänsi tästä oudon ja
mahdottoman "tahrattomasta syntymisen" dogmin, menee myytin konretisoinnin piikkiin.
Kolmekymmenvuotiaana Jeesus tapaa Johanneksen, joka kastaa hänet Jordan-virrassa. Kolmekymmentä astetta
eteenpäin Aurinko-Jeesuksen syntymästä Aurinko siirtyy Kauriista Vesimieheen, joka symboloi Jumalan uudistavaa
kosketusta ihmisen henkeen.
Vesimiehen jälkeen eläinradalla tulee Kalat, joka muodostaa kristinuskon keskeisen symboliikan. Jeesuksen
opetuslapsista useat ovat yksinkertaisia kalastajia. Symbolisella kielellä sanottuna opetuslapset ovat Ikuiseen Totuuden
(Kauris) jumalallisen kosketuksen kautta (Vesimies) jumalalle vihittyjä ihmisen kalastajia (Kalat).
Päinvastoin kuin muut Auringon vuotuiskierron käännekohdat, syyspäiväntasaus (23.9.) ei ole merkittävä kristillisen
mytologian kannalta. Siihen osuu vain arkkienkeli Mikaelin päivä (25.9.).Mikael oli taivaallinen sanansaattaja,
transsendenttinen Merkurius/Hermes”.
Muita viitteitä Raamatusta: Ennenkaikkea opetuslapsia oli 12 kuten eläinradassa merkkejä. Israelin heimoja oli myös 12.
Jos joku uskoo, että luku 12 on sattuma, on pölj ähkö. Jo varhaiskristillisyydessä evankelistat liitettiin neljään hahmoon:
Matteus-Härkä, Markus-Leijona,Luukas-Kotka, Johannes-Enkeli. Nämä ovat tietysti vain vähän muuntuneita eläinradan
hahmoja: Härkä, Leijona, Skorpioni ja Vesimies.
Taivas on mukana aina ihmisen arkkityyppisessä tavassa hahmottaa järjen ylittäviä totuuksia uskonnon, metafyysisten
pohdiskelujen tai transsendenttisen ajattelun kautta. Syy siihen on yksinkertainen: taivas on symboli Täydellisyydestä,
äärettömyydestä, Kaikkeudesta, Kaikista Mahdollisuuksista. Jossain historian vaiheessa jossakin päin maailmaa syntyy
edellytykset kollektiivisessa kansansielussa luoda uusi versio elämän kierrosta ja mieli käyttää vaistomaisesti hyväkseen
sisäänrakennettua taivasmallia, johon eläinrata, 12 merkki ä, Aurinko ja Kuu ainakin, ellei sitten runsaampi planeettojen
joukko (Mesoamerikkalaisilla ja Amerikan intiaaneilla Venus) tai koko katras (länsimaisessa astrologiassa). Astrologia
voidaan nähdä systematisoituna ja rationalisoituna järjelle miellyttävänä ja ymmärrettävänä versiona samasta asiasta
ilman että pitää sitoutua järjettömiin väittämiin, uskomuksiin ja dogmeihin, joita pervo ihmismieli luo joutoaikoinaan.
Kristinuskon ikäväksi tehtäväksi jäi vakuuttaa yksinkertaisille ja tietämättömille massoille, että siinä on jotain täysin uutta.
Siksi kristillinen mytologia pyrittiin eristämään omaksi hermeettiseksi maailmakseen, joka nostettiin itsekkyyden
vipuvarrella muiden vastaavien oppien yläpuolelle. Toinen ikävä totuus kristillisyydestä on, että koska se nojautui
äärimmäiseen aineen pyhyyden ja kauneuden kieltämiselle, se turmeli ihmisen luonto-suhteen ja loi hirvittäv än
psyykkisen valheellisuuden kun pitää elää kehossaan, tuntea sen kiehuvan alkuliemissään ja kieltää sen
tarkoituksellisuus osana Jumalan arkkitehtonista pohjapiirustusta. Piti kehitellä Saatanat, Pirut, Perkeleet, Demonit ja
koko synkkä konkkaronkka halpoja kuvajaisia psyyken toiminnoille. Kokonaiset kansat ja aikakaudet tarttuivat syöttiin.
Loppu onkin harmaita ja mustia läikkiä historian sivuilla ja ihmisyksilöiden kärsimyshistorioissa.
http://koti.welho.com/rnikula/jeesusjatahdet.htm
Bough) kokoamaa tietoa. Carpenter oli merkittävä tienraivaaja, koska hän ytimekkäästi yhdisti kristillisen mytologian
ainekset naapurikansojen ja koko Lähi-idän kulttuurien perinteisiin ja osoitti lisäksi kirkkaasti, että kristinuskon
Jeesus-hahmo ei ole ainoastaan samantyyppinen myyttien, allegorioitten ja symbolien kokoelma kuin naapurikansojen
vastaavat ihmisjumalat vaan että kristillinen mytologia on oleellisesti sidoksissa myös eläinrataan ja Auringon vuotuiseen
kiertoon tasaus- ja seisaussymboliikan kautta. Tässä häthätää koottuja poimintoja plus panen omiani.
Kristiusko on arkkityyppinen kertomus, siinä on sankari, porvarilliselta nimeltään ehkä Jeesus, myyttiseltä nimeltään,
Kristus, Voideltu tai Vapahtaja. Sankarilla on sama rooli ja tehtävä kuin muillakin merkitykseltään samanlaisilla
ihmisjumalilla. Ihmisjumalat liikkuvat myyttisessä ajassa Jumalan alkuunpanemassa rattaanpyörän liikkeessä, jossa on
vain kaksi selvää kohokohtaa: syntymä ja kuolema.
Muita Jeesus-myyttiä muistuttavia aurinko-jumalia olivat mm.: Dionysios, kreikkalaisten hedelmällisyyden ja viinin jumala;
Attis-syyrialainen nuoruuden ja kasvillisuuden jumala; Mithra persialainen härkä-jumala; Apollo kreikkalaisten valon,
musiikin, ennustustaitojen jumala ja Herkules kreikkalaisten sankari-jumala; Krishna intialaisten palvottu personalisoitu ja
emotionaalisesti kyllästetty jumala.
Kaikki nämä aurinko-jumalat pelastivat maailman ja ihmiset. Miltä ihmeen hirviöltä? Elämältä! Elämä kuluu, se
rappeutuu, muodot hapertuvat, tarvitaan Pelastaja. Aikakausien kuluessa ihmisen minuus juurtui elämän aineellisuuteen
yhä syvemmälle, ihmisen ego otti illusorisen roolin ihmisen todellisena minuutena. Tarvitaan aina ja ikuisesti uusiutuva
hengellinen herätys todelliseen itseyteen, joka on identtinen ihmisen Taivaallisen Minän (Isän) kanssa. Aurinko-jumalat
taistelevat oman taistelunsa illusorisia voimia (sekä sisällä itsessä että ulkona maailmassa) vastaan ja luopuvat,
uhrautuvat ja antavat ruumiinsa aineelle, mutta nousevat hengessä jumalan luo.
Aurinko-jumalat ovat dynaamisia, ne käyvät läpi muutamia peruskokemuksia, joita heijastavat auringon todelliset liikkeet
(maan todelliset liikkeet) taivaalla. Muun muuassa vuodenkiertoon liittyvä juhlia ja tapauksia ovat seuraavat kristillisen
mytologian merkkipäivät ja tapahtumat:
Idän tietäjät tulivat tähden johdattamana Jeesus-lapsen luolaan. Muissa perinteissä tähti voidaan määritellä Siriukseksi,
joka joulun tienoilla illalla nousi idäss ä auringonlaskun jälkeen (Kun aurinko-jumala poistuu manalan valtakuntaan, sen
korvikkeeksi ilmaantuu sijaisvalo, joka näyttää tietä tulevan valon luo).
Jeesus syntyi kuten Mithra, Apollo ja Dinosyos 25.12, päivänä, jolloin talvipäivänseisaus tapahtuu ja valo alkaa jälleen
voimistua auringon kohotessa vähän korkeammalle päivittäisellä kaarellaan taivaan poikki. Jeesus syntyi tarun mukaan
tallissa, vanhemman tradition mukaan luolassa. Vastaavasti Mithra, Apollo ja Dionysos syntyivät luolassa, paikassa,
jonne Aurinko ei loista. Luola on symboli vanhasta vuodesta, joka on jo valoton, pimeä, vailla toivoa. Jouluun sijoitettu
syntymä sanoo, että Jeesus syntyi uutena aurinkona, uutena jumalana.
Joulun jälkeen on pienempiä kristillisen mytologian mukaisia pyhiä, on Tapaninpäivä 26.12., loppiainen (6.1.),
kynttilänpäivä (2.2.), saksalaisen perinteen Lentz-jakso (maaliskuussa). Näitä päivä vietetään lisääntyvin kynttilöin, joka
merkitsee edelleen auringon valovoiman kasvua tultaessa kohti kevättä.
Jeesus ristiinnaulittiin pääsiäisenä, jota ennen vietettiin 25.3.,eli kevätpäiväntasauksen aikoihin, jolloin aurinko syntyi
uudelleen kivuten eteläiseltä taivaanpuoliskolta pohjoiselle. Ylösnousseen Jeesuksen symboliksi tuli lammas, eli Oinas,
vanhan juutalaisen perinteen rituaalinen uhrieläin. Justinus Marttyyri kertoo mm. juutalaisten perinteestä, jossa teurastettu
lammas käristettiin tulen päällä sidottuna yhdellä säikeellä alaruumiistaan päähän ja toisella säikeellä selän kautta
eturaajoihin. Tässäkö se ristiinnaulittu Kristuksen prototyyppi on, jonka juutalainen mielikuvitus siirsi tapahtuneeksi
historialliseksi tosiasiaksi?
Kevätpäiväntasaukseen osuu monien kulttuurien ja uskontojen keskeisiä juhlia. Niiden alkulähde on taivaallisessa
tapahtumassa, jossa Aurinko-jumala kasvaa valossaan yli pimeyden kun p äivän pituus saavuttaa yön pituuden.
Kristinuskossa Aurinko-jumalan voitto pimeyden (kuoleman) voimista on pysyvä; Jeesuksen kuolema lunastaa (sic)
kaikki ihmiset ja Jeesus itse nousee kuolleiden valtakunnasta taivaan korkeuteen, Isän tykö. Myös Osiris ja Attis
nousevat kuolleista.
Jeesuksen mielikkioppilaan, Johanneksen päivää vietetään 24.6.(Suomessa Juhannus), joka on kesäpäiväntasauksen
ajankohta ja samalla Jeesuksen syntymäpäivän peilikuva, antiskioni.
Jeesuksen äidin, Marian taivaanastumispäivää juhlitaan 15.8. ja Maria on saanut syntymäpäiväkseen 8.9., jolloin
Aurinko-jumala on Neitsyessä. Myös Mithra, Apollo ja Dionysios syntyivät neitseestä. Noin yhdeksän kuukautta Neitsyen
jälkeen eläinradalla ollaan Kauriissa,Jeesuksen syntymämerkissä. Se, että ihmisen mieli väänsi tästä oudon ja
mahdottoman "tahrattomasta syntymisen" dogmin, menee myytin konretisoinnin piikkiin.
Kolmekymmenvuotiaana Jeesus tapaa Johanneksen, joka kastaa hänet Jordan-virrassa. Kolmekymmentä astetta
eteenpäin Aurinko-Jeesuksen syntymästä Aurinko siirtyy Kauriista Vesimieheen, joka symboloi Jumalan uudistavaa
kosketusta ihmisen henkeen.
Vesimiehen jälkeen eläinradalla tulee Kalat, joka muodostaa kristinuskon keskeisen symboliikan. Jeesuksen
opetuslapsista useat ovat yksinkertaisia kalastajia. Symbolisella kielellä sanottuna opetuslapset ovat Ikuiseen Totuuden
(Kauris) jumalallisen kosketuksen kautta (Vesimies) jumalalle vihittyjä ihmisen kalastajia (Kalat).
Päinvastoin kuin muut Auringon vuotuiskierron käännekohdat, syyspäiväntasaus (23.9.) ei ole merkittävä kristillisen
mytologian kannalta. Siihen osuu vain arkkienkeli Mikaelin päivä (25.9.).Mikael oli taivaallinen sanansaattaja,
transsendenttinen Merkurius/Hermes”.
Muita viitteitä Raamatusta: Ennenkaikkea opetuslapsia oli 12 kuten eläinradassa merkkejä. Israelin heimoja oli myös 12.
Jos joku uskoo, että luku 12 on sattuma, on pölj ähkö. Jo varhaiskristillisyydessä evankelistat liitettiin neljään hahmoon:
Matteus-Härkä, Markus-Leijona,Luukas-Kotka, Johannes-Enkeli. Nämä ovat tietysti vain vähän muuntuneita eläinradan
hahmoja: Härkä, Leijona, Skorpioni ja Vesimies.
Taivas on mukana aina ihmisen arkkityyppisessä tavassa hahmottaa järjen ylittäviä totuuksia uskonnon, metafyysisten
pohdiskelujen tai transsendenttisen ajattelun kautta. Syy siihen on yksinkertainen: taivas on symboli Täydellisyydestä,
äärettömyydestä, Kaikkeudesta, Kaikista Mahdollisuuksista. Jossain historian vaiheessa jossakin päin maailmaa syntyy
edellytykset kollektiivisessa kansansielussa luoda uusi versio elämän kierrosta ja mieli käyttää vaistomaisesti hyväkseen
sisäänrakennettua taivasmallia, johon eläinrata, 12 merkki ä, Aurinko ja Kuu ainakin, ellei sitten runsaampi planeettojen
joukko (Mesoamerikkalaisilla ja Amerikan intiaaneilla Venus) tai koko katras (länsimaisessa astrologiassa). Astrologia
voidaan nähdä systematisoituna ja rationalisoituna järjelle miellyttävänä ja ymmärrettävänä versiona samasta asiasta
ilman että pitää sitoutua järjettömiin väittämiin, uskomuksiin ja dogmeihin, joita pervo ihmismieli luo joutoaikoinaan.
Kristinuskon ikäväksi tehtäväksi jäi vakuuttaa yksinkertaisille ja tietämättömille massoille, että siinä on jotain täysin uutta.
Siksi kristillinen mytologia pyrittiin eristämään omaksi hermeettiseksi maailmakseen, joka nostettiin itsekkyyden
vipuvarrella muiden vastaavien oppien yläpuolelle. Toinen ikävä totuus kristillisyydestä on, että koska se nojautui
äärimmäiseen aineen pyhyyden ja kauneuden kieltämiselle, se turmeli ihmisen luonto-suhteen ja loi hirvittäv än
psyykkisen valheellisuuden kun pitää elää kehossaan, tuntea sen kiehuvan alkuliemissään ja kieltää sen
tarkoituksellisuus osana Jumalan arkkitehtonista pohjapiirustusta. Piti kehitellä Saatanat, Pirut, Perkeleet, Demonit ja
koko synkkä konkkaronkka halpoja kuvajaisia psyyken toiminnoille. Kokonaiset kansat ja aikakaudet tarttuivat syöttiin.
Loppu onkin harmaita ja mustia läikkiä historian sivuilla ja ihmisyksilöiden kärsimyshistorioissa.
http://koti.welho.com/rnikula/jeesusjatahdet.htm
Vastaukset 2
Vanhimmat
...tulkintoja,ihan ajatuksen arvoisia !?!
Voisi hyvinkin olla osin noinkin tuo ristinuskon synnyn historia selitettävissä,mutta ei kuitenkaan pidä unohtaa myöhemmän kirkkolaitoksen ahneiden "pyhien" isien osuutta tuon uskon-harhan levityksessä !?!
"Jeesus syntyi kuten Mithra, Apollo ja Dinosyos 25.12, päivänä, jolloin talvipäivänseisaus tapahtuu ja valo alkaa jälleen
voimistua auringon kohotessa vähän korkeammalle päivittäisellä kaarellaan taivaan poikki. Jeesus syntyi tarun mukaan
tallissa, vanhemman tradition mukaan luolassa. Vastaavasti Mithra, Apollo ja Dionysos syntyivät luolassa, paikassa,
jonne Aurinko ei loista. Luola on symboli vanhasta vuodesta, joka on jo valoton, pimeä, vailla toivoa. Jouluun sijoitettu
syntymä sanoo, että Jeesus syntyi uutena aurinkona, uutena jumalana."
Lisättäköön vielä, että alunperin syntymää pällistelemään tulleet paimenet ovat lähtöisin Mithralaisesta mytologiasta.
Mithralaisuus oli uskontona vakiinnuttanut asemansa roomassa, ja oli mm. rooman legioonalaisten suosima jumala. Alkukristityt liittivät aineksia Mithralaisuudesta oman messiaansa syntytarinaan.
(Ja tämähän tapahtui nimenomaan näun päin, Mithralaisuus oli uskontona olemassa jo ennen Jeesuksen syntymää)