Taas kävellään seurakunnan ylitse!

Pyhärannan seurakunnan pakkliittäminen Rauman yhteyteen on taas osoitus siitä, että hallinto ei piittaa seurakuntalasten toivomuksista.

" Pyhärannan kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Helka Huttela edellyttää, että hallinto-oikeus tutkii liitoksesta tehtävän kirkollisvalituksen tarkkaan. Hän muistuttaa, että seurakuntaliitos heikentää pyhärantalaisten asemaa, vaikka seurakuntaliitoksen pitäisi parantaa sitä.

– Meille ei anneta pappia, ja toimia lopetetaan. Se tarkoittaa väistämättä Pyhärannan seurakunnan alueen kuihtumista. Kaikki muu paitsi kirkko ajetaan alas. Kirkko Rauman on pakko säilyttää.

Huttela aikoo tehdä myös henkilökohtaisen ratkaisun vuodenvaihteen jälkeen, jos hallinto-oikeus ei muuta liitospäätöstä. Hän sanoo seuraavansa vielä, miten Pyhärannassa päätetty seurakuntatalon kattoremontti toteutetaan. Sen jälkeen työ on tehty."

On aika selvää, ettei valitus tule johtamaan mihinkään.

Kannattaa seurata Huttelan esimerkkiä.
Jumalaansa saa kyllä yhteyden ilman maksullista jäsenyyttäkin!
2278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Homma vaan menee koko ajan enemmän keskusjohtoiseksi.

Ei kiitos!

Äänestä

Hurskas Huttela siirtyy Vapaa-ajattelijat ry:n jäsenistöön.
Uskottavuus uhkailijalta on mennyt. Siirtyköön pois neuvostosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pyhärannan seurakunnan pakkliittäminen Rauman yhteyteen on taas osoitus siitä, että hallinto ei piittaa seurakuntalasten toivomuksista.

" Pyhärannan kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Helka Huttela edellyttää, että hallinto-oikeus tutkii liitoksesta tehtävän kirkollisvalituksen tarkkaan. Hän muistuttaa, että seurakuntaliitos heikentää pyhärantalaisten asemaa, vaikka seurakuntaliitoksen pitäisi parantaa sitä.

– Meille ei anneta pappia, ja toimia lopetetaan. Se tarkoittaa väistämättä Pyhärannan seurakunnan alueen kuihtumista. Kaikki muu paitsi kirkko ajetaan alas. Kirkko Rauman on pakko säilyttää.

Huttela aikoo tehdä myös henkilökohtaisen ratkaisun vuodenvaihteen jälkeen, jos hallinto-oikeus ei muuta liitospäätöstä. Hän sanoo seuraavansa vielä, miten Pyhärannassa päätetty seurakuntatalon kattoremontti toteutetaan. Sen jälkeen työ on tehty."

On aika selvää, ettei valitus tule johtamaan mihinkään.

Kannattaa seurata Huttelan esimerkkiä.
Jumalaansa saa kyllä yhteyden ilman maksullista jäsenyyttäkin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu