Jos sisälläsi on paha olla ja siksi olet ainaisella pakomatkalla itseäsi ja keskityt muiden asioihin ja pahan puhumiseen ja olet kateellinen, kyse on suurella todennäköisyydellä narsismista.
Kerron nyt mikä voi auttaa.
Narsisti on rakentanut sisimpänsä ympärille muurin ja hän on itsetunnoton. Hänellä ei ole yhteyttä itseensä ja hänellä on paha olla. Muiden kiusaminen tai selkään puukottaminen ei auta kuin hetkeksi. Ei tietenkään koska ongelma ei poistu sillä mihinkään.
Narsistin tulisi murtua eli kokea vajoavansa syvyyteen. Hänen tulisi lopettaa kaikki väärät teot ja olla ehdottoman rehellinen itselleen. Häne tulisi ensin myöntää itselleen narsisminsa. Sitten pidättäytyä pahoista puheista, kateudesta, juoruilusta yms toiminnasta. Hänen tulisi kokea itsensä avuttomaksi ja pieneksi.
Kun hän kokee itsensä avuttomaksi ja pieneksi sekä kokee syvää ahdistusta tästä, hän on oikealla tiellä. Tässä avuttomassa tilassa hänen tulisi huutaa avuksi Jumalaa ja luopua itseensä keskittymisestä. Narsismi on osaksi sitä ettei hän voi kokea olevansa avuton ja pieni jota hän kuitenkin todellisuudessa on.
Vain Jumala voi auttaa narsistia joka haluaa apua ja tunnustaa syntisyytensä ja haluaa muutosta.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Narsismi ei ole syntiä
Narsismi on syntiä. Se on vakavaa syntiä. Se on epäjumalan palvelusta jossa narsisti on tehnyt itsestään keskipisteen. Jumalan tulisi olla keskipiste. Narsisti ei narsistina ollessaan ole halukas kunnioittamaan Jumalan tahtoa tai auktoriteettia. Jos narsisti paranee niin tilanne voi muuttua.
Narsismi on persoonallisuuden häiriö eikä sairaus voi olla syntiä
Narsistit ovat oikeustoimikelpoisia ja täysin tietoisia siitä, että kun he tekevät pahaa muille, se vahingoittaa toista ihmistä. Ja tähän he nimenomaan tietoisesti pyrkii. Narsismi on syntiä. Narsismi on epäjumalan palvelusta.
Narsistit on yleensä naamion takana. He teeskentelee mukavaa. Miksi he tekisi näin jos he eivät tietäisi todellista synkkää sisintään. He tietävät pahuutensa.
Narsismi ei ole epäjumalan palvelusta vaan se on persoonallisuuden häiriö. Narsisti ei mahda itse narsismilleen mitään
Miksi sinulla on noin paha olla? Hyvinvoiva ihminen ei kirjoittele pakkomielteistä jankkausta päätöinään.
Minä olen uskovainen, harras ihminen ja minulla on kaikki hyvin Jumala ja Jeesus auttaa minua.
Ja silti valitat täällä? Ei taida jeesuksen apu oikein tepsiä...
Eristäkää itsenne täysin lieksassa.
https://www.narsistivsmina.com/narsismi-info/ infoa narsismista
narsisti haluaa olla aina oikeassa ja siksi hän ei ota opiksi virheistään
Anna pertspilua 🤠
Narsistin ongelma on että hän valehtelee itselleen(kin). Niin kauan kun hän valehtelee itselleen olevansa aina oikeassa ja kaikkeen syytön,hän ei voi tervehtyä. Juuri tämä on narsistin suurin ongelma koska puuttuu sairaudentunto.
Narsisti loukaantuu kritiikistä syvästi koska ei kykene käsittelemään omia vajavuuksiaan. Muiden pienetkin puutteet ja virheet hän kyllä huomaa ja niistä huomauttaa.
Aloittajalla on juuri tuo ongelma, mutta hän on liian sairaudentunnoton huomatakseen sen itse.
Muut näkee sen kyllä erittäin selväksi.