Aika noloa

Eilen oli evakkopäivä. Miksi ei missään liputettu?? Olisi edes koulut tehnyt sen. Opetetaanhan siellä historiaa. Maailman tilanne on nyt sellainen. Ettei tiedä milloin tulee lähtö evakkoon.
2309
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ehdottomasti olisi pitänyt liputtaa. Ähtäriinkin tuli paljon evakoita sodan aikana, osa heistä asuu vielä paikkakunnalla, ikäihmisiä suuri osa. Paikkakunnalla on tehty paljon evakoihin liittyvää työtä ja toimittu mm. Karjalan menetettyjen pitäjien tunnetuksi tekemisessä. Tätä aihetta voisi nostaa enemmänkin esille Ähtärissä.

Äänestä

Seurakuntatalolla näin lipun salossa evakkojen päivänä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eilen oli evakkopäivä. Miksi ei missään liputettu?? Olisi edes koulut tehnyt sen. Opetetaanhan siellä historiaa. Maailman tilanne on nyt sellainen. Ettei tiedä milloin tulee lähtö evakkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu