Kotouttamisteollisuus älähtää!

Kotouttamisteollisuuteen myönteisesti suhtautuvat vihervasemmistolaiset on taas esittäneet ironian Iemahtavaa näytöstä. Kun maahan on tulvinut heikkoIaatuista kehitysmaaperäistä väestöä, jonka vuoksi rikostilastot paisuu, turvattomuus lisääntyy, työmarkkinat vääristyy, velanottopaine kasvaa ja kustannukset on nousseet pilviin, niin siitä ollaan oltu hiljaa ja valehdeltu, että tänne tulee vain insinöörejä ja opettajia.

Nyt ukrainalaisten suhteen möykätään, ettei rahat ja palvelut riitä. Mutta miksi? Siksi, että vihervasemmistolaisia ei palvele se, että ukrainalaisista valtaenemmistö elää eurooppalaista elämäntapaa, jonka vuoksi kotoutuminen, kielen oppiminen, työllistyminen jne. sujuu huomattavasti nopeammin ja helpommin. Heitä voi olla myös hankalampi johtaa vihervasemmistolaisten ideologiakanavaa pitkin äänestäjiksi. Esimerkiksi vihervasemmiston öyhötysfeminismi ja homotuskulttuuri on monille ukrainalaisperheille täysin absurdia touhua, koska niissä eletään vahvasti perinteisessä perheinstituutiossa ja mikä parasta, täysin sulassa sovussa. Sehän ei vihervassareille käy, mutta ei puhettakaan, etteikö vihervassarit yritä myrkyttää ideologiallaan heidätkin. Pyhässä kulttuurisodassa ei tunneta armoa, eikä vaivata mieltä moraalisilla kysymyksillä.

☝️🙄
10141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat
Aloittaja

Let's uliulimutkunputkun!

☝️😆

Äänestä

  • Alla huhuu Ak Bar!
    Kaikki nyt, huhuu, Ak-baariin!
    Siellä imaami kiljuu ja miehet pyllistelee keskenään.

    Äänestä

Vassari vaIehteIee ja pettää aina. Se on vassarin Iuonto

1Äänestä

No nyt aloittaja olet just asian ytimessä hyvä !

1Äänestä
  • Eikö tuo perfect ole niitä pedofiilin puolustajia ja rokotevastaisten urea miekkareiden mainostaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Eikö tuo perfect ole niitä pedofiilin puolustajia ja rokotevastaisten urea miekkareiden mainostaja.

    Ei ainakaan aloituksessa niistä mitään maininnut.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ei ainakaan aloituksessa niistä mitään maininnut.

    Ei rokotevastaisia urea miekkareita ole enään.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ei rokotevastaisia urea miekkareita ole enään.

    Perussuomalaisten lapsipornon vapauttaja Mr. Oula Lintula on hyvä ystävä perfectin kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ei rokotevastaisia urea miekkareita ole enään.

    Aloituskaan ei liity niihin mitenkään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mr.Perfect kirjoitti:

Kotouttamisteollisuuteen myönteisesti suhtautuvat vihervasemmistolaiset on taas esittäneet ironian Iemahtavaa näytöstä. Kun maahan on tulvinut heikkoIaatuista kehitysmaaperäistä väestöä, jonka vuoksi rikostilastot paisuu, turvattomuus lisääntyy, työmarkkinat vääristyy, velanottopaine kasvaa ja kustannukset on nousseet pilviin, niin siitä ollaan oltu hiljaa ja valehdeltu, että tänne tulee vain insinöörejä ja opettajia.

Nyt ukrainalaisten suhteen möykätään, ettei rahat ja palvelut riitä. Mutta miksi? Siksi, että vihervasemmistolaisia ei palvele se, että ukrainalaisista valtaenemmistö elää eurooppalaista elämäntapaa, jonka vuoksi kotoutuminen, kielen oppiminen, työllistyminen jne. sujuu huomattavasti nopeammin ja helpommin. Heitä voi olla myös hankalampi johtaa vihervasemmistolaisten ideologiakanavaa pitkin äänestäjiksi. Esimerkiksi vihervasemmiston öyhötysfeminismi ja homotuskulttuuri on monille ukrainalaisperheille täysin absurdia touhua, koska niissä eletään vahvasti perinteisessä perheinstituutiossa ja mikä parasta, täysin sulassa sovussa. Sehän ei vihervassareille käy, mutta ei puhettakaan, etteikö vihervassarit yritä myrkyttää ideologiallaan heidätkin. Pyhässä kulttuurisodassa ei tunneta armoa, eikä vaivata mieltä moraalisilla kysymyksillä.

☝️🙄

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu