Kävin tänään kysymässä petroololämmiteäimesta jonka olisin halunnut ostaa. Olin jo käynyt aikaisemmin. Ja huomasin jotta yksiosa uupuu. Sitä on tutkittu n. Kuukausi. Ja olen soitanut. Ja tulos on toimii ei toimi ja nyt minulle tänään kerrottin jotta lämittemessä eiole edes sellaista osaa. Oli keski ikäinen pomo. Eikä sellailaisella ole paikkaa. Kuitenkin ns irtotankella on sellainen jossa on syvennys johon tulee tankin alle johon tankki lasketaan joka säätelee polttoaineen virtausta. Kerroin hänelle ja käski minut ulos. Kuitenkin olen käyttänyt KERO lämmitimiä ja tiedä asiasta. Jotka toimii samalla tavalla. Olisin ollut valmis maksamaan siitä 20€ varaosiksi keroon johon olis kokeilla onnistuukose. O myt se on vain romu. Jota vieläkin varmasti tutkitaan .kellän ei ole minkäön näköistä tietoa. Kuten itiksen pomolla. Siellö ei ole sellaista paikkaa. Ja lähdepois.
Fida itäkeskus.
Anonyymi-ap
286
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ehkäpä tuollaiset tekniset asiat, eivät ole FIDAn osaamisaluetta.
He saavat tavaraa myyntiin, siinä kunnossa kuin ne on.
Ei kannataisi esiintyä asintuntija ja väittää jotta lämmittimessä eiole sellaista kuopaa johon puutuosa kuuluu. Siellä on se.