Hallitus on toimillaan lisännyt työttömyyttä ja nyt onkin kätevää säästää lakkauttamalla kuntouttava työtoiminta.
Hallituksen työttömyystoimettomuus
4
119
Vastaukset
- Anonyymi00001
Kuntouttava työtoiminta ei ollut kuin aikuisten ihmisten päivähoitoa, vahtimista & kontrolloimista, johon kunnat laittoivat työttömiä ihmisiä ettei tarvitse maksaa sakkomaksua työttömästä valtiolle.
- Anonyymi00002
Kyllä ois syytä hakeä säästöjä tekemällä eläkekatto Suomeen. maxi eläke ois 4500 euroo. Sopeuttamisraha pois ex - kansanedustajilta. Käsittämätön raha turhake kun on maassa työvoimatoimisto. Onko kahden kerroksen väkeä maassa?. Pitkä kesäloma on osaksi tehtävä kansan edustajille palkattomaksi. Ei voi olla kolme kuukautta kesälomalla palkallisella. Säästöjä haetaan. Puoluetuet pois heti,on turhake. Miljardi verohelpotusia rikkaille velaksi on tässä julkisen talous tilanteessa käsittämätön toimi.
- Anonyymi00004
Sopeuttamisrahan voisi sitouttaa ansiosidonnaista vastaavaksi. Kahden kuukauden jälkeen porrastus 80 prosenttiin jne.
Orpo ei ymmärrä sanaansa "kaikki osallistuu" eikä tasapuolisuuttta. Hallituksen esitys on ollut ylimielistä.
Suomen toipuminen Orpon hallituksesta tulee olemaan pitkä tie, etenkin jos Länsirataan hassataan 6 miljardia.
- Anonyymi00003
Eiköhän vähempikin eläke riitä kuin 4500€ kuukaudessa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2182498Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka32109Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3171847- 951605
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois831495Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001240- 671170
- 251121
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl731006