Venäjän terrorismi siviililiikennettä kohtaan kasvanut entisestään

Suomessa havaitut satelliittinavigoinnin ja matkaviestin­verkkojen häiriöt ovat lisääntyneet keväällä 2026, kertoo Traficom.

– Taajuus­monitoroinnissamme GNSS-häirintähavaintojen määrä on kasvanut selvästi helmikuusta 2026 alkaen. Paikoin havaintomäärät ovat olleet poikkeuksellisen korkeita, ja myös harhautusta eli spoofingia on havaittu, sanoo osasto­päällikkö Suvi Juurakko-Lehikoinen Traficomin tiedotteessa.

– Sekä matkaviestin- että GNSS-taajuuksien [satelliittinavigoinnin] häiriöt ovat peräisin Venäjän alueelta.

Traficom kertoo tehneensä huhtikuussa uudet viralliset häiriöilmoitukset satelliittinavigoinnin ja matkaviestin­taajuuksien häiriöistä Venäjälle sekä Kansainväliselle televiestintä­liitolle.

Häiriöt vaikuttavat erityisesti ilmailuun ja merenkulkuun, joissa GNSS-järjestelmiä käytetään laajalti navigointiin.


On vain ajan kysymys milloin venäjä onnistuu terrorillaan aiheuttamaan suuronnettomuuden jo nyt venäjältä on eksynyt ilma-aluksia Suomeen .
5119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onhan ne Ukrainan eksyneet donet paljon suurempi vaara siviililiikenteelle kuin gps-häirintä, jota ilmankin koneet osaa lentää ja laskeutua.

Äänestä
  • "Onhan ne Ukrainan eksyneet donet ..."


    Venäjän terrori juuri aiheuttaa ilma-alusten eksymistä .

    Tuo tiltujen äly ja asioiden hahmottaminen on aina niin hauska asia seurata 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    "Onhan ne Ukrainan eksyneet donet ..."


    Venäjän terrori juuri aiheuttaa ilma-alusten eksymistä .

    Tuo tiltujen äly ja asioiden hahmottaminen on aina niin hauska asia seurata 🤣

    Älä ny alles laske nato Tiltu. Tosiasia on se että Ukrainan pitkänmatkan droonit eivät käytä GPS- ohjausta juuri sen häirintäalttiuden takia. 🤡

    Äänestä

Trafin raportit ovat mieluista luettavaa Kremlissä. Tekniikka toimii. 😂

Äänestä
  • Se tietää Ukrainalaista DROONISADETTA Suomeen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomessa havaitut satelliittinavigoinnin ja matkaviestin­verkkojen häiriöt ovat lisääntyneet keväällä 2026, kertoo Traficom.

– Taajuus­monitoroinnissamme GNSS-häirintähavaintojen määrä on kasvanut selvästi helmikuusta 2026 alkaen. Paikoin havaintomäärät ovat olleet poikkeuksellisen korkeita, ja myös harhautusta eli spoofingia on havaittu, sanoo osasto­päällikkö Suvi Juurakko-Lehikoinen Traficomin tiedotteessa.

– Sekä matkaviestin- että GNSS-taajuuksien [satelliittinavigoinnin] häiriöt ovat peräisin Venäjän alueelta.

Traficom kertoo tehneensä huhtikuussa uudet viralliset häiriöilmoitukset satelliittinavigoinnin ja matkaviestin­taajuuksien häiriöistä Venäjälle sekä Kansainväliselle televiestintä­liitolle.

Häiriöt vaikuttavat erityisesti ilmailuun ja merenkulkuun, joissa GNSS-järjestelmiä käytetään laajalti navigointiin.


On vain ajan kysymys milloin venäjä onnistuu terrorillaan aiheuttamaan suuronnettomuuden jo nyt venäjältä on eksynyt ilma-aluksia Suomeen .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu