RAAMATULLINEN PYHÄPÄIVÄ ON SAPATTI-LAUANTAI, EI SUNNUNTAI

Anonyymi-ap

Aihe, josta ehkä on eniten kiistaa kristillisten seurakuntien piirissä, on kysymys oikeasta raamatullisesta pyhäpäivästä. Tämä on siksi tärkeä aihe, koska pyhäpäiväkysymys on myös pelastuskysymys. Ei niin, että pelastuisimme tekojemme kautta, ainoastaan armosta uskon kautta  Jeesukseen Kristukseen, koska emme voi saada syntejämme anteeksi muuta kuin Jeesuksen sovitusuhrin kautta. Mutta Jumala vaatii, että luovumme synneistämme, jos mielimme päästä Taivaaseen ja Uuteen Maahan. Ja synti on juuri Jumalan lain rikkomista, myös sitä jos emme pyhitä sapatinpäivää.
No niin, eli neljäs käsky kehottaa pyhittämään seitsemännen päivän ja olemaan silloin tekemättä työtä ja askareita. Tämän käskyn rikkominen on myös syntiä(1.Joh.3:4).
Toiset viettävät pyhäpäivänään sunnuntaita, toiset lauantaita ja kolmannet väittävät voivansa itse valita minkä päivän tahansa. Tää kolmas vaihtoehto putoaa heti pois, koska Jumala on nimenomaan kehoittanut pyhittämään seitsemännen päivän. Mitä päivää juutalaiskansa pyhitti Vanhan Testamentin aikaan, siitä selviää mikä oli oikea pyhäpäivä Vanhan Liiton aikana. Tunnettu tosiasia on, että juutalaiskansa on aina pyhittänyt pyhäpäivänään lauantai-sapattia, joka ajoittuu perjantain ja lauantain auringonlaskujen väliin. Eka vaihtoehto, eli sunnuntaikin putoaa siten pois, kun luemme Matteuksen evankeliumista, että Jeesus opetti ettei laista katoa ja poistu(eikä siis muutukaan) yksikään kirjain tai piirto (Matt.5:17-21). Ja tätä vahvistaa myös se, että luettuamme Uuden Testamentin alusta loppuun, emme sieltä löydä yhtään mainintaa siitä, että pyhäpäivä pitäisi muuttaa viikon seitsemänneltä päivältä viikon ensimmäiselle päivälle.
    Ja viikon seitsemäs päivähän oikeasti on lauantai, vaikka se Suomessa ja joissakin muissakin maissa 1970-luvun alussa muutettiinkin sunnuntaiksi. Ihmisten tekemä muutos ei muuta Jumalan säädöksiä.
    Kirkkohistoriasta taas selviää, että 300-luvun alussa Rooman valtakunnassa tapahtui jotain outoa. Silloin, vuonna 321 keisari lailla teki viikon ensimmäisestä päivästä, aurinkopäivästä, Rooman yhteiskunnan viikottaisen vapaapäivän. Rooman kirkko paavi Sylvesterin johdolla seurasi pian perässä lopettaen sapatinvieton ja alkaen viettää pyhäpäivänään aurinkopäivää, viikon ensimmäistä, joka nyt oli Rooman yhteiskunnan lakisääteinen juhlapäivä.
    Eli oikea Raamatullinen pyhäpäivä on sapatti-lauantai. Sapattiuskonpuhdistus menee nopealla vauhdilla eteenpäin. Jatkuvasti ympäri maailmaa uskovat huomattuaan asian, alkavat pyhittään oikeata pyhäpäivää sapatti-lauantaita ja luopuvat sunnuntaista.  Suurin sapattia viettävä seurakunta taitaa nykyään olla Seitsemännen Päivän Adventtiseurakunta, ja toisena tulee perässä Seitsemännen Päivän  Helluntaiseurakunta, joita heitäkin on jo useita miljoonia.
   Liity sinäkin sapatinviettäjien joukkoon ja astu askel eteenpäin kuuliaisuuden tiellä ja vältä pedon merkki.

8

165

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Eli vaadit Mooseksen lain noudattamista osana kristinuskoa?

      • Anonyymi00002

        Mikä on suurin käsky laissa?
        Sapattiko?
        UT:n puolella ei missään sanota niin.


    • Anonyymi00003

      "Jumala on nimenomaan kehoittanut pyhittämään seitsemännen päivän"

      Kun viikko aloitetaan maanantaista, kuten tapana on, tästäkään ei tarvitse tehdä ongelmaa.

    • Sapatti olkoon lauantai, mutta joka päivä on Peräilmapäivä.

      • Anonyymi00004

        Monta kertaa päivässä pyllistys pääkonttoria kohti.


    • Anonyymi00005

      se on raamatunmukainen

    • Anonyymi00006

      se on lauantai

    • Anonyymi00007

      2 Moos. 20:8 Muista pyhittää lepopäivä.

      -Moiti vartiotorniseura jt:lle myös tällä perusteella, kun tulee sunnuntaina kaupittelemaan vartiotorniloita. Saa Jehovan rangaistuksen vartiotornikaupittelu-urakoinnista pyhäpäivänä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1403
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      888
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      693
    5. 68
      693
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      210
      603
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      589
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe