Suomessa oikeasti 434 000 työtöntä !

Anonyymi-ap

"Tilastokeskus kertoi keskiviikkona, että Suomessa oli maaliskuussa 315 000 työtöntä, Työttömyysasteen trendi oli 10,4 %

Vielä tyrmäävämpiäkin lukuja on tänään ollut tarjolla. Keha-keskuksen työnvälitystilaston mukaan työttömiä työnhakijoita oli maaliskuun lopussa yhteensä 342 800, mikä on 12,5 prosenttia työvoimasta.

Laaja työttömyys saadaan, kun työttömien työnhakijoiden päälle lisätään erilaisissa työvoimapoliittisissa palveluissa olevat. Palveluihin kuuluvat esimerkiksi työllistetyt sekä työvoimakoulutuksessa tai omaehtoisessa opiskelussa olevat.

Maaliskuun lopussa palvelujen piirissä oli 91 600 henkeä. Näin laaja työttömyys oli maaliskuun lopussa 434 300 henkeä, mikä on 15,8 prosenttia työvoimasta."

ELI OIKEA TÖTTÖMIEN LUKUMÄÄRÄ ON 434 300 !!! HYVÄ HALLITUS !!!

10

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Syylliset; sdp vihreät vasemmisto rkp ja keskusta. Jauhobilettäjät.

      • Anonyymi00010

        Voi kun jumala kuulisi minun rukouksen orpo jäis työttömäksi


    • Anonyymi00002

      Kokoomus ennustajat vieneet Kankkulaan suomen Nyt on aika kaivaa lompsaa Orpo

    • Anonyymi00003

      Lälennellään 90- luvun laman tulosta?

    • Anonyymi00004

      Ei kiinnosta. T. Orpo Eikä minua. T. Purra . Eikä minua varsinkaan. T. Työministeri mikälie Marttinen

    • Anonyymi00005

      Ihan sama kunhan tunnin juna kulkee ja taskut on täynnä euroja, t: urpo
      Ihan sama kunhan vaan sopeutumiskorvaus on itselle turvattu, t: ruppa
      Ihan sama kunhan vaan avustukset tulee kuin taivaasta tulevat vuodet, t: essi
      Ihan sama kunhan vaan ei rikkaimpien omaisuuksiin ja etuihin kosketa, t: hejasvärje

    • Anonyymi00006

      Norge wilkommen new jobs here

    • Anonyymi00007

      Työväen hallitus näytti kyntensä !

    • Anonyymi00008

      Persujen sivuilla tuollaisia lupauksia:

      Ihmisen puolella

      Isänmaalliseen ja oikeudenmukaiseen politiikkaan kuuluu vähäosaisten, huono-onnisten ja syrjäytyneiden suomalaisten auttaminen.
      Haluamme tukea apua tarvitsevia ensisijaisesti oman maamme sisällä. Tätä kutsumme sisäiseksi solidaarisuudeksi. Puolueemme haluaa edistää työntekoa ja yrittämistä ja sillä tavoin maamme talouden vahvistumista ja kilpailukykyä.

      Että tuollai sitä hoidetaan asioita "ihmisen puolella"

    • Anonyymi00009

      Mikä ihme se on kun poliitikkojen ÄO pyörii jossain kengännumeron paikkeilla.

      Esim tämä https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011963081.html

      Tässä ministerin lausunnossa ei ilmene todellisuuden tajun totaalista poissaoloa lukuunottamatta mitään järjellistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      234
      2567
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      9
      2138
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      322
      1878
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      103
      1629
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      84
      1525
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1240
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1190
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1121
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1073
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      1016
    Aihe