Voin pahoin keskustan jäsenenä

Tämän päivän lehtiä lukiessa tulee voimaton olo. Tuntuu pahalle, oksettaa ja tekisi mieli heittää pyyhe kehään. EN olisi koskaan voinut uskoa, että omat joukot pettäisivät puolueemme arvot, tulevaisuuden ja innon. INTO on tuhottu ja ainakin täällä pohjanmaalla keskusteluissa pettymys on ollut tänään todella paha. Matin touhut ovat menneet liian pitkälle. Ainakin minä ja kolme muuta lopettavat tällä erää talkootyöt puolueessa. Nyt saa riittää.
182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvin vaikea sanoa, miksi niin pääsi käymään, mutta MATILLE KASVOI PILI JO LAPSENA !

Jos olisi käynyt toisin, ongelmia ei olisi tullut. Harmittaa kun niin kävi. Ja aatella, LAPSESTA SAAKKA on Matilla ollut PILI !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pahaa oloa kirjoitti:

Tämän päivän lehtiä lukiessa tulee voimaton olo. Tuntuu pahalle, oksettaa ja tekisi mieli heittää pyyhe kehään. EN olisi koskaan voinut uskoa, että omat joukot pettäisivät puolueemme arvot, tulevaisuuden ja innon. INTO on tuhottu ja ainakin täällä pohjanmaalla keskusteluissa pettymys on ollut tänään todella paha. Matin touhut ovat menneet liian pitkälle. Ainakin minä ja kolme muuta lopettavat tällä erää talkootyöt puolueessa. Nyt saa riittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu