Tyhmien trendi

Mitä tulee suomalaisiin pihoihin, niissä viehättää etenkin helppohoitoisuus.

Kätevyydellään markkinoitu tekonurmi onkin yleistynyt yhä useammassa suomalaiskodissa. Helsingin Sanomat kertoi jo toissa vuonna, kuinka tekonurmi houkuttelee yhä useampaa omakotitaloasujaa. Myös piha-asiantuntijat ovat huomanneet trendin.

Vaikka moni pitää tekonurmea helppohoitoisena, piha- ja maisemasuunnittelija Suvi Tuokko-Harmoisen mukaan se on kuitenkin todellisuudessa kaikkea muuta kuin helppohoitoinen.

Ensinnäkin tekonurmi vaatii aivan samat hoitotoimenpiteet kuin mikä tahansa muu ulkotuote. Myös tekonurmi kerää lehtiä, siitepölyä ja monenmoista likaa.

Tekonurmi eroaa kuitenkin tavallisesta nurmikosta vielä siinä mielessä, että lika ei häviä siitä luonnollisesti.

– Jos lika on päässyt liiskaantumaan tekonurmen pinnalle, tilanne vaatii erikoispuhdistusaineita, joskus jopa homeenpoistoaineita. Siitä tulee pihalle aika kova rasite myös ekologisesti.
177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos ihmiset kaipaavat helppohoitoista pihaa, niin nurmelle kuin tekonurmelle on paljonkin vaihtoehtoja. Miten olisi vaikka oma niitty? Naapurit saattavat toki valittaa että piha on hoitamaton mutta sellaisia helppohoitoiset pihat yleensäkin ovat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitä tulee suomalaisiin pihoihin, niissä viehättää etenkin helppohoitoisuus.

Kätevyydellään markkinoitu tekonurmi onkin yleistynyt yhä useammassa suomalaiskodissa. Helsingin Sanomat kertoi jo toissa vuonna, kuinka tekonurmi houkuttelee yhä useampaa omakotitaloasujaa. Myös piha-asiantuntijat ovat huomanneet trendin.

Vaikka moni pitää tekonurmea helppohoitoisena, piha- ja maisemasuunnittelija Suvi Tuokko-Harmoisen mukaan se on kuitenkin todellisuudessa kaikkea muuta kuin helppohoitoinen.

Ensinnäkin tekonurmi vaatii aivan samat hoitotoimenpiteet kuin mikä tahansa muu ulkotuote. Myös tekonurmi kerää lehtiä, siitepölyä ja monenmoista likaa.

Tekonurmi eroaa kuitenkin tavallisesta nurmikosta vielä siinä mielessä, että lika ei häviä siitä luonnollisesti.

– Jos lika on päässyt liiskaantumaan tekonurmen pinnalle, tilanne vaatii erikoispuhdistusaineita, joskus jopa homeenpoistoaineita. Siitä tulee pihalle aika kova rasite myös ekologisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu