Onko lapsilähetystyö karannut liian pitkälle, kun pappie epäillään kolmeen alaikäiseen kajoamisesta. Kertoi Yöe.
Pappia epäillään lapsiin kajoamisesta.
Anonyymi-ap
13310
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kuten toisaalla kommentoin: Todettakoon kuitenkin seurakunnan ansioksi, että se vei asian heti poliisille ja poisti papin virasta ja sitten kumosi pappisoikeudet.
Mutta epäilyjä jo 2023.
Poisti jo silloin. Pornotempauksen jälkeen Ylikoski kutsui Paalasen luennoimaan vapareille. Hiukan eroa suhtautumisessa. Kirkon eduksi.
Hmm, YLEn mukaan "Rikosepäily tuli seurakunnan tietoon syksyllä 2023, jolloin seurakunta oli yhteydessä poliisiin ja teki rikosilmoituksen. - - Kyseinen työntekijä siirrettiin välittömästi pois nuorisotyöstä." ja toisaalta "kirkkoherra on tällä viikolla väliaikaisesti pidättänyt seksuaalirikoksesta epäillyn seurakuntapastorin virastaan - -".
Eli jos oikein ymmärrän, siirrettiin toiseen työtehtävään kun tuli epäilyjä, pappisvirka lähti kun tuli syyte. Nyt odotetaan tuomiota, ja sehän voi sitten vielä mennä ylempiin oikeusasteisiinkn.
Niin tai näin, selvästi toisenlainen linja kuin mitä Katolisesta kirkosta monissa maissa monilta vuosikymmeniltä on luettu.
Mutta ei seurakunta saa siitä kiitosta vapaa-ajattelijoiden FB-sivuilla, vaan siellä saa lisää vettä myllyyn jankutukset, että kaikki papit ovat pedofiileja ja kaikki pedofiilit pappeja.
Lapsilähetystyön monet muodot.
Jos joku vapaa-ajattelijain luottamushenkilö olisi syytteessä moisesta, kyllä antivapari riemastuisi ainakin 10 vuodeksi. Tai 16 vuodeksi.
Niinpä. Ihan jokaiselle tekee hyvää miettiä asioita tuosta näkökulmasta. Jos kannattamani/vastustamani puolueen aktiivitoimija tekee rikoksen tai jotain epäeettistä, olisiko suhtautumiseni sama, jos olisikin toisen puolueen aktiivista kyse?
Tätä jos oikeasti pohtii, tulee kirjoitettua aika paljon pehmeämmin.
Joo mutta tuo Mäntysalon woketus johtaa siihen, että puolivillainen mulkkutoimittajien
joukko nälvii taviksia
ja suojee tosipreseilijöitä kuten eliitin kakaroita
On ihan turha lässyttää pehmeydestä kun toimittajatörkyturvat hyökkäävät tavisten
kimppuun tietenkin ja taas eliittiporukka saa olla rauhassa
Nooh, tällaista sattuu. Auto.
Nooh, se oli vsi yksittäistapaus.
Näillä tiedoilla tosiaankin on ollut yksittäistapaus ilman mitään ironiaa.
Piti tulla juhannukseen mennessä tuomio. Ei näy mitään uutisoidun.