Murhayritys!

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin isännöimä Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illallistapahtuma keskeytyi rajusti juhlatilan ulkopuolella tapahtuneen ampuma­välikohtauksen vuoksi lauantai-iltana paikallista aikaa.

Presidenttipari ja muut paikalla olleet hallinnon jäsenet evakuoitiin nopeasti Washington D.C.:ssä sijaitsevasta Hilton-hotellista. Trump piti pian tapahtuneen jälkeen tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoi yksityiskohtia välikohtauksesta.

Trump kertoi epäillyn ampujan ampuneen salaisen palvelun agenttia. Luotiliivin ja muun suojauksen vuoksi tämä ei kuitenkaan loukkaantunut.
5114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Reutersin mukaan juhlatilassa kuultiin kova ääni. Uutistoimisto AFP:n toimittajien ja silminnäkijöiden mukaan kyse oli laukausten äänistä.

Uutistoimiston mukaan epäilty ampuja on otettu kiinni. Myös Trump vahvisti asian aamulla hieman ennen puoli viittä Suomen aikaa.

Äänestä

Trumpin mukaan ei ole mitään syytä uskoa, että ampumistapaus liittyisi Lähi-idän sotaan, joka syttyi Yhdysvaltain ja Israelin aloitettua iskut Iraniin.

Trump kommentoi tapahtunutta tiedotustilaisuudessa varhain sunnuntaina Suomen aikaa.

Äänestä

Olisko ollut kova pieraisuääni?

Äänestä

Koska venäläiset yrittää samaa, pelkäämpä ettei niistä ole mihinkään.

Äänestä

Pitäis vähän katella. Kenen käteeen niitä pyssyjä annetaan. Parkinssonipotilaan käsi vissiin hytkyi liikaa. Pelkkä hyvä tarkoitus ei vaan riitä onnistunmiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin isännöimä Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illallistapahtuma keskeytyi rajusti juhlatilan ulkopuolella tapahtuneen ampuma­välikohtauksen vuoksi lauantai-iltana paikallista aikaa.

Presidenttipari ja muut paikalla olleet hallinnon jäsenet evakuoitiin nopeasti Washington D.C.:ssä sijaitsevasta Hilton-hotellista. Trump piti pian tapahtuneen jälkeen tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoi yksityiskohtia välikohtauksesta.

Trump kertoi epäillyn ampujan ampuneen salaisen palvelun agenttia. Luotiliivin ja muun suojauksen vuoksi tämä ei kuitenkaan loukkaantunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu