Vantaan terveysasemilla uusi kokeilu

Anonyymi-ap

Esimerkiksi kivistön terveysasemalle voi tulla ilman ajanvarausta. Tässä vaiheessa kokeilu koskee vain maahantunkeutujia. Terveysasemalta kerrotaan että tämä kokeilu koetaan vaikeaksi. Myös tulkkikustannusten kasvava tarve aiheuttaa hankaluuksia. Ne ovat pois oikeasta hoitotyöstä.

5

245

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kokoomus uhkaili velkaantumisella ja työttömyydellä


      Ymmärsin, että edellisissä vaaleissa Kokoomus toi esille, että on viimeinen hetki lopettaa velkaantuminen.
      Työtä, sitä piti olla. 100 000 uutta työpaikkaa luvattiin, vaikka edellisen hallituksen jäljiltä työllisys oli ennätyskorkea.

      Piti pelastaa Suomi tuleville polville.

      Heikoista piti pitää huolta ja kaikki osallistuu.

      Kuinkas sitten kävikään vaalien jälleen:
      - velkarahalla veronalennuksia omalle etupiirille
      - työllistämistoimien sijaan palkansaajan aseman heikentämistoimet
      - myydään valtion omaisuutta tulevilta polvilta
      - leikataan heikoilta ja annetaan yli 100 000 € tienaaville.

      Mikä on luottamustaso?Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Anonyymi-ap
      2026-04-07 18:26:21
      Ilmoita
      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, aina työntekijöiden kiky-maksujen palauttamisesta työnantajille lähtien.

      Hiljaista on ollut. Aina on kysymys yritetty kääntää jonkun muun syyksi. Etenkin edellinen hallitus on ollut suosikkisyyllinen, jopa persujen omiin tekemisiin.

      Nyt kun vaalikautta on jäljellä enää vuosi, niin eväät näyttää olevan syöty persuleirissä. Mutta.

      Kysytään nyt vielä kuitenkin, ihan vaan tulevia eduskuntavaaleja varten, että mitkä ovat persujen perustelut vaalilupauksiensa pettämiselle, ja oliko päätös ainutkertainen ratkaisu tälle hallituskokoonpanolle, toisin sanoen pakon sanelema tilapäisratkaisu? Pääministeriasemassa kansalaisten kannalta huonot päätökset peruttaisiin ja toteutettaisiin lupaukset, jotka annettiin ennen kevään 2023 vaaleja?

      Yksinkertaistaen; jatkossa lupaukset siis pidetään, jos vielä kerran annamme äänenne teille, ja teemme persuista suurimman vallankäyttäjän?Veroja maksetaan että saadaan sosiaalietuutta

      Siis terveyden huoltoa edullisesti ja jos joutuu työttömäksi niin saa toimeen tulon
      Näin toimii SDP

      Mutta kokookoomusken mukaan verovarat kuuluukin suuryrityksille ja niille jaetaan ne raha jotta saavat enenmän voittojaOlen aiemminkin oikonut käsityksiäsi demokratiasta, mutta oppi ei mene helposti perille kovakalloisille. Demokratia ei ole sama asia kuin enemmistövalta. Suomen lainsäädännön ja järjestelmän perusta eli perustuslaki päinvastoin säätää vahvoja kieltoja ja rajoituksia enemmistövallalle. Laajat kansalaisten perusoikeudet on nimenomaisesti suojattuja mielivaltaista enemmistövaltaa vastaan. Suomessa ja länsimaissa tärkeimpien asioiden muuttamiseen vaaditaan aina vähintään 2/3 osan enemmistö ja lainsäädäntöjärjestys on näissä kysymyksissä muutosvauhtia rajoittava. Suomessa on myös toimittu esim. ulko- ja turvallisuuspoliittisissa asioissa niin, että edellytetään laajaa parlamenttaarista yksituumaisuutta. Hallituskin halusi velkajarru-asiassa laajaa parlamentaarista sitoutumista asiaan eikä tehnyt mitään enemmistöpäätöstä, joka olisi vesittänyt koko asian.

      Suomessa ei ole enää äärivasemmistoa. Kumpikaan eduskunnassa pyrkivä vasemmistopuolue ei pyri sosialistiseen yhteiskuntaan saati mihinkään vallankumoukseen. Suomessa päävasemmistopuolue eli SDP on koko maailman mitassa erittäin maltillinen ja usein lähellä poliittista keskustaa oleva puolue. Se on tehnyt pitkään yhteistyötä myös Kokoomuksen kanssa, mikä kuvaa hyvin asiaa.

      Äärioikeistolaista puoluettakaan meillä ei ole eduskunnassa, mutta laitaoikeistolainen on eli persut. Se on poikkeus Suomen poliittisessa järjestelmässä sotien jälkeen. Ennen sotaa Suomessa oli IKL ja sitä edeltvä Lapuan liike, jotka olivat äärioikeistolaisia poliittisia liikeitä. Persut ovat samansuuntaisia, mutta ymmärtävät, ettei kansa tue laajasti 1930-luvun tyyppistä äärioikeistolaisuutta. Supokin pitää äärioikeistolaisuutta turvallisuusuhkana mutta ei äärivasemmistolaisuutta. Sekin kuvaa tilannetta osuvasti.

    • Anonyymi00003

      Vähemmän kokeneille ensimmäisestä taudista jää näin hienompi muisto?

    • Anonyymi00004

      Niin menee, kuten on Raamatussa ennustettu.

    • Anonyymi00005

      Aika hassua että mamuilla on omat lääkärit (siis jotka puhuvat heidän kieltään) ja heidän ei tarvitse jonottaa lääkärille mennäkseen. Mamu-lääkäreitä on jopa niin paljon, että heitä riittää alkuasukkaidenkin vaivoja selvittämään terveyskeskuksissa.

      • Anonyymi00006

        Onko oikeita lääkäreitä vai netissä tehtailtuja "spettareita" ?
        Kuka noita tarkastaa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2532
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1832
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1230
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1042
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      72
      1018
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      976
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      905
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      874
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      101
      852
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      34
      781
    Aihe