Kauneuskabinetti oli Suomen parhaimpia hallituksia

Anonyymi-ap

Marin on koko kansan pääministeri, jonka kaudella Suomi selvisi monesta kriisistä paremmin kuin useimmat muut Euroopan maat. Naisellinen, huolehtiva ote toiminnassa sai paljon hyvää aikaan ja kaikki puhalsivat yhteen hiileen.
Vaikka ristiriitoja ja ylilyöntejä ilmeni hallituksessa, niin nekin saatiin sovittua hyvällä tahdolla ja neuvokkuudella.
Ainoat tyytymättömät olivat naisvihaajat ja oligargit, joiden bisnekset eivät sujuneet niin hyvin kuin Sipilän kaudella.
Mutta nyt Orpon kausi onkin ollut näiden oligarkien märkää unta alusta loppuun. Duunareiden oikeudet ovat vähentyneet minimiin. Valtion rahat otetaan kansalta ja annetaan "hyvinvointiyhteiskunnalle", eli hyvin toimeen tuleville. Pien- ja keskisuuret yritykset on laitettu ahtaalle, jolloin niitä on helppo ostaa pois kilpailemasta tai antaa mennä konkurssiin. Kiinteistöjen arvo on puolittunut, joten arvokiinteistöillä on alennusmyynnit menossa. Ja rahakkaat ovat todella käyttäneet tätä tilaisuutta hyväkseen.

26

208

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Petteri: Rahastetaan, rahastetaan, rahastetaan yksityistämällä. Sillä saadaan kansa maksamaan enemmän rikkaiden rientoja, eikä vasurihallitukset pääse rahoihin käsiksi.

      • Anonyymi00002

        viisikko onnistui vaikeana aikana


      • Anonyymi00003
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        viisikko onnistui vaikeana aikana

        naisissa oli voimaa


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        viisikko onnistui vaikeana aikana

        "viisikko onnistui vaikeana aikana"

        HARMI KUN MIKÄÄN TILASTO EI TUE TUOTAKAAN VALHETTA!! ONNISTUI MISSÄ!? Eihän tuolla viisikolla ollut mitään erityisiä kriisejä, joita EI OLISI OLLUT MYÖS ORPON HALLITUKSELLA!!!!!
        Velkaa tuli 50%, ostovoimasta läx 20%, 575000 putosi köyhyysloukkuun, ennätysmäärä rakennusalan konkursseja ylli 40000 työtöntä, 60000 sotapakolaista ja SILTI 250000 uutta suomalaista EU:n ULKOPUOLELTA ns. HALPATYÖVOIMAN MAISTA!!!! jne.... KYLLÄ ONNISTUI HYVIN, JOS NUO OLIVAT HEIDÄN TAVOITTEENSA!!!


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        viisikko onnistui vaikeana aikana

        MAAILMALLA SE HUOMATTIIN JA NOSTETTIIN MALLIESIMERKIKSI ONNISTUNEISTA TOIMISTA


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        MAAILMALLA SE HUOMATTIIN JA NOSTETTIIN MALLIESIMERKIKSI ONNISTUNEISTA TOIMISTA

        TODELLAKIN NÄIN KÄVI.


      • Anonyymi00010
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        viisikko onnistui vaikeana aikana

        Tuhoamaan Suomen valtiontalouden.


      • Anonyymi00013
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        viisikko onnistui vaikeana aikana

        "viisikko onnistui vaikeana aikana"

        Annahan EDES YKSI esimerkki, missä se onnistui!!??


      • Anonyymi00014
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        TODELLAKIN NÄIN KÄVI.

        "TODELLAKIN NÄIN KÄVI."

        VARMAANKIN SITTEN HELPPOA LÖYTÄÄ LINKKI, SILLÄ AINAKAAN SUOMEN TILASTOT EIVÄT TUOTA TODEKSI NÄYTÄ!!!!


      • Anonyymi00016
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        naisissa oli voimaa

        SAATTAA OLLA JOPA PARAS?

        HISTORIA KERTONEE


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        viisikko onnistui vaikeana aikana

        NÄINHÄN SE OLI.


      • Anonyymi00020
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        viisikko onnistui vaikeana aikana

        ERINOMAINEN SUORITUS MARININ VIIVIKOLTA


      • Anonyymi00021

        korotimme arvonlisäverotkin,petteri muistuttaa.


      • Anonyymi00023
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        viisikko onnistui vaikeana aikana

        MUISTAMME SANNA MARININ HALLITUSTA KIITOLLISINA!


      • Anonyymi00024
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        viisikko onnistui vaikeana aikana

        KANSA KIITTÄÄ SANNAN VIISIKKOA.

        PETTERI ORPON HALLITUS SÖSSI SANNAN VIISIKON HYVÄN PERINNÖN.


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        viisikko onnistui vaikeana aikana

        SANNAN VIISIKKO OLI TOSI HYVÄ!


      • Anonyymi00026
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        viisikko onnistui vaikeana aikana

        SANNAN VIISIKKO OLI PARASTA, MITÄ SUOMI VOI SILLOIN TOIVOA.


      • Anonyymi00027
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        naisissa oli voimaa

        SANNAN VIISIKKOA VOI VERRATA PAAVOLIPPOSEN HALLITUKSIEN SAAVUTUKSIIN


      • Anonyymi00028

        PETTERIN HALLITUS ON TUHOAMASSA SUOMEN TALOUDEN LEIKKAUKSILLAAN JA VERONKOROTUKSILLAAN.


      • Anonyymi00030
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        viisikko onnistui vaikeana aikana

        KIITOS VIISIKKO LINJAKKAASTA TOIMINNASTA VAIKEANA AIKANA


      • Anonyymi00031
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        viisikko onnistui vaikeana aikana

        TOTTA


    • Anonyymi00004

      yhteistyöllä sekin onnistui

      • Anonyymi00011

        Sillä Suomi ajettiin kunnolla suohon.


    • Anonyymi00005

      "Suomi selvisi monesta kriisistä paremmin kuin useimmat muut Euroopan maat"

      Annatko edes yhden esimerkin, euroopan maasta, jota parempi Suomi oli!!! Naurettava heittää tuollaisia SATUJA ilman mitään tietoa!!!!!

    • Anonyymi00007

      Saarikko oli surkea valtionvarainministeri, antoi kaikessa periksi Marinille.

    • Anonyymi00012

      "Marin on koko kansan pääministeri, jonka kaudella Suomi selvisi monesta kriisistä paremmin kuin useimmat muut Euroopan maat."

      Kansa kaipaa edes jonkinlaista TODISTETTA (linkkiä) tuollekin VALHEELLE!! FAKTAT kun eivät moista todeksi näytä....

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1427
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      950
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      145
      740
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      586
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      540
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      113
      512
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe