Kylmää kyytiä tuli hallitusriihestä. Enää ei pienituloisilla perheillä ja vanhuksilla,työttömillä ole vara sairastua. Nyt viedään ne kuuluisat viimeisetkin tuhkat pesästä. Pienellä eläkkeillä olevat vanhukset saavat kuolla pois taloutta kurjistamasta. Siksi kallista on asuminen ja hoito. Samaa ilmeisesti toivotaan työttömiltä ja mielenterveyspotilailta ymta. Hallitus on niin kylmä ja raha ahne että vainjatkin laitetaan kerryttämään valtion rahakirstua. Mikään ei ole tälle Purra Orpo hallitukselle pyhää. Jokainen köyhä kuolleita myöten laitetaan maksuhenkilöiksi. Suomessa rikkaat rikastuu. On vero helpotuksia ,yritystukija ymta.kivaa. Kansanedustajat ja ministerit eivät suostu pienentämään hillotolppa rahoistaan. Ex kansanedustajien saama työttömyysurvaeläke poistoon kaikilta entisiltä kansanedustsjilta ja ministireiltä. Ja ei kun muiden työttömien tavoin hakeutumaan työttömäksi työnhakijaksi ilman noita " monen vuoden kultaisia kädenpuristuksia". On vaadittu Orpon eroa pääministerin tittelistä. Ei eroa on vastaus. Totuus on kuitenkin tämä että yksi vuosi vielä tätä hallituksen politikkaa ei paranna Suomen asemmaa missään muodossa. Suomen talous taantuu joka sektorilla. Seuraava hallitus joutuu todella koville korjatakseen Suomi neidon kurssin menestykseempään suuntaan.
Vainajatkaan ei saa rauhaa
Anonyymi-ap
1
70
Vastaukset
- Anonyymi00001
Arvon demukka alkaa kansanedustajaksi ja näyttää nykyisessä maailmantalouden tilanteessa mistä rahaa ja työpaikkoja löytyy,, sikäli kun touhu on noin helppoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2502239- 1921684
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471329Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501035- 41836
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31790Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23768Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647