En sitten suosinut

En sitten suosinut suomalaista.
Ostin sukat. Kalliit kotimaiset. Valmistaja Sidoste Tampereella. Pelisukka, materiaali 100 % polyamidi (eli nailon). Näitähän ei tarvitse pestä, koska kuluvat puhki ennen likaantumista. 1960 -luvulla ostamani 100 % polyamidisukat kestivät 50 vuotta, loppuvuosina ympärivuotista käyttöä; nämä uudet noin viikon! Eli kartelli pilasi laadun. Kiinalainen lumppusukka (luettelossa useita eri materiaaleja eli selvästi lumpusta tehty) on yhtä kelvoton, mutta maksaa vain murto-osan. Muita ei kaupoissa olekaan.
Luin jostakin aiheesta parsintasieni ja päätin kokeilla. Netistä löytyi kotimaista hintaan noin 23 euroa ja ulkomaalaista hintaan 4,95 €. Ja jälkimmäiselle Oulusta yhden kaupankin, missä oli hyllyssä - muualla tilaustuote.
Ostin tämän netissä olevasta kaupasta netissä kerrotulta hyllyltä hintaan 4,95 €. Näkyi olevan Made in China. Ja oli siinä mainittu saksalainenkin, lienee välittäjä. Ja kaikki tämä kaikkine rahteineen Kiinasta ja monen firman voitot ja arvonlisät hintaan 4,95 €.
Kotimainen ainakin 10 000 km lyhyemmällä rahdilla olisi maksanut noin 23 €.
Tässä syy, miksi en suosinut suomalaista.
Enkä suosi enää suomalaista sukkatehdastakaan. Samaa yhtä kelvotonta roskaa saa muualta alle 10 %:n hinnalla. Menköön konkurssiin minun puolestani Sidostekin niinkuin meni Kymen Sukkakin, kun ei tehnyt kunnollista tuotetta. On turha yrittää kilpailla roskatuotteilla, ne kiinalaiset kuitenkin tekee sen saman kelvottoman tuotteen paljon halvemmalla. Toimiva kilpailuvaltti olisi kunnollinen tuote, vaan kun ei sitä haluta tehdä. Kartelliko kieltää? Sama koskee suomalaisten sukkien lisäksi suomalaisia kenkiä, vaatteita ja todennäköisesti kaikkea muutakin paitsi ehkä jäänsärkijöitä.
Suomen teollisuus on tuhonnut itsensä kelvottomilla tuotteillaan. Hyvää et saa rahallakaan!
Jenkkiohje kuuluu: seuraa Rahaa. Seuraisin, mutta osaan vain kaupan hyllyltä, en laajemmalla perspektiivillä. Rahaa seuraamalla varmaan selviäisi, kuka tästäkin tilanteesta käärii ne isot rahat.

1960 -luvulla naurettiin, että Amerikassa tehdään tahallaan lyhytikäisiä tuotteita, että niitä voitaisiin myydä enemmän.
Ei naurata enää. Täällä on nyt sama ideologia vakiona, poikkeuksetta, joka alalla.

Muuten, 1960 -luvulla naurettiin amerikkalisille autoista. Niitten ideologian mukaan painavampi auto on turvallisempi, koska se pysähtyy kolarissa hitaammin kuin se kevyempi osapuoli. Mitään ei panostettu siihen, ettei sitä kolaria tulisi. Ja muutenkin siihen aikaan kolarissa kuski lähes poikkeuksetta kuoli ohjauspyörän akselin lävistäessä kuskin rintakehän. Minä muistan, näin se oli.
Ei naurata sekään enää. Nyt tarvitaa yhden 70 kiloisen ihmisen kuljettamiseen 1,5 - 3,5 tonnia painava auto. 1980 -luvulla se onnistui keskimäärin 800 kiloisellakin eurooppalaisella (jolla itse yhä ajan!), sitä ennen jopa allekin. Koskee siis 5 hengen perheautoa.
Ja tätäkinmuutosta valehdellaan kehitykseksi ja edistykseksi!