Ja näyttää siltä, että demarijohdossa tätä asiaa pelätään jo nyt, sillä sen verran sakeeta loanheittoa on tullut demarien taholta. Puhutaan ihan mitä sattuu, tänään yhtä, seuraavana päivänä toista.
Kokoomus pudottaa SDP:n vaaleissa, demarien kannatus ei kestä
Anonyymi-ap
27144
5Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Taidat pitää väri laseja silmillä?
Et kai ole niin tyhmä että tällä tavalla jokin muuttuu? Hallitus on tyrinyt pahasti. Se on onnistunut vain samaan aikaan massatyöttömyyden ja konkurssien aallon leikkaamalla!
Ei osaa muuta kuin leikata!
Ei yhtään työpaikkaa, päinvastoin avointen työpaikkojen määrä on supistunut kolmannekseen!
Muut Euroopan maat investoivat. Eivät leikkaa. Ruotsi investoi pelkästään Lappiin 20 miljardia euroa!
Tämä ei ole mikään mielipide kysymys, vaan silkkaa faktaa!
Kun valehtelee vaaleissa käy näin! Sitä ei sinun väri lasit muuta miksikään
Valitan!
Yritykset tekee hyvinvoinnin, missä on vasemmistolaisten yritykset? Niitä ei ole. Oikeistolaiset luo yrityksiä, ja työllisyyttä, äänestä yrittäjäpuolueita, se on ainoa tapa nostaa Suomi suosta.
Marin sen tyrimisen aloitti.
Se tajutaan vasta nyt myöhemmin.
Tämä "yrittäjäpuolue" on ollut hallituksessa edellisen 36 vuoden aikana 29 vuotta, joko pääministeri-tai valtionvarainministeripuolueena. Tulokset on nähtävillä, Kokoomus on ottanut Suomen 200 miljardin velasta 160 miljardia, Demarit 40 ja silloinkin Kokoomus oli vailla enemmän velkaa.
Velkaa on edellisen 39 vuoden aikana vähentänyt kolme hallitusta, Lipponen 1 ja 2, sekä Sipilän hallitus.
Suomi on ajettu suohon tämän "yrittäjäpuolueen" toimesta.
Valtiomme investointikyky on rajallinen ja vertailu Ruotsin tekemisiin on lähes kohtuuton mitä tulee velkasuhteeseen. Suomessa on tehty pari kolme työelämän joustavuuteen liittyvää lakia.
Suurempia hankkeita; muutama jäänmurtaja, useampi luxusriteilijä, kymmeniä jos ei jopa satoja pienehköjä vartio/sotilasaluksia, yksi iso akkutehdas ja useita datakeskuksia ym pienempiä juttuja esim. avaruus teknologiaa + Patrian suurkauppoja. Mielestäni oheinen luettelo on aika vaikuttava eli ei tää Suomi ole huonosti hoidettu toki meillä on ongelmia geopoliittisen sijaintimme ja korkean velkasuhteemme osalta. Velasta ei kannata lässyttää sen enempää vaan se on nyt saatava tasapainoon seuraavien 2 - 3 hallituskauden aikana. Kipeetä se varmasti tulee tekemään, mutta tehtävä se on, hokkuspokkuskikat eivät sitä ratkaise eikä turhat syyttelyt
SEKOOMUS TULEE RYMINÄLLÄ, EIKÄ SITÄ VASSUJEN GALLUPIT HORJUTA!!!!!
Iikka vai taas?
Demarien kannattajat eivät ole luotettavia, kokoomuksen kannattajat ovat.
Punaiset ovat aloittaneet kampanjansa vuosi ennen vaaleja. Hyytyykö se ?
Peli kovenee....
Lindtman on liian suurissa saappaissa, pätevyys ei riitä.
Näin on.
OrpoPurran pätevyydet on jo nähty, sekä niiden karmeat seuraukset. Mitään huonompaa ei voi tulla tilalle edes teoriassa, koska kaikkein ala-arvoisin surkeus on jo koettu.
Kuinka moni suomalainen o..n kärsinyt Orpo-Purran hallituksen edesottamuksista! Työssäkäyvät kaikki, myös kokoomusta kannattava valkokaulusköyhälistö!
Mitä hyvää olet nähnyt Kokoomuksen toiminnassa?
Orpo ei mahda Riikallekaan mitään.
No, Kokoomuksen ulko- ja puolustusministeri ovat molemmat hoitaneet tehtävänsä hyvin, mutta siinä se sitten on.
Jonkun pitäisi huolehtia vastuullisesti myös kansastamme. Kaikenikäisistä.
Siihen tarvitsemme sen muutoksen ja tiedämme, mistä sen saamme.
Orpo kommentoi tulevia sote-maksukorotuksista, ett jostain pitää säästöjä ottaa. Ei orpo ole perillä mikä on säästöä ja mikä on lisämenoja pienituloisille.
Orpo vielä höpissyt ett heikompiosaisista pidetään huolta....melkoista huolenpitoa, kun on kaikista tuista on leikattu ja sote-maksuja tuplaten korotettu ja sote-järjestöiltäkin leikataan, niiltäkin jotka ovat auttaneet heikommassa asemassa olevia.
Kiitos hyvistä nauruista, tollo!
Ei ole nähtävissä että mikään muuttuisi voimasuhteissa tulevissa vaaleissa, eihän kokoomuksen ja persujen tuhopolitiikassa ole mikään muuttunut. Turpasauna tulee sekä kokoomukselle että persuille, ei auta siinä mikään typerä öyhötys.
niin eipuhutya toisten päälle kuin rydman ja tuo nyt kat;yksi kerrtallaanpuhutaan puhutaan
Niinhän sä kokkare luulet! Ja loanheittoa on myös demarien suuntaan joten pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin!!
Voi aloittaja raukkaa kun on niin paha mieli kokoomuksen kannatuksen tippuessa kuukausi kuukaudelta. Menepäs kysymään jos äiskä antaisi kaakaota ja pullaa. Voisi se olo helpottaa edes hetkeksi : )
Uskottavuus on nollassa demareilla.
Kyllä tämä on jo ihan selvää.
Demareilla on parhaat ehdokkaat.
https://ibb.co/ngVkTQf
SDP on paniikissa.
SDP alamäessä, puolue panikoi jo...
SDP ei ole uskottava.