Ottakaa Etelä-Savon persut Janne Laine eduskuntavaaliehdokkaaksi. Ano Turtiainenhan lähti sitä reittiä maailmalle ja hoitelee nyt Suomen ja Venäjän suhteita kuntoon. Laine varmaan saisi mahtavan äänisaaliin.
Laine persujen listoilta eduskuntaan
Anonyymi-ap
86579
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 86
Vanhimmat
Tuosta minäkin kuulin huhuja. Lainehan ei lähtenyt aluevaltuustoehdokkaaksi kd ja persujen pyydettyä häntä. Toivottavasti nyt lähtee. Olisi kova ehdokas.
No tämä olisi hyvä uutinen jos näin on. Saa ääneni jos vain lähtee vaikken persuja ole ennen äänestänytkään. Pätevä mies. Veti valtuuston, lakimiehet ja kaupunginhallituksen isolla rahalla palkkaaman asianajotoimiston nurin osaamisellaan. Mutta ennen kaikkea Laineen talousosaamista tarvitaan valtakunnan tasolla. Näytöt on kovat kun laittoi konkurssikypsän Savonlinnan talouden hyvään kuntoon.
No joo, onhan Laineella hyvä numeropää. Joskus yhdessä tilaisuudessa kuuntelin, kun hän luetteli numeroita ulkomuistista ja vastaili kysymyksiin ja laskeskeli nopeasti päässään monimutkaisiakin laskentoja vastatessaan kysymyksiin. Piruuttani googlaamalla tarkastin muutamia hänen antamiaan tietoja ja oikein ne oli. Eli kyllä asiat ja numerot on hallussa mutta ei näemmä sitten ihan niin hyvin ihmiset, kun kerran enemmistö valtuutetuista haluaa antaa potkut.
Laine presidentiksi. Palkka tasavallan presidentillä tosin vain 160 000 €, eli huomattavasti vähemmän mitä Laine tienasi toimiessaan kaupunginjohtaja. Eli eipä taida homma kiinnostaa.
miksi netissä levitetään väärää tietoa laine tienasi kaupungin johtajana tehtävä kohtaista palkkaa (2023) 10517 euroa kuukaudessa laineen kokonais ansiot oli (2024) 232615,04 euroa ja pää oma tuloja 210 euroa
Laineella on kuulemani mukaan huomattava sijoitusomaisuus kullassa ja osakkeissa.
Luetun ymmärtämisessä vaikeuksia ? Kumpi on suurempi luku? 232615vai 160000?
Netissä levitellään paljon väärää tietoa, valitettavasti.
"pää oma tuloja 210 euroa" ei näköjään sellaisia jotka maksaa osinkoja ja ei ole myynyt osakkeita
Etpä paljon sijoittamisesta ja verosuunnittelusta ymmärrä. Ei nuo veroilmoituksen pääomatulot kerro mitään.
en ymmärräkään ja sen takia kirjoittelen suomi 2 4 palstalla kun ei tiedot riitä kauppa lehden palstalle suosittelen muillekin
Ei niin, eine venäläisten maksat osingot näy missään..
Laine on niin ovela peluri että luulen sen olevan sekä amerikkalaisten että venäläisten osinkovirroissa.
Menee muuten läpi, jos lähtee ehdolle ja ministeriksi. Pätevä ukkohan tuo on.
Kyllähän tässä maan surkeassa taloustilanteessa tarvittaisiin kovia talousosaajia nyt laittamaan Suomi kuntoon.
Äänestän jos on ehdolla.
Vaan kuulin että kepun listoille menisi. Kepulainenhan se oli aluevaltuustossa.
Lista kuin lista, eduskuntaan menee niin että heilahtaa! Pääsee valtakunnan tasolla jatkamaan pyyteetöntä työtään perinteisten arvojen, kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta!
Olisi hyvä, älykäs ja ahkera, erittäin miellyttävä ja laudaturin paperit kirjoittanut kansanedustaja!
Tuohan on aivan Perussuomalaisen prototyyppi.
Totta puhut. Pitkästä lukion matematiikasta muuten vain noin 1 % koko ikäluokasta kirjoittaa laudaturin.
Ilmankos kaupungilla taas menee kaikki päin mäntyä kun numerot hallitseva on poissa ja apukoululaiset on päättämässä.
Tietääkö joku milloin persut valitsee ehdokkat?
Kuulemani mukaan Laine on lupautumassa persujen ehdokkaaksi.
Tämä olisi hyvä uutinen, jos pitää paikkansa. Saataisiin vahva vaikuttaja Arkadianmäelle.
No sinnehän se konservatiiviänkyränä kuuluukin.
No ei. Katso persujen kunnallisvaalitulosta Savonlinnassa. Laine ei muualta ääniä saa ja Savonlinnan äänet ei riitä.
Ei kunnallisvaalituloksella ole merkitystä eduskuntavaaleissa, kun riippuu täysin ehdokkaista. Persuilla oli todella suppea lista täällä, kun monta valtuutettua oli joko muuttanut pois tai jäi pois vaaleista. Laine olisi sitäpaitsi aivan ylivoimainen ehdokas täältä osaamiseltaan ja kokemukseltaan sekä näytöiltään verrattuna nyt esilläoleviin ehdokkaisiin. Ministeriksi pääsee, jos persut ovat hallituksessa.
Loikkarit ei ministeriksi pääse. Jos perussuomalaisten sisäpiiri pitäisi Lainetta luotettavana isoihin pesteihin, Janne olisi jo isolla pallilla valtionhallinnossa. Esimerkiksi hän haki usean elinvoimakeskuksen johtajaksi, joiden valinnat on puolipoliittisia, kuten kunnanjohtajilla, mutta niin vain jäi rannalla TEM persuministeristä huolimatta. Asiaosaaminen Jannella riittää kyllä persuporukassa ja missä tahansa porukassa ihan kärkeen. Politiikka on päälle vaan ihmislaji.
Luonne ja toimintatavat menevät Jannella kyllä täysin perussuomalaisiin; pelataan kovaa ja jos muut pelaa samalla tavalla, niin sitten tulee välitön uhriutuminen ja aina muiden vika. Arvotkin vastaavat hyvin toisiaan.
Persujen kunnallisvaalitulos kyllä indikoi Laineen kannatusta. Ainoastaan persut ja kd tukivat Lainetta. Persut hävisivät vaalit aivan törkyisesti osin tuon takia eikä listalle saatu oikein ehdokkaitakaan, kun profiloituivat tuolla. Jos Laineella olisi kannatusta, olisi sen pitänyt näkyä nimenomaan perussuomalaisten kannatuksessa, koska kukaan liikkuva äänestäjä tuskin äänestäisi kd:tä.
Päälle nykyisen persuhallituksen politiikka ja petetyt lupaukset mukaan lukien Savonlinnan sairaalan tilanne - - - onnea Jannelle vaaleihin siitä huolimatta. Aivan turha nöyryytys tulossa hänelle.
Lisään vielä, että kaikissa keskusteluissa Lainetta pidetään erikoisena miehenä, kun ei tajunnut tilannettaan ja parastaan ja ottanut rahoja irtisanomistilanteessa. Pilasi uransa lopullisesti tarrautumalla vanhaan ja jatkamalla inttämistä. Toki perussuomalaiset ja vaalit on ainoa paikka hankkia valtaa. Virkamiesura taitaa olla loppuunkuljettu ja yksityisellä ei ole kysyntää.
Laineen ainoa toivo vaaleissakin voisi olla se, että hän palaisi kaupunginjohtajaksi ja kaupunkilaiset äänestäisivät häntä, koska haluavat hänestä eroon. Vääräleuathan pilaili näin Pekka Nousiaisesta ja punkaharjulaisista. Toinen puoli on se, etten itse luota Laineen pitävän savonlinnalaisten puolia, koska emme halua häntä kaupunginjohtajaksi. Ja mikä on sitoutuminen, kun kotkuntakin oli jo Kankaanpää.
Janne, kun kuitenkin luet tätä, älä nöyryytä enää itseäsi. Olet osaava mies. Perääntyminen, pää kuntoon ja uusiin taisteluihin. Tämä taistelu on hävitty, sota jatkuu.
Savonlinnan sairaalaa ei yksikään puolue puolusta. Ja sairaalamme suurin alasajaja on kepu, vaikka täältä on kepulainen kansanedustaja ja kepu on ollut suurin puolue. Kepu on pettänyt Savonlinnalaiset, koska sitä ihmiset ovat äänestäneet ja luottaneet sairaalan puolustamiseksi. Ja saman on kyllä tehneet demaritkin. Mikkelin demarit ja kepu vie.
Kepun Jari Leppä ja Hanna Kosonen pakottivat Savonlinnan jäämään Etelä-Savoon, jotta vaalipiirijako ei muutu. Vaalipiiri ja maakunta on kepulle tärkeämpi kuin Savonlinnan sairaala.
Jokainen tiesi, että Etelä-Savossa ei näin pienellä ja edelleen pienentyvällä väestön määrällä pystytä millään pitämään kahta sairaalaa. Pohjois-Savossa sairaala olisi säilynyt. Nyt sairaala ollaan menettämässä.
Miksi persut ja kokoomus puolustaisivat Savonlinnan sairaalaa, kun täällä ne ovat lilliputtipuolueita ? Ihmiset ovat täällä äänestäneet demarit ja kepun hoitamaan asioita. Demareilla ja kepulla on täältä lisäksi vieläpä kansanedustajat. Heikosti ne ovat kyllä Savonlinnan etujen ajamisen hoitaneet. Muun muassa KVL, OKL ja nyt sairaalakin menetetty. Itä-Suomi-ohjelmasta ei tänne saatu euroakaan.
Harmi ettei kaj turunen jatkanut persujen kansanedustajana. Ei olisi sairaalaamme menetetty, jos olisi ollut kansanedustajana. Olisi hyvinkin voinut olla ministerikin.
Janne Laine kepulaisena käänsi takin vastoin paikallisten poliitikkojen tahtoa ja varmisti ja neuvotteli Etelä-Savoon menon. Sitä ei sovi unohtaa.
Höpö höpö. Lainehan esitti Savonlinnan siirttymistä Pohjois-Savon hyvinvointialueeseen, mutta Marinin hallitus teki päätöksen ja pakotti Savonlinnan jäämään Etelä-Savon maakuntaan. Siihen kyllä taas suhmuroinnin ja lehmänkaupat tekivät ministeri Jari Leppä ja Hanna Kosonen. Kepulle tärkeämpää oli vaalipiirin ja maakunnan säilyminen.
Persuissahan nimenomaisesti loikkarit pääsevät ministeriksi. Siellä on muun muassa nyt ministereinä Wille Rydman ja Lulu Ranne, jotka ovat siirtyneet kokoomuksesta persuihin. Iso osa persujen kansanedustajistakin on aiemmin ollut muissa puolueissa. Sen sijaan kokoomuksessa, kepussa ja demareissa ei pääse loikkarit ministereiksi. Yleensä eivöt edes eduskuntaan. Näiden puolueiden äänestäjäkunta on hyvin tietoisia äänestäjiä.
"Janne Laineen yhteistyöhalu Mikkelin kanssa on herättänyt pahaa verta osassa Savonlinnan luottamusjohtoa."
Jo vuonna 2020 Laine ajoi Mikkeliin meitä. Miten tämä on nyt unohtunut?
Ranne loikkasi 15 vuotta sitten. Rydman on hiukan toisen tason poliitikko kuin Laine ja osin tarkoitukset oli näpäyttää Orpoa valinnalla, kun 88 Junnila ei kelvannutkaan ministeriksi. Laine voisi olla ministeri 1-2 kauden jälkeen. Perussuomalaisilla on aika vakiintunut porukka nykyisin ja jonossa omiakin kasvatteja ministeriksi. Jos Laine olisi persujen listalla korkealla, hän olisi jonkin elinvoimakeskuksen ylijohtaja.
Valtuusto esitti. Laine piti linjan aikansa ja muutti sen ominpäin ja neuvotteli Mikkelin kanssa ohi luottamusjohdon.
Joo, persujen nykyisistä kansanedustajista muuten valtaosa on aikoinaan ollut muissa puolueissa. Esimerkiksi nouseva tähti Sara Seppänen. Sitten on niin sanotusti pystymetsästä tulleita.
Leinonen (ent. laivuri) ois kans kivikova ääninaara. Särjetkin äänestäisi...
Kova ehdokas olisi. Toivotaan että lähtee, vaikka parhaiten ehkä sopisi kepuun. Tosin kepu on kyllä luisunut cityliberaaliksi puolueeksi ja sen kannatuskin on menossa huonoon suuntaan.
Persuihin tai kokoomukseen Laine sopisi paremmin kuin kepuun. Se on muuttunut liberaaliksi keskittäjäpuolueeksi, joka painuu alle kymmenen prosentin kannatusta. Ruotsissa paikallisen kepun kannatus on enään viisi prosenttia. Savonlinnankin osalta pahimmat keskittämispäätökset, sairaala ja OKL ovat tulleet kun kepu on ollut maan hallituksessa.
Laine menetti luottamuksen, kun neuvotteli Savonlinnan Etelä-Savoon kepukavereidensa kesken, vaikka valtuusto päätti suunnaksi Kuopion. Miten tämä on unohtunut? Tämähän oli aika iso skandaali aikanaan, kun paljastui nämä valtuuston päätöksen vastaiset neuvottelut ja Kuopioon ei enää edes yritetty.
Jep, Savonlinnassa kannattaisi kokeilla persuja ja kokoomusta ajamaan savonlinnalaisten etuja Arkadianmäellä. Kepua ja demareita on kokeiltu. Ne ovat olleet Savonlinnan suurimmat puolueet vuosikymmeniä. Miten on käynyt ?
Kielenkääntäjäkoulutus, opettajakoulutus, sairaala, valtion hallinto. Kaikki on menetetty. Valta ja vastuu on näillä kahdella puolueella, joille savonlinnalaiset ovat luottamuksensa antaneet.
Esimerkiksi Mikkelin persujen ja kokoomuksen kansanedustajat ovat onnistuneet hyvin vetämään Mikkeliin sairaalan, tierahojen ja NATO esikunnan saamisessa. Ja persujen Kouvolalainen kansanedustaja sai pelastettua Kouvolan sairaalan, kun Kouvolasta on persuilla kansanedustaja ja iso kannatus.
Kaikkien lueteltujen palveluiden lähtö johtuu ihan siitä, ettei ihmisiä riitä ja isot jyrää. Savonlinna on liian pieni.
Laine voi pysyä Kankaanpäässä. Laine tuli Ikaalisista ja sai meidät samanlaiseksi kyläksi. Kyläpäällikkö voi ottaa Kauko Juhantalon kepusaappaat Suomen perussuomalaisimmassa kunnassa. Laine ajoi meidät Etelä-Savoon. Hänen aikanaan Savonlinnan väestöennusteet heitti häränpyllyä nykyiselle uralleen.
Laine on sivistynyt, pitkä, hyvin koulutettu, laudaturin ylioppilas, prideliputusta vastustanut, Venäjälle hyvät suhteet luonut, isänmaallinen, urheilullinen, hoikka, salillla käyvä, jumalaa pelkäävä, kulttuuria harrastava, kaikki tietävä ja kaukaa viisas.
Pelottaako noin paljon, että Laine lähtee ehdolle ? Nyt alkaa näkymään mitä menetettiin vaikkapa edunvalvonnan tuloksissa, kun Laine ei ole edunvalvontaa tekemässä. Tyhmähän Laine on, jos ei lähtisi ehdolle. Saisi kovan tuloksen, lähti mille listalle vain.
Jep, jos persuilla ei ole uskottavaa ehdokasta täältä, jää persujen kannatus alhaiseksi. Persuilla on nyt gallupeissa lähes 16 %:n kannatus. Savonlinnassakin tuo äänimäärä tarkoittaa noin 3000-4000 ääntä. Janne olisi hyvinkin potentiaalinen läpimenijä, koska voisi kerätä ääniä tuon lisäksi yli puoluerajojen. Kokemukseltaan ja taidoiltaan juuri sellainen jollaisia nyt tarvitaan laittamaan Suomea kuntoon, jolloin ääniä voisi ropista ympäri vaalipiirin. Ministeriksi ei vielä pääse, koska persut näyttäisi kyllä menevän oppositioon.
Janne Laine on eräänlainen luonnon täysosuma. Edunvalvonta on häneltä hoitunut suorastaan hämmästystä herättävällä tavalla. Miten ihmeessä tätä miestä ei valittu kaupunginjohtajaksi muualle kuin Savonlinnaan, vaikka pyrkyä oli? Eikä valittu muihinkaan tehtäviin joita hän on viime vuosina hakenut. Eikö Laineen suurenmoisuutta tajuta muissa kuin kristillisissä- ja persupiireissä?
OKL:n lähtö Laineen aikana oli suuri menetys Savonlinnalle. Mitään kovin kummoisia konkreettisia näyttöjä edunvalvonnasta ei Laineella taida olla.
Toi oli kylläkin kepun hanna kososen menetys. Joensuun Anu vehviläinen junaili OKL:n Joensuuhun ja veti hannan kölin ali. Kepun juha sipilä oli pääministerinä. Ä
3000 ääntä Janne Laineelle on hyvinkin epätodennäköistä. Tosin jos somen persuöyhöttäjien ennustukset olisivat toteutuneet, niin Laura Huhtasaari olisi aikoinaan valittu Suomen presidentiksi.
Ei pelota. Lähinnä naurattaa jo pelkkä ajaus.
Kevyesti saa. Kaj Turunenkin sai lähes 4000 ääntä. Laine taisi jo aluevaaleissa saada 800 ääntä.
Onko isänmaallinen vai maanpetturi ? 80 prosenttia nykysuomalaisista on maanpettureita, joko eu lle tai venäjälle tai rkp lle tai isla...e . Ps on ainoa suomalaidten asiaa ajava. Ps antaa kenkää jos edustajaksi tullut paljastuu maanpetturiksi.
Selvästi joku kepulainen täällä yrittää mustamaalata Lainetta.
Aivan selvästi. Kukaan muu ei mustamaalaa ketään. Sinähän olet kuin Mauri Hamekangas, että ensin töräyttelet muista polleana ja sitten uhriudut. Täällä on Laineesta vain faktaa.
Täällä mustamaalataan eniten Kososta, Suomalaista ja Peitsaroa. Kepun vika!
Kepu on tehnyt epäpätevää politiikkaa. Siksi täällä perustellusti arvostellaan. Sairaalakin menetetään kepun Etelä-Savon ja vaalipiirin pelastamisoperaation takia.
Kyllä ja muuten myös OKL menetettiin Kososen epäpätevän toiminnan takia. Kepun Sipilä oli vieläpä pääministerinä.
Arvostan kyllä entisenä valtuutettuna Jannea ja hänen aikaansaannoksiaan. Noiden muiden en kyllä tiedä, mitä ovat saaneet aikaan. Janne laittoi täällä lähes kriisikuntoisen talouden hyvään kuntoon, neuvotteli ohitustiehen ja teknologiapuistoon rahoitukset sekä 800 ammattikorkeakoulupaikkaa ja ison määrän erilaisia teollisuusinvestointeja.
No tuon kolmikon peitsaro, suomalainen ja kososen aikaansaannos oli laittomasti irtisanoa Laine ja aiheuttaa satojen tuhansien eurojen lasku veronmaksajille. Puhumattakaan mitä muita tappioita Laineen erottaminen on muun muassa kaupungin taloudenhoidossa ja edunvalvonnassa aiheuttanut. Sairaala kohta menetetty, Itä-Suomi-ohjelmasta ei saatu euroakaan tänne ja kaupungin talous vedetty raskaasti miinukselle. Aikamoista tunarointia !
Ohitustien neuvotteli Nousiainen, Backman ja Järvinen.
800 AMK paikkaa ei ole toteutunut. Se on osa OKL kompensaatiopakettia eli menetys.
Teknologiapuiston rahoitukset olisi neuvotellut kuka vaan. Sinne siirtyneiden yritysten entiset vuokranantajat voi olla erimieltä tuon mahtavuudesta. Siellä on tulossa kaupungille aika isot takausvastuut tulevaisuudessa.
Ihme, kun Laine ei itse tehnyt noita teollisuusinvestointeja. On se niin mahtava mies. Kriisikuntastatuksesta en myöskään sanoisi noin. Hienosti on kyllä kirjanpidollisesti toimittu, mutta korjausvelka pelkästään putkistoissa taitaa vastata ylijäämiä.
Bäckmanni vastusti ohitustietä vuosikymmenet. Eikä Heli Järvinen Kerimäeltä luontoihmisenä sitä ajanut. Nousiainen nyt ei saanut edes villasukkia jalkoihinsa. Tämä on faktaa. Kyllä se oli Laine joka tullessaan junaili ohitustien tänne.
Montako sataa työntekijää Argus Spectrumilla on Savonlinnassa?
Hyvää työtä Jannelta, että on saatu kaupungille vuokransa maksava yritys. Muun muassa UPM, Norelco ja Metsägroup ovat tehneet isot tehdasinvestoinnit tänne. Tullut satoja teollisia työpaikkoja.
Laine hoiti nämä yksin. Suurmies. Kerigolfin kenttäennätys on Laineen 18 lyöntiä.
Vaalit olisi erinomainen paikka Laineelle tuoda Savonlinnan poliittunen kiero peli julkisuuteen. Niin Mikkosen kuin Peitsaeon roolit vaaleissa.
Muistan nähneeni v 25 valtuuston kokouksessa Annakristiina Mikkosen nyökyttäneen innokkaana päätään, kun vierustoveri Ollipekka Kristiansson sanoi kristillisille, ettei heidän kuulunutkaan saada sen kummempia tietoja irtisanomisperusteisfa - kun eivät menneet valiokuntaan, jossa olisi ollut tietoa jaossa.
Käsittämättömän törkeää SDP! Noloa Mikkonen ettet tiedä tai välitä valtuutetun oikeuksista.
Peitsaro taasen on hipihiljaa.
Miten tällaiset pystyy / haluaa vaikuttaa sitten jossain eduskunnassa?
Koskela oli valiokunnassa. Valiokunta oli yksimielinen. Ihmetteleppä sitä.
Höpöhöpö. Ei ollut Koskela valiokunnassa vuosi sitten.
Aika paksua! Valtuutetun tulee saada tarvitsemansa tieto kuin apteekin hyllyltä. Ei tiedon saannin edellytyksenä voi olla johonkin valiokuntaan kuuluminen. Tuolloin rikottiin lakia valtuutetun tiedon saannin osalta. Venkuloinnin tulisi nyt loppua.
Totta. Minun moka. Kd ei esittänyt eli halunnut edustajaa valiokuntaan. Heillekin olisi paikka ollut. Onneksi perssujen Pekka J. Laitinen oli hyväksymässä valiokunnan yksimielistä esitystä!
Taas valehtelet kuten aina. Ei hyväksynyt. Jätti vielä eriävän mielipiteen ja vapautui vastuista. Nyt taitaa muille päättäjille tulla seurauksia. 😂😂
Laine taitaa vaikuttaa nykyisin Lappeenrannassa? Siellä hänen kannattaisikin asettua ehdokkaaksi ja saada näin persuääniä muualtakin. Jos vielä jatkaa voittokulkuaan Savonlinnan päättäjiä vastaan oikeustaisteluissa, on tämä mannaa perusuille.
Savonlinnasta voisi irrota joitain tuhansia ääniä jo ihan pelkästään protestiksi.
Mitä se siellä Lappeenrannassa vaikuttaa?
Kankaanpää on Laineen kotikunta. Oli ainakin Kajaanin kaupunginjohtajahaussa. Valitsivat sinne Iisalmen elinkeinojohtajan, jonka kokemus oli hobbytasoa verrattuna Janneen. Siitä voi taas päätellä jotain.
Jannella on Lappeenrannassa sijoitusasunto. Aiemmin siellä taisi asua siellä opiskellut tytär, joka jo valmistui. Jannen äänisaalis Lappeenrannasta voi olla tiukassa, koska persujen eduskuntaryhmän pj ja yksi somen pidetyimmistä ja äänekkäimmistä poliitikoista eli Jani Mäkelä on sieltä ja sieltä tulee myös toinen ehdokas perussuomalaisille, joka saattaa jopa ajaa Mäkelän ohi. Niin kävi jo kuntavaaleissa. Lappeenrannassa. Lisäksi sanoilla vesillä paikallisista kalastaa kokoomuksen eduskuntaryhmän pj. Jukka Kopra. Janne, älä lähre sinne.
Laine voikin olla parempi poliitikkona kuin viramhaltijana..hänen kyvyt ja sinnilkyys, rohkeus nähtiin Eloisassa.
Jos mietitte kenet ottaisitte omien asioittesi ajakaksi: jonkun nykyisen lapasen kansanedustajistamme vai Laineen?
No niin.
Laine on enemmän poliitikko kyllä. Ja varmasti parempi poliitikkona kuin viranhaltijana, koska persoona ja tavat on poliitikon. Mutta se ei tee hänestä loistavaa poliitikkoa. Politiikka on yhteistyötä.
Mitä Laine sai Eloisassa aikaan? Ajoi itsensä nurkkaan ja hänellä ei ollut lopulta mitään vaikutusvaltaa.
Vaikken Peitsarosta tai kepusta pidäkään, niin häntä äänestäisin sata kertaa sadasta ennen Lainetta. Ja niin tekee suurin osa ihmisistä. Perussuomalaiset voi Laineella saada sen 10 prosenttia Savonlinnan äänistä, mutta sillä ei pääse läpi persujen listalla. Kotka, Kouvola, Mikkeli ja Lappeenranta ajaa yli, ohi ja peruuttaa vielä päälle.
Epäilen Laineen kannatua on sitä paitsi kuntavaalien perusteella lähempänä 5 kuin 10 prosenttia. Laineen ehdokkuus olisi täysi nöyryytys kankaanpäälaiselle.
Peitsarohan oli Laineen kanssa samassa porukassa kun vastustivat Eloisan Savonlinnan sairaalaan kohdistamia leikkauksia.
Sitten kun Laine hiillostettiin pois, kääntyikin takit saman tien. Ei ollutkaan enää Mikkeli uhka Savonlinnan sairaalalle.
No Peitsaro on oma lukunsa. Mitä Laine sai aikaan Eloisassa, kun se nyt nostettiin esiin sulkana hatussa?
Mitä kukaan savonlinnalainen on saanut aikaan Eloisassa?
Päinvastoin Lainehan esti Stenbergin Eijan kanssa sairaalamme alasajosuunnitelman. Toivat asian julkisuuteen ja aloittivat rajun vastustuksen. Uhkasivat Mikkelin päätä jopa maakunnan vaihdoksella. Siihen pysähtyi sillä kertaa sairaalan alasajo. Sitten kepu ja tuukka suomalainen alkoivat ajaa Laineen erottamista, kun Laine uhmasi kepun maakunnan säilyttämistä. Nyt sitten Mikkelille ja kepulle annettu vapaat kädet ajaa sairaalamme alas.
Juuri näin. Nyt kun panu petti sairaalan puolustamisen, äänestäjät ja loikkaroi kepuun niin Laineella on täysi sauma mennä hyvästi läpi. Näyttää aika paljon olevan Lappeenrannassa. Kesällä pyöri täälläkin jossain isommassa seurueessa.
Nyt on kovaa juttua. Savonlinnan sairaala on mennyt alaspäin koko ajan. Savonlinnan poliitikkojen kiukuttelu ei ole sitä hidastanut tai lopettanut. Virkamiespuolella sairaalan lääkärit on tehneet sen työn. Osin Mikkelin puuttuvan kapasiteetin perusteella.
Laine sopeutui jo ennen päätöstä Etelä-Savoon ja sopi poliitikkojen takana sairaaloiden työnjaosta. Uhkailut lähdöllä Pohjois-Savoon ovat olleet lakipäätösten jälkeen naurettavia, koska sitä ei savonlinnalaiset päätä ja koko muu Suomi ei aluepäätöksiä halua avata.
Keksi uusia satuja.
Kun änkyröinti katkoi välit ja meille naurettiin ympäri maata, fiksuimmat totesi, että on pakko tehdä yhteistyötä haluttiin tai ei. Meille ihan oikeasti naurettiin, kun meno oli kuin uhmaikäisellä kolme vuotiaalla.