Persut veikin tukien maksujen ostovoiman hymyssä suin oikeen sakset kädessä hymyillen
Ero purra ja eroa urpo
olen maksanut tuloveroa,autoveroa, dieselveroa,kiinteistöveroa,kirkollisveroa,perintöveroa. Mitä sitten.Kaikkonen ,mikä on ongelma?
Veroja maksetaan että saadaan sosiaalietuutta
Siis terveyden huoltoa edullisesti ja jos joutuu työttömäksi niin saa toimeen tulon
Näin toimii SDP
Mutta kokookoomusken mukaan verovarat kuuluukin suuryrityksille ja niille jaetaan ne raha jotta saavat enenmän voittojaKokoomus uhkaili velkaantumisella ja työttömyydellä
Ymmärsin, että edellisissä vaaleissa Kokoomus toi esille, että on viimeinen hetki lopettaa velkaantuminen.
Työtä, sitä piti olla. 100 000 uutta työpaikkaa luvattiin, vaikka edellisen hallituksen jäljiltä työllisys oli ennätyskorkea.
Piti pelastaa Suomi tuleville polville.
Heikoista piti pitää huolta ja kaikki osallistuu.
Kuinkas sitten kävikään vaalien jälleen:
- velkarahalla veronalennuksia omalle etupiirille
- työllistämistoimien sijaan palkansaajan aseman heikentämistoimet
- myydään valtion omaisuutta tulevilta polvilta
- leikataan heikoilta ja annetaan yli 100 000 € tienaaville.
Mikä on luottamustaso?Velkajarrulla Kokoomus pakottaa seuraavan hallituksen jatkamaan valtion omaisuuden myyntiä.
Orpon hallitus pienentää voimakkaasti valtion tuloja seuraavalta hallitukselta:
- 6 miljardin Länsiratapommi
- miljardin yhteisöveroale
- miljardin veroale hyvä tuloisille
- jopa polttoaineveroalennus tehdään vasta 2027, jolloin verotulo tippuu vasta seuraavalta hallitukselta (n. 100 miljoonaa)
- 4 miljardin valtion omistuksen myynti vähentää osinkotuloja, kustannusvaikutusta ei ole esitetty.
Joss Orpon hallitus valitteli edellisen hallituksen velan korkomenoja, niin jättää seuraavalle hallitukselle ennätyskorkomenot, mutta sen lisäksi isot kustannuserät ja pvaltion pienentyneet tulot.Sinun suureksi harmiksi juuri vasemmisto yhdessä ay-liikkeen kanssa ovat aikoinaan luoneet tämän hyvinvointivaltion nimeltä Suomi.
Nyt sitten vain oikeisto onkin valitettavasti jo tuhonnut todella paljon hyvinvointivaltiota nimeltä Suomi.Sinun suureksi harmiksi juuri vasemmisto yhdessä ay-liikkeen kanssa ovat aikoinaan luoneet tämän hyvinvointivaltion nimeltä Suomi.
Nyt sitten vain oikeisto onkin valitettavasti jo tuhonnut todella paljon hyvinvointivaltiota nimeltä Suomi.🎩🎩🎩👺👺👺👺👺
Demarien älykkyydestä on vahvoja näyttöjä. Kaikkein paras näyttö on ollut vaatimus koko kansan kouluttamisesta, jotta työelämme saisi mahdollisimman parhaita osaajia. Tätähän oikeisto ensi alkunn vastusti, mutta kun tulokset puhuivat puolestaan, kääntyi myös kannattamaan sitä. Tuottavia yrityksiä ei olisi ilman osaavaa henkilöstöä. Nokia kasvu globaaliksi suuryrotykseksi oli selvä esimerkki tästä. Sinun koultusta vähättelevillä keinoillasia se olisi jäänyt totetumatta. Koko kansan koulutus on ollut ylivoimaisesti paras talouspoltiinen innovaatio, mitä Suomessa ja monessa muussakin maassa on tehty. Suomessa se on ollut erittäin demarijohtoista kuten muissakin pohjoismaissa. Ilman tätä koulutusbuumia, meillä olisi vientiin kykenämättöniä snägariytyksiä ja se olisi siinä. Ennen sota meillä oli ulkomaalaisen pääoman siivittämää teollisuutta, joka ei vielä tarvinnut erityisen koulutettua väestöä. Ilman koko kansan koulutusta, olisimme kehitysmaa, jota EU-jäsenenenä verrattaisiin Romaniaan ja Bulgariaan.Sinun suureksi harmiksi juuri vasemmisto yhdessä ay-liikkeen kanssa ovat aikoinaan luoneet tämän hyvinvointivaltion nimeltä Suomi.
Nyt sitten vain oikeisto onkin valitettavasti jo tuhonnut todella paljon hyvinvointivaltiota nimeltä Suomi.Sinun suureksi harmiksi juuri vasemmisto yhdessä ay-liikkeen kanssa ovat aikoinaan luoneet tämän hyvinvointivaltion nimeltä Suomi.
Nyt sitten vain oikeisto onkin valitettavasti jo tuhonnut todella paljon hyvinvointivaltiota nimeltä Suomi.Hyvä muistaa ja tajuta että kaikki hallituksen toimet ovat vaan nostaneet kansalaisten kuluja
Esim alv joka kohdistuu täysimääräisesti vaan duunareille ei ollenkaan yrityksiin
Ruuan hinta ja kaikki asumisen ja kulut
Itsellä menee tililtä noin 2000 ekk kaikenlaisiin maksuihin sähkö, vesi ruoka ja ne
Alv korotus jo pelkästään nostaa kuluja n, 600e vuodessa.
Sitten muut kulut
Kuitenkin yritusten kuluja ei ole nostettu yhtään ja luvataan lisää sosialietuutta ja ilmaisrahan valtiolta jonka maksaa vaan duunarit
Siksi Paljakan korotus 10 pros on ajan kohtainen ja minimi
Ja hyvin perusteltu
Satonen ajamaan turkkia
ÄänestäOlen aiemminkin oikonut käsityksiäsi demokratiasta, mutta oppi ei mene helposti perille kovakalloisille. Demokratia ei ole sama asia kuin enemmistövalta. Suomen lainsäädännön ja järjestelmän perusta eli perustuslaki päinvastoin säätää vahvoja kieltoja ja rajoituksia enemmistövallalle. Laajat kansalaisten perusoikeudet on nimenomaisesti suojattuja mielivaltaista enemmistövaltaa vastaan. Suomessa ja länsimaissa tärkeimpien asioiden muuttamiseen vaaditaan aina vähintään 2/3 osan enemmistö ja lainsäädäntöjärjestys
Persut lupaa viedä mamujen suuret tuet oois
Anonyymi-ap
2
57
Vastaukset
- Anonyymi00001
Hävetkää soinut , Sipilän ja purrat ja urpot
Mökin akka. Sdp - Anonyymi00002
Me persut olemme niin viisaita, että vassari ei sitä tajua. Hahhha haaaah!!!!!!!!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322078Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.461695Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1101460Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041196Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja104994Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.74924- 59825
Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52769Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,26718Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd99699